Iltapäivälehden mukaan erään puolueen kuntavaali teemaan sisältyy vaatimus "pervoilu pois kouluista".
Mitä on pervoilu ja millainen ihmlnen on perverssi?
Mitä tarkoittaa pervoilu?
7
782
Vastaukset
- Anonyymi
Google tarjosi vastauksen kysyttäessa millainen ihminen on pervo?
"Pervolla on yleensä tarkoitettu ihmistä, joka oman tai muiden näkemyksen mukaan on seksuaalisesti outo. Aikaisemmin perversiolla viitattiin sellaiseen, jota koettiin vääränä tai luonnottomana. Perversio tulee latinan sanasta perversus, joka tarkoittaa vinoa, kieroa tai käänteistä." - Anonyymi
Joskus pienenä kuulin kun mummo sanoi yhdestä kylän ukosta, että on siinäkin yksi kähmy.
Jotenkin mielikuvani kylän kähmystä ja Googlen löytämästä pervo sanan selityksestä on saman kaltainen ja hyvin yhteneväinen.
Kähmyilevä ukko oli sellainen jonka sallittiin käyttää vihjailevaa ja kaksimielistä seksististä usein törkeääkin puhekieltä ja outoa käytöstä.
Kuitenkin kähmyn seuraa välteltiin ja kähmystä varoiteltiin. - Anonyymi
Monikaan tubettaja ei ymmärrä videosaastaa levittäessään miten pisteiden keräily ruokottomalla kielenkäytöllä leviää nuoriin ja koko yhteiskuntaan.
Pian ei ole millään mitään väliä mitä sanoo ja mitä ja tekee - Anonyymi
Kannattaa kysyä persuilta kun niillä on asiantuntemusta juopottelun lisäksi pervoilusta.
- Anonyymi
Tubettajien normaalia on kysyä huupposkalta Pirisman käytävällä mennäänkö työntämään lisvapiippiin seiväskankea.
Mitäpä sitä suotta kierrättelemään ja kaarrattelemaan pätö asiassa.
Maaseudun miehenkin pitää osata ja uskaltaa puhua suoraan ja avoimesti tunteistaan - Anonyymi
"Tässä jaksossa puhutaan tunteista"
- Anonyymi
"Kannattaa kysyä persuilta kun niillä on asiantuntemusta juopottelun lisäksi pervoilusta."
Eli kysyä niiltä maaseudun vähäväkisiltä tunteistaan puhuvilta jotka persuja eduskuntaan ja kuntien valtuustoihin äänestävät?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke462667- 1252020
- 901715
- 1621329
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?681260- 511147
- 691092
- 611066
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂731039Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t32977