Vaimo vituttaa - mistä apua?

Nyt En Jaksa Enää !

Mikä neuvoksi. Vaimoni on heittäytynyt todella hankalaksi viimeisen vuoden aikana. Ns. mikään ei ole hyvin tai kyllin hyvää. Nyt alkaa olla mitta täynnä ainaista valitusta ja kettuilua rahasta, ystävistä, työstä, sukulaisista ym.

Ajattelin vain, että mistä saisi apua? Ennen kaikkea jonkun joka kuuntelee ja osaa neuvoa kuinka tilanteen saisi tasapainoikseksi.

Kun on yhteinen lapsi jota palvon, en vaan voi / halua lähteä kävelemään.

60

11757

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin se vaan on

      Niin se vaan on, että nykyajan nainen tahtoo kaiken, mihin on hintalappu kiinnitetty. Mikäli ei mies pysty kaikkea ja enempää järjestämään, mitä on naapurillakin, niin hän on saamaton ja ikävä ihminen. Kun elämä on pelkän kiiltävän perässä juoksemista, niin kaikki mitä on, muuttuu itsestäänselvyydeksi. Ehkäpä sitten, kun sattuu tarpeeksi kova kolhu, niin alkaa se elämän perustana oleva jokapäiväinen toimeentulokin riittämään.
      Kaikkiin naisiin ei tämäkään tehoa, pitää mennä henki, ennenkuin meno muuttuu.

      • nykynainen

        Olen samaa mieltä että huomattava osa nykynaisista
        vaatii ihan mahdottomia, materiaa, mieheltä sitä sun tätä. Usein hämmästyttää että mitä sitten naisella on sitten tarjottavaa kun itsellä on niin suuret odotukset. Epärealistisia luuloja itsestään, kertoo myös henkilön keskeneräisyydestä. Monilla naisilla jää elämässä sitten ns. korttipakka käteen eli on ikuinen piika.
        Nykyajan naiset ovat kuin hemmoteltuja kakaroita jota mm. naistenlehdet jatkuvasti ruokkii (kuvia fantasiamaailmoista) Jos ei toteuta niitä on looseri tai vain tavallinen taatelintallaaja.Voisi yksinkertaisesti sanoa että nykyajan nainen on ahne.
        Tosi on myös että kun elämässä tulee isompi vastoinkäyminen,elämään voi tulla enemmän perspektiiviä,"tavallinenkin" mies ja elämä voi olla kivaa.
        Hyvää Kesää


    • yksvaimo

      moi,
      minulla on hyvä mies, kiva talo, ihana lapsi, auto, työ, tutkinto ja kaikki tulee kuin manulle illallinen. silti olen välillä miehelleni täys paska. vittuilen kaikesta ja pihtaan pimperoa. se on jotain semmoista, ettei tule itsensä kanssa välillä toimeen niin alkaa tättäröidä sille, joka on läheisin. sitten tulee aina morkkis ja menee hyvinkin pitkiä aikoja. olen hyvä vaimo; leivon, laitan kodin, hankin rahaa, kasvatan lapsen ja annankin silloin tällöin, mutta en tarpeeksi usein. en oikein tiedä mikä tähän auttaisi. vaihtamalla tuskin paranee. tai tiedä häntä. otan osaa, täältä naisvinkkelistä. paskoja ollaan, ehkä ennen oli kaikki paremmin. ennen tätä jonniinjoutavaa tasa-arvovouhotusta. öitä! huomenna on päivä uusi!

    • iso kynnys ottaa

      yhteyttä perheneuvolaan? Sinne voi isäkin mennä juttelemaan asioistaan, sillä isän paha olo vaikuttaa tietenkin koko perheen hyvinvointiin.

      Siitä miksi vaimosi tuollainen on, en tiedä. Mutta jos vaikka ottaisit ensin itse yhteyttä sinne perheneuvolaan ja saisit sieltä eväitä eteenpäin ja ehkä vaimosikin mukaan juttelemaan...

      t. ei-aina-niin-ihana-vaimo-itsekään

    • sade

      perheneuvolaa tai avioliittoneuvojaa suosittelen. mikäli varat riittävät niin parisuhde terapiaan/kurssille. myös oikea kahdenkeskinen aika vieraassa ympäristössä voisi tehdä hyvää, ellette sitten ole jo vieraantuneet senkin piesteen ohi ja reissukin menisi tappeluksi.

      ilkeää sanoa, mutta mielestäni "ne kaiken vaativat ja hemmotellut vaimot tunnistaa" jo suhteen alkuaikoina. mies vaan on niin sokea ja hullaantunut alussa että tekee mitä vain ja lupaa kuun taivaalta tälle prinsessalle.. ja tajuaa vasta arjen tullen olevansa suossa.
      viimeisen pari vuotta olen seurannut tuttavani vajoavan samaan suohon "täydellisen naisen takia", teki tälle vielä lapsenkin kun nainen sitä niiiin tahtoi ja kuinka ollakaan muutema kuukausi mies lomautettiin ja naikkonen lähti, ei enää koti olot kelvannut kun rahan tulo loppui..


      2 vaihtoehtoa.
      joko olet haksahtanut "täydelliseen" naiseen, johon ei auta kuin tuppo rahaa. olette seurustellut alle 5v?

      tai
      kyseessä on aviokriisi. ahdistus. vieraantuminen. asioiden jämähtäminen paikoilleen... näihin ongelmiin kannattaa hakea apua. kyllä se siitä, kun vain ymmärrätte molemmat asiaan panostaa ja toisiinne.

      joka tapauksessa huono ja huutava avioliitto ei ole aina lapsen kannalta paras ratkaisu!! voitte hakea vuoroviikoiksi huoltajuutta.

    • Nyt En Jaksa Enää !

      Kiitos teille vinkeistänne. Taidan ensin kokeilla tuota perheneuvollaa ja katsoa mihin se riittää.

      Ongelmat meillä ovat uskoakseni siinä, kun kunnioitus toista ihmistä kohtaa katoaa, niin tulee ns. kylmää kättä.
      Uskon että tästä vielä selvitään, mutta yksin ilman apua tuskin kuitenkaan.

      Joku ehdotti ns. viikkohuoltajuutta jos ero tulisi. Se on hyvä idea, sillä en mitenkään haluaisi olla vain viikonloppu isä.

      Kaikille naisille jotka olette ns. hankalia: Vielä jonain päivänä, se sattuu omaan nilkkaan.

      • yksvaimo

        itse luulen, että nämä kaikenmaailman terapeutit ja perheneuvolat ovat jonniinjoutavaa soopaa.omassa työssä olen joutunut katsomaan lasten erojuttujen hoitoa ja näistä perheneuvolan tädeistä on minulla pelkästään huonoja kokemuksia. en lähtisi itse moiseen, saati maksaisi. ja olen paska ja varmasti joskus vielä kopsahtaa omalle kohdalle niin, että istun matkalaukkuineni rappusille. mukana vain tuulenhuuhtoma perse.


      • Äijä

        Kovat piippuun vaan ja akalle luu kurkkuun. Ei se neuvoloilla parane. Akka vaan saa lisää vettä myllyyn. Otat viikon reissun ja saa akkakin miettiä mihin on ryhtymässä. Kerrot että harkitset eroa. Kyllä se yksinhuoltajan elämä vuokrakaksiossa on kuitenkin aika pelottava vaihtoehto.


      • Akkeli
        Äijä kirjoitti:

        Kovat piippuun vaan ja akalle luu kurkkuun. Ei se neuvoloilla parane. Akka vaan saa lisää vettä myllyyn. Otat viikon reissun ja saa akkakin miettiä mihin on ryhtymässä. Kerrot että harkitset eroa. Kyllä se yksinhuoltajan elämä vuokrakaksiossa on kuitenkin aika pelottava vaihtoehto.

        Näinhän useimmat miehet ilmeisesti tekevätkin.
        Olisipa mukavaa, jos mieheni lähtisi viikon reissulle. Ja vielä mukavampaa, jos ei tulisi koskaan takaisin.

        Yksinhuoltajan elämä vuokrakaksiossa....
        Elähän nyt viitsi. Miksi pitäisi muuttaa vuokrakaksioon omasta asunnostaan?
        Ei ole asuntokanta enää entisellään siinä mielessä, että miehet olisivat se omistajaluokka. Meillä mies asuu isossa asunnossa, jonka olen itse kovalla työllä rempannut kuntoon. Siinä kelpaa tulla kotiin katsomaan vaimon ostamalta sohvalta vaimon ostamaa televisiota.

        Totuus on kuitenkin se, että nainen pärjää omillaankin, mutta mies ei aina edes toisten auttamana.


      • marjukka
        Äijä kirjoitti:

        Kovat piippuun vaan ja akalle luu kurkkuun. Ei se neuvoloilla parane. Akka vaan saa lisää vettä myllyyn. Otat viikon reissun ja saa akkakin miettiä mihin on ryhtymässä. Kerrot että harkitset eroa. Kyllä se yksinhuoltajan elämä vuokrakaksiossa on kuitenkin aika pelottava vaihtoehto.

        ..neuvo "äijä" mutta se ei valitettavasti toimi. Tosiasiahan on se, että toista ei voi muuttaa..itseään vain...joten on aloitettava itsestä vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta.

        Alkuperäiselle sanoisin, että teidän pitää puhua asioista.....kerro miten pahalta sinusta tuntuu, kysy mitä vaimosi ajaa takaa, mitä haluaa, mistä kiikastaa...teidän pitää sopia asioista, pelisäännöistä, toiveistanne yms. Aikuisten ihmisten joilla on lapsi pitää pystyä tekemään kaikkensa liiton eteen...lapsi vaistoaa huonon ilmapiirin puhumattakaan jos lapsen aikana riidellään.


      • Äippä82

        olen nähnyt tilanteen omien vanhempien kohdalla ja voin sanoa että tilanne on vaan vuosien mittaan mennyt pahempaan suuntaan.Äidilleni ei kelpaa mikään,kaikki mitä isä tekee on väärin,enimmäkseen isä hoitaa kaikki kotityöt,ruoan teon,pyykit ja siivoamisen ja äiti vaan löhöö sohvalla,ei käy edes töissä tällä hetkellä ja isää odttaa hirveä työmäärä kun tulee raskaasta työstä kotiin(rakennustöitä).Ikinä hänellä ei ole oikeutta pitää vapaata tai ns.poikien iltaa,säälin isääni,hän ansaitsisi parempaa kuin ainaista valitusta,harvemmin hymyilee tms.Perheneuvolat yms he ovat käyneet läpi,ei vain auttaneet,kotona asuu vielä 1 alaikäinen lapsi,en tiedä ovatko he hänen vuokseen yhdessä tai mitä,mutta ei lapsikaa tyhmä ole vaan vaistoaa tilanteen eikä jaksa kuunella jokapäiväistä tappelua tai huutoa,vaikuttaa myös lapseen!He menivät tosi nuorena naimisiin ja kerran ovat asuneet erossa mutta muuttivat takaisin yhteen....Isäni on monta kertaa jo sanonut viimeisen vuoden aikana että ei jaksa kovin kauaa enää mutta kuitenkaan hän ei ole vielä lähtenyt kävelemään.Pelkää mitä äitini tekee jos ero tulee,on jo uhannut että isä saa maksaa kauheet elatusmaksut ja että äiti vie kaikki huonekalut,auton yms,vaikka jos riitaa tulee niin isä hakee avioeron OIKEUDEN kautta jossa omaisuus jaetaan puoliksi ja tähän äidillä ei ole sananvaltaa.Rakastan molempia vanhempia paljon,myös äitiäni joka osaa olla hankala mutta kummallekkin olis ero parempi.


      • mk
        Äippä82 kirjoitti:

        olen nähnyt tilanteen omien vanhempien kohdalla ja voin sanoa että tilanne on vaan vuosien mittaan mennyt pahempaan suuntaan.Äidilleni ei kelpaa mikään,kaikki mitä isä tekee on väärin,enimmäkseen isä hoitaa kaikki kotityöt,ruoan teon,pyykit ja siivoamisen ja äiti vaan löhöö sohvalla,ei käy edes töissä tällä hetkellä ja isää odttaa hirveä työmäärä kun tulee raskaasta työstä kotiin(rakennustöitä).Ikinä hänellä ei ole oikeutta pitää vapaata tai ns.poikien iltaa,säälin isääni,hän ansaitsisi parempaa kuin ainaista valitusta,harvemmin hymyilee tms.Perheneuvolat yms he ovat käyneet läpi,ei vain auttaneet,kotona asuu vielä 1 alaikäinen lapsi,en tiedä ovatko he hänen vuokseen yhdessä tai mitä,mutta ei lapsikaa tyhmä ole vaan vaistoaa tilanteen eikä jaksa kuunella jokapäiväistä tappelua tai huutoa,vaikuttaa myös lapseen!He menivät tosi nuorena naimisiin ja kerran ovat asuneet erossa mutta muuttivat takaisin yhteen....Isäni on monta kertaa jo sanonut viimeisen vuoden aikana että ei jaksa kovin kauaa enää mutta kuitenkaan hän ei ole vielä lähtenyt kävelemään.Pelkää mitä äitini tekee jos ero tulee,on jo uhannut että isä saa maksaa kauheet elatusmaksut ja että äiti vie kaikki huonekalut,auton yms,vaikka jos riitaa tulee niin isä hakee avioeron OIKEUDEN kautta jossa omaisuus jaetaan puoliksi ja tähän äidillä ei ole sananvaltaa.Rakastan molempia vanhempia paljon,myös äitiäni joka osaa olla hankala mutta kummallekkin olis ero parempi.

        Miksi isäsi tekee ja ottaisi muijalta luulot pois eli rahahanat kiinni ja vain se perusjutut maksaa ja äitisi joutuisi muut hommaamaan itse kuten vaatteet ja ja sun muut. Isäsi on päästänyt tilanteen siihen ettei osaa enää ottaa valtaa huushollissa kun se on kerran menttänyt Heittä akan pihalla niin kyllä se siitä. Itse jo yli 50v mies ja nuorempana joku tyttöystävistä yritti liikaa määräillä niin sanoin aika äkki ettei onnitu että silleen. Onneksi aikoinaan löysin hyvän naisen joka ei pienistä inise ja otetaan kumppani huomioon ja nytkin kesäällä lapin reissun ole n järjestänyt että silleen. Äitisi on kypsynyt kotna olemiseen kun ei töissä käy eikä omaa rahaa ja putkaa sen isääsi. Nostappa joskus kotona käydessäsi kissa pöydälle ja sanot äisillesi asiasta oikein kunnolla ja vielä isäsi kuullen että hänen käytöksensä on ihan hanurista. Poikien iltaan pääsee kun menee vaan koska siihen ei aikuisen henkilön lupia tartte pyydellä.


    • irina

      yksinkertaisesti vain kysyä vaimoltasi miksi hän valittaa kaikesta? Kertoa, että se rasittaa sinua? Ja ennenkaikkea: Hyvä tunnelma kotona on kaiken a ja o. Ei sitä kumpikaan yksin pysty luomaan.

      • Tuatto

        Naista kun silminnähtävästi v...tuttaa, niin kyllähän sitä voi kysyä suoraan että mikäs nyt.

        Vastaus vain on yhdeksässä tapauksessa kymmenestä "EI MIKÄÄN!!"

        Ja yleensä miehiä syytetään puhumattomuudesta...


      • Tipi
        Tuatto kirjoitti:

        Naista kun silminnähtävästi v...tuttaa, niin kyllähän sitä voi kysyä suoraan että mikäs nyt.

        Vastaus vain on yhdeksässä tapauksessa kymmenestä "EI MIKÄÄN!!"

        Ja yleensä miehiä syytetään puhumattomuudesta...

        Oma äitini oli tuollainen täydellisyyden tavoittelija. Mikään ei riittänyt ja kun sääliteltiin omaa tilaa niin muu unohtui. Oli toki perustarpeet mutta rakkautta ei herunut ja jos herui niin se ei ollut pyyteetöntä. Ei lapsille eikä isälle.

        Äitini oli pahimman laadun moralisti ja löysi aina muiden tekemisistä virheitä. Menivät nuorena naimisiin eikä äiti ollut kerennyt elää murkkukauttaan. Nyt ovat eronneet ja 50v äitini elää uudestaan nuoruuttaan. Kotonamme ei juotu ym. Nyt rellestettyään on kuin uusi ihminen. Pipo ei kiristä ja valituskin on vain satunnaista.

        Äiti ei koskaan osannut kertoa tunteistaan rehellisesti ja pyöri itsesäälissä. Isäni sai vasta eron jälkeen kuulla mitä "oli tehnyt väärin"
        Jos vaimosi on samanlainen niin pidä puolesi äläkä nöyristele kuten isäni teki! Kuten moni on jo sanonut niin selkä seinää vasten vaan naiselle että tietää kuka on perheen pää.(Ei lyömistä ym. mutta tiukka syliote voi auttaa.)

        Tsemppiä sulle!

        T. ei-niin-kovin-äitiään-rakastava-nainen


      • Jii...
        Tuatto kirjoitti:

        Naista kun silminnähtävästi v...tuttaa, niin kyllähän sitä voi kysyä suoraan että mikäs nyt.

        Vastaus vain on yhdeksässä tapauksessa kymmenestä "EI MIKÄÄN!!"

        Ja yleensä miehiä syytetään puhumattomuudesta...

        "kyllähän sitä voi kysyä suoraan että mikäs nyt.
        Vastaus vain on yhdeksässä tapauksessa kymmenestä "EI MIKÄÄN!!"
        Ja yleensä miehiä syytetään puhumattomuudesta..."


    • Karoliina

      No kai nyt tajuat itsekin, ettei kukaan meistä täällä olevista voi sinua auttaa. Ainut kenen kanssa voit tuota ongelmaa ratkaista on vaimosi. Varaa teille jonain iltana koko ilta aikaa, menette vaikka ulos syömään tai jonnekin rauhalliseen paikkaan piknikille ja ennen kaikkea keskustelemaan. Selitä hänelle miltä sinusta tuntuu hänen jatkuva kiukuttelunsa ja pyydä häntä selittämään mikä häntä vaivaa ja miksi hän käyttäytyy niinkuin käyttäytyy. Jos hän vastaa "ei mikään", niin kysy uudestaan ja kerro että huomaathan sinä että jokin vaivaa.
      Joku syy hänen kärttyilyynsä varmasti on, jos kerran käytös on selvästi muuttunut entisestä.

    • emmioiemmi

      jommalle kummalle puolisoista tulee hyvä olo siitä että saa toiselle pahan mielen. natkuttamalla, aliarvioimalla, marisemalla mollaamalla. kauheaa mutta totta. ja se on noidankehä, kerran siihen mentyään on todella todella vaikeaa tulla pois, myöntää että toinen tekee parhaansa ja sanoa että rakastan sinua.

      minulla on sinulle julma neuvo. hanki "tyttöystävä", ihminen joka kuuntelee ja näet että olet oikea tunteva ihminen. sitten jaksat taas ja pystyt jättämään vaimon natkutuksen omaan arvoonsa, toisesta korvasta ulos.

      mikäli et halua erota, älä koskaan jää kiinni. naiselle pahinta pettämistä on henkinen pettäminen.

      • Jii..

        "hanki "tyttöystävä", ihminen joka kuuntelee ja näet että olet oikea tunteva ihminen. sitten jaksat taas ja pystyt jättämään vaimon natkutuksen omaan arvoonsa, toisesta korvasta ulos."

        Niinpä.


    • Jii...

      Itse olen 35-vuotias mies ja avioelämää takana 10 vuotta, josta viisi viimeistä kuvailemasi kaltaista tunkkaista kärvistelyä. Vaan löytyipä työpaikalta viehättävä 24-vuotias tyttönen, joka juttelee mukavia, kehuu ja hymyilee ja jonka kanssa on kiva harrastaa muutakin kuin seksiä ja varsinkin sitä. Kumpikin on sitä mieltä, että tämä ei ole vakavaa, kunhan viihdytään.

      Kaiken lisäksi tässä vaimokin voittaa. Käytyäni "tyttöystävän" kanssa vaikkapa piknikillä, on olo niin lennokas, ettää jaksaa hymyillä vielä kotonakin, vaikka papiljottikojootti tekee kaikkensa pilatakseen tunnelman.

      • Ärrä

        Eroa papiljottikojootistasi ja anna hänenkin alkaa elää kunnon elämää ilman kaltaistasi petollista paskiasta. Ei ole akkasi onnellinen kanssasi, siksi on sellainen kuin on.


    • miehenköriläs

      joo samaa mieltä kuin jii...:) ei se auta kuin alkaa etsiä sopivaa salarakasta, itse olen myös tehnyt niin:) lasten takia ei kehtaa kiukuttelevaa akkaa heivata kartanolle, tosin on tämäkin vaihtoehto käynyt mielessä about tuhat kertaa

      • Älkää kuunnelko...

        ...huonoja neuovja.
        Miehenkörilään neuvo on huonoin, koska köriläs ei kuitenkaan kykene pitämään kahta naista seksuaalisesti tyytyväisenä. Pian vaimollakin on salarakas ja ennenpiaa lapsilla uusi iskä. :)


    • vedä kännit

      Ota viinaa!

      • Kassu

        Tällä on toisinaan ollut erilaisia hankaluuksia eukon kanssa mutta niistä on selvitty..tähän asti. Nyt tuli jotenkin mitta täyteen ja ihmettelen itsekkin miten se ihminen voi vituttaa näin paljon. Vitutusta jatkunut jo muutaman päivän putkeen. Lähelle meneminen/samassa huoneessa oleminen inhottaa enkä halua edes katsoa sen päälle. Lapsia on kaksi ihanaa tyttöä, muuten olisin jo jossain ihan muualla.


      • Lapsiuhrit.
        Kassu kirjoitti:

        Tällä on toisinaan ollut erilaisia hankaluuksia eukon kanssa mutta niistä on selvitty..tähän asti. Nyt tuli jotenkin mitta täyteen ja ihmettelen itsekkin miten se ihminen voi vituttaa näin paljon. Vitutusta jatkunut jo muutaman päivän putkeen. Lähelle meneminen/samassa huoneessa oleminen inhottaa enkä halua edes katsoa sen päälle. Lapsia on kaksi ihanaa tyttöä, muuten olisin jo jossain ihan muualla.

        Isiä manipuloidaan julmasti ulos lapsn elämästä.

        Varatuomari Anja Hannuniemi nostaa väitöstutkimuksessa esille eroperheiden lapsia sairastuttavan vieraannuttamisoireyhtymän.

        Suurimmassa osassa tapauksista vieraanuttajana on äiti, joka pyrkii sabotoimaan isän ulos lapsen elämästä.
        Vieraannuttaja sairastaa usein persoonallisuushäiriötä, mutta viranomaiset eivät osaa tunnistaa vaaran merkkejä.

        Lue lisää Porin Sanomien haastattelussa.

        http://www.porinsanomat.fi/uutiset.php?id=997
        --------


    • 3+12

      Älkää nyt sentään yleistäkö tätä asiaa. Ei kaikki naiset ole vaativia ja nalkuttavia pikkuämmiä.

      • :)

        Täälläkin on yksi nalkuttamaton vaimo, nalkuttaminen on ärsyttävää, eikä sillä useimmiten saavuta mitään muuta kuin sen, että mies haikailee muualle. Itse mieluummin harrastan seksiä ukkoni kanssa,kuin nalkuttaisin.
        Sitäpaitsi mieskin tekee hotihommat mielellään,kun saa useammin kuin juhannuksena ja jouluna.


      • Pimppiaivo?
        :) kirjoitti:

        Täälläkin on yksi nalkuttamaton vaimo, nalkuttaminen on ärsyttävää, eikä sillä useimmiten saavuta mitään muuta kuin sen, että mies haikailee muualle. Itse mieluummin harrastan seksiä ukkoni kanssa,kuin nalkuttaisin.
        Sitäpaitsi mieskin tekee hotihommat mielellään,kun saa useammin kuin juhannuksena ja jouluna.

        Miksi rakastamamme kissimirrri muuttuu arvaamattomaksi tiikeriksi kerran kuukaudessa?

        Tuoreen amerikkalaisen tutkimuksen mukaan naisten kuukautiskierrolla on suora yhteys aivoihin.

        Lue lisää Christer Sundqvistin bogissa.

        http://veteraaniurheilija.blogspot.fi/2005/10/kissimirrist-tiikeriksi-kerran.html
        ---


      • Pinna palaa.
        Pimppiaivo? kirjoitti:

        Miksi rakastamamme kissimirrri muuttuu arvaamattomaksi tiikeriksi kerran kuukaudessa?

        Tuoreen amerikkalaisen tutkimuksen mukaan naisten kuukautiskierrolla on suora yhteys aivoihin.

        Lue lisää Christer Sundqvistin bogissa.

        http://veteraaniurheilija.blogspot.fi/2005/10/kissimirrist-tiikeriksi-kerran.html
        ---

        Pms oireyhtymä saattaa selittää syitä, jos muija muuttuu hirviöksi, tetämättä sitä itse.

        Laita muija tutkimuksiin ennekuin tilanne menee riitelyksi, tappeluksi, kiusamiseksi ja johtaa Vieraannuttamisoireyhtymään, Hypoglygemiaan, Endometrioosiin, je, jne, jne.

        Lue lisää Duodecini sivustoilla.

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00163
        ---------


      • Somatisaatiohäiriö.
        Pinna palaa. kirjoitti:

        Pms oireyhtymä saattaa selittää syitä, jos muija muuttuu hirviöksi, tetämättä sitä itse.

        Laita muija tutkimuksiin ennekuin tilanne menee riitelyksi, tappeluksi, kiusamiseksi ja johtaa Vieraannuttamisoireyhtymään, Hypoglygemiaan, Endometrioosiin, je, jne, jne.

        Lue lisää Duodecini sivustoilla.

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00163
        ---------

        Naisilla on selittämättömiä oireita kuusi kertaa enemmän, kuin miehillä.

        Lääkärit eivät tunnista somatisaatiohäiriöitä, tai ainakaan häiriön olemassaoloa

        Lue lisää Lääkärilehdessä 24.9.2007.

        http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=5124/type=1
        ---------


      • Hys hys hiljaa!
        Somatisaatiohäiriö. kirjoitti:

        Naisilla on selittämättömiä oireita kuusi kertaa enemmän, kuin miehillä.

        Lääkärit eivät tunnista somatisaatiohäiriöitä, tai ainakaan häiriön olemassaoloa

        Lue lisää Lääkärilehdessä 24.9.2007.

        http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=5124/type=1
        ---------

        Joitain ärsyttää tällaisten totuuksien kertominen. Miinusta ropisee =)


    • mk

      Kerrot ihan rauhallisesti vaimollesi että minun ei tarvitse kuunnella vittuilua kotona ja jos ei avioliitto rupea toimimaan niin sitten erotaan kun hoomma ei toimi. Yksi tapa on että vastaa samalla mitalla takaisin ja jos viamosi ihmettelee niin toteat että hän toimmii vastaavalla tavalla. Ei muuta kun luulot pois vaimolta ja teet selväksi että sinua ei kotona haukuta ja haluat elää normaalisti parisuhteessa. Kysyppä vaimoltasi onko hän kyllästytnyt sinuun ja halaua ajaa sinut eron partaalle että silleen. Sinun itse tehtä vä vaimollesi selväksi asia ja oleppa yksi kuukausi ettet anna missään periksi vaimollesi ja rupeat yhtä kusipääksi kuin vaimosi niin asia rupeaa selviämään. Vaaimosi hyppii sinun silmillesi että silleen, Lähdeppä vaikka viikonlopun kalaretkelle niin saat olla rauhassa ja vaimosi saa miettiä asioita ihan rauhassa.

      • itkijävaimo

        Ehkä sillä vaimolla on syytäkin valittaa ja olla tyytymätön elämäänsä?
        Sinua vituttaa moinen, ihan ymmärrettävää sekin,

        Pitäisikö vaimon muuttaa elämäänsä, jotta se maistuisi taas paremmalta - vaimo voi olla masentunut, tai ainakin ylirasittunut ja väsynyt. Silloin se on usein tuollaista valittamista ja kaiken kritisoimista se puhetyyli.

        Mikä voisi olla sellaista muutosta arjen raskauteen, mikä on mahdollista toteuttaa ja mikä tyydyttäisi vaimoa ja kohentaisi mielialaa? Pienet muutokset voivat auttaa tilanteeseen ja tuoda sinullekin viihtyvyyttä. Paitsi jotkut naiset ja miehet voivat kyllä olla lätökohtaisestikin sellaisia perusvalittajia, että mikään ei ole koskaan riittävän hyvin - useammin luulen valituksen johtuvat vaan väsymyksestä ja turhautumisesta arkeen.


    • Viis töist!

      Jotkut miehet edelleen elävät siinä harhassa, että mies tuo leivän pöytään ja nainen hoitaa kaiken muun eli kodin ja lapset! Hohhoijjaa, milloin nämä luuseriukot tajuavat, että nainen on ollut työelämässä jo vuosikymmeniä ja on yhtä väsynyt töistä, kuin se mies.

      Ihan vaan neuvoksi, kokeilepas viikko tehdä kaikki se työ, minkä se vaimosi tekee siinä kotona? Onnistuuko? En usko. Anna vaimon vaan olla sohvalla kaukosäädin kädessä, sinä hoidat lapset, siivoukset, pyykit ja ruokaostokset ihan yksin, voin taata, että saattaa pikkasen väsyttää ja pinna kiristyä.

      • Aviomies -75

        Valtaosa miehistä kyllä tekee oman osansa kotona. Vaan, jos vaimoksi on sattunut sellainen nainen, jonka mielestä kotityöt voi tehdä vain yhdellä tavalla oikein eli siten kuin nainen on ne tottunut tekemään, niin alkaa mieheltä into osallistua vähetä ja nopeasti. Itse kävin aikanaan vaimoni kanssa keskustelun aiheesta "joko teen nämä niinkuin olen itse tottunut, tai alan tehdä näitä omassa kodissani yksin", jonka jälkeen olen osallistunut mielihyvin kotitöihin - saanhan tehdä ne itselleni luontevalla tavalla, ulkoapäin sanellun tavan sijaan.

        Tämä vaatii toimiakseen rakentavaa asennetta molemmilta osapuolilta. Tämähän ei varmasti ole ongelma juuri sinulle, eihän?


    • kiukkuinen ex-akka

      Alkuperäinen kirjoittaja on fiksu mies. Vaivaan auttaa perheneuvola tai vastaava, eikä vieraat naiset tai miehet, niistä tulee takuulla ero! Ei se vuoroviikoin lapsen kanssa oleminen ole pidemmän päälle mukavaa, helpottaa kyllä alussa, mutta kun aikaa kuluu, pitää muistaa, että jossain vaiheessa lapselle tulee uusi isäpuoli kuitenkin, ja äitipuoli joka ei vieraasta lapsesta välitä kuin omastaan...jne jne. Sitä alkuperäinen kirjoittaja ei varmaan halua.

      Itse oli tyytymätön ja valitin aikani, kunnes mies ei enää jaksanut kuunnella. Erottiin ja ensin oli hyvä olla ja helptus suuri. Sitten kun oli pari vuotta mennyt ja uusperhekuviot käynnissä, kaduttaa ja tekisin kaikki toisin, jos vain uuden mahdollisuuden saisin.

      • luuttu

        Aloitus oli näköjään vuodelta 2005. Mitähän aloittajalle kuuluu näin seitsemän vuoden jälkeen?


      • ei vidutaenää

        Vaimo perseneuvolaan niin saadaan parisuhde kuntoon.


      • 20+7

        Näin se menee. Oma vaimo muuttui täysin kun päästiin eri kattojen alle. Vieläkin piru nostaa päätää silloin tällöin, mutta sen ignorata vaikka iskemällä luurin korvaan :-).

        Meillä ei ole vielä omaisuuden jako 100% selvillä, mutta hän tietää jo oman kohtalon - edessä muutto korkeintaan kaksioon ehkä halpaan kolmioon josta saa maksaa itsensä kipeäksi joka tapauksessa. Lisäksi se uskoi, että joutuisin elaria maksamaan muutamia satoja euroja enemmän - enpä joudu. Väläytteli vielä, että tarttis avustusta kun ei pysty tekeen 100% hommia, palkka tippuis n. 700e ja minä kompensoisin ehkä 200e => Tappio 500e eli alamäki syvenisi.

        Mukavahan sitä on aviossa vittuilla, mutta kun joutuu pihalle, niin sitten ollaankin todella pihalla.


    • hahha

      naiset on vaa suurin osa idiootteja XD

    • nainen vastaa

      Ei ole saanut sellaista rakkautta mitä olisi kaivannut. Kokee itsensä henkisesti tyhjäksi.

      • Pack the Smony

        "Ei ole saanut sellaista rakkautta mitä olisi kaivannut. Kokee itsensä henkisesti tyhjäksi."

        Niin no, jos odotukset on jo lähtökohtaisesti täysin epärealistiset, kuten varsinkin nykymarkkinoilla olevilla naisilla tuntuu olevan, niin onko se nyt ihme jos "ei saanut mitä olisi kaivannut".

        http://www.youtube.com/watch?v=W7ZrBCY9ipI

        Tough luck, suurin osa miehistä ei lennä, eikä suurin osa maailman ihmisistä "saa ikinä sitä mitä olisi kaivannut", ja silti kyetään elämään. Ja "henkisesti tyhjä"? Taitaa mennä vähän turhan hyvin tai olla liian paljon a) rahaa b) vapaa-aikaa.

        Naisten ongelmana on usein se, että jos ongelmia ei ole, niin niitä on pakko kehittää. Miesten ongelma on, ettei ongelmista puhuta, ikinä. Hieman karrikoiden, mutta kuitennii.

        Kasvattakaa kaikki nyt vähän munaa ja lopettakaa valitus. Valittamalla ei oo hoidettu ikinä yhtään mitään.


    • .....

      Meillä ainakin välillä tuntuu että mies on luonut itselleen sen asenteen että aina valittaisin tai olisin sitä mieltä että hän ei osaa mitään.
      Tilanne voi olla ihan niinkin pieni että voisitko laittaa astiasi altaaseen syönnin jälkeen tai roskasi roskikseen, hän yleensä sanoo etten sitten tuotakaan osannut tehdä oikein :O Tilanne on hyvin pieni ja aikuiselta voi odottaa että hän osaa jo nämä asiat, toki ne aina välllä unohtuu myös minulta jolloin hän pääsee antamaan takaisin :D Kaikki olemme erehtyväisiä. Mutta kannattaisiko jutella vaimon kanssa taroittaa hän todella näin miltä sinusta tuntuu? Jos hän ei itse huomaa kuinka pienikin asia voi loukata pahassa tilanteessa. Jos hän todellä on sitä mieltä ettet kelpaa mihinkään en jäsi sellaiseen liittoon koska se syö sinun itsetuntosi ja ajan kanssa vaan katkeroidutte toisillenne jonka myös lapsi huomaa. Lapsi saa suurimmat eväät tuleviin parisuhteisiinsa kotoa kun hän seuraa vanhempiensa liittoa, tätä ei kannata koskaan unohtaa.

    • asd4

      never fucking trust women, they are liars.

    • 4+19

      Kun mies vitutti tarpeeksi kauan, löysin avun käräjäoikeudesta. Mitä sitä elämäänsä pilaamaan, niitä kun on vain yksi.

    • Elämäkohtaohi

      Viinapaukkuja muutama samalla kuin katsoo illalla muutaman sarjan/leffan. Sillä tavalla nollaan tilanteen. Jaksaa taas katsoa toisen huutoa. Ns piilopottuun en ole lähtenyt enkä lähde. Tuli oltua yli kuukausi juomatta alkoi tilanne vain vituttaa enemmän mutta hammastapurren eteenpäin. Ollut vaikeita aikoja ja siksi löytyy ymmärrystä kyllä toiselle mutta kuinka kauan. Ei haluaisi pilata omaa elämää parisuhteessa jossa ei ole onnellinen. Mutta kuten aina tilanne ei ole niin yksinkertainen. Lapsi kyseessä joka hyötyy molemmista vanhemmista. Joten olen ainakin toistaiseksi päättänyt että kärsin mitä kärsin muutaman vuoden lisää.. Lapsen puolesta. Ehkä sitten seuraavassa elämässä menee paremmin. Tämä tuntuu siltä että tietää jo miten viimeiset parikymmentä vuotta tulee menemään kunnes kupsahtaa vitutukseen. Eukko ei pysty nollaamaan yksi ison ongelma. Ennen kun ryyppäsi kavereidensa kanssa ja tuli takaisin oli hetken normaali. Nyt kun tulee takaisin voi räjähtää samantien kun tulee kotiin. Syitä verenpaineen nousuun on liian paljon. Kiukkuisena alkaa lähes psykoosissa siivoamaan. Kun joku raja tulee vastaan aina alkaa siivoamaan kuin hullu. Ei vain onnistu pitämään niin siistiinä kämppää kuin haluaisi. Vähempi riittäisi mun mielestä mut multa ei kysytä. En saa olla kiukkuinen jos olen kiukkuinen tai stressaantunut siitä tulee eukolle vain lisä kiukkua edellisten päälle. Mietitty että hormoonikierrukka poistettaisiin jos se auttaisi. Seksi elämä muutenkin lähes kuollut. Ei kiinnosta ei haluta kiukkuinen nainen.

      • Pillunnuoleskelija

        Itsellä sellainen tilanne, että vaimon kanssa oltu kimpassa n. 10 vuotta ja ilmeisesti vaihdevuosioireet ovat tehneet hänestä aivan vittu sekopään. Tuntuu että kaikki mitä teen / en tee/sanon/en sano on aina väärin. Vaimon työn takia (yrittäjä, töissä arkena 12h / pv, la ehkä 6h)teen ja olen aina tehnyt aivan kaikki kotityöt, vien pojan harrastuksiin ja yleensäkin hoidan kaikki kouluun ja hänen hyvinvointiin liittyvät asiat, hoidan kaikki talousasiat, jeesaan vaimoa firman asioissa, hoidan kaikki omistamme sijoitusasunnot / kiinteistöt(joita on useita), olen hyväpalkkaisessa työssä ja silti saatana tuntuu ettei mikään riitä. Esim jos olen joutunut syystä tai toisesta sairauslomalle, tämä on vaimon mielestä täysin oma syyni eikä minkäänlaista tukea ja empatiaa häneltä saa. Ainoa asia mikä häntä on aina kiinnostanut / kiinnostaa on duuni, vaikka meillä on taloudellinen tilanne sellainen ettei hänen tarvitsisi töitä niin paljon tehdä. Hyvä esimerkki hänen työaddiktiosta: lapsen ollessa n. 4v hänelle nousi kova kuume yli 41 asteeseen, jolloin jouduin soittamaan ambulanssin päästäksemme sairaalaan. Soitin ambulanssista vaimolle töihin ja kerroin tilanteen. Hän vain viileästi totesi ettei ehdi tulla sairaalaan kun on niin kiire töissä. Toki hän lasta rakastaa, mutta tuntuu että työ menee aivan kaiken muun edelle. Seksiä saa ehkä kerran 2 kuukaudessa eikä noin pahantuulisen ämmän kanssa aloitteitakaan jaksa enää tehdä, mieluummin vetelen hanskaan. Tuntuu että tämä elämä on pelkkää suorittamista usvassa päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Hyviäkin hetkiä toki on mutta tuo akan kireys ja jatkuva vittuilu alkaa aika rajusti mielenterveyttä heiluttamaan


    • älänytainakaan

      turvaudu kunnan sosiaalitoimeen; lopputuloksena ädin yksinhuolto ja lapsen tarkoitushakuinen "viranomais" vieraannuttaminen perättömin "viranomais" lausumin, selvityksin yhteistyössä äidin kanssa tuomioistuimessa lapsen olosuhteista; kuten Raision kaupungissa edelleen 10 vuoden jälkeenkin menetellään..

    • OtaJeesusVastaan

      Jees, kidu ja kärsi on Jumalallinen armo!

    • vieläkökärvistelet

      Aloituksesta 11v aikaa mitä nyt kuuluu?

      • Puntittasan

        Jospa se olisi jo kekannut että vaimoa withutti vielä enemmän.


    • Raisionkaupunginfaktat

      perätön lausuma tuomioistuimessa lapsen olosuhteista; lapsen tarkoitushakuinen "viranomais"vieraannuttaminen,
      manipulaatio isästään, isovanhemmistaan ym. suvustaan yhteistyössä äidin kanssa, viimeisimpänä isän ei anneta kommentoida Raision kaupungin nettisivuja mm. sanan-vapaus vastaisesti Raision kaupungin rikkoessa ihmisen yksityisyyttä.

    • jörrinjöntikkä

      Mulla tilanne on sellainen että:
      Nainen, yhteinen talo ja maailman ihanin lapsi on, mutta mikään mitä teen tai yritän ni ei ole hyvä, akka piilotuttuilee joka ikisestä liikkeestä mitä sanon tai teen, kyllä voimat alkaa käydä vähiin kun tämä meno vielä seuraavatkin kuukaudet jatkuu.
      Pimpuraa ei tule, sattuu vain itseä vongata, joten en sitä enää jaksa edes tehä.
      Sitten akka valittaa pahaa oloaan ja yrittää siinä sitte ite olla se kuunteleva ja lohduttava kun ensin akka laittanu lyttyyn ihan huolella.
      Nainen joka osaa piilotuttuilla niin kannattaa miehet väistää se on pahe ja valtava naisen voima joka vie viimisetkin mehut jos antaa jatkua pitkään.

      Ainoa järkevä ja hyvä ratkaisu olis että, selät vastakkain ja menoksi.
      Asia joka tässä tulee viemään vielä hetken voimia on se rakas lapsi ja asunnon myynti tai jotain, on vielä kaikki auki.

      Olen siinä pisteessä että ei tosissaan voi jatkaa näin, joku tolkku johonki on saatava?

      Apuja otetaan vastaan.

      • EIyhteyttäviranomaisiin

        Raisionkaupunginfaktat; perätön lausuma tuomio istuimessa lapsen olosuhteista; lapsen tarkoitushakuinen "viranomais"vieraannuttaminen, manipulaatio isästään, isovanhemmistaan ym. suvustaan yhteistyössä äidin kanssa, viimeisimpänä isän ei anneta kommentoida Raision kaupungin nettisivuja mm. sananvapaus vastai-sesti Raision kaupungin rikkoessa ihmisen yksityisyyttä.


    • Anonyymi

      Sama tilanne... Mut mulla on kaksikin semmosta "tyttöystävää" kenen kanssa voi jutella ihan kaikesta, käyn välillä kahvilla toisella heistä ja saan päätä kuntoon, vaimo nalkuttaa joka asiasta, nyt kun se tietää että kahvittelen toisen kanssa vaimokin on alkanut panostaan suhteeseen enemmän. Ystävien kanssa ei todellakaan ole mitään ylimääräistä säätöä, juttelua vain ihan arkisista asioista.

      • Anonyymi

        Miksi et voi vaimon kanssa jutella ihan kaikesta? Luulen, että teidän liitto vetelee lopun alkuja. Kannattaisi kahvitella ihan oman vaimon kanssa ja puhella niistä arkisista asioista, mikäli et sitten haluakin erota. Olisi se parempi vaimoasikin ajatellen, sillä tuskin hän nautti tästä nykyisestä tilanteestanne.


      • Anonyymi

        Siksi koska se vaimo ei ala siihen juttelin, ei kiinnosta välttämättä asiat. vaimo on Io kyllä tietoinen että mulla on sellainen ystävä jonka kans puhun tosi paljon yleensäkin, ja tämä "vieras" nainen käy meillä kylässä myös silloin kun vaimo on kotona..
        Se mikä sun mielestä kannattaa ei ole kaikille se oikea tapa, esim. tässä kahvittelussa.
        No jos rehellisiä ollaan niin ei tässä ero ole aina ollut kovin kaukana, mut ko saa jonku kans puhua se auttaa..


    • Anonyymi

      Mie käyn aina nussimassa vaimon kaveria tai vaimon siskoa ku sintturoi. Hyvin akut latautuu ja mieli on taas hyvä ja jaksaa vaihdevuosi sinkkurointia hyvin.

      • Anonyymi

        En kyllä kehuisi, jos vaimolla on noin vammainen sisko ja kaveri. Hyi helvetti, älä sekaannu niihin.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona

      Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin
      Kotimaiset julkkisjuorut
      121
      3470
    2. Tämä on sinulle vaikka kaikki lukee

      Vaikka kuinka olet viisas ja kaikin puolin velho, niin et tiedä tilanteestani. Senkin takia menetät mielenkiinnon. Eikä
      Tunteet
      16
      3213
    3. Porno tuhosi lopulta parisuhteemme

      Meille tuli 2 vuoden suhteessa ero. Pornon katselu oli viimeinen niitti suhteessamme!! Sekä jatkuvan huonon kohtelun ta
      Parisuhde
      20
      3126
    4. Ensitreffit Matti joutuu "ulkoruokintaan" - Väärinymmärrysten suossa Taina-vaimon kanssa: "Oli..."

      No nyt on kyllä väärinymmärrystä kerrakseen… Mitä luulet, pysyykö Taina ja Matti yhdessä vai onko tulevaisuudessa ero ed
      Ensitreffit alttarilla
      3
      1743
    5. Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta

      Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin
      Maailman menoa
      396
      1378
    6. IS Viikonloppu 5.-6.10.2024

      Luin Sanarisin foorumia. Tuli esille, että huomenna on Skytän ja Kärkkäisen kolmoskovis. Odotan virheetöntä ristikkoa ja
      Sanaristikot
      96
      1334
    7. T-mies tässä

      Kerro nainen huolesi niin pohditaan yhdessä. 😎
      Ikävä
      105
      1311
    8. Itseni vuoksi

      Yritän kitkutella vielä viikon verran ja sitten päätöksien aika. Pakko on, ei tästä jumista muuten pääse millään eroon,
      Ikävä
      16
      1247
    9. Täytyy sanoa

      Että olit kyllä mielenkiintoisin ja omaperäisin nainen mitä olen koskaan tavannut. Aivan kuin joku olisi tiputtanut sinu
      Ikävä
      26
      1192
    10. Minkä pituinenen kaivattusi on

      Kirjain ja pituus kehiin! 😊
      Ikävä
      65
      1154
    Aihe