YLE näyttää esimerkkiä

Anonyymi-ap

Vielä viime viikolla olin näin:
*
Työnantaja ei voi päättää työntekijän työsuhdetta henkilöperusteisesti tämän työajan ulkopuolella tapahtuneen, mainehaittaa tai sen riskiä aiheuttavan menettelyn johdosta. Työnantaja ei voi myöskään yksipuolisesti ankaroittaa työntekijän lojaliteettivelvollisuuden ulottuvuutta tämän vapaa-ajan osalta
irtisanomiskynnystä alentavin vaikutuksin.
*
Nyt YLE näyttää esimerkkiä ja on siirrytty "uuteen normaalin", vai mitä Kalle Palander? Juuri tälläisten " hyvässä yhteisymmärryksessä käytävien keskustelujen ja päätösten" takia laki on olemassa. YLE lait eivät näytä koskevan. Mitäpä jos otetaan YLEn malli käyttöön muillakin työpaikoilla?

3

271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvin todennäköistä että ”satunnaisissa asiantuntija töissä” YLE:llä ollut Palander ei ollut vakituisessa työsuhteessa YLE:n kanssa.
      Todennäköisesti laskutti omat asiantuntija työnsä oman yrityksensä kautta.

    • Anonyymi

      Luultavasti Kalle Palander on mies, valkoihoinen, hetero ja syö punaista lihaa. Ei tuollaisella ihmisellä ole mitään oikeuksia YLEssä.
      Ajattelepa jos nuo seikat olisivat kaikki toisinpäin? Oisiko potkuja tullutat ja olisivatko Hesari ja iltapäivälehdet kilvan todistelleet "miten oikein" YLE toimi. Tuskinpa

    • Anonyymi

      persut erotti palanderin

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe