KOSKISELLE

Rikolliselle korvauksia laittomasta tunkeutumisesta!

g Öinen tunkeutuja näki painajaisia jouduttuaan pakenemaan. Uhri tuomittiin maksamaan korvauksia. Uhrin lapset ovat kärsineet tunkeutujan vuoksi jo kaksi vuotta ilman korvauksia. Asialla on suomalainen "oikeuslaitos", JOHANNES KOSKISEN mielikuvissa maailman paras.

Perusasioita oikeustieteestä Helsingin yliopiston avoin yliopisto http://www.avoin.helsinki.fi/kurssit/oikjohd/materiaali/osa5.html

Rikosoikeudellisesti merkityksellinen oikeudenvastaisuus kytkeytyy lainsäännösten yksittäisiin tunnusmerkistöihin. Lainsäännösten tunnusmerkistöt määrittelevät ne vääryystyypit, joista voidaan rangaista. Normaalitapauksessa siis erityisen tunnusmerkistön mukainen teko on samalla oikeudenvastainen. Joissakin poikkeustapauksissa kuitenkin katsotaan, että teko ei ole oikeudenvastainen, vaikka se täyttäisikin rangaistussäännöksen tunnusmerkistön ehdot. Näissä tapaukissa puhutaan teon oikeuttamisperusteista.

Tärkeimmät oikeuttamisperusteet ovat hätävarjelu ja pakkotila. Hätävarjelusta on kyse silloin, kun lainsäännöksen suojaamiin oikeushyviin kohdistuu oikeudeton hyökkäys. Oikeuttamisperusteen käsillä olo merkitsee sitä, että tällaista hyökkäystä vastaan saa puolustautua ilman pelkoa rangaistusseuraamuksesta. Pakkotilassa taas muutoin rangaistavaksi määritelty teko on oikeutettu sillä perusteella, että oikeutetun edun pelastamiseksi on joudutaan uhraamaan toinen, vähempiarvoiseksi arvioitu etu.

Perustuslaki

10§1 Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu.

15§1 Jokaisen omaisuus on turvattu.

KOTIAAN PUOLUSTANUT PERHEENISÄ TUOMITTIIN ILTALEHTI 16.4.2005

Espoolainen perheenisä osoitti tyhjällä revolverilla kolmikkoa, joka yritti tunkeutua hänen kotiinsa. Puolustautuminen johti eilen tuomioon laittomasta uhkauksesta.

Perheen 7- ja 11-vuotiaat pojat olivat nukkumassa ja vanhemmat katsomassa televisiota, kun ovikello soi hieman ennen puoltayötä. [Oven] Takana odotti kolme humalaista miestä, joista yhden perheenisä tunnisti yrityksensä entiseksi työntekijäksi. Kun ovea ei avattu, ovikellon rinkutus ja hakkaaminen jatkui. Toinen lapsista heräsi. Äiti riensi rahoittelemaan poikaa ja soitti samalla poliisit.

Perheenisä nappasi aseen ja meni ovelle, jonka hän pelkäsi olevan hajoamassa. Tuttu mies yritti sisään, jolloin isäntä iski häntä takaraivoon. Kun se ei auttanut, mies nappasi aseen taskustaan, uhkasi tulijoita ja kehotti heitä häipymään. Aseessa ei ollut panoksia, mutta se pelotti yövieraat poistumaan.

Kuulusteluissa 30-vuotias hyvinkääläinen myönsi käyneensä entisen työnantajansa ovella "selvittämässä autoasioita". Tapahtumien kulusta hänellä ei humalan takia ole selkeitä muistikuvia, mutta ase on kertomuksen mukaan syöpynyt hänen mieleensä toistuvana pelkona. Espoon käräjäoikeus tuomitsi eilen molemmat sakkoihin. Perheenisä tuomittiin hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta maksamaan 50 päiväsakkoa ja kipukorvauksia. Tunkeutuja sai kotirauhan rikkomisesta 80 päiväsakkoa ja päälle korvauksia henkisestä kärsimyksestä. Perheenisä on tuomioonsa tyytymätön. - - -

Kahden vuoden takainen yö on jättänyt lapsiin jäljen. He pelkäävät vieläkin. He säikähtävät ovikellon soittoa eivätkä suostu hämärällä jäämään keskenään kotiin. - - -
2165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikö lasten puolesta voi hakea erikseen oikeutta, lapsethan olivat kokeneet tilanteen uhkaavaksi. Eikö tunkeutuja tiennyt että talossa on lapsia...

Äänestä

Tunkeutujan kannattaisi olla onnellinen, että sai pitää henkensä. Käsittääkseni olisi normaalia ja hyväksyttävää, ampua väkisin asuntoon pyrkivät riehujat jo ovelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TUOMIOsta kirjoitti:

Rikolliselle korvauksia laittomasta tunkeutumisesta!

g Öinen tunkeutuja näki painajaisia jouduttuaan pakenemaan. Uhri tuomittiin maksamaan korvauksia. Uhrin lapset ovat kärsineet tunkeutujan vuoksi jo kaksi vuotta ilman korvauksia. Asialla on suomalainen "oikeuslaitos", JOHANNES KOSKISEN mielikuvissa maailman paras.

Perusasioita oikeustieteestä Helsingin yliopiston avoin yliopisto http://www.avoin.helsinki.fi/kurssit/oikjohd/materiaali/osa5.html

Rikosoikeudellisesti merkityksellinen oikeudenvastaisuus kytkeytyy lainsäännösten yksittäisiin tunnusmerkistöihin. Lainsäännösten tunnusmerkistöt määrittelevät ne vääryystyypit, joista voidaan rangaista. Normaalitapauksessa siis erityisen tunnusmerkistön mukainen teko on samalla oikeudenvastainen. Joissakin poikkeustapauksissa kuitenkin katsotaan, että teko ei ole oikeudenvastainen, vaikka se täyttäisikin rangaistussäännöksen tunnusmerkistön ehdot. Näissä tapaukissa puhutaan teon oikeuttamisperusteista.

Tärkeimmät oikeuttamisperusteet ovat hätävarjelu ja pakkotila. Hätävarjelusta on kyse silloin, kun lainsäännöksen suojaamiin oikeushyviin kohdistuu oikeudeton hyökkäys. Oikeuttamisperusteen käsillä olo merkitsee sitä, että tällaista hyökkäystä vastaan saa puolustautua ilman pelkoa rangaistusseuraamuksesta. Pakkotilassa taas muutoin rangaistavaksi määritelty teko on oikeutettu sillä perusteella, että oikeutetun edun pelastamiseksi on joudutaan uhraamaan toinen, vähempiarvoiseksi arvioitu etu.

Perustuslaki

10§1 Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu.

15§1 Jokaisen omaisuus on turvattu.

KOTIAAN PUOLUSTANUT PERHEENISÄ TUOMITTIIN ILTALEHTI 16.4.2005

Espoolainen perheenisä osoitti tyhjällä revolverilla kolmikkoa, joka yritti tunkeutua hänen kotiinsa. Puolustautuminen johti eilen tuomioon laittomasta uhkauksesta.

Perheen 7- ja 11-vuotiaat pojat olivat nukkumassa ja vanhemmat katsomassa televisiota, kun ovikello soi hieman ennen puoltayötä. [Oven] Takana odotti kolme humalaista miestä, joista yhden perheenisä tunnisti yrityksensä entiseksi työntekijäksi. Kun ovea ei avattu, ovikellon rinkutus ja hakkaaminen jatkui. Toinen lapsista heräsi. Äiti riensi rahoittelemaan poikaa ja soitti samalla poliisit.

Perheenisä nappasi aseen ja meni ovelle, jonka hän pelkäsi olevan hajoamassa. Tuttu mies yritti sisään, jolloin isäntä iski häntä takaraivoon. Kun se ei auttanut, mies nappasi aseen taskustaan, uhkasi tulijoita ja kehotti heitä häipymään. Aseessa ei ollut panoksia, mutta se pelotti yövieraat poistumaan.

Kuulusteluissa 30-vuotias hyvinkääläinen myönsi käyneensä entisen työnantajansa ovella "selvittämässä autoasioita". Tapahtumien kulusta hänellä ei humalan takia ole selkeitä muistikuvia, mutta ase on kertomuksen mukaan syöpynyt hänen mieleensä toistuvana pelkona. Espoon käräjäoikeus tuomitsi eilen molemmat sakkoihin. Perheenisä tuomittiin hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta maksamaan 50 päiväsakkoa ja kipukorvauksia. Tunkeutuja sai kotirauhan rikkomisesta 80 päiväsakkoa ja päälle korvauksia henkisestä kärsimyksestä. Perheenisä on tuomioonsa tyytymätön. - - -

Kahden vuoden takainen yö on jättänyt lapsiin jäljen. He pelkäävät vieläkin. He säikähtävät ovikellon soittoa eivätkä suostu hämärällä jäämään keskenään kotiin. - - -

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu