Palvelukoirien koulttaminen

Pari vuotta sitten julkisuuteen levisi video, jossa tulevia palvelukoiria koulutettiin mielestäni varsin kovilla otteilla. Oikeudessa kouluttajien ei todettu käyttäneen liian väkivaltaisia otteita. Koirille aiheutettiin kuitenkin paljon kärsimystä ja kipua ja "kouluttaminen" jatkuu kai edelleen samoin metodein. Vahingossa videon nähtyäni kärsin ainakin puoli vuotta ahdistavia ajatuksia videosta ja vieläkin ajattelen usein videon tapahtumia. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen ihminen kykenee tällaiseen kouluttamiseen, kuinka pitkään koiria rääkätään (pennusta aikuiseen?), saavatko koirat ollenkaan elää lajityypillistä elämää, esimerkiksi leikkiä, saavatko ne syödä, nukkua ja käydä tarpeillaan rauhassa, vai onko kuritusta koko ajan? Tärkeä kysymys myös on, näinkö koira saadaan luottamaan ihmiseen ja siitä tulee hyvä palvelukoira? Itselläni on ollut useita koiria eikä kouluttamiseen ole koskaan tarvinnut käyttää väkivaltaa, sillä koira kun koira on älykäs ja oppivainen. Ymmärrän toki sen, että palvelukoiran tulee tehdä työnsä hyvin ja tottelevaisesti, mutta tarvitseeko sen välttämättä kärsiä opintiellään osaajaksi?
1380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen ainakin naapurustossa nöhnyt yhtö saksalaista höykyytettävän siihen malliin että noi kurssit on käyty. Hirveätä äkseeraamista ja repimistä ja julmaa uhkailua. Koira kulkee kprvat luimussa ja häntä koipien välissä ja isäntä - ainskin psri kertaa kännissä - reuhtoo sitä milloin oikealle ja milloin vasemmalle. Toivon että äijä sais sydärin ja koira uusen kodin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pari vuotta sitten julkisuuteen levisi video, jossa tulevia palvelukoiria koulutettiin mielestäni varsin kovilla otteilla. Oikeudessa kouluttajien ei todettu käyttäneen liian väkivaltaisia otteita. Koirille aiheutettiin kuitenkin paljon kärsimystä ja kipua ja "kouluttaminen" jatkuu kai edelleen samoin metodein. Vahingossa videon nähtyäni kärsin ainakin puoli vuotta ahdistavia ajatuksia videosta ja vieläkin ajattelen usein videon tapahtumia. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen ihminen kykenee tällaiseen kouluttamiseen, kuinka pitkään koiria rääkätään (pennusta aikuiseen?), saavatko koirat ollenkaan elää lajityypillistä elämää, esimerkiksi leikkiä, saavatko ne syödä, nukkua ja käydä tarpeillaan rauhassa, vai onko kuritusta koko ajan? Tärkeä kysymys myös on, näinkö koira saadaan luottamaan ihmiseen ja siitä tulee hyvä palvelukoira? Itselläni on ollut useita koiria eikä kouluttamiseen ole koskaan tarvinnut käyttää väkivaltaa, sillä koira kun koira on älykäs ja oppivainen. Ymmärrän toki sen, että palvelukoiran tulee tehdä työnsä hyvin ja tottelevaisesti, mutta tarvitseeko sen välttämättä kärsiä opintiellään osaajaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu