Kuinka kauan suomalaiset katsovat, että on varaa antaa suurin suomalaisten säästökertymä tällaisen v

Uutiset työeläkeyhtiöiden ja niiden hallinnon omituisista järjestelyistä eivät tunnu loppuvan. On ostettu hallintoon kuuluvilta asuntoja, myyty ilman kilpailua edustustiloja johtajille, on
suhmuroitu erilaisissa järjestelyissä. Työeläkeyhtiöiden valvojat, esimerkiksi Finanssivalvonta, ovat ilmoittaneet olevansa täysin tietämättömiä tällaisista sisäpiirikaupoista.

Valvojien tietämättömyys on varsin yllättävää, koska 2009-2011 Finanssivalvonnan johtokunnan jäsenenä oli Varman entinen toimitusjohtaja Paavo Pitkänen. Pitkäsen jälkeen valvontavuoro siirtyi Ilmariselle, jonka entinen varatoimitusjohtaja Jaakko Tuomikoski aloitti Finanssivalvonnan johtokunnassa. Tietämättömyys on sikäli yllättävää, koska molemmat Varman ja Ilmarisen entiset johtajat ovat olleet osallisina edustustilojen myynnissä johdolle.

Joistakin tämä teema alkaa ilmeisesti tuntua kyllästyttävältä. Siksi esittelenkin tässä toisenlaisen eläkevarojen puhalluksen. Siinä summat ovat hieman suurempia. Varovaisestikin voi arvioida, että tässä puhalluksessa on pelissä 1,5 miljardia euroa.

Tarina alkaa vuodesta 2006. Silloin eduskunnassa hyväksyttiin laki, jonka tarkoituksena oli kasvattaa eläkeyhtiöiden riskinkantokykyä. Ne voisivat sijoittaa enemmän osakkeisiin, joiden uskottiin tuottavan parhaiten. Muutosten tavoitteena oli, että vuoden 2011 loppuun mennessä eläkeyhtiöt olisivat voineet nostaa osakkeiden osuuden sijoitussalkussaan 35 prosenttiin. Se olisi tapahtunut asteittain 5 vuoden aikana siten, että osa osakeriskistä olisi asteittain siirretty yhtiöiltä järjestelmän yhteiseksi riskiksi.

Kun laki oli säädetty, mutta jo ennen kuin se oli voimassa, työeläkeyhtiöt innostuivat nostamaan osakkeiden osuuden sijoituksistaan lähes 50%::iin, siis korkeammalle kuin oli tarkoitus viiden vuoden siirtymäkauden jälkeenkään.

Tuo työeläkeyhtiöiden innostuminen osakkeista johti mahalaskuun, kun finanssikriisi iski ja työeläkeyhtiöitä uhkaisi ajautumien selvitystilaan. Pelastus tuli, kun eduskunta sääti lain, jolla työeläkeyhtiöiden vakavaraisuutta nostettiin – käytännössä ottamalla rahaa niiden veloista ja
muuntamalla ne pääomaksi. Tällaista poikkeuslakia jatkettiin vielä vuoden 2012 loppuun, minkä jälkeen yhtiöiden riskipuskurit putoaisivat mataliksi. Jostakin pitää saada äkkiä pelimerkkejä ja asiaa koskeva laki onkin juuri lähetetty eduskuntaan.

Sitten juonen toinen haara. Työeläkeyhtiöt perivät pieniltä ja keskisuurilta yrityksiltä (pk-yritykset) eläkemaksua eri eläkekustannuksia varten. Seuraan tässä asiaa vain työkyvyttömyysmaksun osalta. Vuosittainen työkyvyttömyysmeno voi vaihdella hieman eri syistä. Sen varalle työeläkeyhtiöt keräävät puskuria, jota kutsun tasoitusvastuuksi
(tasoitusmäärä). Jos jonakin vuonna maksu on suurempi kuin meno, ylijäämällä kartutetaan tasoitusvastuusta. Jos tilanne on päinvastainen, puuttuva raha otetaan tasoitusvastuusta. Sinänsä järjestelmää voi pitää järkevänä, vaikka se ei ehkä olisikaan työeläkeyhtiöille
välttämätön.

Olennaista tässä on siis vuosittain se, mikä on pk-yritysten työkyvyttömyysmaksujen ja työkyvyttömyysmenon erotus. Mitä suurempi vaihtelu, sitä isompi tasoitusvastuu on perusteltua. Tässä törmätään mielenkiintoiseen seikkaan. Kaivakaapas esiin lukusarjat pk-yritysten työkyvyttömyysmenosta prosentteina palkoista ja työkyvyttömyysmaksut
prosentteina palkoista esimerkiksi vuodesta 1985 alkaen. Ai niin, noita lukuja ei julkaistakaan. Ne ovat yhtä salaisia kuin Kreikka-takuuksien sopimukset. Sinänsä en keksi mitään järkevää syytä noiden lukusarjojen salaamiseen.

No onneksi on tullut seurattua eläkemaailman maksuja ja menoja pitkän ajan kuluessa ja erilaisista selvityksistä on kertynyt aineistoa, kun viitsii koota yhteen. Kun asia on kuitenkin noin salaista, en suoraan laita valtiosalaisuuksia näkyville, vaikka referoinkin monissa kohdissa aineistoa. Ehkäpä viralliset lähteet paljastavat joskus nuo luvut. Voisihan ajatella, että esimerkiksi lakeja säätäville kansanedustajille voitaisiin tarjota tilaisuus tutustua lukuihin salaisesti, kunhan lupaavat olla kertomatta asioista ulkopuolisille. Salaamisen syy voi tietenkin olla aika raadollinenkin.

Käytännössä Suomessa pk-yrityksiltä perittävä työkyvyttömyysmaksu on ollut aika vakaa. Kun maksun piirissä on suuri osa Suomen työssä käyvästä väestöstä, on selvää että menon suuri vaihtelu edellyttäisi jotakin kansallista terveysepidemiaa heilauttaakseen menoja.
Heilahtelut johtuvatkin joistakin erikoisjärjestelyistä ja palkkasumman vaihtelusta.

Pääasiassa maksujen trendi on ollut laskeva. 1980-luvun puolivälissä työkyvyttömyysmeno oli hieman yli 2% palkoista ja vaihtelu joitakin prosentin kymmenyksiä. Tasoitusvastuuta
tarvittiin sen mukaisesti aika vähän. Vuonna 1986 työkyvyttömyyseläkkeeseen tuli lisäksi ns. yksilöllinen varhaiseläke. Se kaksinkertaisti työkyvyttömyysmenon prosentteina palkoista. Suurimmillaan meno oli 5% palkoista. Siitä tietenkin seurasi, että työkyvyttömyysmaksujen ja
työkyvyttömyysmenojen ero vaihteli huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin.