Kaupunki on saanut luvan täyttää Viinikanlahtea Hatanpään puoleisella rannalla. Ensin oli tekosaari Näsijärvellä ja nyt penkkaa Pyhäjärvellä. Mitä seuraavaksi täytetään? Peltolammi?
Shit happens
Anonyymi-ap
18332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Siinä ei ole jyrkkää rinnettä mutta luulisi olevan jonkinlaisia riskejä vajoamisesta tai muuta ongelmaa:
Paraatipaikalla Lappeenrannassa sijaitsevat kerrostalot saivat pelottavan viestin: maa niiden alla on vaarassa sortua
Saimaata kohden viettävässä jyrkässä rinteessä on kahdeksan taloyhtiötä, joiden tonteilla on havaittu mahdollinen maanvyörymän riski.
Tammelan puutalot vyöryvät kohta Saimaaseen, Tampereella asukkaat peloissaan
Vaakkolammen rannalla Tampereen Kaarilassa maa sortui rivitalon alta muutama vuosi sitten.
Aila-myrsky on aiheuttanut ison laskun Tampereen Ranta-Tampellassa.
Myrsky vei maata Näsijärven rannan uusien puistolaitureiden alta. Myös suuria kivenlohkareita siirtyi pois paikoiltaan.
14.10.2020
Eikö rantoja pitäisi ennallistaa tuhoamisen sijaan? Vaikuttaa siltä, että muutaman vuoden aikana sorsat, joita ennen oli ovat kadonneet kaupungista.
ei sorsa avoveteen pesi !!!
Rakentaminen aisoihin.
Alkaa kohta jo mennä överiksi täällä.
Tuntuu kyllä tosi oudolta, eikö noita rantoja ja järviä tosiaankin kuuluisi suojella, kyllähän tota lääniä suomessa riittää.
se pudistamo heivattiin siksi sinne sulkavuoreen !!!
Viinikanlahdella Nokian kaapelitehtaan PCB:t lähtevät liikkeelle kun pohjaa tongitaan. Siinä ei mitkään suojaverhot auta. Unohtakaa Pyhäjärven kalojen syönti ainakin vuosikymmeneksi.
Tamperehan on tunnettu kaatopaikkojen viereen ja päälle rakentelija. Sitten yön hämärissä kärrätään vainajia asunnoista ulos suoraan krematorioon.
Loviisan asuntomessujen kelluva talo on edelleen tyhjillään.
Oletan, että ostajat vähän haluavat katsoa, että kelluuko talo vielä talvenkin jälkeen, pohtii OP Kodin kiinteistönvälittäjä
Saa kellua 200km pohjoiseen että voisin harkita ostamista
pääset niiden vanhoihin asuntoinin vuokralle
Sinne laskee jatkossa puhdistuslaitoksen (jäämiä sisältävä) kemikaali ja kakkivesi monesta eri kunnasta, että ilmeisesti on sama mitä maata siihen täyttää. Vesi on sitten koostumukseltaan ties mitä jätevettä. Näkymän se tosin voi muilta peittää hieman? Mitä jos jätevesi pidettäisi vaan siellä missä se nyt meneekin, eli missä. Hämeenlinnaan ja Valkeakoskelleko se laski väliaikaisesti. Mutta pitäisi sielläkin olla puhdasta jostain.
tohloppijärvenranta.viinikanlahti.lielahti ja muita tämmösiä rakennushankkeita.kohta järvenrannat täynnä taloja.myös tipotien kuparitalo rakennettu entiselle kaatopaikalle.
Tipotie menee sijoitusyhtiölle tai -rahastolle.
(Pahuksen ruma .)
Aamulehden kommenteissa Nippeli nimimerkki sanoo: "Lämmitetään Pyhäjärven vesi asuntojen sijaan on hölmöläistä toimintaa. Onko viisaat päättäjät ajatelleet mitä järvelle tapahtuu?"
https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000010999838.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=al_tf&utm_source=is.fi&utm_content=artikkeli-tampereen-seutu
Kysytäänkö tuossa meneekö lämmintä vettä järveen tai jopa kuumaa? No meneekö vai ei. Siis ns. puhdistetun jäteveden lisäksi, joka tulee useasta kunnasta vyörynä. Oli kiva saada järvi pienen hetken ilman puhdistuslaitoksen vettä eli jäämiä (vai luulenko vain) kun se meni kai muualle.