Hyvät ja terävät on purralla leikkaussakset.

Anonyymi-ap

Taloutemme ei kuulemma kestä, kun työttömyysmenot ovat valtavat. Kaikkia työttömyysetuuksia tulee nyt leikata vähintään 10%. Rikkaiden verotusta pitää laskea, jotta saadaan osaavaa koulutettua työvoimaa Puolangalle. Tasaveroja pitää reippaasti nostaa. Ajattele näin helposti Suomi saadaan nousuun!!

26

657

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kunnat ja kaupungit eivät pysty perseaukisina nyt työllistämistukia maksamaan yrityksille, on aikoihin jo menty pöljyyvessä.

    • Anonyymi

      Taloustaantumassa pitää elvyttää, jotta kulutus säilyy. Leikkaajat ovat aivan hakusessa, tosin eiväthän nuo päättäjät ole firman toimitusjohtajia. Mukava se on ratsastaa toisten kukkarolla ja päästellä (ääniä) ja sanktioita.

      • Anonyymi

        Riikka on touhunnut valtavan määrän uusia työttömiä tyrehdyttämällä kotimaisen kysynnän liian terävien saksien ansiosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riikka on touhunnut valtavan määrän uusia työttömiä tyrehdyttämällä kotimaisen kysynnän liian terävien saksien ansiosta.

        Jos velaksi sai ryypätä, maa olis täynnä alkoholisteja. Kuset ja paskat housussa.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä . Aloittajan täytyy olla aika tyhmä. Noilla toimilla kuntien ostovoima kärsii, työpaikkoja katoaa. Pitäisi tehdä juuri päinvastoin eli tasaverot alas, työttömien tukiin korotus. Suomessa ei haluta edes pienentää enää työttömyyttä. Tarkoituksella ylläpidetään 20% todellista työttömyyttä.
        Päättäjät nauttivat kaikenlaisesta kyykyttämisistä.Mutta mutta, kunnat tähänsaakka keplotelleet työttömillä, muka työllistäen valtion rahalla ja pitäneet väkisin ansiosidonnaisella päivärahalla.
        Kysyn mistä kunnille rahat kun hämmentävät itse nyt soppaansa?
        Kaikeen syynä pertsa purisia joukkoineen.

        Juuri näin. Ja jos ja kun kokkariporvari Satonen pääsee Kelan kahvaan sähläämään, se on sitten täydellinen pyllymäki, eikä hyvässä menossa. Viimeinenkin turva on uhattuna osaamattomien päättäjien toimissa.

    • Anonyymi

      TYÖ TYÖ TYÖ Kaikki jaksavat aina jankuttaa siitä, kuinka pitäisi mennä töihin ja hakea töitä ja kyllä töihin pääsee jos yrittää jne jne. Useimmat eivät kuitenkaan tule ajatelleeksi, että jotkut eivät vain yksinkertaisesti mihinkään työhön kelpaa! Hakemus on tullut laitettua joka ikiseen työpaikkailmoitukseen, mutta vastaus on aina negatiivinen tai sitä ei tule ollenkaan. Jos ihmiset haluavat minun ja monen muun kaltaiseni menevän töihin, työpaikan pitäisi olla tällainen:

      Työpaikan sijainti ei (muualla kuin omalla asuinpaikkakunnalla, koska ei ole resursseja matkustaa toiselle paikkakunnalle).

      Lähden töihin heti kun....Työhön EI tarvita ajokorttia eikä oman auton käyttömahdollisuutta.
      Työ EI vaadi aikaisempaa työkokemusta eikä minkään sortin koulutusta, eli peruskoulun käynyt ihminen kelpaa.
      Työntekijän EI tarvitse omistaa pikkukylällä maailman passeja tai kortteja.
      Työhön perehdytetään ja ollaan valmiita opettamaankin , eikä vaan oleteta, että uusi työntekijä osaa ja tietää jo kaikesta kaiken.
      Työajat vain arkipäivisin ja klo 7-15 / 8-16 / 9-17 / 10-18 .
      Työssä (kohtuullinen) tuntipalkka. EI urakka- tai provisiopalkkaa.

      Miten on? Onkos tällaisia töitä olemassakaan? Jos ei ole, miten voitte olettaa kaltaisteni ihmisten pääsevän töihin!?

      • Anonyymi

        Sulla pitäisi kysäistä Orpolta ja Purralla.Lupasivat 100000 uutta työpaikkaa,siihen mahtuu kaikenlaisia töitä.Toteutuma kylläkin on lähes samanverran uusia työttömiä.

      • Anonyymi

        Ottaisin sinut heti työhön pikkufirmaani. Saisit moniosaajan tittelin, asiallisen palkan ja olisit suureksi avuksi. Valitettavasti en ole paikkakunnalla.
        Ennen ei olisi koskaan heitetty hyvää työmiestä sivuun yhteiskunnasta. Näinä päivinä niin tehdään hymysuin. Hävettää tämä maa.

        Taitaa Orpon ja Purran työpaikat olla samanlaisia kuin taannoin paikallisella raivausfirmalla leveät puheet,mutta hiljaista on perin hiljaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa Orpon ja Purran työpaikat olla samanlaisia kuin taannoin paikallisella raivausfirmalla leveät puheet,mutta hiljaista on perin hiljaista.

        Vasureiden Minja esitti saatavuusharkinnen poistamista. Eli halpatyövoimaa metsätöihin ulkomailta niin paljon ettei paikallisille jää mitään ja palkat poljetaan ja taimikot tuhotaan.
        Orpo ja Purra eivät ole samaa mieltä eivätkä pilaa Suomen metsiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasureiden Minja esitti saatavuusharkinnen poistamista. Eli halpatyövoimaa metsätöihin ulkomailta niin paljon ettei paikallisille jää mitään ja palkat poljetaan ja taimikot tuhotaan.
        Orpo ja Purra eivät ole samaa mieltä eivätkä pilaa Suomen metsiä.

        Eivät kaikki vasemmistossa ole tämän esityksen puolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vasureiden Minja esitti saatavuusharkinnen poistamista. Eli halpatyövoimaa metsätöihin ulkomailta niin paljon ettei paikallisille jää mitään ja palkat poljetaan ja taimikot tuhotaan.
        Orpo ja Purra eivät ole samaa mieltä eivätkä pilaa Suomen metsiä.

        Nimenomaan nykyään vierastyöläiset pilaavat Suomen taimikot suurelta osin.

    • Anonyymi

      Se on hyvä kun jollain on leikkaavat saksit. Oppositiolla jakopää levällään

    • Anonyymi

      Puolangallakin aika runsain määrin persujen kannattajia,suorastaan fanaattisesti öyhäsivät kuinka persut pelastaa Suomen tulevaisuuden ja auta armias jos rohkenit olla eri mieltä saati eri puolueen kannattaja niin miltei polttivat roviolla! Nyt kun persut ovat häärineet vallan kahvassa niin kumman hiljaa ovat nuo em öyhöttäjät olleet,ilmeisesti lopputulema ei ollutkaan niinkuin öyhöttäjät fanaattisesti uskoivat.

      • Anonyymi

        Lähes 70 vuoden kokemuksella surkeinta Suomeen mitä Persut on tuoneet.Muistin virkistämiessä Urpo Leppänen lupasi lopettaa työttömyyden puoleen vuoteen,miten kävikään?Nykypersut menee samoilla haihtukšilla.

        Maassa on paras mahdollinen hallitus. Orpo ja Purra nostavat maan vararikosta.

        Nimenomaan näin. Asioista tietämättömiä on varsin helppo koijata katteettomilla lupauksilla ja mandaatin saatuaan voi lupaukset unohtaa eikä ole minkäänlaista ns tulosvastuuta kuten normaalissa työelämässä. Tämmöistä se politiikka valitettavasti on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähes 70 vuoden kokemuksella surkeinta Suomeen mitä Persut on tuoneet.Muistin virkistämiessä Urpo Leppänen lupasi lopettaa työttömyyden puoleen vuoteen,miten kävikään?Nykypersut menee samoilla haihtukšilla.

        Leppäsen ja Soinin ajan persuilla ei ole juuri mitään yhteistä Purran johtaman puolueen kanssa. Perussuomalaisten ministereistäkin on kaksi entisiä kokoomuslaisia. Laita-oikeisto on potkittu ulos ja konservatiivia siirtyy muista puolueista tilalle.
        .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maassa on paras mahdollinen hallitus. Orpo ja Purra nostavat maan vararikosta.

        Jopas. Kommentti on samaa sarjaa kuin Yleisradion johtajien uudistukset. Äly karkaa saranoista ja ***** jää. Mimmoinen johto, sellainen tulos.

    • Anonyymi

      Suomen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 55% suhteessa BKT:hen !
      Luku on teollisuusmaiden toiseksi korkein/huonoin luku !

      Kun menot ovat liian suuret, niin verotus on kovaa ja varallisuustasot ovat matalat !
      Lisäksi talouskasvu on liian pientä !
      Lopputuloksena Suomi velkaantuu ja velkaantuu ulkomaille !

      Mutta, rivikansalaiset eivät tiedä tätä koska tällaisia tilastoja ei julkisteta Suomalaisessa mediassa Suomen kielellä !

      • Anonyymi

        Ei olla yksin tässä porukassa. Meillä hyperventiloidaan, Ranskassa ja Italiassa nautitaan hömpsyt asialle. Valtion velka on menovettä kansojen taloudelle, jolla systeemit saadaan rullaamaan. Panikoijat pitää heittää susille (jotka nostavat kai jalkaa).

    • Anonyymi

      Purra vois näyttää esimerkkiä ja puolittaa palkkansa ja siinäkin taitaa olla liikaa. Näin sitä eletään yhteiskunnan piikkiin leveästi.

      • Anonyymi

        ..voisi olla muidenkin kuin Purran palkassa leikattavaa , minkäslaisen korvauksen "hukkaan menneestä työajasta" yhteiskuntamme maksaa esimerkiksi Postin johtajille ?

    • Anonyymi

      Työttömyys etuuksia on jo leikattu ja nyt Purran sakset seuraavana eläkkeiden leikkauksessa.
      Mielestäni hyvin voidaan leikata kaikki indeksi tarkistukset pois eläkkeistä ja lisäksi nostaa vero % alimmilleen 35 %:n
      Kyllä kaikkien pitää osallistua talkoisiin myös eläkeläiset.
      Ei kukaan kuole nälkään vaikka 200€/ kk leikataan eläkettä.
      Sillä saadaan tolkusti Suomi nousuun.

      • Anonyymi

        Onneksi meitä eläkeläisiä on suuri joukko ja me äänestetään,kuka uskaltaa tehdä poliitisen itsemurhan rokottamalla meitä eläkeläisiä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45349
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2239
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1629
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe