Suomi lahjoittaa taas ihmisten tappamiseen 200miljoonaa

Suomelta lähes 200 miljoonan euron tukipaketti Ukrainalle

Suomi toimittaa Ukrainalle puolustustarvikeapua noin 198 miljoonan euron edestä. Kyseessä on 27. puolustustarvikeapulähetys.

Samaan aikaan kun puolustusministeri julistaa, että tukea pitää vain lisätä Ukrainalle, jää kokonaan mainitsematta että mistä tämä raha on pois Suomessa. Kyseessä on jo 27 paketti ja maailmalla olla enemmän suuntaamassa rauhan enuvotteluihin kuin syytämässä rahaa taisteluun, jossa Ukraina on ollut koko ajan alakynnessä.

Vaadin poliitikkoja kertomaan (mm. kokoomus ja persut), että mistä nämä lahjarahat otetaan pois suomalaisten palveluista ja mihin tuet käytetään Ukrainassa. Korruptio on siellä tunnetusti korkealla tasolla. Miksi Suomi ei lainaa rahaa Ukranalle vaan lahjoittaa sitä? Ei suomalainenkaan saa rahaa valtiolta vain pyytämällä, se on usein vastikkeellista tai lainaa. Mitä Ukraina antaa Suomelle? Mikä eliitti Suomessa syytää jatkuvasti rahaa Ukrainaan, ilman mitään lupauksia siitä, että sieltä saataisiin mitään takaisin? Miksi Suomi ei ole aktiivisempi rauhanneuvotteluissa vaan antaa koko ajan sinne lisää aseita?

nm. ihmettelevä vähävarainen suomalainen.
13179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

nyt lehdessä oli miten venäjän oljyn vienti supistuu jopa 40 prosentilla, kun vientiä supistetaan muiden maiden toimesta,

Äänestä
  • Sulla taitaa supistella nyt taas- oletko iltapäiväin roskalehtien toimittajakaartia vapaaksi päästettynä?

    Äänestä

Demarit lahjoittasivat rahat mieluummin Venäjälle, kyllähän se korpeaa?

Äänestä
  • Ei lahjoittais. Älä persutrumpisti taas valehtele. Demarit hyväksyneet joka apupaketin. Ja sehän persua korpee, kun joutuu valehteleen. Tai siis sehän on geeneissä yleistiedottomilla vajakki persuksilla.

    Äänestä

  • Järkevä ei mitään lahjoittele, hourupäitä lässyttäjiä tuntuu löytyvän löystyneillä yläkerran ruuviloilla.
    Terve kotimaisuus on ajat sitten kadonnut eikä oman maan kansalaisten ääntä ole kuunneltu vuosikymmeniin. Sen vuoksi menki aina olemme ostaneet ulkolaista tuotetta emmekä ostaneet mitään kotimaista jos mahdollista..juuri tämän kettumaisen toiminnan vuoski....markan tuhoaminen, EU, Plandemiakusetuskiihotus, maskihulluus, koronanuijavilkut, sairaat pitkät tikut aivojen viereen, tapppppopppppiiikit, natokusauskansalle jenkkien tahdosta päästä Venäjän viereen ja mahdolliseen sotaan Suomikin saamaan kun saivat jo Ukrainan 2014 toimillaan ja avullaan.

    Äänestä

Eikö ihan oikein mene? Pitäiskö antaa putinin vallata Ukraina? Tuliko alotus pietarista?

Äänestä
  • Ei ole sinun antamisesta tai ottamisesta mitään virkaa.
    Venäjä on jo Harkovan vierellä ja Harkovaa evakuoidaan...Kievin kanaa kohta paistamaan?

    Äänestä

  • Sinulla on perin yksinkertainen ajattelutapa.."vallata" ...sehän alkaa olla vallattu kun ei järkevinä halunneet natsijohtajat tehdä sopimuksia...joillekin ei neuvottelutaito ole omiaan. Ei se ollut suomalaisillekaan 80 vuotta sitten. Siitä viattomat kärsivät kun pyrkyrit haluaa johtaa, eli ne rikollisetkin usein ...ja elämä on kuitenkin lyhyt...vielä lyhyempi nyt miljoonille...
    Ja juuri on miljoonia tapettu korrooonapiikkilöilläkin.

    Äänestä

Otsikossa on virhe. Suomen lahjoitus on suunnattu hyökkäävän vihollisen torjuntaan. Toki he toissijaisesti ovat ihmisiä, hekin, mutta jos olisivat ensisijaisesti ihmisiä, eivät olisi hyökkäämässä!

Äänestä
  • Ei ole aloittajalla virhettä vaan karvasta totuutta.
    Tuki varsinkin asein on selkeää sodan pitkittämistä ja ruumiita tulee sitä enemmän mitä enemmän joku juntti antaa tukea.

    Äänestä

Ja vähentää samalla oman kansan hoitorahoja osallistuen välillisesti "tappamiseen".

Äänestä
  • Hyvä havainto. Meillä pitäisi omasta kansasta pitää huolta. Vanhoja ihmisiä paljon vailla kunnon hoitoa.
    Miksi siis heittää rahaa kankkulan kaivoon ja kuolleita tulee Ukrainassa ja Suomessa.
    Onpa täällä hyviä havaintoja. Ei kaikki ole suggeroituja, hypnoosi on voimaa medialla ja toistamalla samaa sanoi Olavi Hakasalokin, olevan todella tehoava vaikutus. Monelle se sitten muuttu todeksi valhekin. Media on tosi omituinen ja onneksi emme lue roskalehtiäkään ..ei enää vuosiin. Täys-stoppi tuli koronapiikkikiihotuskusetuksella, huomasi heti, että jokin ei nyt ole kohdallaan, pistetäänkö meitä halvalla - no pistettiin ja halvalla vielä jos repsahti.
    Meille ei kenellekään mitään tauteja tai kuolemia kun jätti osallistumasta massahypnoosiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomelta lähes 200 miljoonan euron tukipaketti Ukrainalle

Suomi toimittaa Ukrainalle puolustustarvikeapua noin 198 miljoonan euron edestä. Kyseessä on 27. puolustustarvikeapulähetys.

Samaan aikaan kun puolustusministeri julistaa, että tukea pitää vain lisätä Ukrainalle, jää kokonaan mainitsematta että mistä tämä raha on pois Suomessa. Kyseessä on jo 27 paketti ja maailmalla olla enemmän suuntaamassa rauhan enuvotteluihin kuin syytämässä rahaa taisteluun, jossa Ukraina on ollut koko ajan alakynnessä.

Vaadin poliitikkoja kertomaan (mm. kokoomus ja persut), että mistä nämä lahjarahat otetaan pois suomalaisten palveluista ja mihin tuet käytetään Ukrainassa. Korruptio on siellä tunnetusti korkealla tasolla. Miksi Suomi ei lainaa rahaa Ukranalle vaan lahjoittaa sitä? Ei suomalainenkaan saa rahaa valtiolta vain pyytämällä, se on usein vastikkeellista tai lainaa. Mitä Ukraina antaa Suomelle? Mikä eliitti Suomessa syytää jatkuvasti rahaa Ukrainaan, ilman mitään lupauksia siitä, että sieltä saataisiin mitään takaisin? Miksi Suomi ei ole aktiivisempi rauhanneuvotteluissa vaan antaa koko ajan sinne lisää aseita?

nm. ihmettelevä vähävarainen suomalainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu