Valheita valheita

Anonyymi-ap

Nyt menee pitkälle. Lehdistötilaisuus tänään. Jäsenmäärän valehdellaan pysyneen ja valtuutettujen loukkauksia olleen saman verran. Tosiasiassa puoluehallitus puhdisti sääntöjenmukaisesti 600 jäsentä pois puolueen jäsenistä kesäkuussa, jotka ei maksaneet jäsenmaksua. Jäljellä jäi alle 300 koko puolueeseen. Nyt pidetään erotettuja jäsenrekisterissä.

Hjallis kommentoi 21.4.2019 Uusi Suomalaisessa vaaliliittoja olevan äänestäjien sumuttamista ja kieltäisi vaaliliitot puolueiden välillä.

Sitä ennen tammikuussa 2019 Hjallis kertoi järjestämässään media tapahtumassa, että Liike Nytin listoilta eduskuntaan pääsevät toimivat korkeintaan kaksi kautta eduskunnassa säilyttääkseen kosketuksen tavalliseen elämään.

Hesarille 16.8.2024 Hjallis kertoi sulkeneensa rahahanat, eikä jatkossa rajoita enää puoluetta. Yli 800 000 euroa on pumpannut rahaa sisään.

Mitäs tänään. Hjallis kertoo vaaliliitossa, tähtäyksestä eduskuntavaaleihin (itse) ja rahoittavansa puoluetta jatkossakin.

Ja väitteet valtuutetuista muka 12 lähtenyt. Tosiasiassa lähteneitä 49 valitusta valtuutetusta on paljon enemmän. Oulusta, Tampereelta, Kiteellä, Tohmajärvellä, Joensuusta, Kuopiosta, Vantaalta ja ties mistä. Pelkästään Savo-Karjalasta HS:n tietojen mukaan 11. Aluevaltuutetuissa sama homma: valituista 20 on noin puolet lähtenyt. Eikä ole tosiaan tilalle tulleita, vaan monella alueella ei ole yhden yhtä aluevaltuutettua enää.

Miten kohdataan valehdella oikeastaan ihan kaikesta?

0

598

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        106
        2195
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        886
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        64
        791
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        790
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        706
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        511
        693
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        630
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        595
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        570
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        551
      Aihe