Amerikan bully kasvattajat Suomessa

Anonyymi-ap

Jos rotua haaveilee, kannattaa ottaa huomioon, että mikään taho ei tällä hetkellä valvo kasvatustoimintaa Suomessa.
Mikä tarkoittaa sitä että koirien tutkimista ei vaadita, joten niitä ei tutkita, tietoisesti sairailla koirilla tehdään pentuja, jalostuksessa käytetään alle 2 vuotiaita ja nartuilla tehdään pentuja aina seuraavista juoksuista.
Ns julkista pentutehtailua, koska ostajat ei pääse mistään tarkistamaan koirien tietoja ja pennuttamisen tiheyttä.
ABKC rekisteristä löytyy ainoastaa sukupuut ja niidenkin paikkansa pitävyys on sen varassa rekisteröikö kasvattaja oikein pennut. Tätäkin Suomessa on että pennut tehdään rekisteröimättömällä koiralla ja pennut rekisteröidään rekisterissä olevan koiran alle. Eli se että pennut rekisteröidään ABKC:hen ei takaa yhtään mitään. Ei varsinkaan niitä terveitä yksilöitä.

Suomen kasvattajat tekee myös kovasti töitä sen eteen että vaikuttaisivat mahdollisimman luotettavilta. On erinäisiä titteleitä, hienot nettisivut ja kuvat, "paljon tietoa rodusta", käydään näyttelyissä tms. Yllättyisitte, kun tietäisitte kuinka pitkälle ovat valmiita menemään, että vaikuttaisivat mahdollisimman luotettavilta. Nyt ei puhuta pelkästään yksittäisistä kasvattajista vaan kenneleistä, jotka ovat paljonkin esillä rodun parissa.

Kuka tahansa voi perustaa kennelin. Siihen ei tarvita edes y-tunnusta.

14

1385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Puheet siitä että american bully :n polygeenisyyden takia ei voida taata hyvää luustoa on höpö höpö juttuja. Sellasia pentuja tulee millasilla koirilla niitä tekee. Tietenkin saattaa mukaan eksyä huonoja yksilöitä, mutta kun suurimmalla osalla pennuista on ongelmia niin kyllä se kertoo jostain ihan muusta kun polygeenisyydestä

    • Anonyymi

      Kokoajanhan tulee ilmi kuinka ö koirista on tehty pentuja ja pennuilla kaikki mahdolliset sairaudet

    • Anonyymi

      Koirat vielä tuhansia euroja 😂 mihin sekin sitten perustuu, "laatuun"?

    • Anonyymi

      Ja koirat maksaa tuhansia 😂 mihinköhän tämäkin hinnoittelu perustuu

    • Anonyymi

      Ehdottomasti rekisteri missä hommaa pystyy seuraamaan. Vissiin tän rodun kasvattajilla on vaan nopeen rahan tarve. Pidemmällä juoksulla eihän tota toimintaa pysty jatkaan kun maine menee

    • Anonyymi

      Ei pääse rodulle perustettu yhdistyskään alkua pidemmälle, kun näkyvillä olevat kennelit laittavat niin paljon kapuloita rattaisiin. shame.

    • Anonyymi

      Saa bully ryhmistä lukea "mulla 9kk pentu X kasvattajalta, on hyvä!"
      Alle 2 vuoden ikäsen terveydestä ei tiedä vielä mitään, varsinkaan luuston osalta. Eikä se kerro kasvattajan eettisyydestä mitään.
      Niikun tossa oli että ostaja ei voi mistään varmistaa että kasvattaja toimii eettisesti oikein.
      Ihmisten luottamus on helppo ostaa

    • Anonyymi

      Miksei niitä koiria voi vaan lisätä kennelliiton rekisteriin? Ei olisi kellää ongelmaa asian kanssa sen jälkeen. Itse en ostaisi ellei koiria ole lausuttu kennelliitolla

    • Anonyymi

      Perusteluhan tälle ettei koiria lausuta kennelliitolla on se että ei tarvi 😂 ei ole kennelliiton alainen rotu. Sehän ei estä kuitenkaan etteikö niitä vois lausua ja rekisteröidä sinne

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kannattaa kiinnittää huomiota siihenkin jos "kennel/kasvatustoimintaa" on tehnyt kauankin, mutta jalostuksessa olevat koirat on alle 3v 🤔 jos on hyvät koirat käytössä niin koirien ei tarvi vaihtua parin vuoden välein

    • Anonyymi

      Kannattaa liittyä facessa american bully finland ryhmään. Siellä taas pari kasvattajaa keskiössä sekalaisista touhuistansa. Sairailla koirilla jalostamista, paperittomilla koirilla tehtyjen pentujen rekisteröimistä paperillisten alle ja muuta kivaa. Sieltä kun vähän hakee kasvattajien nimillä niin eiköhän jotain löydy

    • Anonyymi

      Jenna Lehtosen Koira haudattuna podcast:ssa hyvä jakso american bully sta 👌

    • Anonyymi00015

      Kysykää SABY:lta (Suomen amerikan bully yhdistys) neuvoo ja tietoo bully pennun hankinnassa. Ne tietää aikalailla kaikki Suomen kasvattajat ja osaavat sanoo mitä asioita kannattaa kysyä, kun sitä koiraa miettii ostavansa näiltä Suomen kasvattajilta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      183
      1279
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      49
      690
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      248
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      52
      552
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    Aihe