Amerikan persun logiikkaa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että Yhdysvallat aikoo ottaa Gazan kaistan hallintaansa. Trumpin näkemyksen mukaan Gazasta voisi tulla "Lähi-idän Riviera" ja siellä asuisi ihmisiä ympäri maailmaa.

Tuohan ei pidä paikkaansa, kun tehdään ensin etninen puhdistus alueella häätämällä paikalliset asukkaat alueelta, jotka eivät ole niitä ihmisiä jotka voisivat asua siellä ympäri maailmaa.

Eikös ne perussuomalaiset myötäilleet Trumpia ja ehdottaneet hänelle Nobelia?

15

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin no siis omalla tavallaan Trumphan on ihan oikeassa ja oikeilla jäljillä.

      Nimittäin sijaintinsa ja ilmastonsa puolestansa Gazan alueen pitäisi olla samanlainen moderni loma,- ja liikemaailman paratiisi kuin vaikkapa Dubai nykyisin on. Mielettömät 10 kilometrien pituiset hiekkarannat, Välimeren ilmasto. Kauppareittien solmukohta. Lyhyen lentomatkan päässä eurooppalaisten lomailla, isojen risteilyalusten matkojen varrella jne. jne.

      Mutta eivät ne terroristi palet saa mitään hyvää ja rakentavaa aikaan, siis muuta kuin pommejaan rakentavat.

      Eli Trumpin ehdotus on hyvä mutta koska se tulee Trumpilta niin tottakai vasemmisto ja antipersut heti tyrmäävät sen.

      • Anonyymi

        "sijaintinsa ja ilmastonsa puolestansa Gazan alueen pitäisi olla samanlainen moderni loma,- ja liikemaailman paratiisi kuin vaikkapa Dubai nykyisin on. "

        Tuo määritelmä pätee todella moneen maailman kolkkaan, jos tuota määritelmää aletaan yleistämään niin jokaiseen vastaavaan paikkaan voidaan soveltaa etnistä puhdistusta periaatteella "mitäs ette osaa olla rauhassa siellä, me tulemme ja otamme alueet".

        Mitä Gazaan tulee, niin historiaa tunteva (tuskin persu) ymmärtää, että nykyiset asukit ovat alkuperäisväestöä, jota Israel on sortanut saadessaan Brittien aloitteesta alueen. Tämä on aiheuttanut molemminpuoleisen koston kierteen, jossa toista osapuolta leimataan terroristeiksi välittämättä siitä, mitä Israel siellä on tehnyt.

        Nyt siis olet sitä mieltä, että se on ok ajaa alkuperäisasukkaat pois mailtaan. Minne ne menevät sieltä? Suuri osa tulee pakolaisiksi Eurooppaan. Olen yllättnyt että perussuomalainen haluaa pakolaisia Eurooppaan, voisitko selittää? Tai eihän tuo ole ihme, sillä maahanmuutto ollut ennätysvilkasta aina perussuomalaisten ollessa hallituksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt olet kyllä tulkinnut ja suorastaan keksinyt tarinaa ihan itse vaaleanpunaisten äärivasemmistolaisten linssien läpi. Sellaista tarinaa, että uskotko tuota itsekään? Heh heh.

        Varmasti voit perustella väitettäsi jotenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti voit perustella väitettäsi jotenkin.

        Ei noin päivänselviä juttuja tarvitse edes perustella, ne ovat päivänselviä ihan jokaisella selväpäiselle. Ota ne ruusunpunaiset linssit pois silmiltä niin ehkä sinäkin sitten näet vähän selvemmin! Heh heh.

    • Anonyymi

      Trumpin Gaza on vaan savuverhoa jolla käännetään huomiota pois jenkkilästä. Siellä hän on menossa ihan täysi vallankaappaus Musk johdolla.

    • Anonyymi

      Magan kaistapäät 🤡

      • Anonyymi

        Persut haalivat Gasan asukkaat kutsuvieraiksi Suomeen asumaan? Persuthan ovat kaikkien aikojen tehokkaimpia mamuimureita maassamme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut haalivat Gasan asukkaat kutsuvieraiksi Suomeen asumaan? Persuthan ovat kaikkien aikojen tehokkaimpia mamuimureita maassamme.

        Jos noin kävisi niin sitä (ääri)vasemmisto ei kerrankin vastustaisi vaan suorastaan kannattaisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos noin kävisi niin sitä (ääri)vasemmisto ei kerrankin vastustaisi vaan suorastaan kannattaisi.

        Muistisi virkistykseksi: 35000/2015

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistisi virkistykseksi: 35000/2015

        Kuka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään.

    • Anonyymi

      Gazan asukkaille tulee sallia vapaus lähteä ja muuttaa muualle, mikä on normi kaikkialla maailmassa. Hamas ei ole tätä vapautta heille sallinut.

      • Anonyymi

        Jännä miten Gazan naapurimuslimimaat Jordania ja Egypti, kuin myös muut Arabian niemimaan maat, joilla sama kieli ja uskonto kuin paleterroristeilla ovat tehneet selväksi etteivät aio ottaa yhtäkään palea omiin maihinsa.

        Kertoo kaiken siitä miten arvostettuja ja missä maineessa palet ovat jopa omiensa keskuudessa.

        Taitaa Egypti taipua tässä asiassa. Nimittäin nyt Palestiinalaiset voivat perustaa Siinain niemimaalle oman valtion. https://keskustelu.suomi24.fi/t/18101799/egypti-luovuttaa--siinain-niemimaan-palestiinan-valtioksi

      • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      168
      1428
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1019
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      650
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      622
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      573
    Aihe