Käräjäoikeus määräsi työnantajan korvaamaan asentajalle työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 4 kuukauden palkkaa vastanneen summan, eli 10 752 euroa. Työnantaja määrättiin maksamaan myös 4 500 euroa tasa-arvolain mukaista hyvitystä. Lisäksi yhtiö määrättiin korvaamaan asentajan oikeudenkäyntikulut, 15 546 euroa.
Satakunnan käräjäoikeus antoi tuomionsa lokakuussa 2023. Jutun hävinnyt työnantaja ei tyytynyt ratkaisuun, vaan valitti Vaasan hovioikeuteen.
Hovioikeus ratkaisi asian tammikuussa 2025. Se tulkitsi näyttöä pääosin samoin kuin käräjäoikeus. Hovioikeus katsoi, toisin kuin käräjäoikeus, että näyttö ei riittänyt osoittamaan edes sitä, että 40 prosenttia vuotaneista hitsaussaumoista oli asentajan tekemiä. Myös yhtiön väite lähes 1 000 tunnin korjaustöistä osoittautui todistajien kertoman valossa ristiriitaiseksi.
Ainoa merkittävä muutos tuomioon oli se, että asentajalle määrätyistä korvauksista 2 804,78 määrättiin maksettavaksi asentajan sijaan Työllisyysrahastolle.
Koska työnantaja hävisi myös hovioikeudessa, on sen korvattava ex-työntekijälleen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa, eli 12 496 euroa.
Herää kysymys kannattiko lähteä haastamaan Suomessa työntekijän oikeuksia?
Työnantaja on Suomessa heikoilla jäillä näissä.
Lähemmäs 50000 euroa työnantajan pussi keveni ala-arvoisen käytöksen vuoksi. Varmasti olisi pystynyt tämänkin sopimaan muulla tavalla kun käymällä oikeutta.
Raju opetus työnantajalle miten EI kannata toimia.
On aika katsoa peiliin ja kysyä itseltä jotain...
Harjavaltalainen TJ ja potkut työntekijälle
Anonyymi-ap
6
2525
Vastaukset 6
- Anonyymi
Tech-salmi huippu paikka varmaan olla töissä
Hämärää kun valtamedia ei julkaise yrityksen nimeä - Anonyymi
Sen siitä ylimielisyydestä sitten saa.
- Anonyymi
Hyvä että työnantajan tekemä vääryys saatiin kuriin oikeudessa.
- Anonyymi
Mahtaa mr. Driftingiä harmittaa. :)
- Anonyymi00005
Mahtoi ottaa koville TJ:llä..
- Anonyymi00007
Koska talonsa rakentaa valmiiksi..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen431990- 791341
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841331Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151214Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291095Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.941009- 75990
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok158832Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56782Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää61738Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13719Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27688- 43675
- 147671
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa24651Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.96643Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93642- 28638
- 51637