Onko oikeasti näin tyhmä ja avuton vai onko vaan teatteria videoita varten?
Metsamanin älykkyys
17
503
Vastaukset
- Anonyymi
mieti
- Anonyymi
Tyhmyys myy,viisas myy tyhmille tyhmyyttä.
- Anonyymi
Suomessa saadaan suuret säästöt kun oppilaitokset suljetaan.
Valtimo ja Peltosalmi ensimmäisenä.
Mukava kun palataan 60-luvulle jolloin maitolaiturilla puolityhjän maitotonkan päällä istuneet sarkatakkiset naamanvääntäjät tiesivät kaikesta kaiken.
- Anonyymi
Kauan on oppimattomien ylistys kestänyt ja laiskureiden lauluja kuunneltu.
- Anonyymi
Tyhmäkin voi tuntea itsensä jonkin verran fiksuksi kun metsäman esittää tyhmää. Juilu äijä on kehittänyt hyvän bisneksen jossa käytetään urpoja hyväksi. Toisaalta tilannehan on win- win urpojen suhteen. Vielä lisäksi hieman fiksummat voivat pitää hieman lystiä tilanteella...viittaan noihin hoh hoon sepitelmiin.
- Anonyymi
Tyhmyyden huippu oli taas, kun haakuroi muka rajoja merkkailemassa. Väärällä puolen kulki, eikä näyttänyt mitä merkkasi. Se hakattu aukko on Otton p-aukko , siinä näkee selvät rajat palstoihin. Röyhkeys taas huipussaan, palautetta tulloo juiluamisesta toisten palstoilla. Eipä tohtinut kuvata kuin omaa naamaria, paitsi alussa.
- Anonyymi
Jos olisin 16 vuotiaana ymmärtänyt niin tuskin olisin niille poluille lähtenyt mitkä elämäni aikana läpi rumusin.
Perintöpoikana olisin kesät leijaa lennättänyt, peräkamarissa äidin ja isän hellässä hoivassa tv-viidettä talvet tuijottanut.- Anonyymi
Oma mokasi.
- Anonyymi
Kyllä pölynimurikauppias on vinosti hymyillyt kun hän on eläkkeellä ollessaan aurinkolaseissaan kylillä pyörinyt.
- Anonyymi
Metsäman käyttää hevosmiesten konstia kun tökkii ruuvimeisselillä starttimoottorin solenoidin kuumaa napaa oikosulkuun "entisen omistajan opeilla" niin, että kipinät soihtuna sinkoilee ja vastaa kommentoijalle joka epäilee onko touhussa mitään järkeä näin:
@MetsaMan10 t sitten:
"Sen takia hyvin varovasti tuota katellut tuossa vielä sitä elektroniikkaa"- Anonyymi
Mani ei tiedä sähköstä pennin vertaa ja elektroniikasta menee ruplapuolelle.
Missä olisi oppinut?
Onko joku nähnyt kuusikossa oppikirjaa hah.
- Anonyymi
"Oma mokasi"
Mikä moka se oli? Ei silloin 60-luvun alussa kun hiihdin kansakouluun ihmiset eläneet joutilaina.
Siellä ne talven viimassa ja pakkasessa maattomat ja metsättömät tietyömaalla hätäaputöissä kaivoivat lapiolla routaista
maata harjun rinteestä hevosten vetämiin kippikärryihin.
Eivät pystyneet makaamaan koko talvea anssilla.
Monen miehen ja naisen talvisota jatkui kuolemaan asti. - Anonyymi
Käyttäisi noilla tuloilla ammattimiestä starttiongelmiin. Itse koittaa nuuka nujuta, että tulisi halvemmaksi ja saisi nujuamisista katsojia,eli enemmän kassan kilinää.
- Anonyymi
Kontentti on arvotavaraa manille. Monet ammattilaiset eivät halua näkyä pihatontun videoilla ja niistä palveluista ei tule kontenttia.
- Anonyymi
Teatterilla rahulia herutetaan,aika velikulta.
- Anonyymi
Häh
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke442634- 1252020
- 901705
- 1621309
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?681260- 511147
- 691092
- 611066
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂731029Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t32977