Israel ja USA asettavat pakotteita kansainväliselle rikostuomioistuimelle ja siellä työskenteleville ihmisille. Israel syyttää YK:ta (Yhdistyneet kansakunnat) ja Haagin kansainvälistä rikostuomioistuinta antisemitismistä (juutalaisvastaisuudesta) koska nämä syyttävät epäoikeudenmukaisesti Israelia laittomista palestiinalaisalueiden miehityksistä, palestiinalaisten kansanmurhasta ja Palestiinan etnisestä puhdistuksesta.
Koska Yhdysvallat on täysin Israelin määräysvallassa tekee Yhdysvallat kaiken Israelin hyväksi.
Israel ja USA asettavat pakoteita Haagin kansainvälistä rikostuomioistuinta vastaan
21
253
Vastaukset
- Anonyymi
Yhdysvalloissa republikaanienemmistöinen edustajainhuone on hyväksynyt esityksen, joka asettaisi pakotteita kansainväliselle rikostuomioistuimelle ICC:lle. Pakotteiden motiivina on ICC:n syyttäjän päätös vaatia pidätysmääräyksiä Israelin hallituksen jäsenille Gazan sodan tapahtumien takia.
Valkoinen talo arvosteli ICC:n päätöstä antaa pidätysmääräyksiä Israelin johdosta.
Haagin kansainvälisellä oikeudella on syytä uskoa, että Netanjahu ja Israel on syyllistynyt sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Netanjahu kutsui ICC:n Haagin kansainvälisen oikeuden ratkaisua absurdiksi, sillä Israel perustelee toimiaan sillä, että se puolustaa olemassaoloaan kun Haagissa asia nähdään siten, että pikemminkin palestiinalaiset siellä olemassaoloaan puolustavat.- Anonyymi
Hauskaahan tässä on se, että Israel kannattaa pakoteita Haagin kansainvälistä rikostuomioistuinta vastaan kun Haagissa syytetään juutalaisia samasta missä heidän kiusaajiaan tuomittiin aikanaan. Hauskaa on myös se, että Haagin rikostuomioistuin on kutsunut Israelin korkeimman oikeuden tuomarin tuomitsemaan Israelia samaan aikaan kun palestiinalaistuomarit loistavat poissaolollaan.
Anonyymi kirjoitti:

Palastina ei valtio siksi sylinen on aina Israel
- Anonyymi
Kardox89 kirjoitti:
Palastina ei valtio siksi sylinen on aina Israel
Palestiina on valtio vain silloin kun se sopii vasemmiston ja muslimien agendaan.
- Anonyymi
USA:lle suuri häpeä puolustella Israelin sota- ja muita rikoksia vuosikymmenestä toiseen. USA:n vetäytyy ilmastosopimuksista, kehitysyhteistyöstä ja lukemattomista muista hankkeista keskittyen uhkailemaan tullimaksuilla, maiden pakko-otolla, jopa sodalla sadakseen Grönlannin, Panaman kanavan, Kanadan, Gazan jne. itselleen. USA on rikollisella tiellä murentamassa kansainvälistä sopimuksiin ja sääntöihin perustuvaa toimintaa.
USA;n ollessa täysin sotarikoksia tehtailevan Israelin talutusnuorassa ovat sellaiset maat kuin Venäjä ja Kiina nostamassa vauhdilla suosiotaan maailmalla. - Anonyymi
Siis hetkinen 🤔
USA ulvoo pää punaisena Venäjää Haagiin ja korostaa tuomioistuimen tärkeyttä ja tuomiovaltaa, mutta sitten ulvotaan pää aivan mahdottoman punaisena kun sinne Haagiin joutuukin Israel tai USA itse, ja mitätöidään koko tuomioistuin jopa uhkaillen sitä?- Anonyymi
Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC ei käsittele valtioiden mahdollisia rikoksia.
USA ei ulvo Venäjää ICC:hen (eikä ICJ:hin) syytteeseen, eikä korosta näiden tuomioistuimien tärkeyttä eikä tuomiovaltaa. - Anonyymi
Minusta kaikkein kummalisinta Israelin hirviömäisessä toiminassa on se, että uskovaisiksi itseään tituleeravat hyväksyvät palestiinalaisen ahdingon ja jopa kannattavat sitä?! Tämä on uutta Amerikkalaista veristä uskontoa jossa vääräuskoisten murhaaminen, pahoinpitely ja kiduttaminen on okay ja all right.

Minusta sen sijaan on ihan tavallista, että vasemmisto esittää tällaisia valheita Israelista, amerikkalaisista ja "uskovaisista".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta sen sijaan on ihan tavallista, että vasemmisto esittää tällaisia valheita Israelista, amerikkalaisista ja "uskovaisista".
No ei tartte mennä edes amerikkaan asti. Suomessahan tuota samaa verenhimoa ovat ilmaisseet kristillisdemokraatit, mm. heidän puheenjohtajansa.

Kristillisdemokraatit eivät ole ilmaisseet verenhimoa.
- Anonyymi
Kerrankin jotain jarruja ICJ laittomuuksiin.
- Anonyymi
Hyvä ettei tuollaiset tuomioistuimet ole tulppia , pellekerhoja lienevät .
- Anonyymi
Putinkin kiittää . Orpo PIRU .
- Anonyymi
Miksei Ukrainan sodan pääarkkitehtiä Merkkeliä ole Pidätetty ?
Kyllä tuollainen puolueellinen järjestö joutaakin lakkauttaa !- Anonyymi
Tai maailman suurinta rosvoa ja murha meistä Zelenskyä joka on ajanut koko maailman lamaan tuon keissin takia rahaa pummaamalla Tuhansia Miljardeja josta sotaan Ihmisten tappamiseen on mennyt vain murtoosa.Suurin osa on mennyt korruptioon ja oligarkkien taskuihin.

Zelenskyi pitäisi ampua sirkuksen ihmistykillä homohuoraksi Tukholmaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zelenskyi pitäisi ampua sirkuksen ihmistykillä homohuoraksi Tukholmaan!
Ettekö te jo kolme vuotta sitten yrittäneet sitä ja tulitte maitojunalla takaisin?
Ei se täällä nyyhkiminen asiaa auta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Zelenskyi pitäisi ampua sirkuksen ihmistykillä homohuoraksi Tukholmaan!
Mitä muita märkiä unia näet?
- Anonyymi
Perkeleen oppipoikavaltiot USA ja Israel (ja Venäjä) todistavat toimillaan ICC:n olevan oikealla asialla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741710Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 551304
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083- 471075