Haloo hallitus ! Millä eväillä rakennetaan oikeasti kaikille hyvinvointia ?

Anonyymi-ap

Maailman onnellisimmalla kansalla ei ole toivoa näköpiirissä.
Moni suomalainen tuntee toivottomuutta.

Tuoreen Sukupolvibarometrin mukaan (E 2, Miina Sillanpään Säätiö, Tela ry)
kaikista suomalaisista puolet pelkää toimintakyvyn heikkenemistä tai itsemääräämisoikeuden menettämistä. Lähes puolet on huolissaan pääsystä hoitoon. Joka kolmas pelkää toimeentulo-ongelmia.

Tuloksissa näkyy hallituksen luoma toivottomuus ja näköalattomuus suomalaisille. Hallitus kuristaa sosiaali- ja terveyspalveluja asiantuntijoita kuulematta. Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan hyvinvointialueiden tulisi saada lisäaikaa toimintojensa sopeuttamiseen.
Onko tavoitteena ajaa julkinen hoitojärjestelmä vielä suurempaan kriisiin ja näin vapauttaa terveyspalvelut yhä laajemmin kansainvälisten toimijoiden rahapussiin?

Hallitus ei kuuntele asiantuntijoita eikä kansalaisiakaan.
Tämä on erityisesti nuorten ja ikääntyneiden kokemus.

Olisiko jo aika vaihtaa ääni kellossa? Millä eväillä rakennetaan oikeasti kaikille hyvinvointia ja ennen kaikkea tuodaan valoa tähän pimeyteen?

63

6120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Hallituksen aiheuttamat huolet uuvuttavat ihmisiä ja aiheuttavat
      epävarmuutta tulevaisuudesta.

      • Anonyymi
        UUSI

        Kyllä, hulluksi sitä on kai jo tullutkin tämmöisen Hallituksen kanssa?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, hulluksi sitä on kai jo tullutkin tämmöisen Hallituksen kanssa?

        Orpon, kok, hallituksen ministerit ovat valehdelleet lukemattomia kertoja.

        Kaikki tietävät, että ministerin on erottava, kun ei puhu totta. Jo pienemmistäkin valheista on joutunut eroamaan.

        Nyt pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri on valehdellut.

        Tämän valehtelun seurauksena on hukattu miljardeja.


    • Anonyymi
      UUSI

      Palstavasemmistolaisen hyvinvoinnista ei kannata huolta kantaa.
      Kommarilla on navetan kusilaarin pohjaan teipattuna vakuumipussissa 700 tuhatta käteistä euroina.
      Good luck venäjänmielinen

      • Anonyymi
        UUSI

        Katsopas kun sivistymätön moukkapersukin heräsi " runoilemaan"


    • Anonyymi
      UUSI

      Miten hyvinvointivaltiota "tuleville sukupolville" rakennetaan romuttamalla se ?
      Purran mieletöntä velanottoa maksaa kansa ainakin seuraavat 300 vuotta.
      Ei puhettakaan "hyvinvointivaltion turvaamisesta lapsenlapsillemme" niinkuin
      hallitus on valheilla leikkauksensa perustellut.

      • Anonyymi
        UUSI

        Se on persuhallituksen suuri kusetus.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on persuhallituksen suuri kusetus.

        Eikä ainoa.


    • Anonyymi
      UUSI

      Vasemmistolaiset sahaa omaa oksaansa joka ikinen päivä täällä ja kun vaalien ääntenlaskupäivä saapuu + tulos julistetaan ...
      ei itku lopu koskaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        Harmittaako persua ? Ei se mitään ,hyvä vaan.


    • Anonyymi
      UUSI

      Persujen kannatus on koko ajan menossa alaspäin eikä ihme,
      vauhtia saisi olla lisää.
      Suomessa ei tarvita uusnatsihallitusta.

      • Anonyymi
        UUSI

        Mistä tietää, että mielenterveyspalveluista on leikattu? No mt potilaat näkee uusnatseja jokapuolella.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tietää, että mielenterveyspalveluista on leikattu? No mt potilaat näkee uusnatseja jokapuolella.

        Et ole uutisia seurannut ?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tietää, että mielenterveyspalveluista on leikattu? No mt potilaat näkee uusnatseja jokapuolella.

        Ennen riisujat laITETTIIN HOITOON.nYT MENNÄÄN tekemään maailmalla valloitusta.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tietää, että mielenterveyspalveluista on leikattu? No mt potilaat näkee uusnatseja jokapuolella.

        Kyllä,olen samaa mieltä...


      • Anonyymi
        UUSI

        Mutta kaikkien muiden puolueiden mielestä lisää mamuja elätettäviksi.


    • Anonyymi
      UUSI

      Perskokkarehallitus on vienyt Suomen lamaan,

      "Kykypuolueet" Kokoomus ja Perussuomalaiset lupasivat lopettaa velanoton
      ja tehdä Suomen vahvaksi.
      Meno on täysin päinvastaista.
      Velkavuori kasvaa ennennäkemättömän suureksi.
      Raha liikkuu pienituloisilta vauraille.
      Leikkauksista aiheutuu vahinkoa ja kärsimystä.
      Toiset kiristävät vyötä ja toiset tekevät pari reikää lisää.
      Hallituksen linjaus on kansantaloudellisesti kyseenalainen ja eriarvoistava.
      Hallituksen linja kuihduttaa yhteishenkeä ja Suomea.
      Mikään ei mene niinkuin hallituspuolueet lupasivat.
      Valehtelu jatkuu aina kun ministeri avaa suunsa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Miten hyvinvointia parantaa SAK- laiset lakot ?
        Jos parantaa, niin yleislakko päälle kunnes hyvä tulee velkaa ei enää saa.


      • Anonyymi
        UUSI

        2025-02-09 19:29:05 kirjoittaa:
        "Valehtelu jatkuu aina kun ministeri avaa suunsa.".

        Myös ylipäällikkö A. Stubb, kok, valehtelee. Mikä on koko valtioneuvostolta (hallituksen ministerit, A. Stubb, oikeuskansleri T. Pöysti) - maanpetoksellista sodan lietsomista.


    • Anonyymi
      UUSI

      Kiäh Kiäh
      sanna ciccioliina tajusi tilanteen
      ja häippäsi hyvissä ajoin kunnon töihin
      arabien rahoittamaan riistoinstituuttiin
      ja mitä tekemään ?
      No puhumaan pskaa
      niinkuin muutkin sosialistit.

      • Anonyymi
        UUSI

        Mariinia aletaan varmaan taas mainostamaan, kun vaalit lähestyy.... Ja seinien välistä "löytyy"varmaan lisää äärioikeiston hirmutekoja ja täällä pohjan tähden alla sarjaa aletaan näyttämään, niinkuin on vaalien alla aina tapana. Vais mitä vasut?


      • Anonyymi
        UUSI

        Voi kutsua, kylläpä heräsit taas huonolla tuulella. Oliko vaimolla taas " pää" kipeä. Otan osaa.


    • Anonyymi
      UUSI

      Verot alas, perintövero pois, yhteisövero 10 prosenttiin, markka takaisin, jotta saadaan oma korkopolitiikka, mitä hyötyä on EUsta? Ollaan maksajan roolissa, vaikka on PA. Tulonsiirrot ja tuet minimiin. Jokainen ottaa vastuun toimeentulostaan. Turhat valtiontuet pois. Esim näin löytyy rahaa hyvinvointiin. Tämä on ideologinen asia. Ei kelpaa vassareille. He elävät siitä, kun kansalla menee huonosti. Eli sama skeida jatkuu ens vaalienkin jälkeen. Suomi on takapajula, ja tyhmät poliitikot kautta linjan.

      • Anonyymi
        UUSI

        Miten sairaat työkyvyttömyyseläkkeellä olevat ja vanhukset ottavat vastuun toimeentulostaan!? Tietenkin oikeistolaisten mielestä joutavat pois.


      • Anonyymi
        UUSI

        Onneksi sinä sentään loistat.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sairaat työkyvyttömyyseläkkeellä olevat ja vanhukset ottavat vastuun toimeentulostaan!? Tietenkin oikeistolaisten mielestä joutavat pois.

        Jos ovat omakotitalossa tai maalla , niin kasvattavat vihanneksia, käyvät marjassa, kalassa, metsällä, tekevät polttopuita,keräävät rohdoskasveja, auttelevat vielä huonommassa kunnossa olevia
        - eli toimivat vanhaan hyvään tapaan ja pitävät hyötyeläimiä.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ovat omakotitalossa tai maalla , niin kasvattavat vihanneksia, käyvät marjassa, kalassa, metsällä, tekevät polttopuita,keräävät rohdoskasveja, auttelevat vielä huonommassa kunnossa olevia
        - eli toimivat vanhaan hyvään tapaan ja pitävät hyötyeläimiä.

        Suurin osa asuu kaupungeissa lähiö kolhooseissa Kelan sallimissa rajoissa.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa asuu kaupungeissa lähiö kolhooseissa Kelan sallimissa rajoissa.

        "Pitävät hyötyeläimiä" Mitenkäs,kun/jos ne eläimet sairastuvat? Ei rahaa edes omaan lääkärikäynteihin.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ovat omakotitalossa tai maalla , niin kasvattavat vihanneksia, käyvät marjassa, kalassa, metsällä, tekevät polttopuita,keräävät rohdoskasveja, auttelevat vielä huonommassa kunnossa olevia
        - eli toimivat vanhaan hyvään tapaan ja pitävät hyötyeläimiä.

        Voi..voi..sun älyä..Vanhuksethan ne pysyvät tekemään mainitsemasi "työt". Missä sinulla on järki??


    • Anonyymi
      UUSI

      Nämä "otetaan kaikki tuet pois" huutelijat eivät tajua, että se olisi tietyille ihmisryhmille kuolemantuomio.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ja kun saattavat joutua samaan jamaan. Ja toivotaan että pian.


    • Anonyymi
      UUSI

      Ministereiden palkkiot poistettava kunnes talous on kunnossa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ministerin pakkaa nostettava, jotta saamme niihin tehtäviin kyvykkäitä henkilöitä.

        Muutaman ihmisen palkalla ei ole mitään merkitystä.

        Kuntien määrää on vähennettävä. Liikaa turhia luottamusmiehiä ja virkamiehiä, jotka saa hurjaa palkkaa.


      • Anonyymi
        UUSI

        Mietin samaa,miksei omasta palkasta tingitä yhtään,liikaa joo joo miehiä ja naisia.


    • Anonyymi
      UUSI

      Mietipäs. Näillä eväillä olemme maailman onnellisimpia, joten minkälaisessa maailmassa toiset elävät! Galluppeihin "kannattaa" uskoa. Nehän vaihtuvat vain viikottain.

    • Anonyymi
      UUSI

      Ei ainakaan sillä että potkitaan päähän kansalaisia jotka ovat maksaneet veroja kymmeniä vuosia. Nämä henkilöt kun vapautetaan töistään yhteistomintaneuvotteluiden perusteella eivät saa vastinetta maksamilleen ansiosidonnaisten ja työttömyysturvamaksujen kautta. Suomalaisten työntekijöiden puolesta puhujiksi ennen vaaleja esiintynyt Perussuomalaiset ovat kusettaneet äänestäjiään pahemmin kuin Keskusta konsanaan.
      Yhteiskunta pistää leikkuria, jotta ahkerat saadaan mahdollisimman nopeasti ottamaan huonommin palkattua työtä vastaan. Samaan aikaa meillä on ideologisesti työttömät ja elintasopakolaiset jotka saavat nauttia hyvinvointiyhteiskunnan palveluista täysillä ja tekemättä yhtään mitään. Tanskas mallia pakolaispolitiikkaan. Suomi ei hyödy millään tavoin näistä basaarien moniosaajista. He eivät integroidu tai edes suostu opettelemaan kieltämme tai noudattamaan arvojamme. Rahalla ne tänne ovat tulleet. Harvemmin ne hätää kärsivät vanhukset, naiset tai lapset tänne päätyvät. Muuta väittävät voitte mennä läihiöihin ja ostoskeskuksiin toteamaan monikulttuurisuuden ihanuuksia.
      Perussuomalaisia useamman vuoden äänestäneenä , mutta en enään. Uskon että en ole ainoa pitkän linjan kannattaja joka näin ajattelee.
      Riikka voi sitten otsa kiiltävänä selitellä vaalivalvojaisissa mikä meni pieleen kun heidän luottamuksensa äänestäjät hylkäsivät.

      • Anonyymi
        UUSI

        Olet Onneksi parantunut persuhuumasta.


      • Anonyymi
        UUSI

        Ja lisäksi kyttäävät ja "rikastavat" naisia. Karkoitusta ei voi tehdä, jos vaarassa omassa maassaan vaan viiksivallut Suomalaiseen vankilaan veronmaksajien rahoilla.


    • Anonyymi
      UUSI

      Työttömät tuhosivat Suomen talouden. Mitä jos tuo roska joukko karkotetaan hiiteen. Miksi elättää toisten rahoilla eläviä vempuloita.

      • Anonyymi
        UUSI

        Mitäpäs jos joudutkin työttömäksi vempulaksi.


    • Anonyymi
      UUSI

      Kaikki hallitukset ottavat velkaa, eikä se näillä näkymin tule muuttumaankaan. Suomea ollaan ajamassa Kreikan ja Italian tielle. Tärkein kysymys lienee se, mihin sitä velkarahaa käytetään. Raha menee mielestäni nyt parempiin kohteisiin, ja tulevaisuuteen jotta seuraava hallitus voi taas kääntää kelkan väärään suuntaan. Kertoo se politikkojen tyhmyydestä. Niinisto jo totesi, että talouteen tarvitaan pelisääntöjä yli hallituksien.
      Nyt on mutistu nykyisestä hallituksesta, joka tarvitsee
      9-10 miljardia velkaa tänä vuonna. (ullatus) Muistutuksena viime hallitus (oi Sanna Sanna) kasvatti velkapottia 50 miljardia koko kautenaan. Pelkästään korkokuluihin menee 3 miljardia vuonna - 24. Tuokin tuosta kasvaa kun kukaan ei lyhennä velkaa. Hallituskaudella korkokuluihin menee noin 12 miljardia riippuen korkotasosta.

      • Anonyymi
        UUSI

        ''mihin sitä velkarahaa käytetään'' ?
        kehitysapuun, ilmastoon, tunnin junaan, tuulimyllytukeen, ay -tukeen , byrokraattien elätukseen...


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        ''mihin sitä velkarahaa käytetään'' ?
        kehitysapuun, ilmastoon, tunnin junaan, tuulimyllytukeen, ay -tukeen , byrokraattien elätukseen...

        Kyllä, vaikka kehitysapua ollaan pienennetty niin Orpon märkä päiväuni junaleikeistä ei ota loppuakseen. Toki ihmettelen miksi siitä Salossa itketään.


    • Anonyymi
      UUSI

      Seuraava hallitus rakentaa hyvinvointia lisävelalla.
      Kaikille mamuille elatus, työtä vältteleville elatus täysihoidolla.

    • Anonyymi
      UUSI

      tunninjunan miljardilla rakennetaan silta merenkurkun yli ruotsiin huoltovarmuus paranee vienti voittaa kuluissa ja ajassa siltaan mahtuu kaapeleita ja putkia
      rakentaminen kestää 5 vuotta tuo heti työpaikkoja
      silta on vain rekka liikenteelle 600 - 1000 rekkaa vrk kumpaankin suuntaan
      orpo luvannut jotain jollekin ja ehkä käyttänyt ottanut jo mahd lahjukset ja on pakoitettu tunnin junaan
      tietysti tarvitaan myös fazerin perintöverot tähän siltaan mutta tämä on suomelle tärkeä hanke

    • Anonyymi
      UUSI

      Niillä eväillä ollaan onnellisimpia, näennäis hyvinvoinnilla kun löytyy maailmalta valtioita jossa menee vielä paljon huonommin.

    • Anonyymi
      UUSI

      SDP pähkäpösilöihin Woketusjuttuihin ei enään euroakaan. Terveydenhuoltoomme piti panna rahaa demarit kylvi rahojamme miljardeja muille maille vierahille. Totuudet vasurien jutuista tuli USA: esiin ja samat paljastukset tulee meilläkin julkisuuteen.

      • Anonyymi
        UUSI

        Äänestäkäämme siis PERUSSUOMALAISIA, sillä pahimmat uhat mm islamisoitumista on saatu torjuttua PS:n ministerien toimesta todella paljon.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestäkäämme siis PERUSSUOMALAISIA, sillä pahimmat uhat mm islamisoitumista on saatu torjuttua PS:n ministerien toimesta todella paljon.

        👍👍👍


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestäkäämme siis PERUSSUOMALAISIA, sillä pahimmat uhat mm islamisoitumista on saatu torjuttua PS:n ministerien toimesta todella paljon.

        lastenappaja purra, lapset nälkään tappava orpo, sokeita kiusaava stubbi, laspia houkutteleva rydman, aseiden kännipäissä nuorisoa uhkaileva x-poliisi vornanen..
        uskonkultti räsänen.. ulkomaan uutiskanaville pitäs tehä selonteko näistä hulluista jotka kaapannu suomen.


    • Anonyymi
      UUSI

      Suomi valitsi jo joku aika sitten taloudellisen turvallisuuden sijaan kovan kriisi/arvopoliittisen turvallisuuden, jonka satoa nyt niitetään. Toisin kuin esim. Sveitsi, jonka turvallisuuspolitiikka perustuu vahvaan talouteen, ollen myös natsisaksan kestävä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Totta puhut. Suomi on kasvavassa talouskriisissä, koska turvallisuus heikkeni verrattuna 80 vuoden aikaan ennen vuotta 2012.


    • Anonyymi
      UUSI

      Karu fakta: Hyvinvointia ei vaan riitä alle 60 tuntia viikossa töitä tekeville.

      Kannatan sellaista palkka-avoimuutta, että tilinauhaan (palkkalaskelmaan) merkataan sentin tarkkuudella, mistä maksettu raha on peräisin. Voisi pistää miettimään...

    • Anonyymi
      UUSI

      Tämä YLEn touhu ihmetyttää. Johtajilla hirveät palkat, ja VIELÄ KAIKEN KUKKURAKSI TULOSBONUKSIA 1,2 miljoonaa joka vuosi. Oikeasti mitä h.....ttiä. YLEn pomo Anttila sai bonuksia 21 000e ja palkkaa 340 000e/vuosi. Ja tämä SIOJATYÖPAIKASSA. Ja sit ihmetellään, kun rahat loppuu. Olisi kiva tietää, kuinka paljon tällaisia valtion RAHA-AUTOMAATTEJA on olemassa. Olen järkyttynyt. Pomo saa kaksi kertaa enemmän palkkaa kuin Suomen Pressa. Suomen valtion rakenteissa on paljon parannettavaa ja löysää. Mitä ihmettä tämä on.

    • Anonyymi
      UUSI

      YLEn veroa on pakko alentaa, kun kerran on varaa käyttää rahaa näin holtittomasti. Uskomatonta.

    • Anonyymi
      UUSI

      Kysyhän tuota asiaa edellisen hallituksen Marinilta, Ohisalolta, Saarikolta, Anderssonilta ja Hewnrikssonilta.. Taitavat kaikki olla lähteneet vastuitaan pakoon.

    • Anonyymi
      UUSI

      Otetaan toimeentulotuki pois. Mamuista 50% on toimeentulotuella ja kantiksista 5%. Lähtekööt vaikka ulkomaille. t. persu

    • Anonyymi
      UUSI

      Kahv 9 euroa, maito 2.3 eeuroa, pitkä viineri 4 euroa.
      Työttömyyspäivärahoja on koroettu kerran viimisten 20 vuoden aikana, ruoka n noussu koronan jälkeen 40% ja nää mulkut vei kolmas osan toimeentulotukturvasta.
      Toimeentulotukiturva joka on perustuslakiin kirjattu.
      Hiekkamontun reunalle nää munattomat maanpetturit joutaa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Tämä YLE jutzka osoittaa, että valtion rakenteissa on todella paljon ns löysää, joka pitää saada pois. Tämä on poliitikkojen työ. Tehkää työnne niin, että saadaan jonkinlainen tolkku tähän maahan. Mikä ihme on tulosbonus Ylen kaltaisessa firmassa, joka toimii verorahoilla. En tajua??!!

    • Anonyymi
      UUSI

      joutilaisväestön eutanasiaohjelma on jo edennyt varsin pitkälle ennen lopullista ratkaisua.

    • Anonyymi
      UUSI

      orpon tunnin juna kaataa ihmisten kodit salosss
      orpo on vienyt yöpäivystyksen sslosta

    • Anonyymi
      UUSI

      piti sanoa Salosta

    • Anonyymi
      UUSI

      Hallitus yrittää taas vaikeuttaa työn saantia. meinaavat tukkia kaikki rekrykanavat ylimääräisillä hakemuksilla . Satosen älynväläys taas.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miika Elamo kuoli

      En tiedä kuka on mutta oli kuollut pariisi
      Maailman menoa
      90
      8549
    2. Haloo hallitus ! Millä eväillä rakennetaan oikeasti kaikille hyvinvointia ?

      Maailman onnellisimmalla kansalla ei ole toivoa näköpiirissä. Moni suomalainen tuntee toivottomuutta. Tuoreen Sukupolvi
      Salo
      63
      6120
    3. Hyvää huomenta miehelle

      Tähän ihan lähelle. Turhaa se on kai tänne kirjoittaa. Et sinä taida täällä kauheasti aikaasi kuluttaa, tai sitten et va
      Ikävä
      27
      3583
    4. Miika elomo

      Miika elomo meni naimisiin 4.2 Maria aution kanssa. Onko tämä sama Maria Autio joka seurusteli Jare brandin kans ja meni
      Turku
      7
      2842
    5. harrasterallit on syytä lopettaa

      Lähes joka vuosi joku pääsee hengestään näissä harraste ja SM-sarjan ralleissa. Olen sivusta saanut seurata kuinka toin
      Ralliautoilu
      33
      1285
    6. Nainen, sinulla on uusi titteli

      Oletkohan hoksannut vielä mikä se on🤣✝️
      Ikävä
      65
      1269
    7. Tällä palstalla liikkuu eräs vanhempi hullu

      nainen, ei kannata jutella sen kanssa!!!!! Pilaa koko elämän
      Ikävä
      86
      1246
    8. Mitäs mieltä ootte UMK kipaleista?

      Eerikan biisi on tehty persuille kai!
      Ikävä
      147
      1072
    9. Katsotaan eteenpäin!

      Menneitä on turha tonkia, maito kaatui ja sitä ei takaisin saa! Lainapäätökset on tehty demokraattisesti yhdessä parhaan
      Ähtäri
      32
      1026
    10. Ilmoitus 8.2.2025, klo 6.15

      Ilmoitus 8.2.2025, klo 6.15 (S24 keskustele helluntailaisuudesta) Ikävä tehtäväni on tuoda saatu ilmoitus, koskien t
      Helluntailaisuus
      183
      961
    Aihe