Miesnäkökulma

Miksi naiset kyselee treffeillä horoskooppimerkkiä? Mitä väliä sillä muka on? Eräs nainen lähti pois kesken treffien, kun sanoin olevani Neitsyeen merkeissä syntynyt. Sanoi heti vihaavansa minua, koska syntymäpäiväni on syksyllä ilman että tuntee yhtään enempää.. Outoa
1493282
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 149

Vanhimmat

Koulukiireitä varmaan ei siinä sen kummempaa.

Äänestä
  • Itse huomannut sellaisen piirteen myös miehissä, jotka niitä "vähän uskoo", poimivat sieltä niitä hyviä puolia itseensä ja pyrkivät peittelemään niitä "huonoja puolia"? Miehet näitä harvemmin miettii, mut ku ei ole mitään muutakaan helppoa keinoa tuntea itseä. Paremman puutteessa voivat niitä uskoakin ollessaan heikoimmillaan?

    Tai ainakin löytää sitä samaistumispintaa niihin. Itse mietin välillä sitä, et ihmisistä saisi esille vaikka mitä, jos uskallus/ rohkeus vaan olisi riittävä sille. Perhe, läheiset muokkaa käytöstä ja luonnetta paljon enemmän kuin horoskooppi, ainakin minusta. Mennytkin voi vaikuttaa hyvässä ja pahassa omaan käyttäytymiseen?

    Äänestä

  • Jos rupes väärällä hetkellä jankuttamaan?

    Äänestä

  • Naiset tietää kaiken horoskoopeista. Siitä paljastuu miehen luonne, kiinnostuksen kohteet ja mitkä asiat kokee tärkeäksi ja tietää mitkä horoskooppi merkit sopii heille itselle ja mitkä eivät? Eivät halua tuhlata omaa aikaa heihin, joiden horoskooppimerkit eivät ole heidän mieleen. Simppelinä asiana eivät halua kuluttaa aikaa sellaiseen, jonka tietävät jo lähtökohtaisesti vääräksi itselle.

    Äänestä

Mä en lähde edes treffeille jos horoskooppimerkki on joku huonoksi todettu.

Äänestä
  • Horoskooppimerkki ei ole sama asia kuin ihmisen luonne. Jos horoskoopit olisi totta, niin silloin ihmiset olisivat lähestulkoon kaikki saman luontoisia

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Horoskooppimerkki ei ole sama asia kuin ihmisen luonne. Jos horoskoopit olisi totta, niin silloin ihmiset olisivat lähestulkoon kaikki saman luontoisia

    Aika tuulinen täytyy olla korvien väli, jos uskoo moiseen humpuukiin.

    1Äänestä

  • Mulla sama. 90% treffikumppaneistani paljastuneet toistensa kopioiksi jo 5min keskustelun perusteella ja loput 1kk sisällä, että joko ei tuntosarvet toimi tai sitten käy kuka vaan.
    Nyt puhun siis naisista. Toki neitsyt-mies on hyvin nritsyt-naisen kaltainen, sen enempää yhteisiä piirteitä avaamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Horoskooppimerkki ei ole sama asia kuin ihmisen luonne. Jos horoskoopit olisi totta, niin silloin ihmiset olisivat lähestulkoon kaikki saman luontoisia

    Älkää ottako horoskooppi asias noin vakavasti, kyllä teille tulee vielä suurempiakin murheita, näkyy selvästi helmikuun kuukausihoroskoopista.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Aika tuulinen täytyy olla korvien väli, jos uskoo moiseen humpuukiin.

    siellä meedio chatissä tv:ssähä lupsakan näkösiä seksitypyjä

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Aika tuulinen täytyy olla korvien väli, jos uskoo moiseen humpuukiin.

    Just noin. Niitä on kiva lukea eikä sitä "saat paljon rahaa" ole vieläkään näkynnyt

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Älkää ottako horoskooppi asias noin vakavasti, kyllä teille tulee vielä suurempiakin murheita, näkyy selvästi helmikuun kuukausihoroskoopista.

    Hahhahhaaaa

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Horoskooppimerkki ei ole sama asia kuin ihmisen luonne. Jos horoskoopit olisi totta, niin silloin ihmiset olisivat lähestulkoon kaikki saman luontoisia

    Syntymäajalla on merkitystä ihmisen luonteeseen. Siis päivä, kuukausi, vuosi, kellonaika ja paikkakunta.

    Planeettojen sijainnilla on merkitystä ja vaikutusta ihmiseen. Kuu, jonka sijainti määrää valtamerien nousu- ja laskuvedet, vaikuttaa myös ihmiseen. Ihminen on suurimmaksi osaksi vettä, 50-70%.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Kaikenlaista soopaa sitä kirjotetaan. Mua ei ainakaan kuu heiluta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Aika tuulinen täytyy olla korvien väli, jos uskoo moiseen humpuukiin.

    Onkohan kysymys pohjois- vai länsituulesta, itse kannatan kyllä länsituulta! Kas tässä sinulle pohdittavaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Syntymäajalla on merkitystä ihmisen luonteeseen. Siis päivä, kuukausi, vuosi, kellonaika ja paikkakunta.

    Planeettojen sijainnilla on merkitystä ja vaikutusta ihmiseen. Kuu, jonka sijainti määrää valtamerien nousu- ja laskuvedet, vaikuttaa myös ihmiseen. Ihminen on suurimmaksi osaksi vettä, 50-70%.

    Siis kaikissa ihmisissä paljon vettä....kyllä saadaankin revittyä isoja eroja ihmisten välillä? :D

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Syntymäajalla on merkitystä ihmisen luonteeseen. Siis päivä, kuukausi, vuosi, kellonaika ja paikkakunta.

    Planeettojen sijainnilla on merkitystä ja vaikutusta ihmiseen. Kuu, jonka sijainti määrää valtamerien nousu- ja laskuvedet, vaikuttaa myös ihmiseen. Ihminen on suurimmaksi osaksi vettä, 50-70%.

    Simo Frangen on esimerkki miehestä, jolla on kolme eri horoskooppia ja ne kaikki vaikuttavat hänen persoonaansa eri lailla. Simo Frangen, tuo Nakkilan armoitettu kaupparatsu, on Neitsyt, nouseva Kaksonen ja Oinas kuumerkiltään. Nuo kaikki kolme merkkiä näkyvät hänen luonteessaan ja tavassa esiintyä. Käsillä huitominen ja vilkas puhetyyli on ilmi selvää Kaksosta, iloisuus ja energisyys, kuten myös suorat letkautukset ja palindromit ovat tyypillistä Oinasta. Hänen virallinen asunsa, siis puku päällä ja siisti olemus, sekä sanavalmius jopa hieman kriittiseen tai rienaavaan sävyyn ilmentävät tyypillistä pikkutarkkaa Neitsyt luonnetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Ei voi mitenkään olla totta. kenelläkään ei ole kuin yksi horoskooppi, tuo ei voi pitää paikkaansa Simon kohdalla. Neitsyt hän voi olla, mutta ei Kaksonen tai Oinas! Kaksonen ja Oinas ovat kevään merkkejä ja Neitsyt on syksyllä syntynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Syntymäajalla on merkitystä ihmisen luonteeseen. Siis päivä, kuukausi, vuosi, kellonaika ja paikkakunta.

    Planeettojen sijainnilla on merkitystä ja vaikutusta ihmiseen. Kuu, jonka sijainti määrää valtamerien nousu- ja laskuvedet, vaikuttaa myös ihmiseen. Ihminen on suurimmaksi osaksi vettä, 50-70%.

    Niinpä, mutta mietippä. Simo Frangenilla on 3 eri horoskooppia! Neitsyt/Oinas/Kaksonen

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Älkää ottako horoskooppi asias noin vakavasti, kyllä teille tulee vielä suurempiakin murheita, näkyy selvästi helmikuun kuukausihoroskoopista.

    Mieti nyt jos molemmat ovat horoskoopiltaan neitsyitä? Eihän sellaisilla voi perhettä perustaa, vaikka kuinka haluaisi? Se kuulostaa jo itsessään sulalta mahdottomuudelta?

    Äänestä

Jotkut nyt uskoo noihinkin. Jos niitä kovin monta on kohdalkesi osunut, niin kannattaa pohtia mikä sussa noita houkuttaa.

Äänestä
  • sama ku viinassa...

    Äänestä

En jätä sen perusteella väliin mutta valitettavan usein tulen huonosti toimeen juuri sellaisten kanssa joilla on epäyhteensopiva merkki. Myös ystävissä tätä tullut eteen. Näin kävi myös viimeisimmän treffikumppanin kanssa ja merkki oli huonoin mahdollinen. Eihän se enää siinä kohden yllättänyt. Harmi kyllä sopivat ja sellaiset joista saattaisin olla kiinnostunut, on kaikki varattuja. Toisaalta en kaipaa enkä etsi varsinaisesti ketään tällä hetkellä, joten sinänsä olen sen kanssa ihan sinut.

Äänestä
  • Tajuatko yhtään kuinka surkuhupaisen ristiriitaisia kirjoitit tuossa. ..huoh.

    Äänestä

Hieno homma. Päästi tällaisesta foliohatusta heti eroon. Onnettomia tyyppejä. Ei niitä penaalin terävämpiä kyniä.

Äänestä
  • Niinhän se menee, että at-naiset kilpaileeytmiehistä, kun atm ei kelepoo

    Äänestä

  • Samaa mieltä, erinomainen tuuri. Eivät käy täysillä tuollaiset, tarot korteista lukevat joka päivä päivän tapahtumat.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Samaa mieltä, erinomainen tuuri. Eivät käy täysillä tuollaiset, tarot korteista lukevat joka päivä päivän tapahtumat.

    Kikakika

    Äänestä

Sulla kävi hyvä tuuri. Noin höpö akka on parempi kiertää kaukaa.

1Äänestä
  • Muija älähti ja sanoi että on vesimies ja vihaa neitsyeen merkin miehiä. Olen kuulemma saman lainen hullu ukko, mitä aikaisemmat miehet, jotka ovat sattuneet olemaan neitsyeen merkeissä syntyneitä miehiä. Naurettavaa paskaa nuo horoskooppijutut sanon minä!

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Muija älähti ja sanoi että on vesimies ja vihaa neitsyeen merkin miehiä. Olen kuulemma saman lainen hullu ukko, mitä aikaisemmat miehet, jotka ovat sattuneet olemaan neitsyeen merkeissä syntyneitä miehiä. Naurettavaa paskaa nuo horoskooppijutut sanon minä!

    vesimiehen merkki on neityelle sopiva

    Jotkut uskoo niihin täysin ja yleistää kaikki samanlaisiksi.
    Itse en usko ja ihan sama mikä on horoskoopiltaan.
    Teki sulle palveluksen, kun lähti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Jotkut uskoo niihin täysin ja yleistää kaikki samanlaisiksi.
    Itse en usko ja ihan sama mikä on horoskoopiltaan.
    Teki sulle palveluksen, kun lähti.

    Tyypillinen atn vihanpurkaus ytmiä kohtaan et voi sille mitään, että olet amk:n käynyt ytm olet liian hyvää ollaksesi atn yhteensopiva atn oli kuitenkin joku hyvännäköinen pupibimbo. Ette vain sovi yhteen intuitio se onatnlläkin ytn olis ollu tahdikkaampi

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    vesimiehen merkki on neityelle sopiva

    Satanismiä. Kaikki ennustelu horoskoopit jne... Lopettakaa helvetin tuli oottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    vesimiehen merkki on neityelle sopiva

    Vesimies sopii kaikkein parhaimmin oinaan ja leijonan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Satanismiä. Kaikki ennustelu horoskoopit jne... Lopettakaa helvetin tuli oottaa.

    No mikä on bakkanaalien pukukoodi sitten?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tyypillinen atn vihanpurkaus ytmiä kohtaan et voi sille mitään, että olet amk:n käynyt ytm olet liian hyvää ollaksesi atn yhteensopiva atn oli kuitenkin joku hyvännäköinen pupibimbo. Ette vain sovi yhteen intuitio se onatnlläkin ytn olis ollu tahdikkaampi

    Oliko siitä ulkonäöstä kuitenkin niinku jotain etuja vai miksi mainittu erikseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    vesimiehen merkki on neityelle sopiva

    Hmm...Niin se vaan on,että yhdet ovat merkkiuskollisia ja toiset ovat sitten yhdestä puustaveistettyjä.....

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Muija älähti ja sanoi että on vesimies ja vihaa neitsyeen merkin miehiä. Olen kuulemma saman lainen hullu ukko, mitä aikaisemmat miehet, jotka ovat sattuneet olemaan neitsyeen merkeissä syntyneitä miehiä. Naurettavaa paskaa nuo horoskooppijutut sanon minä!

    sussa vika jos meet tyhmien vaikutuspiiriin

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Muija älähti ja sanoi että on vesimies ja vihaa neitsyeen merkin miehiä. Olen kuulemma saman lainen hullu ukko, mitä aikaisemmat miehet, jotka ovat sattuneet olemaan neitsyeen merkeissä syntyneitä miehiä. Naurettavaa paskaa nuo horoskooppijutut sanon minä!

    Oikeassa oli!

    Vesimiehen ja neitsyen parisuhde on hiton haastellisen. Vesimiehen elementti on ilma ja neitsyen maa.

    Neitsyt on jalat maassa, koti ja perhe ovat tärkeitä. Diplomaatti, taipuvainen mustasukkaisuuteen.

    Vesimies liitää pää pilvissä, jalat tuskin koskettavat maata. Vesimiehelle perhe ei ole etusijalla, vaan vapaus ja ystävät. Tosin ystäväpiirikin menee jopa kokonaan uusiksi aika ajoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    No mikä on bakkanaalien pukukoodi sitten?

    ???

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Oikeassa oli!

    Vesimiehen ja neitsyen parisuhde on hiton haastellisen. Vesimiehen elementti on ilma ja neitsyen maa.

    Neitsyt on jalat maassa, koti ja perhe ovat tärkeitä. Diplomaatti, taipuvainen mustasukkaisuuteen.

    Vesimies liitää pää pilvissä, jalat tuskin koskettavat maata. Vesimiehelle perhe ei ole etusijalla, vaan vapaus ja ystävät. Tosin ystäväpiirikin menee jopa kokonaan uusiksi aika ajoin.

    Tottahan tuohon voi uskoa...

    Äänestä

Tyhmä aloitus! jos et kerran usko kooppeihin, mitäs sitten kerrot tai kyselet niitä?

Äänestä
  • Ytm kyseli atnn valinnasta hylätä treffikumppaninsa horoskooppimerkkiin vedoten . Ytn olisi ollut tahdikkaampi, eikä tarttunut ensimmäiseen verukkeeseen jaa moittinut selkeästi ymää

    Äänestä

Horoskooppeihin uskovat ovat vahvistusharhan vaikutusten alaisia.

1Äänestä
  • Niin toiset uskoo esim tähän palstaan tms

    Äänestä

tuntemalleni oinaalle sopii neitsyen luonnekuvaus täysin eli hän on kuin neitsyt. toinen ystäväni on neitsyt ja häneen sopii leijonan luonne paremmin kuin neitsyen. ei taida ihmiset olla merkkiensä mukaisia.

Äänestä

Oliko blondi kyseessä vai etkö osannut kellistää heti?

Naisia on niin helppo höynäyttää ja kohta ovat jo peitton alla, muka
eivät halua mutta iso kulli maistuu.

Mikään ei ole niin helppo kuin naista höynäyttää he uskovat kaiken ja
muutamalla korulauseella saat helppoa.

Moni on rahan perää, toinen laukkujen ja kolmas asuntojen.
Tuo Sofia on todella kova kiertämää maailmaa samoin kuin Martina. Kun
ei enää suomipoika kelpaa tai ei saa niin lähtee etelään ja aina on jokin panosonni kelkassa.

Muutaman kerran vetoja ja kohde taas vaihtuu näitä riitää.
Tietysti taudit leviää ja sillin aromaattinen tuoksu on nenässä, hyi puistattaa paljon käytetty tursake. Härskiintynyt jo?

1Äänestä
  • ” Mikään ei ole niin helppo kuin naista höynäyttää he uskovat kaiken ja
    muutamalla korulauseella saat helppoa” Great sport

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    ” Mikään ei ole niin helppo kuin naista höynäyttää he uskovat kaiken ja
    muutamalla korulauseella saat helppoa” Great sport

    ” Moni on rahan perää, toinen laukkujen ja kolmas asuntojen.” Oisko piraattiguessia peräkontissa ,aito kun on jo

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    ” Moni on rahan perää, toinen laukkujen ja kolmas asuntojen.” Oisko piraattiguessia peräkontissa ,aito kun on jo

    piraattiguessia peräkontissa....siis mitä??????????

    Äänestä

Anteeksi joka iikalle

Äänestä
  • They can breath n stuff

    Äänestä

Horoskoopit on totaalista jaskaa, esim tsiljoona kaurista, osuuko vai eikö?

Äänestä

Seuraavan kerran kun treffikumppanisi kyselee hoomerkkiäsi, vastaat jotta "homot" ja kävelet reteenä pois :)

Äänestä

Vesielementin horoskooppeja on vaikeampi kusettaa niiden huomaamatta. Jos eivät reakoi, se on valinta eli naiset skipatkaa kalat, ravut ja skorpparit treffikumppaneina treffailkaa ikitreffijoutskareitane ei halua alistua naisten valtaan, mutta ovatintohimoisia treffareita- kerran. Ex-oinaksen n. Pettynyt uros yt m ja at n. Ei toimi horoskoopeista viis.
Kaikkein hämäävin kombo on at narsistin. , joka kuvitteleejaväittää olevansa ytn. Ei toimi, vaan on varma pettymys. At n. Tauteineen, kun esittää puhdasta yt n.ää.yliopistopisteineenjne, pettymys on taattu tässä yhteydessä yt on ylemmän tason ja at alemman tason leväperäinen lortto pupiruusu

1Äänestä
  • Tasokkaalta kuulostaa.

    Äänestä

  • Harhaoppisuutta. Ei ei ei raamattu kieltää tämän.

    Äänestä

  • Eli treffeillä lähinnä fleksataan jotain?

    Äänestä

Olen Oinas..suurin ja komein.Synt.13.4

Äänestä

Ja vientiä on riittänyt.

Äänestä

Soita Oinas minulle..jään odottamaan

Äänestä
  • Kerran yks kavaljeeri paskansi sänkyyn, kun se oli sammunut panon jälkeen.
    Aamulla pistin jätkän siivoon jälkensä ja käskin sen lähtee meneen! Oli oinas

    Äänestä

Kannattaa vastata vain että on Mersulla ajava postimies ja kova lajittelemaan kanssa.

Äänestä
  • Ainoa oikea vastaus. MB rules. Jeesuskin ajoi jeesuksen vanhalla taunuksella..... Kunnes tuli järkiinsä ja seurasi tähteä

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ainoa oikea vastaus. MB rules. Jeesuskin ajoi jeesuksen vanhalla taunuksella..... Kunnes tuli järkiinsä ja seurasi tähteä

    Ei nyt kukaan varakas ajele 2010-2017 mallin mersulla, halpatuontiautoja saksasta ja ruotsista, niille ei enään kelpaa jäteöljyvatkaaja, mutta pikkupojat ja vanhat äijät on saanut vihdoin osamaksulla haaveilemansa auton, sitten vain lippalakki ja aurinkolasit ja kylälle näytteleen vanhaa taksia? Minäkin ajelin 30v sitten, kun koko kaupungissa ei ollut, kuin takseilla varaa ja olikohan 10 muulla, ehkä ne muut oli osamaksulla, mutta minulla käteisellä maksettu. Nyt mersuja on jokatoisella ja jouset poikki ja ruostevikaisia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Voi tuohon sapluunaan jonkun muunkin merkin lätkäistä.

    Äänestä

🤣 Voi pyhä jysäys, itse olemme mieheni kanssa olleet 22 vuotta naimisissa ja jos mentäisiin horoskooppimerkkien mukaan, niin ei todennäköisesti oltaisi. Siksi olemme nauraneet aina näille tekopyhä humpuukeille.

1Äänestä
  • Niin tiiä oisko menettäny jotain vai väistäny luodin (gubbe ym ym) myöhäistä sanoa siitä?

    Äänestä

Kaikki horoskooppeihin uskovat on ihan lahopäitä. Eihän niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Lausutaan ympäripyöreitä yleispäteviä juttuja, jotka voi yhdistää ihan mihin ja keneen vaan. Höpsöt uskoo.

1Äänestä

Olen periskoopiltani ministeri

Äänestä
  • LMFAO! -TÄÄ oli khyl nii hauska kommentti et mieli tekis rekisteröityy jotta pääsisin up:paamaan, mutta tyydyn ny vaa Reply:yn ja mainitsen sentään erikseen.. (:
    #AionKopioida

    Äänestä

oinas poika ja neitsyt poika on niin samanlaisia luonteen laadultaan että. neitsyt on enempi kuin leijona kuin oinas. oinas on enempi kuin vesimies

Äänestä

Kyllä noilla jotain perää on, seurustelin viimeksi neitsyt miehen kanssa ja meni siis luonnekuvaus aina nappiin. Välittävä, käytännön tekoja jne. Mutta kun alkoi miettimään itseään alkoi olemaan kylmä ja ei-välittävä. Lisäksi pikkutarkka, feminiininen ja pihi. Noita piirteitä en jaksa miehessä, vaan miehen pitää panostaa naiseensa romanttisesti. Siitäpä se ero sitten tulikin, olen leijona-nainen.

Äänestä
  • Paskan marjat... Kaikki horoskoopit kahlattu läpi. Horosta - ihan neitsyeeseen. Neitsyt ollu paras.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Paskan marjat... Kaikki horoskoopit kahlattu läpi. Horosta - ihan neitsyeeseen. Neitsyt ollu paras.

    Olipa freessi texti👍

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Paskan marjat... Kaikki horoskoopit kahlattu läpi. Horosta - ihan neitsyeeseen. Neitsyt ollu paras.

    No horo, kerro kuinka vaihtelet horoskooppiasi, ehkä valehtelemalla syntymäaikasi, kuten valehtelet että "Kaikki horoskoopit kahlattu läpi.". Tuohan ei pidä alkuunkaan paikkaansa.

    Äänestä

Koska ne uskoo siihen huuhaahan. Olen itsekin nainen ja minun moni kaveri jaksaa jankata sun nousevaa sitä ja sitä merkkiä ja kuuta. Ei kai sillä väliä pitäisi olla mut varmaan joillekin tärkeä asia...

Äänestä

Ota selvää neitsytmiehestä, niin tiedät miksi naiset ei tykkää. Itsellä myös sama reaktio, jos mies on neitsyt. Neitsyt on kyllä mielestäni myös naissukupuolena melkoisen vastenmielinen. Henkeviä keskusteluja saa kyllä joskus aikaan, mutta oikein mitään muuta ei saa rakennettua. Hirvee vaiva päästä neitsyen ystäväksi, ihan kuin kenelläkään olisi intressejä pitää tuntematonta ihmistä niin tärkeänä että jaksaisi hänelle vakuutella, ja sietää hänen mittailujaan kuukausi tai ehkä vuositolkulla ennenkö tämä neitsyt edes kelpuuttaa ystäväkseen. Neitsyt analysoi, vertailee ja mittailee muita todistaakseen itselleen että joku ei ole hänen seuransa ja luottamuksensa arvoinen. Epäilee kaikkia. Samaan aikaan itse käyttäytyy ajattelematta muita, kun ei näe miten törkeää ja tuomitsevaa tuollainen toiminta on. Ikinä neitsyet eivät myöskään pyydä mitään anteeksi, koska vikahan ei koskaan ole heissä ollut. Neitsyen kanssa saa selvitettyä riidat vain myöntämällä että kaikki vika oli joissain muissa. Neitsyt myös jakaa oman käden oikeutta ja kostaa. Tämänkin alentuu tekemään aivan pienistä asioista, koska ei ole suhteellisuude tajua omasta osasta, vaan kaikki aina toisten vika.

Äänestä
  • ” Neitsyt on kyllä mielestäni myös naissukupuolena melkoisen vastenmielinen. ” Pedagogisia ja pedantteja me vain olemme

    Äänestä

Minulta horoskooppimerkkiä kyselevä nainen kuulee vain etääntyvien tennareiden lätinän.

Mikäli ei hae naisesta muuta kuin seksiä, on syytä unohtaa jokainen huuhaahan uskova alkuunsa. Tietysti, jos itsekin on huuhari salkkari ja littumaahan uskova pelle, niin...

Äänestä
  • Mutta että jos kuitenkin niinku ym- niin mitä sinä tarkemmin jäisit jälestä päi itkemään?

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Mutta että jos kuitenkin niinku ym- niin mitä sinä tarkemmin jäisit jälestä päi itkemään?

    Heti kun tulee mieleen voi kertoa esimerkin. Milla ei tuu, mutta kuhan totesin

    Äänestä

  • Tennarimiehelle!
    Osta itsellesi paremmat kengät aluksi, se auttaa jo vähän, hyvät käytöstavat auttavat paljon.

    Äänestä

Horoskoopit on syntiä näin rippikoulussa opetettiin. Povaaminen, horoskoopit, jne harhaoppisuutta, syntiä tie helvettiin. Älä lähde tuolle tielle

Äänestä
  • Ettei vaan tuu tehtyä mitään sikkiä bebe?

    Äänestä

  • Minkähän rippikoulun olet käynyt, joku lahko?

    Äänestä

On se horoskooppi ihan humpuukkia, samoin kuin astrologia. Sitä on hyvin havainnollistettu sillä, että tähtien asema vaikuttaa yhtä vähän kuin ratikan paikat helsingissä. Sama kuin tähtien asento vaikuttaisi varallisuuteen kuin että ratikka ois suomen pankin lähellä.

Äänestä
  • Maailmassa on paljon asioita joihin uskotaan sankoin joukoin, horoskoopit ovat yksi vaarattomimmista. Esim. poliitikkoihin uskominen on jo vaarallista, persuihin uskomisen pitäisi olla rangaistava teko.

    Äänestä

Väistit mädän omenan.
Kaikki tuollaiset horoskooppihörhöttäret saavatkin pysyä kaukana minusta.

Äänestä
  • Varmaan kylmiä sängyssäkin ja tai emotionaalisesti ja mitä sitä vielä överistä aloituksestas keksisi sutkautella

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Varmaan kylmiä sängyssäkin ja tai emotionaalisesti ja mitä sitä vielä överistä aloituksestas keksisi sutkautella

    Oliko tämä sutkauttelu muuten jotenki ongelmallista ja jos, niin miten?

    Äänestä

  • Mätä omena, voit olla varma että naiset kyllä pysyvät sinusta kaukana tai ainakin hyvin pian katoavat. Inhottava luonne.

    Äänestä

Joskus kummastuttaa mistä noita horoskooppihörhöjä vielä aina vain rittää

Äänestä
  • Ai että horoskooppihörhöjä riittää, tuhan on tunnettu vitsi, miettisit niitä jotka uskovat isä meidän istuvan pilven reunalla.

    1Äänestä

  • Ai " mistä noitahoroskooppihörhöjä vielä aina vain rittää".?
    Tule kuule sivistyneeseen maailmaan ja kysy tekoälyltä!
    Jaa, et osaa vai.

    Äänestä

Ehkä hänellä vain kuudes aisti pelasi ja keksi tekosyyn?

Äänestä

Niin, outoa on että kyselet tuollaisia. Kyselysi paljastaa rasistisen luonteesi. Naisille on romanttiset asiat hyvinkin tärkeitä, eikä horoskoopit ole ainoa. Jotkut jopa uskovat jumalaan. Sinun kannattaa kysyä naisilta ensimmäiseksi kun tapaatte, vaihdatte viestejä tai puhutte puhelimessa uskooko hän horoskooppeihin, jos vastaus on kyllä, häviä hänen elämästään savuna ilmaan. Ei itsesi takia, mutta niiden naisten. Jos teille muodostuu jokinlainen suhde, tulet keljuilemaan ja arvostelemaan horoskoopeista jatkuvasti, voit käyttää jopa väkivaltaa, koska jos ihmiselle noin mitätön asia niin tärkeä että on kyseltävä tukea mielipiteelleen "yleisöltä", hänellä on narsistinen luonne ja se on ominaisuus joka vahvistuu sitä mukaa kun ikää tulee lisää. Niin, olen itse mies.

Äänestä

Aloittajan kirjoittelemilla ei ole mitään tekemistä miesnäkökulman kanssa. On yksinkertaisesti niin, että on inhottavia ihmisiä kuten hän, sitten on joitakin ystävällisiä ja ja kohteliaita, fiksuja miehiä, tosin harvassa,koska itsekeskesiä tyhmyyksiä on suurin osa.

Äänestä

Minulla on ollut yli kaksisataa naista yhdenyön ajan, puolitusinaa viikon-kaksi, toistuvasti päivän-kaksi pidemällä aikavälillä viisi, joitain kuukausia viisi. Vuoden pari sekä 3 sekä kaksi pidempään, noin 15 ja 25 vuotta (sopimuksiin sisältyi yhteensä 5 lasta). Yksikään ei ole puhunut mitään horoskoopeista, enkä minä heille. Miksikö, siksi että on ollut muuta mielenkiintoisempaa keskusteltavaa, jos ei sitä, niin mielenkiintoisempaa tekemistä, vaikkapa seksiä.
Jokainen käyttää aikansa mihin haluaa, neitsytmiehet näköjään horoskooppeihin, sitten väittävät ne ovat hänelle yhdentekeviä.

Äänestä
  • Onko aloittaja neitsytsyntyinen vai Neitsyen merkeissä syntynyt mies? Siinä on jo eroa. Kaikki ihmiset ovat syntyessään neitsyitä eli olemme neitsytsyntyisiä jokainen, mutta emme kaikki Neitsyen merkeissä syntyneitä. Täten Vesimiehen merkeissä syntynyt ihminen on alkujaan neitsyt.

    Äänestä

Neitsyt pojalla ja Oinas pojalla on samanlaanen luonne. oletko huomannut nainen?

Äänestä

neon noitia

Äänestä

miksei ois tärkee eihä Jumalaa enää oo..sehä me ollaa jo häädetty

Äänestä

Vittuako sinä vastailet tyhmiin kysymyksiin joista et pidä? Olisit yhtä hyvin voinut olla kertomatta synnyinaikaasi ja hoomerkkiäsi, niin ehkä olisit ollut treffeillä pidempään. Hyppäätkö kaivoonkin, jos joku usuttaa?

Äänestä

Ei ole kysytty kun en ole käynyt
Kyss kyss kysyttävää?

Äänestä

olisit vaan sanonut olevasi Oinas! Ne on naistenmiehiä vimosen päälle!

Äänestä

Ei ole kukaan kysynyt koskaan aiemmin.

Äänestä

Kaikki käy, paitsi neitsyt!

Äänestä
  • Neitsyt on ainoa kategoria, jolla jotain merkitystä. Sopivat hyvin toisilleen, muille ehkä muita.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Neitsyt on ainoa kategoria, jolla jotain merkitystä. Sopivat hyvin toisilleen, muille ehkä muita.

    Siinä saa neitsyet ansionsa mukaan.

    Äänestä

En minäkään edes ikää tiedä

Äänestä

Tärkeintä on kokonaisuus

Äänestä

Onko koossa vai kaatumassa....

Äänestä
  • Asiaa!

    Äänestä

Heti alkuun pitää tarkistaa, että kyseessä ei ole neitsytmies.

Äänestä
  • Neitsytmies jättää tietysti kertomatta.
    Niin neitsyttä.
    Heti karkuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Neitsytmies jättää tietysti kertomatta.
    Niin neitsyttä.
    Heti karkuun.

    Oinas ja Neitsyt pojat ovat niin samanlaisia luonteeltaa että

    Äänestä

Horoskoopista voi saada ymmärrystä ihmisen luonteesta, mutta silloin pitää tietää tarkka syntymäaika ja paikkakunta. Ei pelkäästään aurinkomerkin perusteella voi tehdä mitään päätelmiä.
Ja jokainen ihminen on omanlaisensa, kannattaa tutustua kunnolla.

Äänestä
  • Neitsyt merkkinä jyrää ylitse kaiken muun

    Äänestä

  • Helposti "ymmärrys" voinee myös sumentua, kun tuijottelee tähtiä ja merkkejä sen ihmisen sijasta.

    Äänestä

  • Että oikein paikkakunta? Pitääkö olla kaupunki, maa, vai sekä että?

    Äänestä

No ei kyllä kukaan täysipäinen nainen horoskoopista kysele, ihan pimeää touhua.

Äänestä

Sanoppas muuta. Tosi outoa käytöstä.

Äänestä

No ihan hyvä että väistit tällaisen mt-tapauksen. Hänen horoskooppi on jokin ja se on "yhteensopiva" tiettyjen kanssa joka siis sinä et ollut. Mieti millaista draamaa siellä olisi edessä jos tollainen jo naisella tökkii. Väistit luodin.

1Äänestä
  • Miten tämä sinun käsitysavaruutesi mukaan nyt liittyi mt-tapauksiin? Oletko itse joku sosiopaatti vai?

    Äänestä

Neitsytmies on yleisesti tunnettu vaaranmerkki.

Vältä.

Pakene vielä, kun voit.

Äänestä
  • Kaikki miehet ovat joskus neitsyitä.

    Äänestä

  • Ystävä kallis, huomaa ero käsitteiden välillä: neitsytsyntyinen ja Neitsyen merkeissä syntynyt ihminen on kaksi eri asiaa!! Oinas on luonnostaan neitsytsyntyinen.

    Äänestä

  • Simo Frangen on Neitsyt, nouseva kaksonen, kuu Oinaassa. Siinä vasta fiksu ja ystävällinen huumorimies

    Äänestä

Jäin lukemaan, kun etusivulla. Huikatkaa ny samantien, että mikä sopii jousimiehelle.

Äänestä

On siinä jonkinverran perää mikä merkki sopii kellekkin huomannu itsekkin että jonkun kanssa kemiat synkkaa ja kysyny piruuttani mikä merkki ja siitä huomannu jotta avot sehän käy yksiin horoskoopinerkin kanssa ja jonkun toisen kanssa sukset ristiin aika äkkiä jälkeenpäin uteliaisuuttani katsonu mikä merkki ja huomannu ettei mene ajatukset yksiin että jotain taikaa siinä on.

Äänestä

Itse kyselen naisilta yleensä onko ne helppoja, varmoja vai epätoivoisia. Olen huomannut että viimeksi mainitut ovat mukavampia pedon lämmittäjä.

Äänestä

Vahvistusharhasta kärsii aika suuri osa ihmiskunnasta. Aina on uskottu uskomuksiin ja uskontoihin. Joillakin on vain tarvetta tällaiselle. Yleensä ihmisiä, jotka eivät ole paljoa opiskelleet. Hieman yksinkertaisia tapauksia, jotka oikovat mutkat suoriksi. Kun maailmankuvan yksinkertaistaa, sitä on helpompi ymmärtää.

1Äänestä
  • Naisille tuo on tyypillistä, haetaan helpot ohjeet elämään horoskoopeista, ennustajalta, tai uskonnoista.
    Naiset hurahtavat myös helposti kaikkeen, minkä auktoriteetti sanoo, ilmastouskonto, koronapiikit jne.

    Äänestä

Kyllä horoskooppi vaikuttaa aika paljon että tietää onko vastapelurista ainesta yhteiselämään!

Äänestä

Neitsytmies on mielestään humoristi. Ei ole.

Neitsytmies saattaa toistaa kerran lohkaisemaansa ja siinä tilanteessa huvittanutta juttua vuosia eteenpäin ja samoille ihmisille. Ei jaksa sadatta kertaa naurattaa!

Neitsytmies heittää herjaa muista, jopa ivaa, mutta itseensä kohdistuvaa leikkiä ei ymmärrä eikä siedä ptäkääkään. Neitsytmies ottaa kaikein itseensä kohdistuvan vakavasti. Neitsytmies on tosikko.

Äänestä
  • Seuraavat suurmiehet ovat neitsyitä: Irwin Goodman alias Antti Hammarberg, Rauli "Badding" Somerjoki ja Vexi Salmi. Humoristeja ja kansansuosikkeja. Yksikään vesimies tai oinas ei pysty samaan kuin nuo suuremmoiset ja taiteelliset neitsytmiehet.

    Äänestä

  • Simo Frangen on Neitsyt, nouseva Kaksonen ja kuu Oinaassa. Siinä on hauska mies.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Simo Frangen on Neitsyt, nouseva Kaksonen ja kuu Oinaassa. Siinä on hauska mies.

    Erittäin hauska mies on juu

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Simo Frangen on Neitsyt, nouseva Kaksonen ja kuu Oinaassa. Siinä on hauska mies.

    Rooli minä ja todellinen minä voi olla kaksi täysin päinvastaista piirrettä ihmisessä.

    Äänestä

No ne on huuhaa uskomuksia mu jos tykkäävät taruihin uskoa ni eipä heitä kai voi siitä syyttää useimmat puolisonsa kumppaninsa jollakin perusteella kuitenkin valitsee

Äänestä

Olisit sanonut olevasi nössö, naisen reaktio olisi ollut täysin sama.

Äänestä

Miksi tämä on miesnäkökulma? Yhtä hyvin kenen tahansa näkökulma!

Äänestä

Yks Leijonamies on todella kuuma..

Äänestä

Joillekin merkitsee tuokin asia

Äänestä

Ei pskankaan merkitystä.

Todennäköisesti horoskooppimerkkisi oli vain tekosyy poistua kun et ollut riittävän komea tai jokin muu asia vaikutti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi naiset kyselee treffeillä horoskooppimerkkiä? Mitä väliä sillä muka on? Eräs nainen lähti pois kesken treffien, kun sanoin olevani Neitsyeen merkeissä syntynyt. Sanoi heti vihaavansa minua, koska syntymäpäiväni on syksyllä ilman että tuntee yhtään enempää.. Outoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu