Mites nyt suu pannaan, toimittajat?

TuleeTrumppi ja tekee rauhan Ukrainaan.
Itse olen lukenut ja kuunnellut vuosikausia kymmeniä merkittäviä toimittajia ja asiantuntijoita, joiden mukaan sota voitetaan vain ja ainoastaan sotimalla loppuun eli voittoon asti ja lisäämällä samalla aseistusta sadoilla miljardeilla euroilla. Neuvotella ei voi. Muuten Suomi ja Eurooppa ovat mennyttä kalua imperialistisen diktaruurin polkemana.
Sitten tuleekin Amerikan öykkäri, joka hoitaa steppaamalla rauhan.
Mjah, näyttyäisi siltä, että länsimainen moniarvoinen sivistys on arvioissaan mennyt pahasti pieleen. Tai sitten se ei ole toiminut viimeisen kolmen vuoden aikana ollenkaan.
Rauhanvälitysataidoistaan kuuluisa Suomi sammutti aivonsa. nosti kädet pystyyn sodan ensi metreillä ja antautui USA:n nöyräksi pelinappulaksi. Ja hyväksyy kaiken.
Esimerkiksi Hesarin johtavien toimittajien kannattaa käydä läpi omia analyysejään Ukrainan sodasta viimeisen kolmen vuoden aikana. Uskallatteko? Ehei tarvitse pelätä, ei niissä rauhaa osata kaivata.
10308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tekee ja tekee. Saa nähdä. Väkisin tehty rauha ei välttämättä ole ukrainalaisten eikä myöskään eurooppalaisten mieleen.

Äänestä

Komedia tästä tulee!

Vain yksi hyvä asia tapahtuu varmasti. Se, että nämäkin pellet kuolee kohta!

Järki on tietenkin kaukana tässä. Mutta niin se on, että klovnit muuttaa joskus maailmaa enemmän kuin kuninkaat.

Sitä vaan, en ymmärrä, miten tämä liittyy toimittajiin, jotka vain uutisoi sitä mitä tapahtuu.

Ja ainakaan vielä ei ole tapahtunut mitään?

Äänestä
  • No jos kysymysmerkkinä ollaan, niin hyvin on aivopesu toiminut! Tai sitten on jäänyt lehdet lukematta ja raportit katsomatta.
    Vastaus: toimittajat ovat pitäneet sotatilaa osaltaan yllä päivästä toiseen. Ei kritiikin kritiikkiäkään Suomen toimintaan ja valtion propagandaan. Ennen vanhaa Suomi oli rauhanrakentaja. Mutta Nato- ja Usa-kiima voittivat. Ja tulos näkyy taululla.
    Kannattaa seurata tilannetta nyt, kun laiva kääntyy ja toiminnan selittely alkaa.

    Äänestä

On se kiva toimittajien ja asiantuntijoiden lähteä selittelemään tekojaan. Rautaa rajalle ja ylikin ja kaikki sillat poikki itään ja keskisormi pystyssä. Näillä eväilä Suomi on toiminut ”realistisesti”. Ja talouskin saatiin nurin samalla. Hyvä me!

Äänestä

Suomen medialla kova hätä: Ukrainaan voi tulla rauha! - Sekaisin ovat menneet.

Äänestä

Miten asiat olisivat edistyneet, jos Kamala Harris olisi valittu presidentiksi?

Äänestä

Onhan se järkyttävää kun johtajat leikkivät näillä sodilla, mutta niissä kuolleiden ihmisten elämä ei merkitse mitään.

Äänestä

Putin päästää räkäsen naurun Trumpin selän takana.

Äänestä

Seleski vielä räkäisemmän laskiessaan miljardejaan jotka sai maailman suurimmalla kusetuksellaan.

Äänestä

Toimittajat joutuu kääntämään takkinsa ja siinähän on opettelemista kun otsikot ja juttujen sisältö muuttuu täysin erilaiseksi. Toisaalta toimittajat ovat saaneet palkkansa hysteriaa ja pelkoa lietsovista jutuista joiden sisällöstä mieleltään yksinkertaiset ihmiset ovat maksaneet. Itse maksan vain aikakauslehdistä joiden aiheet ovat monipuolisempia kuin sanomalehtien.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

TuleeTrumppi ja tekee rauhan Ukrainaan.
Itse olen lukenut ja kuunnellut vuosikausia kymmeniä merkittäviä toimittajia ja asiantuntijoita, joiden mukaan sota voitetaan vain ja ainoastaan sotimalla loppuun eli voittoon asti ja lisäämällä samalla aseistusta sadoilla miljardeilla euroilla. Neuvotella ei voi. Muuten Suomi ja Eurooppa ovat mennyttä kalua imperialistisen diktaruurin polkemana.
Sitten tuleekin Amerikan öykkäri, joka hoitaa steppaamalla rauhan.
Mjah, näyttyäisi siltä, että länsimainen moniarvoinen sivistys on arvioissaan mennyt pahasti pieleen. Tai sitten se ei ole toiminut viimeisen kolmen vuoden aikana ollenkaan.
Rauhanvälitysataidoistaan kuuluisa Suomi sammutti aivonsa. nosti kädet pystyyn sodan ensi metreillä ja antautui USA:n nöyräksi pelinappulaksi. Ja hyväksyy kaiken.
Esimerkiksi Hesarin johtavien toimittajien kannattaa käydä läpi omia analyysejään Ukrainan sodasta viimeisen kolmen vuoden aikana. Uskallatteko? Ehei tarvitse pelätä, ei niissä rauhaa osata kaivata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu