Virossa on sama tavoite kuin Suomella on viime aikoihin saakka ollut, pari-/kolmesataa sutta. Se tarkoittaa, että Virossa on seitsemän kertaa suurempi susitiheys kuin meillä. Hiukan Suomea pienemmässä Puolassa on 3000 sutta. Vaikka me kymmenkertaistettaisiin viranomaisten "puolueellinen" arvio susiemme määrästä, niin me vasta lähenellään noita lukemia. Missä siis vika? Muualla ensinnäkin ymmärretään laumanvartijoiden merkitys karjan suojelussa. Täällä viitataan kintaalla mokomallekin ajatukselle. Ja mikä tärkeintä, muualla ei ajatella, että luonnon pitäisi olla jokin turvallinen koirapuisto, mihin voi huoletta laskea piskinsä gps-panta kaulassa juoksentelemaan. Itseasiassa tuollainen ajatus nimenomaan kuulostaa joltain Kallion lattekahvilan höpinöiltä.
Pikkuhiljaa petopolitiikassa ollaan menty oikeaan suuntaan. Vanhat jäärät eivät tietenkään kykene asennettaan enää korjaamaan, mutta onneksi ne porukat ikääntyy kovaa vauhtia. Joka tapauksessa muutos on jo alkanut, kuten viime vuosien päätöksistä tiedämme. Ja jos tuosta kuvottavasta salametsästysvyyhdistä jotain hyötyä on, niin aiempaa valveutuneempi kansa varmasti ilmoittaa entistä herkemmin epäilyksensä viranomaisille. Jos jokainen älvänä valitsisi itse mitä lakeja jättää noudattamatta, niin köpelösti kävisi. Lopuksi vielä totean itsestäänselvyyden: valtaisa enemmistö meistä maalaisista arvostaa, eikä suinkaan vihaa luontoa.
Susikannan koko
Anonyymi-ap
0
108
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745329Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy19510856Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858518Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 351597
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500