Nyt alkaa näyttämään että USA ei ole mitään turvaa suomelle. Jos kerran linja on että sotilaita ei tule suomea pelastamaan, niin ainoa turva on Eurooppa.
Taitaa olla DCA sopimuspaperi vessapaperin arvoista jos sitäkään.
Suomen turva USA:sa?
87
493
Vastaukset
- Anonyymi
Mistähän moisen johtopäätöksen olet tehnyt? No ei liene vaikea arvata…
No joka tapauksessa kaikki Suomen tekemät valtiolliseen turvallisuuteen liittyvät sopimukset ovat parempi vaihtoehto kuin olla ilman niitä sopimuksia.
Pahin vaihtoehtohan olisi jäädä yksin Euroopan, ehkä maailmankin, vaarallisimman diktatuurin rajanaapurina. Näytähän meillekin se lähde, josta tuommoista olet päätellyt. 🍿
Jo perustettavaan Lapin Nato-prikaatiin on ilmeisesti tulossa myös amerikkalaisia sotilaita. Tiettävästi jenkkien aseitakin on jo varastoitu.- Anonyymi
Ruotsalaiset ja Norjalaiset sinne tulee.
- Anonyymi
Siinäpä onkin vaara Suomelle.
USAIDin ja CIAn toimet yhteistyössä suomalaisten epäisänmaallisten voimien kanssa ovat saattaneet Suomen todelliseen vaaraan. Se on onnistunut ottamalla haltuun valtamedia, joka sensuurilla ja propagandallaan on saanut vallansiirron kansalta maanpettureille.
Suomessa ei ole sananvapautta eikä vapaata mediaa. Demokratiaamme on murennettu koska NATOn jäsenyys ei kestä sananvapautta eikä vapaata mediaa.
Demokratiaan ei kuulu opposition edustajien maalittaminen ja demonisointi mitä valtamedia harjoittaa. Demokratiaan sen sijaan kuluu sananvapaus mitä Suomessa ei enää ole.
Kirjoitin muutama päivä sitten YLEn kommentointi palstalle kysymyksiä USAIDin puuttumisesta Suomen sisäisin asioihin. Esimerkiksi Mika Aaltolan johtama UPI sai tukea USAIDilta propagandan tekoon NATOn puolesta. Mediapooli antoi Mika Aaltolalle suurta näkyvyyttä joka päivä eri tiedotusvälineissä. Natomielisten mukaan.on hienoa toimintaa.
Sain sähköpostitse YLEltä ilmoituksen, että viestiäni ei julkaista vedoten eurooppalaiseen digipalvelusäädökseen (DSA). Sain kaksi ilmoitusta.
Suomessa ei ole sananvapautta.
Sananvapauden rajoittamisen puolesta meuhkaavat repen ja molon kaltaiset ovat häpeä yhteiskunnallemme. He ovat oikeita loisia jotka puolustavat diktatuurien toimitapoja.
Münchenin kokoukseen tuli äkkilähtö pääarkkitehdeilta - paska on osunut tuulettimeen. Nyt ne koettavat pelastaa ennen kaikkea kasvonsa. Mediapooli jätti uutisoimatta mitä Vance sanoi sananvapauden menetyksestä EUssa. Ylen pääuutislähetykseen siitä ei saatu sanaakaan ja jäljellä oli vain huutoa ja järkytystä. Itse pääasiaa ei haluta tuoda suuren yleisön tietoon. Anonyymi kirjoitti:
Siinäpä onkin vaara Suomelle.
USAIDin ja CIAn toimet yhteistyössä suomalaisten epäisänmaallisten voimien kanssa ovat saattaneet Suomen todelliseen vaaraan. Se on onnistunut ottamalla haltuun valtamedia, joka sensuurilla ja propagandallaan on saanut vallansiirron kansalta maanpettureille.
Suomessa ei ole sananvapautta eikä vapaata mediaa. Demokratiaamme on murennettu koska NATOn jäsenyys ei kestä sananvapautta eikä vapaata mediaa.
Demokratiaan ei kuulu opposition edustajien maalittaminen ja demonisointi mitä valtamedia harjoittaa. Demokratiaan sen sijaan kuluu sananvapaus mitä Suomessa ei enää ole.
Kirjoitin muutama päivä sitten YLEn kommentointi palstalle kysymyksiä USAIDin puuttumisesta Suomen sisäisin asioihin. Esimerkiksi Mika Aaltolan johtama UPI sai tukea USAIDilta propagandan tekoon NATOn puolesta. Mediapooli antoi Mika Aaltolalle suurta näkyvyyttä joka päivä eri tiedotusvälineissä. Natomielisten mukaan.on hienoa toimintaa.
Sain sähköpostitse YLEltä ilmoituksen, että viestiäni ei julkaista vedoten eurooppalaiseen digipalvelusäädökseen (DSA). Sain kaksi ilmoitusta.
Suomessa ei ole sananvapautta.
Sananvapauden rajoittamisen puolesta meuhkaavat repen ja molon kaltaiset ovat häpeä yhteiskunnallemme. He ovat oikeita loisia jotka puolustavat diktatuurien toimitapoja.
Münchenin kokoukseen tuli äkkilähtö pääarkkitehdeilta - paska on osunut tuulettimeen. Nyt ne koettavat pelastaa ennen kaikkea kasvonsa. Mediapooli jätti uutisoimatta mitä Vance sanoi sananvapauden menetyksestä EUssa. Ylen pääuutislähetykseen siitä ei saatu sanaakaan ja jäljellä oli vain huutoa ja järkytystä. Itse pääasiaa ei haluta tuoda suuren yleisön tietoon.Suomessa on sananvapaus ja sinunkin viestisi julkaistaisiin, jos lopettaisit valehtelun.
Anonyymi kirjoitti:
Siinäpä onkin vaara Suomelle.
USAIDin ja CIAn toimet yhteistyössä suomalaisten epäisänmaallisten voimien kanssa ovat saattaneet Suomen todelliseen vaaraan. Se on onnistunut ottamalla haltuun valtamedia, joka sensuurilla ja propagandallaan on saanut vallansiirron kansalta maanpettureille.
Suomessa ei ole sananvapautta eikä vapaata mediaa. Demokratiaamme on murennettu koska NATOn jäsenyys ei kestä sananvapautta eikä vapaata mediaa.
Demokratiaan ei kuulu opposition edustajien maalittaminen ja demonisointi mitä valtamedia harjoittaa. Demokratiaan sen sijaan kuluu sananvapaus mitä Suomessa ei enää ole.
Kirjoitin muutama päivä sitten YLEn kommentointi palstalle kysymyksiä USAIDin puuttumisesta Suomen sisäisin asioihin. Esimerkiksi Mika Aaltolan johtama UPI sai tukea USAIDilta propagandan tekoon NATOn puolesta. Mediapooli antoi Mika Aaltolalle suurta näkyvyyttä joka päivä eri tiedotusvälineissä. Natomielisten mukaan.on hienoa toimintaa.
Sain sähköpostitse YLEltä ilmoituksen, että viestiäni ei julkaista vedoten eurooppalaiseen digipalvelusäädökseen (DSA). Sain kaksi ilmoitusta.
Suomessa ei ole sananvapautta.
Sananvapauden rajoittamisen puolesta meuhkaavat repen ja molon kaltaiset ovat häpeä yhteiskunnallemme. He ovat oikeita loisia jotka puolustavat diktatuurien toimitapoja.
Münchenin kokoukseen tuli äkkilähtö pääarkkitehdeilta - paska on osunut tuulettimeen. Nyt ne koettavat pelastaa ennen kaikkea kasvonsa. Mediapooli jätti uutisoimatta mitä Vance sanoi sananvapauden menetyksestä EUssa. Ylen pääuutislähetykseen siitä ei saatu sanaakaan ja jäljellä oli vain huutoa ja järkytystä. Itse pääasiaa ei haluta tuoda suuren yleisön tietoon.Ei kenenkään ole pakko julkaista sinun tai minun kirjoituksia, jos ei halua. Sen sijaan voit julkaista ne vapaasti omalla sivustollasi, edustamasi kansanliikkeen palstoilla tai painaa paperille ja tiputtaa miljoonaan postiluukkuun.
_Tätä_ on sananvapaus, eikä todellakaan sitä että jollain tiedotusvälineellä olisi velvollisuus julkaista mitä tahansa joku vaatii julkaistavaksi.
Olen melko varma että Sinäkin sopivissa oloissa lopettaisit sananvapauden riemusta kiljuen, kuten kaikki äärioikeistolaiset ja -vasemmistolaiset piirit poikkeuksetta kaikkialla _aina_ tätä ennen ovat lopettaneet ehdottomaan valtaan päästyään. Puhuessasi sananvapaudesta tarkoitatkin vain omaa porukkaasi ja sen vapautta, et muita. Minä taas tarkoitan kaikkia ja siten kuin asia on laissamme määritelty.- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Suomessa on sananvapaus ja sinunkin viestisi julkaistaisiin, jos lopettaisit valehtelun.
Sananvapaus koskee myös toista mieltä olevia olit sitten mitä mieltä hyvänsä niistä mielipiteistä, diktatuurissa "sananvapus" on vain samaa mieltä olevilla myötäilijöillä.
Anonyymi kirjoitti:
Sananvapaus koskee myös toista mieltä olevia olit sitten mitä mieltä hyvänsä niistä mielipiteistä, diktatuurissa "sananvapus" on vain samaa mieltä olevilla myötäilijöillä.
Aivan. Mutta millään medialla ei ole mitään velvollisuutta julkaista viestiäsi, varsinkin jos valehtelet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinäpä onkin vaara Suomelle.
USAIDin ja CIAn toimet yhteistyössä suomalaisten epäisänmaallisten voimien kanssa ovat saattaneet Suomen todelliseen vaaraan. Se on onnistunut ottamalla haltuun valtamedia, joka sensuurilla ja propagandallaan on saanut vallansiirron kansalta maanpettureille.
Suomessa ei ole sananvapautta eikä vapaata mediaa. Demokratiaamme on murennettu koska NATOn jäsenyys ei kestä sananvapautta eikä vapaata mediaa.
Demokratiaan ei kuulu opposition edustajien maalittaminen ja demonisointi mitä valtamedia harjoittaa. Demokratiaan sen sijaan kuluu sananvapaus mitä Suomessa ei enää ole.
Kirjoitin muutama päivä sitten YLEn kommentointi palstalle kysymyksiä USAIDin puuttumisesta Suomen sisäisin asioihin. Esimerkiksi Mika Aaltolan johtama UPI sai tukea USAIDilta propagandan tekoon NATOn puolesta. Mediapooli antoi Mika Aaltolalle suurta näkyvyyttä joka päivä eri tiedotusvälineissä. Natomielisten mukaan.on hienoa toimintaa.
Sain sähköpostitse YLEltä ilmoituksen, että viestiäni ei julkaista vedoten eurooppalaiseen digipalvelusäädökseen (DSA). Sain kaksi ilmoitusta.
Suomessa ei ole sananvapautta.
Sananvapauden rajoittamisen puolesta meuhkaavat repen ja molon kaltaiset ovat häpeä yhteiskunnallemme. He ovat oikeita loisia jotka puolustavat diktatuurien toimitapoja.
Münchenin kokoukseen tuli äkkilähtö pääarkkitehdeilta - paska on osunut tuulettimeen. Nyt ne koettavat pelastaa ennen kaikkea kasvonsa. Mediapooli jätti uutisoimatta mitä Vance sanoi sananvapauden menetyksestä EUssa. Ylen pääuutislähetykseen siitä ei saatu sanaakaan ja jäljellä oli vain huutoa ja järkytystä. Itse pääasiaa ei haluta tuoda suuren yleisön tietoon.Erittäin hyvä kirjoitus. Suomessa ja Euroopassa rajoitetaan rajusti sananvapautta. Samaa Venäjän diktatuurimaista rajoittamista ja mediaa edustavat palstalla epäisänmaalliset Repe ja Moloch.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin hyvä kirjoitus. Suomessa ja Euroopassa rajoitetaan rajusti sananvapautta. Samaa Venäjän diktatuurimaista rajoittamista ja mediaa edustavat palstalla epäisänmaalliset Repe ja Moloch.
Trump porukoineenko ei rajoita toisin ajattelevien sananvapautta ? Ei päästä edes tietyn uutistoimiston toimittajia tekemään juttuja koska eivät nimitä Meksikonlahtea Amerikan lahdeksi.
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin hyvä kirjoitus. Suomessa ja Euroopassa rajoitetaan rajusti sananvapautta. Samaa Venäjän diktatuurimaista rajoittamista ja mediaa edustavat palstalla epäisänmaalliset Repe ja Moloch.
Tiltu käsittää sananvapauden rajoittamiseksi sen, että hänen valheitaan terroristi- ja rikollisvaltio Venäjän puolesta kumotaan ja niille nauretaan. Sellaisella ymmärryksellä on tiltu liikenteessä.
- Anonyymi
Henkiötasolla vessapaperi toimii hyvin peloitteena. Käytetyllä vessapaperilla voi kiristää ja uhkailla ja käyttää hybridivaikuttamiseen esimerkiksi mainehaitan luomisessa.
Kuulustelutilanteessa oikeinkäytetty vessapaperi parantaa huomattavasti kuulusteltavan muistia. Varsinkin jos vessapaperissa on kirjaimet DCA.- Anonyymi
Pyyhkikää te venäjällä rupliin🤣
- Anonyymi
USA ei tuo Eurooppaan omia sotilaita sotimaan.
Sitä on USA eläkkeellä olevat kenraalit sanoneet moneen kertaan.
Aseita kyllä USA toimittaa kun siitä hyötyy asetehtaiden omistajat.
Ei ole koskaan luottanut USA apuun enkä tule luottamaan.
USA haluaa vaan jakaa ja sopia Putinin kanssa maan alla olevien mineraalien jaosta keskenään.
Ei Putin hyökännyt Ukrainaan fasistien vuoksi vaan Ukrainan kaivannaiset on se syy tähän sotaan.
Nyt Trumpin pitää saada Grönlannin kaivannaiset USA käyttöön.
Näin se taitaa kehitys kulkea.- Anonyymi
Tiltun mielikuvituskirjoitus taas ...onko tekeminen vähissä ?
Älä sekoita Ukrainaa ja Natomaista keskenään ovat kaksi täysin eri asiaa.
Suomi on maailman parhaiten vakuutettu maa turvallisuuden suhteen Nato,Jeff,DCA, pohjoismaiset yhteiset turvallisuussopimukset sekä kahdenväliset eli olisi sotilaalllinen itsemurha rys...sän tänne tulla kuolemaan . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiltun mielikuvituskirjoitus taas ...onko tekeminen vähissä ?
Älä sekoita Ukrainaa ja Natomaista keskenään ovat kaksi täysin eri asiaa.
Suomi on maailman parhaiten vakuutettu maa turvallisuuden suhteen Nato,Jeff,DCA, pohjoismaiset yhteiset turvallisuussopimukset sekä kahdenväliset eli olisi sotilaalllinen itsemurha rys...sän tänne tulla kuolemaan .Niin kuin tiedät, Usa voi aivan hyvin kääntää kelkkansa. Siinä ei pohjoismaiset ym. sopimukset paljon sitten auta.
Anonyymi kirjoitti:
Niin kuin tiedät, Usa voi aivan hyvin kääntää kelkkansa. Siinä ei pohjoismaiset ym. sopimukset paljon sitten auta.
Niin kuin tiedät, sopimusten rikkominen tai irtisanominen kesken sopimuskauden (DCA on voimassa 2034 saakka) olisi ennennäkemätön veto Yhdysvaltojen historiassa. Tuskin tapahtuu.
- Anonyymi
Jokaisella on oikeus uskoa minin vain.
Minä en luota enkä usko USA sotilaalliseen tukeen jos venäjä hyökkää suomeen.
Kyllä Euroopan on itse puolustettavaa Eurooppaa.- Anonyymi
no eihän se olisi edes mahdollista koska Venäjä muuttaisi usan tuhkaksi ennen kun tänne hyökkäisi. Tuhkakasasta ei ole kenenkään puolustajaksi.
Tämä tiedetään, siksi usa, sekä venäjä pysyvät housuissaan, koska Venäjä ei toistaiseksi halua tuhota amerikan mannerta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no eihän se olisi edes mahdollista koska Venäjä muuttaisi usan tuhkaksi ennen kun tänne hyökkäisi. Tuhkakasasta ei ole kenenkään puolustajaksi.
Tämä tiedetään, siksi usa, sekä venäjä pysyvät housuissaan, koska Venäjä ei toistaiseksi halua tuhota amerikan mannerta.Suurvallat kunnioittavat toisiaan. Kumpikin jättää toisensa rauhaan. Toisin se on pikkuvaltioiden kanssa. Jos Putin päättää ottaa Viron tai Suomen, ei Usaa se kiinnosta. Samoin kun jos Trump päättää ottaa Panaman kanavan, ei Putinia se kiinnosta.
Anonyymi kirjoitti:
Suurvallat kunnioittavat toisiaan. Kumpikin jättää toisensa rauhaan. Toisin se on pikkuvaltioiden kanssa. Jos Putin päättää ottaa Viron tai Suomen, ei Usaa se kiinnosta. Samoin kun jos Trump päättää ottaa Panaman kanavan, ei Putinia se kiinnosta.
Niin no, USA on 13 kertaa suurempi talous kuin Venäjä eli siinä on "suurvaltojen" pelimerkit.
Ei ole mitenkään mahdollista, että tuolla erolla molemmat voisivat olla suurvaltoja. Vain toinen on.- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Niin no, USA on 13 kertaa suurempi talous kuin Venäjä eli siinä on "suurvaltojen" pelimerkit.
Ei ole mitenkään mahdollista, että tuolla erolla molemmat voisivat olla suurvaltoja. Vain toinen on.Vaikea sinun on näköjään myöntää, mutta kyllä Venäjä on suurvalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikea sinun on näköjään myöntää, mutta kyllä Venäjä on suurvalta.
Pinta alaltaan kyllä, siinäpä se.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pinta alaltaan kyllä, siinäpä se.
Toki muillakin tavoin.
Anonyymi kirjoitti:
Vaikea sinun on näköjään myöntää, mutta kyllä Venäjä on suurvalta.
Ydinaseissa on jos ne toimivat, mutta ei millään rauhan ajan mittarilla. Molemmat eivät voi olla suurvaltoja, se 13 kertaa suurempi talous ja sitten se pienempi.
Olet oikeassa, vaikea on myöntää mahdottomia.- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Niin no, USA on 13 kertaa suurempi talous kuin Venäjä eli siinä on "suurvaltojen" pelimerkit.
Ei ole mitenkään mahdollista, että tuolla erolla molemmat voisivat olla suurvaltoja. Vain toinen on.Voi kultapieni Repe, sillä talouden koolla ei ole hevonpaskan väliä miten iso USAlla se on. Jos Venäjä haluaa hyökätä Suomeen tai Baltiaan ei USA uhraa omaa yhteiskuntaansa sen takia.
Anonyymi kirjoitti:
Voi kultapieni Repe, sillä talouden koolla ei ole hevonpaskan väliä miten iso USAlla se on. Jos Venäjä haluaa hyökätä Suomeen tai Baltiaan ei USA uhraa omaa yhteiskuntaansa sen takia.
Yhdysvaltojen resurssit ovat sellaiset, että hyökkäyksessään Venäjä kyllä riskeeraisi oman latrokraattisen yhteiskuntansa, USA taas ei lainkaan omaansa puolustaessaan liittolaisiaan.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Niin no, USA on 13 kertaa suurempi talous kuin Venäjä eli siinä on "suurvaltojen" pelimerkit.
Ei ole mitenkään mahdollista, että tuolla erolla molemmat voisivat olla suurvaltoja. Vain toinen on.No USA on laittanut EUn polvilleen. Kuka puhuu enää EUsta talousmahtina? Minne katosi EUn kilpailukyky?
Kuka hyötyi siitä, että EU ei enää saa ansiotonta kilpailuetua liian halvasta venäläisestä kaasusta?
Sixten Korkman kirjoitti Hesarin pääkirjoituksessa että Saksa menetti halvan energia kuten myös koko EU. Nyt EUn on keksittävä jotain uutta eikä sitä ole lähivuosina saatavissa.
Suomen asema on huonompi kuin EUn keskimäärin.
Kiitos transatlanttisille voimille tästä kaaoksesta. USAn talous ei kestänyt sitä, että EU sai ansiotonta kilpailuetua. Nyt sitä saa Kiina.
Kiitos transatlanttisille voimille siitä, että Suomen talous on todella kuralla eikä pelastusta ole näkyvissä. Syy siihen on NATOn jäsenyydestä joka pelattiin USAn demokraattipuolueen sekä USAn korporaatioiden toiveiden sekä ohjeiden mukaisesti.
Trump on liian rehellinen jotta alistuisi tuollaiseen kieroiluun. Trumpin mielestä EUn pitäisi aikuistua ja olemme saaneet kuulla tosiasioita Trumpin hallinnolta siitä mitä EU oikeasti tänään edustaa.
Hienoa toimintaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pinta alaltaan kyllä, siinäpä se.
Repe ei natokakkulat päässä kykene järkevään ajatteluun.
Venäjä on vähintään suurvalta kaikilla mittareilla mitattuna. Ehkä se ei ole enää supervalta jota se oli ennen mutta ainakin suurvalta.
Repen mielestä Venäjä on vain Espanjan kokoinen asemaltaan eikä siitä ole mitään vastusta. Venäjä kaatuu kuulemma parissa viikossa emmekä me täällä Suomessa edes havaitse pakotteiden vaikutusta.
Nyksyisin tiedämme, että EUsta ei voi enää puhua talousmahtina ja että EUn kilpailukyky on mennyttä. Venäjä ei ole luhistunut taloudellisesti eikä sotilaallisesti. Se on ottamassa voittoa sodassa jonka se twpen mukaan hävisi. Paska osui tuulettimeen kun Vance sanoi faktoja EUsta ja sananvapauden rajoittamisesta EU-maissa. Nyt tuhon arkkitehtimme ovat Münchenissä pelastamassa lähinnä omia kasvojaan kun tajuavat sen mitä UPIn entinen johtaja sanoi: ” olemme huonossa jamassa”. Aaltola tietää mitä on tullut tehneeksi kun UPI sai rahoitusta USAIDilta propagandan tekemiseen Nato-kannatuksen puolesta. Suomen Mediapooli tarjosi sille näkyvyyttä joka päivä mediassa joka harjoitti vastustajien maalittamista, sensuuria sekä propagandaa. Sananvapauden rajoittaminen oli ja on edelleen tärkeä työkalu Natomielisellä mediapoolilla. Siihen Vance iski eikä Mediapooli nouseesta kohusta huolimatta uutisoi asiaa Suomessa mitenkään.
Olemme matkalla kohti diktatuuria nykyisen hallituksen, poliitisen eliittimme ja Mediapoolin ohjastuksella.
NATOn jäsenyys ei kestä vapaata mediaa eikä sananvapautta. Meistä tehdään pohjolan pohjois-Korea. - Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Yhdysvaltojen resurssit ovat sellaiset, että hyökkäyksessään Venäjä kyllä riskeeraisi oman latrokraattisen yhteiskuntansa, USA taas ei lainkaan omaansa puolustaessaan liittolaisiaan.
Repe on lapsenmielinen.
Jos sota syttyisi NATOn ja Venäjä välille niin repen mielestä se ei koskisi USAa. Täällä reaalimaailmassa kun ymmärretään, että ilman USAa ei ole Natoa ja ilman USAa Natolla ei ole reaalista ydinpelotetta. Venäjän ja USAn ydinasearsenaalit vastaavat kuinkin toisiaan. UKn ja Ranskan ydinaseet ovat pelote, mutta ei niin kattava kun monikymmenkertainen Venäjän ydinasearsenaali.
Sellaisessa sodass jossa USA puolustaisi liittolaisiaan repen mielestä Venäjä ei siis vastaisi USAn toimiin? Ihan järkeenkäypä sepostus natokuppaiselta - siis taudinkuva huomioiden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurvallat kunnioittavat toisiaan. Kumpikin jättää toisensa rauhaan. Toisin se on pikkuvaltioiden kanssa. Jos Putin päättää ottaa Viron tai Suomen, ei Usaa se kiinnosta. Samoin kun jos Trump päättää ottaa Panaman kanavan, ei Putinia se kiinnosta.
Näitä josseja käytetään juurikin mielikuvien luomisessa, mutta kukaan ei ole tänne hyökkäämässä ellei itse anneta siihen aihetta. Panaman kanava on yhdysvaltojen rahoittama ja rakentama eli sitä pitää tarkastella vähän eri näkökulmasta.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Niin no, USA on 13 kertaa suurempi talous kuin Venäjä eli siinä on "suurvaltojen" pelimerkit.
Ei ole mitenkään mahdollista, että tuolla erolla molemmat voisivat olla suurvaltoja. Vain toinen on.Kiina on aito suurvalta, niin väestön määrän kuin talouden, aseistuksen yms suhteen.
Anonyymi kirjoitti:
Repe on lapsenmielinen.
Jos sota syttyisi NATOn ja Venäjä välille niin repen mielestä se ei koskisi USAa. Täällä reaalimaailmassa kun ymmärretään, että ilman USAa ei ole Natoa ja ilman USAa Natolla ei ole reaalista ydinpelotetta. Venäjän ja USAn ydinasearsenaalit vastaavat kuinkin toisiaan. UKn ja Ranskan ydinaseet ovat pelote, mutta ei niin kattava kun monikymmenkertainen Venäjän ydinasearsenaali.
Sellaisessa sodass jossa USA puolustaisi liittolaisiaan repen mielestä Venäjä ei siis vastaisi USAn toimiin? Ihan järkeenkäypä sepostus natokuppaiselta - siis taudinkuva huomioiden.>Sellaisessa sodass jossa USA puolustaisi liittolaisiaan repen mielestä Venäjä ei siis vastaisi USAn toimiin?
On kyllä sairas tämä Z-logiikka. Z hyökkää Naton kimppuun, Nato puolustautuu sääntöjensä mukaan – jotka hyökkääjä täysin tuntee – ja sitten Z "vastaa"? 😃Anonyymi kirjoitti:
Näitä josseja käytetään juurikin mielikuvien luomisessa, mutta kukaan ei ole tänne hyökkäämässä ellei itse anneta siihen aihetta. Panaman kanava on yhdysvaltojen rahoittama ja rakentama eli sitä pitää tarkastella vähän eri näkökulmasta.
Halutessaan Venäjä kyllä keksii aiheen, kuten se on keksinyt kautta historiansa.
Anonyymi kirjoitti:
Kiina on aito suurvalta, niin väestön määrän kuin talouden, aseistuksen yms suhteen.
Totta. Vain bkt/asukas ei ole ihan suurvaltatasoa, mutta sillä ei oikeastaan ole enää väliä noin valtavan väkimäärän ja teollisuuden maassa.
- Anonyymi
Yhdysvallat on aina toiminut noin, lasketaan taloudelliset hyödyt ja haitat.
Jokaisessa heidän käymässä sodassa sama toistuu.
Miten suuren hinnan Yhdysvallat asettaisi jokaisen kuolleen suomalaisen osalta?
Neuvottelukysymys?
Paljon omaisille teidän mielestänne tulisi maksaa omaisen tapattamisesta toisten aiheuttamissa sodissa?
Myytkö lapsesi tai aviopuolisosi mihin hintaa?- Anonyymi
Tätä kannattaa jokaisen pohtia.
Anonyymi kirjoitti:
Tätä kannattaa jokaisen pohtia.
Varmasti, jos vain joku tajusi tuosta houreesta jotain.😏
- Anonyymi
Tarkkaan kun lasketaan niin halvimmaksi tulisi tuhota venäjä pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkkaan kun lasketaan niin halvimmaksi tulisi tuhota venäjä pois.
Yrittäjiä on ollut ja kaikille käynyt huonosti. Suomen on nyt syytä tottua uuteen asemaansa eli paluuseen vanhaan hyvään aikaan.
Anonyymi kirjoitti:
Yrittäjiä on ollut ja kaikille käynyt huonosti. Suomen on nyt syytä tottua uuteen asemaansa eli paluuseen vanhaan hyvään aikaan.
Kerro lisää. Mihin olemme palaamassa, mikä uusi asema? 🍿
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kerro lisää. Mihin olemme palaamassa, mikä uusi asema? 🍿
Istutteko rinnakkain, molok ja sinä, vai oletteko sama pää...samaan aikaan.
- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Kerro lisää. Mihin olemme palaamassa, mikä uusi asema? 🍿
Siihen samaan aikaan jossa elimme rauhassa yli 70v ennen tumputtamaasi Natoa. Silloin meitä ei uhattu idästä ja se johtui järkevästä ulkopolitiikasta. Sinua tämä ajanjakso tosin harmittaa koska haluat sotaa. Mielipiteilläsi ei oikeasti ole merkitystä koska Natosi romahtaa lähitulevaisuudessa ja pääset näkemään mitkä ovat seuraukset Suomelle 🍿
- Anonyymi
Samaa pelle porukkaa ainakin. Mölö vaikuttaa joltain yksinkertaiselta toimittajalta.
Anonyymi kirjoitti:
Siihen samaan aikaan jossa elimme rauhassa yli 70v ennen tumputtamaasi Natoa. Silloin meitä ei uhattu idästä ja se johtui järkevästä ulkopolitiikasta. Sinua tämä ajanjakso tosin harmittaa koska haluat sotaa. Mielipiteilläsi ei oikeasti ole merkitystä koska Natosi romahtaa lähitulevaisuudessa ja pääset näkemään mitkä ovat seuraukset Suomelle 🍿
"Järkevästä ulkopolitiikasta" kerrotaan Juhani Suomen uutuuskirjassa Keijo Korhosesta. Suomettumisen synkimpinä vuosina Neuvostoliitto vaihdatti jopa maamme ulkoministerin. Eikä suurlähettiläs Stepanov halunnut kuulla puhuttavankaan Suomen "puolueettomuudesta"; sellaista ei venäläisille kerta kaikkiaan ollut, sillä heille kansainvälisen asemamme ainoa perusta oli Stalinin sanelema YYA.
Ja tämän häpeällisen matelun sinä "isänmaanystävänä" haluaisit takaisin? Taitaa isänmaasi olla jokin muu kuin tämä Suomi...
>Sinua tämä ajanjakso tosin harmittaa koska haluat sotaa.
Ennemminkin haluaisin, että tutkitutat kuuppasi terveyden pikimmiten.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen samaan aikaan jossa elimme rauhassa yli 70v ennen tumputtamaasi Natoa. Silloin meitä ei uhattu idästä ja se johtui järkevästä ulkopolitiikasta. Sinua tämä ajanjakso tosin harmittaa koska haluat sotaa. Mielipiteilläsi ei oikeasti ole merkitystä koska Natosi romahtaa lähitulevaisuudessa ja pääset näkemään mitkä ovat seuraukset Suomelle 🍿
Tämä on mielenkiintoisaa aikaa.
Paska on osunut tuulettimeen ja Suomi on matkalla diktatuuriin epäisänmaallisten voimien johdatuksella. Siinä työssä Mediapoolin työ on ollut ratkaiseva ja nyt tuo Vance meni sanomaan totuuden: meillä ei ole sananvapautta eikä medianvapautta.
NATOn jäsenyys on uhka demokratialle. Demokraattisissa maissa valtamedia ei demonisoi eikä maalita oppositiota. Meillä tehdään silleen. Meillä ei ole myöskään sananvapautta. Koetapa kirjoittaa jotain USAIDin puuhista kun se puuttui maamme sisäisiin asioihin rahoittamalla ja opastamalla epäisänmaallisia tahoja toimimaan Suomen etujen vastaisesti.
Jos kirjoitat niin menetät oikeutesi kommentointiin. Sen jälkeen et voi peukuttaa edes ruokareseptejä. - Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
"Järkevästä ulkopolitiikasta" kerrotaan Juhani Suomen uutuuskirjassa Keijo Korhosesta. Suomettumisen synkimpinä vuosina Neuvostoliitto vaihdatti jopa maamme ulkoministerin. Eikä suurlähettiläs Stepanov halunnut kuulla puhuttavankaan Suomen "puolueettomuudesta"; sellaista ei venäläisille kerta kaikkiaan ollut, sillä heille kansainvälisen asemamme ainoa perusta oli Stalinin sanelema YYA.
Ja tämän häpeällisen matelun sinä "isänmaanystävänä" haluaisit takaisin? Taitaa isänmaasi olla jokin muu kuin tämä Suomi...
>Sinua tämä ajanjakso tosin harmittaa koska haluat sotaa.
Ennemminkin haluaisin, että tutkitutat kuuppasi terveyden pikimmiten."Ja tämän häpeällisen matelun sinä "isänmaanystävänä" haluaisit takaisin? Taitaa isänmaasi olla jokin muu kuin tämä Suomi..."
Matelun? Missään ei viitteitä mistään matelusta muualla kuin sinun väitteissäsi. Onnistuneella ulkopolitiikalla vältimme konfliktit yli 70v ajan, joten tottakai haluan tuon ajan takaisin. Olisit ilmeisesti halunnut sotia tuon ajan rauhan sijaan. Sitä nimittäin olisi ollut tiedossa jos olisimme ottaneet saman asenteen kuin nyt.
"Ennemminkin haluaisin, että tutkitutat kuuppasi terveyden pikimmiten."
Tutkituta vain omasi laho ja sairas päänuppisi, sillä kuten nytkin ryhdyt aina haukkumaan teini-ikäisten tyyliin muita kommentoijia kun et kykene muutoin keskustelemaan ja sinulla loppuu argumentit. Sinä et ole mikään palstan sheriffi joka määrittelee mistä täällä saa keskustella ja mitä mieltä saa olla. Todistat vaan tuolla skitsoamisella olevasi altavastaaja, sillä et kestä muunlaisia mielipiteitä. Anonyymi kirjoitti:
"Ja tämän häpeällisen matelun sinä "isänmaanystävänä" haluaisit takaisin? Taitaa isänmaasi olla jokin muu kuin tämä Suomi..."
Matelun? Missään ei viitteitä mistään matelusta muualla kuin sinun väitteissäsi. Onnistuneella ulkopolitiikalla vältimme konfliktit yli 70v ajan, joten tottakai haluan tuon ajan takaisin. Olisit ilmeisesti halunnut sotia tuon ajan rauhan sijaan. Sitä nimittäin olisi ollut tiedossa jos olisimme ottaneet saman asenteen kuin nyt.
"Ennemminkin haluaisin, että tutkitutat kuuppasi terveyden pikimmiten."
Tutkituta vain omasi laho ja sairas päänuppisi, sillä kuten nytkin ryhdyt aina haukkumaan teini-ikäisten tyyliin muita kommentoijia kun et kykene muutoin keskustelemaan ja sinulla loppuu argumentit. Sinä et ole mikään palstan sheriffi joka määrittelee mistä täällä saa keskustella ja mitä mieltä saa olla. Todistat vaan tuolla skitsoamisella olevasi altavastaaja, sillä et kestä muunlaisia mielipiteitä.>Onnistuneella ulkopolitiikalla vältimme konfliktit yli 70v ajan, joten tottakai haluan tuon ajan takaisin.
Itse asiassa olimme koko ajan henkisessä konfliktissa, kun emme voineet toimia ulkopolitiikassa siten kuin olisimme halunneet – eli suuntautua kanssamme suunnilleen samanlaisiin läntisiin yhteiskuntiin täysin toisenlaisen ja paljon alkukantaisemman idän diktatuurin sijasta. Ja kaiken lisäksi tuolla diktatuurilla oli vaikutusvallaltaan vahva ja kulttuurielämäämme lähes hallinnut viides kolonna, joka pyrki taukoamatta venäläisten tukemaan vallankumoukseen, joka toteutuessaan olisi murskannut suomalaisen elämänmallin ja elintason.
>Olisit ilmeisesti halunnut sotia tuon ajan rauhan sijaan.
Erikoinen näkemys, että matelun ja sodan välissä ei olisi mitään. Katso vaikkapa Ruotsia, se oli oikeasti puolueeton, itsenäinen ja vapaa ja arvosteli keitä halusi. Todellisuudessa alistumisen ja sotimisen välissä on ihan valtava alue valtiollista toimintaa, kuten lähes koko Venäjän länsipuolinen Eurooppa osoittaa.Anonyymi kirjoitti:
Tämä on mielenkiintoisaa aikaa.
Paska on osunut tuulettimeen ja Suomi on matkalla diktatuuriin epäisänmaallisten voimien johdatuksella. Siinä työssä Mediapoolin työ on ollut ratkaiseva ja nyt tuo Vance meni sanomaan totuuden: meillä ei ole sananvapautta eikä medianvapautta.
NATOn jäsenyys on uhka demokratialle. Demokraattisissa maissa valtamedia ei demonisoi eikä maalita oppositiota. Meillä tehdään silleen. Meillä ei ole myöskään sananvapautta. Koetapa kirjoittaa jotain USAIDin puuhista kun se puuttui maamme sisäisiin asioihin rahoittamalla ja opastamalla epäisänmaallisia tahoja toimimaan Suomen etujen vastaisesti.
Jos kirjoitat niin menetät oikeutesi kommentointiin. Sen jälkeen et voi peukuttaa edes ruokareseptejä.>Koetapa kirjoittaa jotain USAIDin puuhista kun se puuttui maamme sisäisiin asioihin rahoittamalla ja opastamalla epäisänmaallisia tahoja toimimaan Suomen etujen vastaisesti.
Juurihan tuossa kirjoitit! Kirjoita nyt lisää, kun kerran asiasta tiedät. Muista myös luotettavat lähteet.
Ja voit tietenkin linkittää tänne oman sivustosi, jolla kerrot kaiken – kenenkään sensuroimatta yhtään mitään. Eikö ole muuten aika hyvä ajatus?
- Anonyymi
Heikot johtajat etsivät turvaa ulkopuolelta. Turva luodaan ystävällisillä suhteilla, yhteistyöllä ja molemminpuolisilla kunnioituksella. Ja joo - en lähde muna-kana keskusteluun palstan NATO -tiltujen kanssa.
- Anonyymi
Tiltujen kanssa keskustelu nyt ei kiinnostakaan.
- Anonyymi
Ei sunlaisias pikkuputleristeja täällä kaivatakaan.
- Anonyymi
Suomen ei olisi ikinä pitänyt liittyä Natoon. Puolueettoman Suomen rooli olisi ollut toimiä välittäjänä, eikä avoimesti julistaa olevamme Venäjän vihollinen.
Nyt tässä sitä ollaan perimmäisenä periferiana, jolla on lännen kunniasta jäljellä Eagle S. Kohta siitä lasku edessämme, laittomasta laivan takavarikosta. Ruotsissa oltiin tehokkaita ja päästettiin tankkeri jatkamaan matkaa. Suomessa jahkaillaan ja maksetaan kohta 10 miljoonaa per päivä tankkerin omistajalle. Onko toiminta Suomessa fiksua saa jokainen miettiä ihan itse.- Anonyymi
Ei Suomi maksa mitään laivan omistajalle ja paatti seisoo!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Suomi maksa mitään laivan omistajalle ja paatti seisoo!
Kyllä maksaa. Toimimme lakien mukaan. Tästä hetken hyvänolosta ja mahdintunteesta maksamme 200 miljoonaa, saamatta mitään vastineeksi.
Ja miksi ei, koska laiva takavarikoitiin laittomasti. - Anonyymi
Kohta maksetaan miljardeja …. Esimerkiksi kun joudumme hakkaamaan hiilinielumme niin meitä odottaa miljardien päästömaksut. Syyllinen on Venäjä kun emme enää osta puuta sieltä.
Stupido lupasi-sitoutti Pula-Ahon kanssa Kiovassa käydessään Suomen osallistuvan seuraavan 10 vuoden aikana jälleenrakentamaan Ukrainaa 25-30 tuhannen miljoonan euron edestä.
Se tekee jokaista suomalaista työssäkäyvää kohden semmoset 15 tEUR..
Puolustusbudejttimme kolminkertaistuu vuoteen 2027 mennessä.
Vastapainoksi taloutemme supistuu, kilpailukyky on mennyttä, korkurssien määrät vain kasvavat vuosi toisensa jälkeen, työttömyys lisääntyy….
Hienoa Kokoomus!
- Anonyymi
Neljän vuoden kuluttua Bidenin jengi palaa valtaan. Sitten päästään tosi toimiin. Suomi rajamaana on ensimmäisenä rintamana. Venäläiset saavat pahasti turpiinsa, koska meillä on johtajina Pekka Toverin kaltaisia neroja. Suomalaiset marssivat Moskovaan vapaan lännen eturintamassa.
- Anonyymi
Se vaara on olemassa.
Yhdtýsvallat kun on lähes diktatuuri presidentin vallan alla.
Ja Suomi hölmönä noudattaa sopimuksia vaikka muut pyyhkivät niillä hanurinsa palkeita.
Nyt ääkiä sopparit poikki ja irti kaikesta globalismista. - Anonyymi
Ei tule enää uutta presidentinäänestystä. Tätäkin on Trump vihjaillut.
Anonyymi kirjoitti:
Ei tule enää uutta presidentinäänestystä. Tätäkin on Trump vihjaillut.
Niin on ja jostakin syystä amerikkalaiset eivät häntä uskoneet äänestäessään tuota fasistista diktaattoria..
Anonyymi kirjoitti:
Se vaara on olemassa.
Yhdtýsvallat kun on lähes diktatuuri presidentin vallan alla.
Ja Suomi hölmönä noudattaa sopimuksia vaikka muut pyyhkivät niillä hanurinsa palkeita.
Nyt ääkiä sopparit poikki ja irti kaikesta globalismista.Mitkä sopparit poikki?
Mikä eduskunta panee poikki sopimukset, jotka se on itse melkein yksimielisenä solminut? Ei tietenkään mikään.
Sanan selitystä satunnaiskävijöille: globalismi = Saatanan työkalu, jolla se yrittää tuhota kunnon kristityt – etenkin jokaisen joka uskaltaa varoittaa globalismista, tuosta Saatanan työkalusta.- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Niin on ja jostakin syystä amerikkalaiset eivät häntä uskoneet äänestäessään tuota fasistista diktaattoria..
Nyt vuorostasi sinä moloch saat todistaa väitteesi että Trump on fasisti. Trump valittiin vaaleilla Yhdysvaltojen presidentiksi aivan samoin kuin Stubb valittiin täällä Suomessa joten mistä ihmeestä revit nyt tuon diktatuurin ? Avaappa vähän asiaa haukkumatta tiltuksi tai kääntämällä aasin silloilla kysymykset ympäri.
Trump sanoo vain miten asiat ovat eli jos Eurooppa aikoo nauttia Yhdysvaltojen tuesta Natossa ja Ukrainan tukemisessa sen on tehtävä oma osansa koska nyt puolet Natosta vapaamatkustaa tekemättä minkään eteen yhtään mitään. Onko sellainen diktatuuria? Ja se mitä Vance sanoi on aivan oikein että Euroopan on korjattava asenteitaan. Eurooppa on nyt valinnan edessä. Anonyymi kirjoitti:
Nyt vuorostasi sinä moloch saat todistaa väitteesi että Trump on fasisti. Trump valittiin vaaleilla Yhdysvaltojen presidentiksi aivan samoin kuin Stubb valittiin täällä Suomessa joten mistä ihmeestä revit nyt tuon diktatuurin ? Avaappa vähän asiaa haukkumatta tiltuksi tai kääntämällä aasin silloilla kysymykset ympäri.
Trump sanoo vain miten asiat ovat eli jos Eurooppa aikoo nauttia Yhdysvaltojen tuesta Natossa ja Ukrainan tukemisessa sen on tehtävä oma osansa koska nyt puolet Natosta vapaamatkustaa tekemättä minkään eteen yhtään mitään. Onko sellainen diktatuuria? Ja se mitä Vance sanoi on aivan oikein että Euroopan on korjattava asenteitaan. Eurooppa on nyt valinnan edessä."Nyt vuorostasi sinä moloch saat todistaa väitteesi että Trump on fasisti."
No sinähän voit lukea asiasta vaikkapa tuolta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Donald_Trump_and_fascism
"According to an October 2024 poll held by ABC News and Ipsos, 49% of American registered voters considered Trump to be a fascist,[b] defined in the poll as "a political extremist who seeks to act as a dictator, disregards individual rights and threatens or uses force against their opponents""
"Trump valittiin vaaleilla Yhdysvaltojen presidentiksi aivan samoin kuin Stubb valittiin täällä Suomessa joten mistä ihmeestä revit nyt tuon diktatuurin ? Avaappa vähän asiaa haukkumatta tiltuksi tai kääntämällä aasin silloilla kysymykset ympäri."
Trumpushka on ottanut haltuunsa paitsi USA:n oikeuslaitoksen välttääksen tuomiot rikoksistaan, myös tuhoamassa USA:n demokratiaa kumoamalla USA:n perustuslakia, erottamalla laittomastikin kaikki virkamiehet, jotka eivät häntä kumarra, viemässä ihmisiltä heidän oikeuksiaan, karkottamalla myös laillisesti maassa olevia jne. Tuossa Wikipedista fasismin määritelmä:
"Fascism (/ˈfæʃɪzəm/ FASH-iz-əm) is a far-right, authoritarian, and ultranationalist political ideology and movement,[1][2][3] characterized by a dictatorial leader, centralized autocracy, militarism, forcible suppression of opposition, belief in a natural social hierarchy, subordination of individual interests for the perceived good of the nation or race, and strong regimentation of society and the economy."
Kuten huomaat, Trumpushkan hallinto täyttää kaikki kriteerit.
"Trump sanoo vain miten asiat ovat eli jos Eurooppa aikoo nauttia Yhdysvaltojen tuesta Natossa ja Ukrainan tukemisessa sen on tehtävä oma osansa koska nyt puolet Natosta vapaamatkustaa tekemättä minkään eteen yhtään mitään. Onko sellainen diktatuuria?"
Nyt puhumme Trumpushkan hallinnon tekemisistä USA:ssa, emme siitä, miten se kohtelee liittolaisiaan. Vaikka siitäkin pitäisi puhua.
"Ja se mitä Vance sanoi on aivan oikein että Euroopan on korjattava asenteitaan. Eurooppa on nyt valinnan edessä."
Eurooppa ei aio valita fasismia kuten USA.
- Anonyymi
Ukrainan tilanteessa huolettaa ristituli tai ristiohjukset. Koska ollut kerrostaloja, ok-taloja ja siviilit. Idän ja lännen aseet siis ilmassa ja maassa. Jälkikäteen kumpikin syyttää ainoastaan toista joka asiasta ovelasti, vaikka olisi oma osuma myös. Ja siviilit eivät ole päässeet aina alta pois, on jyrätty ihmiset ja eläimet. Osa ehkä itse jäänyt, eikä vienyt lasta ja mummoa pois ajoissa, tai vamman omaavaa. Tämä herättää kysymyksiä että mikä agenda koko hommassa on, käsikirjoitus vai onko joku tullut retardiksi. Raha virtaa ainakin sodissa aseisiin ja eri maihin. Sponsoreitakin löytyy. Ja muissa maissa et pääse edes hammaslääkäriin ja minituet. Aika törkeää koko homma maapallolla.
- Anonyymi
USA:n sotilaita on nytkin Suomessa. Joten DCA toimii loistavasti, niin kuin pitääkin.
Strategisesti Suomen Lappi on äärimmäisen tärkeä USA:lle sen arktisen alueen merkityksen vuoksi. Suomesta on mahdollista operoida myös Venäjän pohjoisia tukikohtia vastaan.- Anonyymi
Usa ei koskaan ala sotimaan Venäjää vastaan. Ainoastaan siinä tapauksessa jos sen oma maaperä on uhattuna.
Tuolla Dca sopimuksella voi pyyhkiä takapuolensa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usa ei koskaan ala sotimaan Venäjää vastaan. Ainoastaan siinä tapauksessa jos sen oma maaperä on uhattuna.
Tuolla Dca sopimuksella voi pyyhkiä takapuolensa.Jos näin olisi kuin kuvittelet, niin USA olisi vetänyt joukkonsa pois Euroopasta jo aikoja sitten eikä olisi tehnyt mitään maiden välisiä puolustussopimuksia kenenkään kanssa.
Faktat ovat kuvitelmiasi vastaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos näin olisi kuin kuvittelet, niin USA olisi vetänyt joukkonsa pois Euroopasta jo aikoja sitten eikä olisi tehnyt mitään maiden välisiä puolustussopimuksia kenenkään kanssa.
Faktat ovat kuvitelmiasi vastaan!Entinen NATOn joukkojen komentaja - US kenraali - sanoi kymmenkunta vuotta sitten, että USA ei pidä joukkojaan Euroopassa puolustaakseen liittolaisiaan vaan siksi, että se on USAn etu.
Se vaan kun on fakta. Anonyymi kirjoitti:
Entinen NATOn joukkojen komentaja - US kenraali - sanoi kymmenkunta vuotta sitten, että USA ei pidä joukkojaan Euroopassa puolustaakseen liittolaisiaan vaan siksi, että se on USAn etu.
Se vaan kun on fakta.Niin. Rauha Euroopassa on USA:n etu.
moloch_horridus kirjoitti:
Niin. Rauha Euroopassa on USA:n etu.
Ja Venäjän vallan pysyminen vain Venäjällä on ehdottomasti myös.
- Anonyymi
DCA-sopimuksen laillisuus on kyseenalainen, katsotaan miten siihen tartutaan.
- Anonyymi
Ruotsiko se Suomeen on hyökkäämässä koska ainakaan Venäjä ei meitä vastaan hyökkää.
- Anonyymi
Tosi on, ettei Putin uskalla hyökätä Suomeen. Putinilla puntti tutisee!
- Anonyymi
Ruotsi miehittää jo Lapissa niin mitä enää joristaan muusta ?
Svedut on pelkästään pelkureita ja jos nyt sattuisi niin höperösti, että Putin laittaisi vaikka nootin miksi hölmölämme kehittää hyökkäystä venäjälle niin silloin nämä urhoolliset svedarit lähtisivät heti pötkimään pakoon. Anonyymi kirjoitti:
Ruotsi miehittää jo Lapissa niin mitä enää joristaan muusta ?
Svedut on pelkästään pelkureita ja jos nyt sattuisi niin höperösti, että Putin laittaisi vaikka nootin miksi hölmölämme kehittää hyökkäystä venäjälle niin silloin nämä urhoolliset svedarit lähtisivät heti pötkimään pakoon.Tuhannet ruotsalaiset vapaaehtoiset olivat talvisodassa yhtä rohkeita kuin me, elleivät rohkeampiakin, kun heidän ei ollut mikään pakko sotia.
Eikä siitä niin monta sataa vuotta ole, kun Ruotsi oli mitättömästä reilun miljoonan väkiluvustaan huolimatta Euroopan vahvimpia sotilasmahteja.- Anonyymi
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Tuhannet ruotsalaiset vapaaehtoiset olivat talvisodassa yhtä rohkeita kuin me, elleivät rohkeampiakin, kun heidän ei ollut mikään pakko sotia.
Eikä siitä niin monta sataa vuotta ole, kun Ruotsi oli mitättömästä reilun miljoonan väkiluvustaan huolimatta Euroopan vahvimpia sotilasmahteja.Mitä ruotsalaisten historiaa lienetkään lukenut ei Ruotsi mitään auttanut, mutta ryöstivät sentään täältä sotaa varten kerätyt kultasormukset omiin tarkoituksiinsa.
Täysin ovat saamattomia pelkureita koko svedarit.
- Anonyymi
Kunhan suomalaiset tajuavat itse olevansa suurin uhka olemassa ololleen niin ei tarvita mitään turvatakuita mihinkään suuntaan. Öyhöttöjät tarvitsevat aina jonkun turvaamaan selustan tai ainakin lupauksen siitä.
- Anonyymi
” Öyhöttöjät tarvitsevat aina jonkun turvaamaan selustan tai ainakin lupauksen siitä.”
Mitäs vikaa ’turvassa’ on? Haluaako Venäjän Tiltu elää vaarallista elämää? Meille suomalaisille toki lisäturva kelpaa!
Ymmärrän. Tiltua ahdistaa kun putler verisen sotaretki Ukrainaan ja terroriroknti itämerellä on vain yhdistänyt länsimaat venäjää vadtaan. Häpeätarhra joka ei koskaan lähde velivenäläisen otsasta.
- Anonyymi
Juurikin näin . Suomen oikeisto se TAAS valitsi väärän kumppanin turvaamasn Suomea. Luulisi että yhteistyö Natsi Saksan kanssa olisi näille kyky kokoomuslaisille jotain opettanut. Mutta ei.
Mitä persuihin tulee miin hehän ovat täysin sokeita ja trump huumassa, vaikka Trump kyniikin Suomen kuiviin. Mutta persuille Trump on aatetoveri ja jumala. Varmaan alkavat kohta maalata naamaansa oranssiksi uskollisuuden ja kannatuksen merkiksi Trumpille.
Purralle oranssi väri naamaan tekisinkin hyvää. Peittyisi ne ällöttävät silmäpussit.- Anonyymi
Tiltun vihapuuskat ovat koomisia etenkin silloin kun hän ei kaihda henkilkökohtaisuuksiin menemistä!
Ajan kanssa Suomen turvallisuustilanne selkenee. Selkeästi näkyy, että Tiltu, ikuinen Venäjän lakeija, toivoo aina pahinta!
- Anonyymi
Ei maailmaan rauhaa ennenkuin putin ja trump likvidoitu !
- Anonyymi
Aina enemmän DCA sopimuspaperi muistuttaa WC parein arvoa.
- Anonyymi
Kaikki Bidenin tekemät kahdenkeskiset sopimukset on Yhdysvaltojen taholta purettu.
- Anonyymi
USA on jo tuonut suomeen aseita ja ammuksia varastoitavaksi.
ei ne ole mihinkään lähdössä.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1488176
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t464613törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/504215Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4302168Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi811940En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k201644- 361519
- 321507
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2061396Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt331257