”Ukrainan kohtalonhetket lähestyvät” otsikoi YLE nettisuvullaan 15.3. ”Miten Ukrainan käy?” jatkaa Helsingin Sanomat.
Ovatko Suomen valtamediat viimein alkaneet raportoida totuudenmukaisesti sodasta? No ei nyt sentään. Kysymys on Münchenin turvallisuuskokouksesta, jossa NATO-maiden korkeat edustajat puhuvat taas kerran joukolla ”turvallisuudesta”. Dramaattisia otsikoita on aiheuttanut se, että Yhdysvaltain uuden hallituksen edustajat ovat käyttäneet puheenvuoroja, joissa he ovat yrittäneet esittää realistisia kantoja Ukrainan sodasta ja maailman tilanteesta.
Ei tarvitse opiskella kovin paljon sotahistoriaa, jotta tietäisi, että sodat ratkaistaan sotimalla ja voittajat sanelevat rauhan ehdot. Ukrainan kohtaloakaan ei ratkaista Münchenissä vaan rintamalla. Kaikki tietävät, että Euroopan valtioiden johtajat ja suuri osa kansalaisistakin vihaa silmittömästi Venäjää, mutta sotatilanteen arvioimisen pitäisi silti perustua tosiasioihin eikä kansallisuusvihaan. Näin ei ole asianlaita ja suuri syy siihen on valtamedian sotauutisointi, joka on nojannut Ukrainan propagandaan ja läntisten tiedustelujärjestöjen ja ajatushautomoiden aivopesumateriaaliin.
Ukrainan kohtalonhetket todella lähestyvät, mutta eivät Trumpin ministereiden puheiden vuoksi, vaan siksi, että rintama on romahtamassa huolimatta sadoista miljardeista veronmaksajan rahoista, joita NATO-maat ovat syytäneet Ukrainaan. Vaikka lisää rahaa ammennettaisiin, lännellä ei ole teollista potentiaalia toimittaa tarvittavia aseita, eikä Ukrainalla ole tarpeeksi asekuntoisia miehiä. USA on myös hävinnyt aseteknologisen kilpailun Venäjän kanssa, koska maan asetehtaat ovat keskittyneet voittojen kahmimiseen. Yhdysvalloilla ei ole Oreshnik ohjuksia eikä muitakaan hypersoonisia aseita, ei myöskään kykyä torjua niitä ilmapuolustuksen avulla.
Tässä tilanteessa Trumpin linja pyrkiä todellisiin neuvotteluihin ja kompromisseihin on ainoa oikea linja. Euroopan johtajat ja valtamediat haluavat sen sijaan jatkaa sotaa ”voittoon” asti. Sitä he eivät voi saavuttaa. Ainoa vaihtoehto tappion tunnustamiselle on ydinsota, jossa me kuolemme kaikki.
Ovatko Suomen valtamediat viimein alkaneet raportoida totuudenmukaisesti sodasta? No ei nyt sentään. Kysymys on Münchenin turvallisuuskokouksesta, jossa NATO-maiden korkeat edustajat puhuvat taas kerran joukolla ”turvallisuudesta”. Dramaattisia otsikoita on aiheuttanut se, että Yhdysvaltain uuden hallituksen edustajat ovat käyttäneet puheenvuoroja, joissa he ovat yrittäneet esittää realistisia kantoja Ukrainan sodasta ja maailman tilanteesta.
Ei tarvitse opiskella kovin paljon sotahistoriaa, jotta tietäisi, että sodat ratkaistaan sotimalla ja voittajat sanelevat rauhan ehdot. Ukrainan kohtaloakaan ei ratkaista Münchenissä vaan rintamalla. Kaikki tietävät, että Euroopan valtioiden johtajat ja suuri osa kansalaisistakin vihaa silmittömästi Venäjää, mutta sotatilanteen arvioimisen pitäisi silti perustua tosiasioihin eikä kansallisuusvihaan. Näin ei ole asianlaita ja suuri syy siihen on valtamedian sotauutisointi, joka on nojannut Ukrainan propagandaan ja läntisten tiedustelujärjestöjen ja ajatushautomoiden aivopesumateriaaliin.
Ukrainan kohtalonhetket todella lähestyvät, mutta eivät Trumpin ministereiden puheiden vuoksi, vaan siksi, että rintama on romahtamassa huolimatta sadoista miljardeista veronmaksajan rahoista, joita NATO-maat ovat syytäneet Ukrainaan. Vaikka lisää rahaa ammennettaisiin, lännellä ei ole teollista potentiaalia toimittaa tarvittavia aseita, eikä Ukrainalla ole tarpeeksi asekuntoisia miehiä. USA on myös hävinnyt aseteknologisen kilpailun Venäjän kanssa, koska maan asetehtaat ovat keskittyneet voittojen kahmimiseen. Yhdysvalloilla ei ole Oreshnik ohjuksia eikä muitakaan hypersoonisia aseita, ei myöskään kykyä torjua niitä ilmapuolustuksen avulla.
Tässä tilanteessa Trumpin linja pyrkiä todellisiin neuvotteluihin ja kompromisseihin on ainoa oikea linja. Euroopan johtajat ja valtamediat haluavat sen sijaan jatkaa sotaa ”voittoon” asti. Sitä he eivät voi saavuttaa. Ainoa vaihtoehto tappion tunnustamiselle on ydinsota, jossa me kuolemme kaikki.
Vastaukset 1
Vanhimmat
15.3.? Olen samaa mieltä siitä, että nyt tarvitaan realismia ja pyrkimystä lähes kolme vuotta kestäneen tilanteen ratkaisemiseen. Turhaa verenvuodatusta puolin ja toisin niin kuin pitkittyneissä sodissa muutenkin.