monien satojen iltojen aikana olen miettinyt, miksi en saa tehdä itselle mieluisaa työtä, miksi minua on vuosien ajan yritetty pakottaa olemaan toisenlainen kuin olen, miksi muiden on vaikeaa ymmärtää hyvin yksin viihtyvän ihmisen tapaa elää ja olla? Miksi en saa olla oma itseni ja elää juuri sellaista elämää kuin minä haluan? Kuka kertoisi minulle miksi näin on, kuka kertoisi keitä ovat ne ihmiset jotka aloittivat elämää valtavasti pilanneen projektin? Haluan keskustella heidän kanssaan, jotta he ymmärtäisivät tehneensä valtavan suuren virheen vain pelkästään siksi, etteivät he hyväksyneet sitä, että ihminen ei voi olla onnellinen ollessaan yksin! Se maksoi melkein sen että olisin kuollut ja niin siinä olisi käynyt, jos olisin pakottanut itseni menemään vieraisiin työpaikkoihin! Ahdistus oli siinä mielessä pelastukseni, koska se oli niin totaalista etten pystynyt saamaan itseäni lähtemään ovesta ulos viettämään päivän kahdeksan tunnin helvetissä, vieraiden työkaverien kanssa!
Arvatkaa kuinka
Anonyymi-ap
1
196
Vastaukset
- Anonyymi
Ahdistus on ahdistus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2534567Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412752Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741740Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061574Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn231475- 551324
- 931235
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2051098- 471085