79. Rynnäkködivisioona "Jääkotka"

"Tämä on hulluutta! 79. Numerossaan ja mikään ei ole muuttunut. Toistan! Ei mikään! Miten pitkään lähetämme miehiämme, anteeksi poikiamme jo haaskalintujen ruoaksi?" Kysyi kapteeni W tuohtuneena. Hänen silmiensä edessään on kaupungin kartta, tupakan tuhkassa ja viiniläiskistä likainen. Jälleen kerran kaupunki yrittää läpimurtoa, mutta kuten monet ei päällystöön kuuluvat upseerit, niin myös kapteeni W ei enää uskonut voittoon. "Tämä ei ole sodankäyntiä enää. Tämä ei ole mitään minkä puolesta taistella. Jälleen kerran lähtee 15 tuhatta ja 189 miestä matkalle, josta ei palaa kukaan. Ja minkä tähden? Ymmärrän herra Kenraali, että taistelemme voitosta, jota ei ole."

Kenraali V ei hievahdakkaan, vaan tuijottaa lasitutteena karttaan. Hänen päässään ei liiku mikään, vaan kuin jäätynyt saaliseläin hän pysyy liikkumatta. Lopulta hän oikaisee selkänsä ja katsoo kapteenia kohden: "Olet oikeassa, poistukaa!"

Kapteeni W lyö kannukset yhteen ja marssii tuohtuneena lumiseen katukuvaan. Mielessään ärisee ja sisällään jyrisee. "En jaksa tätä enää", hän tokaisee murtuneena. Pian hän kuulee marssivien sotilaiden ääneen. Kadun täyttää valtavat rivit mustiin sonnustautuneita sotilaita, jokaisella pistin kiväärissään ja valtavat reput selässään. He marssivat täydellisessä muodostelmassa, rikkoen polviaan astuessaan kantapäällään. "ELÄKÖÖN NEITSYT K!", he huutavat kuin pakokauhun vallassa. Kapteeni huomaa jokaisen heistä olevan alle täysi-ikäinen, nuori siloposkinen miehen alku.

"Onkohan se edes neitsyt...?", tokaisee kapteeni W hiljaa ja sylkäisee halveksuttavasti eteensä. Lopulta tarttuen pistoolinsa ja kääntäen katseensa kohti kaupungin katedraalia...
6322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitenköhän tämä liittyy rakkauteen

Äänestä
  • Joku rakastaa sotakirjoja! Niin minäkin !!

    Äänestä

  • Moraalinen dilema

    Äänestä

Kapteeni W todennäköisesti ampuu itsensä?

Äänestä

Jatkoa?

Äänestä

Kapteeni W kulkee läpi lumisen kadun tuohtuneena. Kaupungin lyhdyt loistavat öljyn palaessa lämpöä ja valoa hänen tielleen. Hän astelee hajasäärin kuin korppikotki kohti haaskaansa. "Kuolemaa kohti... kohti kuolemaa", hän mutisee ja samalla levittää kätensä, jossa pitkä piippuinen pistooli levottomasti odottaa kuin nälkäinen peto saalistaan.

Hän saapuu katedraalin eteen. Tämä katedraali on kaupungin tunnetuin maamerkki, jossa myös hänet on ylennetty monta kertaa arvossaan. Kapteeni nojautuu katedraalin edessä olevaan lyhtypylvääseen ja ja kaivaa taskustaan askin verenpunaista tupakkaa, kunnes paikalle saapuu eversti F. "Kapteeni! Tarjotkaahan esimiehelle myös verta filtterin läpi!", tokaisee eversti naurahtaen. "Seuraava iskumme murtaa piirittäjän saarto renkaan, ja Pohjoistuuli estää heidän pakonsa!", hän jatkaa kaivaen sytytintä taskustaan. "Pohjoistuuli??? Eikö kyseinen divisioona ollutkaan menetetty?", kysyy kapteeni W ihmeissään samalla tarjoten askistaan savuketta everstille. "Ei...!", vastaa eversti kunnes molemmat jäätyvät paikoilleen.

Veri pakenee heidän kasvoistaan. He molemmat tuijottavat jähmettyneenä katedraalin suunnalta saapuvaa tummaa, kapeaa hahmoa. "Eläköön neitsyt...", mutisee kapteeni ja savuke putoaa hänen suustansa...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Tämä on hulluutta! 79. Numerossaan ja mikään ei ole muuttunut. Toistan! Ei mikään! Miten pitkään lähetämme miehiämme, anteeksi poikiamme jo haaskalintujen ruoaksi?" Kysyi kapteeni W tuohtuneena. Hänen silmiensä edessään on kaupungin kartta, tupakan tuhkassa ja viiniläiskistä likainen. Jälleen kerran kaupunki yrittää läpimurtoa, mutta kuten monet ei päällystöön kuuluvat upseerit, niin myös kapteeni W ei enää uskonut voittoon. "Tämä ei ole sodankäyntiä enää. Tämä ei ole mitään minkä puolesta taistella. Jälleen kerran lähtee 15 tuhatta ja 189 miestä matkalle, josta ei palaa kukaan. Ja minkä tähden? Ymmärrän herra Kenraali, että taistelemme voitosta, jota ei ole."

Kenraali V ei hievahdakkaan, vaan tuijottaa lasitutteena karttaan. Hänen päässään ei liiku mikään, vaan kuin jäätynyt saaliseläin hän pysyy liikkumatta. Lopulta hän oikaisee selkänsä ja katsoo kapteenia kohden: "Olet oikeassa, poistukaa!"

Kapteeni W lyö kannukset yhteen ja marssii tuohtuneena lumiseen katukuvaan. Mielessään ärisee ja sisällään jyrisee. "En jaksa tätä enää", hän tokaisee murtuneena. Pian hän kuulee marssivien sotilaiden ääneen. Kadun täyttää valtavat rivit mustiin sonnustautuneita sotilaita, jokaisella pistin kiväärissään ja valtavat reput selässään. He marssivat täydellisessä muodostelmassa, rikkoen polviaan astuessaan kantapäällään. "ELÄKÖÖN NEITSYT K!", he huutavat kuin pakokauhun vallassa. Kapteeni huomaa jokaisen heistä olevan alle täysi-ikäinen, nuori siloposkinen miehen alku.

"Onkohan se edes neitsyt...?", tokaisee kapteeni W hiljaa ja sylkäisee halveksuttavasti eteensä. Lopulta tarttuen pistoolinsa ja kääntäen katseensa kohti kaupungin katedraalia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu