79. Rynnäkködivisioona "Jääkotka"

"Tämä on hulluutta! 79. Numerossaan ja mikään ei ole muuttunut. Toistan! Ei mikään! Miten pitkään lähetämme miehiämme, anteeksi poikiamme jo haaskalintujen ruoaksi?" Kysyi kapteeni W tuohtuneena. Hänen silmiensä edessään on kaupungin kartta, tupakan tuhkassa ja viiniläiskistä likainen. Jälleen kerran kaupunki yrittää läpimurtoa, mutta kuten monet ei päällystöön kuuluvat upseerit, niin myös kapteeni W ei enää uskonut voittoon. "Tämä ei ole sodankäyntiä enää. Tämä ei ole mitään minkä puolesta taistella. Jälleen kerran lähtee 15 tuhatta ja 189 miestä matkalle, josta ei palaa kukaan. Ja minkä tähden? Ymmärrän herra Kenraali, että taistelemme voitosta, jota ei ole."

Kenraali V ei hievahdakkaan, vaan tuijottaa lasitutteena karttaan. Hänen päässään ei liiku mikään, vaan kuin jäätynyt saaliseläin hän pysyy liikkumatta. Lopulta hän oikaisee selkänsä ja katsoo kapteenia kohden: "Olet oikeassa, poistukaa!"

Kapteeni W lyö kannukset yhteen ja marssii tuohtuneena lumiseen katukuvaan. Mielessään ärisee ja sisällään jyrisee. "En jaksa tätä enää", hän tokaisee murtuneena. Pian hän kuulee marssivien sotilaiden ääneen. Kadun täyttää valtavat rivit mustiin sonnustautuneita sotilaita, jokaisella pistin kiväärissään ja valtavat reput selässään. He marssivat täydellisessä muodostelmassa, rikkoen polviaan astuessaan kantapäällään. "ELÄKÖÖN NEITSYT K!", he huutavat kuin pakokauhun vallassa. Kapteeni huomaa jokaisen heistä olevan alle täysi-ikäinen, nuori siloposkinen miehen alku.

"Onkohan se edes neitsyt...?", tokaisee kapteeni W hiljaa ja sylkäisee halveksuttavasti eteensä. Lopulta tarttuen pistoolinsa ja kääntäen katseensa kohti kaupungin katedraalia...