Anneli ja Paavo, ex-pääministereitä molemmat

Anneli toimi pääministerinä 69 päivää.
Paavo 2927 päivää.
7269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

eivät ole vertailukelpoisia.

Äänestä
  • Määrä ja laatu hyvinkin - nehän erottavat toisistaan Lipposen ja Jäätteenmäen pääministeriajat.

    MÄÄRÄ: Kepulaiset eivät halua muistaa, kuinka monta uutta työpaikkaa syntyi Lipposen hallitusten aikana (vihje: uusien työpaikkojen syntymisvauhti oli huomattavasti suurempi kuin nykyisin Vanhasen aikaan).

    LAATU: Valtiollinen kriisi, myyrän hankkiminen presidentin kansliasta eli presidentti-instituution alistaminen omille valtapyrkimyksille.

    Siinäpä siitä Jäätteenmäen laatua ja Lipposen määrää. Kestää vertailun.

    Äänestä

  • Lipponen sai liki kymmenentuhatta ääntä enemmän kuin Jäätteenmäki eduskuntavaaleissa samassa vaalipiirissä.

    Vaaleissa saatujen äänien määrä on ainoa ratkaiseva tekijä, näin on Seppo Hietanenkin kertonut, kun hänelle on vihjailtu Jäätteenmäen EU-vaalissa saamien äänien olleen osin joko sääliääniä tai ääniä, joilla eräät äänestäjistä kuvittelivat kostavansa Lipposelle jotain.

    Äänestä

Kansa kuitenkin halusi vaihtaa lipposen anneliin

Äänestä
  • Millä matematiikalla pystyt tuollaista esittämää?

    Sekä Lipponen että Jäätteenmäki olivat ehdokkaina Helsingissä, ei siis koko maassa.

    Lipponen sai helsinkiläisäänestäjiltä huomattavasti enemmän ääniä kuin Jäätteenmäki.

    Kansa siis luotti selvästi enemmän Lipposeen kuin Jäätteenmäkeen.

    Äänestä

  • Alberto Tell kirjoitti:

    Millä matematiikalla pystyt tuollaista esittämää?

    Sekä Lipponen että Jäätteenmäki olivat ehdokkaina Helsingissä, ei siis koko maassa.

    Lipponen sai helsinkiläisäänestäjiltä huomattavasti enemmän ääniä kuin Jäätteenmäki.

    Kansa siis luotti selvästi enemmän Lipposeen kuin Jäätteenmäkeen.

    Kyllä Anneli pesi Lipposen "kyhäämässä" pääministerivaalissa Paavon kirkkaasti. Samoin eurovaaleissa. Euroopan huippujohtajat vaikenivat Lipposen pyrkimykset kuoliaaksi. Ja myös siksi Lipponen on kuollut politikko, myös ulkonäöltään. Sitä se katkeruus teettää. Kyllä kansa tiesi!

    Äänestä

  • Alpo Pell kirjoitti:

    Kyllä Anneli pesi Lipposen "kyhäämässä" pääministerivaalissa Paavon kirkkaasti. Samoin eurovaaleissa. Euroopan huippujohtajat vaikenivat Lipposen pyrkimykset kuoliaaksi. Ja myös siksi Lipponen on kuollut politikko, myös ulkonäöltään. Sitä se katkeruus teettää. Kyllä kansa tiesi!

    Otsikossa ihan kaikki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


69-Anneli kirjoitti:

Anneli toimi pääministerinä 69 päivää.
Paavo 2927 päivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu