Kirjoitan nyt yksityisyrittäjän näkökulmasta.
Olemme itse toimineet yksityisyrittäjinä vuodesta 1990 asti. Nyt olemme jo eläkeiässä ja silti jatkamme työn tekoa viikonloppuisin, niin kauan kuin meidän palveluita vielä halutaan.
Lakot, kaupan ja logistiikan alalla saavat ymmärryksemme aivan kuin myös hoitoalan lakot aikaisemmin.
Olemme olleet aina yrittäjinä puoltamassa yrittäjän asioita ja sitä että ennemmin kuin " duunarina " valittaa ja lakkoilee palkan vuoksi ym. pitäisi vain tehdä töitä.
Näinpä ja sitä mieltä ollaan edelleen. Mutta, näin pienyrittäjinä, olemme kohdanneet työmme hinnoittelun torppaamista ja joutuneet suurten yritysten jalkoihin. Näitä hintoja ei niin vain nosteta.
Nyky meno teknologian ja tekoälyn ym. suurten yritysten mahtavaksi paisuneet volyymit toimia, ovat tehneet meistä pakotetusti pitämään alhaisia tuntiveloituksia, silti työmme moraalisesti ja tominnalisesti tekeminen , on ns. kiitetty ja on yksi syy että meidän toimia vielä halutaan, se ei vain näy laskutuksessa. Emme ole pystyneet nostamaan tuntiveloitustamme nousseiden kulujen mukaisesti.
Tämähän liittyy saumattomasti myös kaikkiin palvelualojen toimiin palkkauksessa.
Olen itse vain pohtinut sitä, mitä tapahtuisikaan, jos meitä ruohonjuuritason toimijoita ei olisi. Kaaos. Kuka hoitaa sairaat ja vanhukset, kuka hoitaa siivouksen ja jätteet, monessakin suuressa yrityksessä. Kuka hoitaa kaupan alan ruokatoimitukset ja myynnin kokonaisuudessaan, ei ainakaan tekoäly ja automaatio.
Ne hoitaa vielä toistaiseksi se yksittäinen ihminen, se joka haluaisi siitä kohtuu korvauksen. Toimiessani tilapäisesti apuhoitajana isossa hoitoalan yrityksessä, eteeni tuli ongelma. Moraalinen ja vastuullinen, jota en pystynyt ohittamaan. Minulle ilmoitettiin, että en saa toimia niin kuin itse moraalisesti ja vastuulliseti halusin, minulle ei makseta siitä.
Nyky maailman meno on menossa kohti kaaosta ja vain suuret teknologiayritykset ja suurella volyymilla toimivat yritykset enään pärjäävät, niin kauan kuin pärjäävät.
Itse yritämme sinnitellä tällä pakotetusti pienellä työn laskutuksella ja tehdä edelleen työt joita saamme tehdä, niin hyvin kuin itselle moraalisesti ja vastuullisesti on mahdollista. Ei ehkä enään kovin pitkään, onneksi eläkeikä toisella meistä on alkanut, tosin ei sekään hehkutusta aiheuttava.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.