Ennen pilkki-ja metsästyspiireissä oli arvostettu hahmo ja makkaraa meni päivittäin ja parhaat tutut ja ystävät lääkäriambulanssin ensihoitajat ja elvyttäjät.
Miksi Suomessa ei enää arvosteta maalla asuvaa ja valkoista lihaa syövään Lada miestä?
104
621
Vastaukset
- Anonyymi
Lompakko on myös oltava takataskussa, löytävät sen elvytyksessä nopeammin ja takataskuun tulee kunnon pussi.
- Anonyymi
Tukieuroilla ajettiin ja ei kyselty lupia susijahtiin. Elämä oli silloin mallillaan ja ihan sama minkä laatuista tuotti, niin aina sai saman korvauksen. Silloin maistui veronmaksajille huonompikin sapuska.
- Anonyymi
Sen takia kun aidosta vanhan liiton ladamiehestä on tullut 🏳️🌈Nato niilo
- Anonyymi
Naapurivarttia kuunneltiin isänmaallisesti radiosta ja ihmeteltiin venäläisten iskurityöläisten saavutuksia ja tuotantomääriä kateellisina. Kekkosta ja Neuvostoliiton ystävyyttä ylistettiin tupailloissa. Neuvosto-Karjala tuli tilalle kuin tilalle ja venäläistä tekniikkaa ihailtiin, oli ajovalot puimureissa ja Belarus traktorissa jarrut. Se oli ihanaa aikaa ja venäläisiä rakastettiin.
- Anonyymi
Parhaillaan neuvostoliittolaisella iskurityöläisellä oli kolme heinäpaalia ilmassa ja neljäs jo talikossa. Siellä ei nälkä vaivannut ihmisiä ja koneet hoiti työt. Palkat oli ruhtinaalliset ja yleensä työpäivänä tarvinnut mitään tehdä, vähän kun votkaa ja suolasärkeä lounaalla veti niin a vot oli loppupäivä rokulia.
- Anonyymi
Kyllä lihaasyöva maalainen tiesi totuuden neuvostoliiton tilasta.
Kommunistit, Demarit, SKDL olivat niitä jotka naapurivarttia ja näin naapurissa kuunneltiin isänmaallisesti radiosta ja ihmeteltiin venäläisten iskurityöläisten saavutuksia ja tuotantomääriä kateellisina.
Neuvostoliiton ystävyyttä ylistettiin tupailloissa. Venäläistä tekniikkaa ihailtiin, Popedassa ja Volgassa oli ajovalot ja Mossessa jarrut. Se oli ihanaa aikaa ja venäläisiä rakastettiin. Leningradissa kaytiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä lihaasyöva maalainen tiesi totuuden neuvostoliiton tilasta.
Kommunistit, Demarit, SKDL olivat niitä jotka naapurivarttia ja näin naapurissa kuunneltiin isänmaallisesti radiosta ja ihmeteltiin venäläisten iskurityöläisten saavutuksia ja tuotantomääriä kateellisina.
Neuvostoliiton ystävyyttä ylistettiin tupailloissa. Venäläistä tekniikkaa ihailtiin, Popedassa ja Volgassa oli ajovalot ja Mossessa jarrut. Se oli ihanaa aikaa ja venäläisiä rakastettiin. Leningradissa kaytiin.Neuvostoliiton totalitaristiset kommunistit eivät kyllä demokratia-arvoja puolustavia demareita hyvällä katselleet.
- Anonyymi
Ladassa oli jopa neljäkin ovea ja ralliraidoilla ja lisävaloilla sai kevyesti 40 heppaa lisää voimaa. Vilkut oli ihan vakiovaruste! Takalasinlämmitin piti kädet lämpöisenä Ladaa työntäessä. Neuvostotekniikka oli ylivertaista, helmitaulussakin nappulat hiottu ja lakattu!
- Anonyymi
Venäläisissä laivoissa oli kompassitkin rasvattu ja hyvin pyörivät. Valmetilla tehtiin niitä venäläisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäläisissä laivoissa oli kompassitkin rasvattu ja hyvin pyörivät. Valmetilla tehtiin niitä venäläisille.
Whiskey on the rock venäläisessä sukellusveneessä eivät olleet rasvanneet kompassia ja meni koko rukki kiville! Tai siis kikki ruvelle.
- Anonyymi
Nykyään, trendikkäästi vain peräsuoli kulttuuri on pop, ja hki alueen pervoilu näyttää kehityksen suunnan kohti peräsuolen lumoa.
- Anonyymi
Moni keskusta nuori kaipaisi maaseudulle maksullista seksiä, eläimet alkaa jo kyllästyttämään.
- Anonyymi
Kuinkas kun noita peräsuolen rasvaajia näkyy nykyään löytyvän eniten persuista ja aatevelipuolueistaan ympäri Eurooppaa?
"The Economist nosti Sebastian Tynkkysen esimerkiksi: Euroopan maahanmuuttoa vastustavista puolueista tulossa homoystävällisempiä
Oulun kaupunginvaltuutettu Sebastian Tynkkynen on The Economistin artikkelin esimerkkitapauksena homomyönteisestä maahanmuuton vastustajasta."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201807092201063671
https://www-dw-com.translate.goog/en/gay-in-the-afd-talking-with-lgbt-supporters-of-germanys-populist-party/a-38002368?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc
- Anonyymi
Rinnastakkii juili siihen aikaan ja makkara närästi, mutta ei sitä lääkärille menty vaan tupailtaan. Ensihoitajat aina käynnisty uuvestaan miehen ja ladan. Samalla sähköstartilla.
- Anonyymi
Niin kyrsii nämä porkkanan purijat ja muut venäjävastaiset huuhaa ukkelit. Kyllä makkaralla pysyy hyvässä kunnossa ja lähtö on nopea. Ladalla ei lähtö ole kovin nopea, paitsi vuoristossa voi olla.
- Anonyymi
Nyt Nakki Tursut ja muut hörhöt yrittää viedä meitä littumaahan. On aikoihin eletty, miten selität ryssille, että ei Juri Gagarin kiertänyt maapalloa? Voi helekutti.
- Anonyymi
Kekkosta ihaileva Lada-mies alkaa olla historiaa, ikävää historiaa suomettumisen ajalta.
- Anonyymi
Jos Ladasta ruostuu pakoputki ja samaan aikaan Lada mieheltä, se on paha paikka! Lihan syönti loppui siihen.
- Anonyymi
Neuvostoliittossa ei lihaa syöneet kuin johtajat ja peräsuolensyöpää oli lähinnä johtajilla ja isoja peräpukamia. Stalin kärsi niistä erityisesti ja tarjoili vattuillessaan lihaa Kekkoselle. Kekkonen sai saman vaiva ja molempia nauratti.
- Anonyymi
Kekkosen kööri kuoli peräsuolen syöpään ja alkoholismiin. Väyrystä nykylääketiede pitää hengissä ja moni ihmettelee, että miksi.
- Anonyymi
Valkoisilla, impivaaralaisilla peräkamarin LADA-miehillä on vielä toivoa?
https://tyyliniekka.fi/2024-lada-nivassa-on-jalleen-abs-jarrut/
"Lada-walker: we fitted legs to a car!"
https://www.youtube.com/watch?v=6PpuNENmmBU- Anonyymi
Nyt on kovaa Lada kamaa! Putler oli kerran Ladan ratissa ja oli olevinaan Ritari Hässä!
- Anonyymi
Se on vihervasemmiston (siis myös siihen nykyisin kuuluvan keskusta-puolueen) ajama woketus ja DEI-mamutus sellaista.
- Anonyymi
"Woke kuolee Yhdysvalloissa, kokoomusnuori Aatu Puisto julistaa."
"Mikä on woke ja millä tavalla se kuolee?
– Trump on itse sanonut, että hän tulee Yhdysvaltojen puolustusvoimissa woke-ideologiaa karsimaan, niin kyllä vahvasti siihen myös perustan tämän käsityksen, Puisto sanoo.
Mutta mikä on woke?
– No, en osaa sitä eksaktisti määritellä, mitä se on, mutta kyllähän woke, mitä sitä nyt on oikeistopiireissä viljelty, on vasemmalle kallellaan.
Woken ytimessä ollaan, kun keskustellaan siitä, voiko Afrikan tähteä pelata päiväkodeissa, Puisto täsmentää ajatustaan sähköpostitse."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1beeac36-7c1d-46d0-aaf6-2219402f6d38
Venäjän antiwoke-propaganda on uponnut oikeistolaisten päihin kuin häkä.
"PEKKA KALLIONIEMI: Venäjän some-propagandakoneiston anatomia, Vatnik Soup & trollifarmit"
https://www.youtube.com/watch?v=Fxs3-KJmd38
- Anonyymi
Lada miehet alkaa loppumaan Ladan varaosien puutteeseen ja peräsyöpään.
- Anonyymi
Venäjälläkään enää arvosteta Ladan suurinta vientimaata. Niin kyrsii Suomen meininki, Suomeen vietiin eniten itäautoja kuin minnekkään muualle. Suomi oli ryssän romujen hautausmaa. Perät ruosteessa suomalaisilla ja Ladoissa.
- Anonyymi
Monella keskusta nuorella olisi iso tarve saada maaseudulle seksityöläisiä. Peräsyöpä ei siinä kyllä ole kannattava tekijä.
- Anonyymi
Pallosilmä Lada on tekniikan huippu ja ihmiskunnan paras keksintö.
- Anonyymi
Eikös se ollu "nappisilmä"?
Lada 1200. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös se ollu "nappisilmä"?
Lada 1200.Se oli "nappisilmä" ja savossa kutsuttiin "mulukosilmä ladaksi". Lapset aina nauroi, kun sen näkivät.
- Anonyymi
Kyllä Inkeroisissa arvostetaan ja rakastetaan Lada miestä.
- Anonyymi
Moni kepulainen nainen ei antanut kepulaiselle Lada miehelle, olivat liian juntteja.
- Anonyymi
Lada mies on Kekkosmies ja rakastaa suomettumista.
- Anonyymi
Venäjällä ei akkojen liitoilta kysytä mitä mies syö. Kyllä kaali ja savuruutana on hyvää evästä ja sillä venäläinen mies jaksaa levätä.
- Anonyymi
Karu on kepulaisen Lada miehen arki nyky hetkessä.
- Anonyymi
Enää ei arvosteta karua keskustahenkistä Lada-miestä. Ennen oli repussa keskiolut ja makkaraa useampi pötkö, niillä tämä maa on rakennettu.
- Anonyymi
Myös Ladassa on tärkeää tehdä säännöllinen peräpääntähystys. Ruostetta voi olla kuin Lada-miehen perässä.
- Anonyymi
Ladan puolalla kävi hyvin myös defibrillaattorina, sillä sai lihavakin maaseudun isännän tolpilleen kerta pyöräytyksellä.
- Anonyymi
Maatuvat kepun ja Kekkosen myötä. Lada kyllä ruostuu hyvin nopeasti.
- Anonyymi
Jo vain on joutsenen liha valkoista! Valkoisella Ladalla käyn ain sitä hakemassa!
- Anonyymi
Nötkötti on hyvää, sen saa lämpiämään purkissa Ladan imusarjan päällä. Ei lihaa nimeksikään ja on nitraatit ja suolat kohdillaan. Naurava nakki olisi kiva nähdä, mutta ehkä Ladassa nakkikin nauraisi.
- Anonyymi
Ei kyllä naurata Belrus traktorinkaan omistajaa nykymeno. Traktori seisoo käyttämättä ja samoin isännän vehkeet. Karvahattu enää ainoa lämmin asia ja makkaraakaan emäntä enää anna. Kasviskeitoilla pitäisi jaksaa seisoa pihalla katselemassa reviiriä. Kyllä niin kyrsii akkojen valta ja missä on läskisoosit pöydästä ja kunnon voi. Peräpäässä vähän vaivaa, vaan ei tuo Belaruskaan ennää mittään raikasta ilmaa puhalla käydessään.
- Anonyymi
Belarus kun hörähti tulille, niin kylät akat sai orkun. Oli semmonen pilumagneetti ja naiset tykkäsi. Kouluun vanhojen tanssiin sillä ja isän rippipuvussa, maaseudun lady killeri.
- Anonyymi
Nyt vielä Lenin museo lopetettiin, kyllä syö Lada-miestä. Saakeli, voi edes Väyrystä äänestää presidentiksi.
- Anonyymi
Ei arvosteta. Kummelin kaverit arvosti ja tekivät upean Ladojen kokoontumisajosketsin.
- Anonyymi
Nykyään hävettää ajaa Ladalla ja kaupasta ostaa meetwurstia ja rasvaista juustoa. Martat nauraa ja näyttävät ilkeitä ilmeitä.
- Anonyymi
Kyllä arvostetaan jos syöt lihaa ja kannatat Väyrystä. Ladalla pääsee pitkälle.
- Anonyymi
Siperian mersu :)))
"Lada 1200L - Tätä autoa suomi tarvitsee"
https://www.youtube.com/watch?v=x5DZe79M2Uo
"Lada 1200 L mainos"
https://www.youtube.com/watch?v=_2P0-VJiDEU
"Lada 2107 mainos"
https://www.youtube.com/watch?v=QT9j6cDuM0g
"Lada Samara (mainos)"
https://www.youtube.com/watch?v=39gOfxjbcnw- Anonyymi
Soittokunnan ylilutin ja Pankkomajurin suosima venäläisten kehonsiirtovälineiden myyntipiste.
"Malmin Konela-auto 80-luku"
https://www.youtube.com/watch?v=ScSpe-fpZ78
- Anonyymi
Jäänne suomettumisen synkiltä vuosilta, vähän kuin Väyrynen.
- Anonyymi
Nauroivat autoliikkeessä kun tarjosin 1500 S Ladaa vaihdossa uudempaan autoon, sanoivat, että ongelmajätemaksu on isompi kuin Lada 1500 S arvo. Nyt ei taas huvita yhtään mikään. Huikkasivat vielä perään, että jos et Ladaa tuo tänne, niin annetaan uudemmasta autosta hyvä alennus. Nyt kioskilta hakemaan hampparinkäyrää, saa taas suolentuketta.
- Anonyymi
Ei ole enää monta Lada miestä syrjäseudulla. Nakinsyönti vienyt ennen aikojaan.
- Anonyymi
Katoavaa rotua, ihmiskunnan onneksi.
- Anonyymi
Kekkonen ja Väyrynen arvosti nöyrää syrjäseudulla asuvaa Lada miestä.
- Anonyymi
Lada miehet kannatti YYA sopimusta, Neuvostoliittoa ja ikuista ystäväyyttä Neuvostoliittoon. Iskurityöläiset oli Lada miehen esikuvia ja jaksoi katsoa tuntikausia niiden työntekoa, eikä edes hiki tullut katsoessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lada miehet kannatti YYA sopimusta, Neuvostoliittoa ja ikuista ystäväyyttä Neuvostoliittoon. Iskurityöläiset oli Lada miehen esikuvia ja jaksoi katsoa tuntikausia niiden työntekoa, eikä edes hiki tullut katsoessa.
Löytyikö uusista Ladoista hansikaslokeroon sijoitettu kopio YYA-aopimuksesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löytyikö uusista Ladoista hansikaslokeroon sijoitettu kopio YYA-aopimuksesta?
Ei, siellä on nykyään värväysesite Venäjän joukkoihin Ukrainaan sotimaan.
- Anonyymi
Miksi ihmeessä arvostettaisiin?
- Anonyymi
Neuvosto ja YYA aikaan arvostetiin, oltiin silloin niin suomettuneita ja rähmällään ryzziin.
- Anonyymi
Ei se arvostus suomettuneisuudesta johtunut, vaan länsiautoja alhaisemmasta hinnasta. Samat peruslaitteet ja -ominaisuudet Ladoissakin oli ja lisäksi niitä tehokkaampi lämmityslaite 1980-luvun koviin pakkasiin. Useimmat länsiautotkin ja japsit olivat takavetoisia. Volvo-fanit eivät voineet edes ymmärtää, miksi Saab oli ryhtynyt valmistamaan etuvetoisia autoja.
- Anonyymi
Turun Sanomat 2009:
"Lada saamassa kiinalaisen haastajan Kuuban teille"
https://www.ts.fi/uutiset/78646
Aisa-Ossia kyrsii vieläkin.- Anonyymi
Aisa-Ossi laittaa kiinan poikottiin, VKKssa on hätäkokous ja Nakki Tursu ehdotti noottia kiinalle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aisa-Ossi laittaa kiinan poikottiin, VKKssa on hätäkokous ja Nakki Tursu ehdotti noottia kiinalle!
Kai Ossi ja Tursu ottavat yhteyttä Kremliin, että lahjoittaisivat Väyryselle uuden Ladan pitkäjänteisestä työstä itänaapurin eteen? Ja koska Paavo on tunnetusti nuuka mies, niin Ladankin täytyy olla karvalakkimallia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aisa-Ossi laittaa kiinan poikottiin, VKKssa on hätäkokous ja Nakki Tursu ehdotti noottia kiinalle!
Aisa Ossi ei poikotoi Väyrysen kiinalaisia kuppeja, niissä on Väyrysen kuva.
- Anonyymi
Eikö Lada pitäisi kieltää ihan ympäristösyistä?
- Anonyymi
Martti Suosalokaan aja enää Ladalla ja syö lihaa.
- Anonyymi
Ladalla ajaa enää poikkeavat ja ehkä siksi nauroivat sinulle. Moni syrjäseudun isäntä ajaa vielä Ladalla.
- Anonyymi
Karvahatussa ja raappahousuissaan vielä niin komea näky, siinä romantiikka kuoli hetkessä!
- Anonyymi
Kummelin Ladojen kokoontumisajo jäällä oli pala syrjäseutujen historiaa ja makkaraa käristettiin kitkerästi savuavassa nuotiossa ja ehta karvahattu toisella.
"Vuoden Ladakuski palkinto";-))))
https://www.youtube.com/watch?v=3flnklGQczs- Anonyymi
Kahvit purskahti näppäimistölle!!!! Olipa hauska video ja niin ajankuva 70/80 luvulta.
- Anonyymi
Legendaarinen Kummeli pätkä.
- Anonyymi
Monta vanhaa kepulaista jurnuttaa nykymenoa ja YYA sopimuksen purku.. Missä on Väyrynen kysyy moni Lada ajava syrjäseudun isäntä.
- Anonyymi
Venäjäkiimaiset Lada miehet ovat jäänne menneisyydestä.
- Anonyymi
Ei enää, ne kekkosajan suomettuneet ja rähmällään olijat on surullinen osa meidän historiaa.
- Anonyymi
VKK on palauttamassa tuota lähellä keskustaa olevaa kulttuuria takaisin. VKK kaipaa takaisin tuota nöyryyden aikaa ja ryssälle rähmällään oloa.
- Anonyymi
Mutta heikoilla jäillä pilkkivää ja lihaan syövää keskustalaista miestä pidetään rohkeana.
- Anonyymi
Keskustalainen pilkkimies toukokuisilla jäillä on rohkeuden esikuva keskustalaisille. Moni lähellä keskustaa oleva on rakentanut styroksista lautan, että voi kesälläkin harjoitella pilkkimistä. Murenee kyllä ikävästi kairan jäljiltä, mutta nehän menee vesistöön.
- Anonyymi
Ne ei lakkoilleet, ne oli miehiä.
- Anonyymi
Ja siksi ajoivat Ladoilla.
- Anonyymi
Kyllä ihmetelleen edelleenkin, siis jos on käyntiin lähtevä Lada.
- Anonyymi
Venäjällä ovat kateellisia, siis miehellä Lada ja syötävää!
- Anonyymi
Kyllä lada aina bemarin voittaa.
https://www.youtube.com/shorts/kRhLwlONZ5I - Anonyymi
Kyllä VKKn ja Keskustan piirissä arvostetaan kovastikin.
- Anonyymi
Onhan se huvittava hahmo ja jäänne YYA ja suomettumisen ajalta.
- Anonyymi
Kyllä arvostetaan ja paljon! Vaatii paljon heittäytyä pelleksi ja hommata Lada, karvahattu ja suomettua!
- Anonyymi
Missä Lada, siellä urpo.
- Anonyymi
Ladamiehet vouhottaa ja ylistää ryssää, niitä on vielä muutama jäänne jäljellä ja kyllä niille hymyillään vinosti ja nauretaan.
- Anonyymi
Suomettuneisuuden ja YYA-aikana oli Ladalla ajava lihava valkoinen kepulainen arvostettu isäntä.
- Anonyymi
"VKK on osa keskustaa"
-Pankkomajuri- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"VKK on osa keskustaa"
-Pankkomajuri-Aisa on osa puna-armeijan täsmäiskuosastoa Kymijoen ylitykseen.
- Anonyymi
Jos Ladan pakosarjaan sitoi rautalangalla makkaran, niin kypsyi Inkeroisista Kouvolaan ajaessa. Piimä pysyi kylmänä takakontissa.
- Anonyymi
kiva dementia homppeli setä niin kuin pekkuli tai tupi on on paljo trendikkäämpi...
- Anonyymi
VKKssa arvostetaan Ladalla ajavaa.
- Anonyymi
Moskvitsh on jo ylellisyyttä VKK:n piirissä?
- Anonyymi
VKKssa arvostetaan ja kovasti kaivataan YYA sopimusta, Kekkosta ja suomettumista. Se ihana nöyryys rähmällään ryssille oli VKKlaisten mielestä parasta aikaa.
- Anonyymi
VKK rakastaa Ladamiehiä ja karvahattuja.
Ossi, ladaileva SOTILAS - Anonyymi
Usea VKKlainen ajaa Ladalla. Tursun mukaan se on venäjän johtotähti.
- Anonyymi
Moni tuulipuku syrjäseudulla ajaa vielä Ladalla, kulkee myös petrolissa, on sen verran välystä ja marginaalia.
- AnonyymiUUSI
Kyllä arvostetaan venäjämielisissä piireissä, niissä ei harrikoilla ajella, vaan karvahattu päässä kesättalvet Ladalla.
- AnonyymiUUSI
Lada Sportissa oli lisävalot ja vauhtiraidat, se möi kuin häkä, ainakin 3 saivat kaupaksi Suomeen.
- AnonyymiUUSI
Parasta aikaa mennä Ladalla pilkille on huhtikuun lopulla. Kuskin paikalle lattiaan on helppo kairata reikä, Ladan pellit on herkkiä ruosteelle. Siitä sitten radio Jerevanin pauhatessa ja lämppärin huutaessa täysillä, särkeä ja muuta sinttiä suoraan Ladaan. Se on täyttä elämää lähellä keskustaa oleville tuulipuvuille.
- AnonyymiUUSI
Kiitoksia vinkistä, oli tosiaan helppo kairata reikä kuskin kohdalle. Nyt harjoittelen kuivalla maalla Ladasta pilkkimistä, ei tarvitse enää palella.
- AnonyymiUUSI
Suoraan Kapi Luokkaan!
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IS - Tapani Kansa kuoli leikkauspöydälle!
Puoliso kertoo Tapani Kansan viimeisistä hetkistä – kuoli leikkauspöydälle – Hänelle tuli kovia kipuja alavatsaan. Yhtä3244129Sofian hieno auto
Seiskassa on juttua Sofian instassa olleesta kalliista ökyautosta. Jutussa kerrotaan Sofian ajavan autoaan, siis : onko1682063- 1551814
- 731366
Hannu Karpo
Kiitos sinulle kun lausuit lopuksi vielä painavaa asiaa terveydenhuollosta. Tästä me kärsimme joka päivä. Kipuja on mutt901215- 81861
Lapsiporno sallittava sanoo persuehdokas
Kyllä, luit oikein. Vaaleissa ehdolla oleva persu haluaa sallia lapsipornoa: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/932167861- 81813
Se vaan on faktaa että kepun ehdokas Sami Mäkinen poistettiin riparilta isosena
Miksi yritettiin vaieta? Tapauksesta jo ainakin kaksi tai kolme viikkoa. Sami Mäkinen on kuntavaaliehdokas ja tällainen20764- 28746