Milloinkohan rahastot alkavat tankkaamaan Nexstimiä?

Kyhnykeisari
2 t

Milloinkohan rahastot alkavat tankkaamaan Nexstimiä? Tämä on toki vieläkin sellainen yhtiö että piensijoittajan on paljon helpompi saada itselleen riittävän kokoinen siivu ostettua, sillä myyntilaidassa on aika vähän tavaraa tarjolla. Jos rahasto ottaa vaikka miljoonan euron position, niin samalla kurssi varmaan lähestulkoon tuplaantuu. Tämä varmaan selittää että Nexstim ei kuulu vielä yhdenkään rahaston tai eläkevakuutusyhtiön portfolioon.

Tuo volatiliteetti varmaan osittain rajoittaa rahastojen mukaan tuloa, mutta itse uskoisin että suurena rajoittavana tekijänä on myös ollut firman tappiollisuus. Nyt kun pysyvä käänne kannattavuudessa on saavutettu / saavutetaan viimeistään tänä vuonna, niin luulisi että rahastojakin alkaa yhtiö kiinnostamaan enemmän.

Toki tuo rahastojen ja mahdollisesti eläkevakuutusyhtiöidenkin mukaan tuleminen nostaisi sitten kurssia aika merkittävästi, mutta koitetaan elää senkin asian kanssa.
1199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

analyytikot kertoo vain sidosryhmille

Harakka sdp?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyhnykeisari
2 t

Milloinkohan rahastot alkavat tankkaamaan Nexstimiä? Tämä on toki vieläkin sellainen yhtiö että piensijoittajan on paljon helpompi saada itselleen riittävän kokoinen siivu ostettua, sillä myyntilaidassa on aika vähän tavaraa tarjolla. Jos rahasto ottaa vaikka miljoonan euron position, niin samalla kurssi varmaan lähestulkoon tuplaantuu. Tämä varmaan selittää että Nexstim ei kuulu vielä yhdenkään rahaston tai eläkevakuutusyhtiön portfolioon.

Tuo volatiliteetti varmaan osittain rajoittaa rahastojen mukaan tuloa, mutta itse uskoisin että suurena rajoittavana tekijänä on myös ollut firman tappiollisuus. Nyt kun pysyvä käänne kannattavuudessa on saavutettu / saavutetaan viimeistään tänä vuonna, niin luulisi että rahastojakin alkaa yhtiö kiinnostamaan enemmän.

Toki tuo rahastojen ja mahdollisesti eläkevakuutusyhtiöidenkin mukaan tuleminen nostaisi sitten kurssia aika merkittävästi, mutta koitetaan elää senkin asian kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu