Illasta ja viikosta toiseen pelkkää Trumppia ja Ukrainaa. Eikö tosiaan ole kotimaan asioita käsiteltäväksi! Kotimaan politiikan ja yhteiskunnallisten asioiden seuraajana toivoisin A-studioon keskustelua esim. nuorten pahoinvoinnista, vanhustenhuollosta ja koulutuksesta.
Vastaukset 7
- Anonyymi
Täsmällisesti näin. Nyt on kolme vuotta puhuttu Ukrainasta, Natosta, sodasta ja EU:sta. Israelista, Vova Putinista, Trumpista, Gazasta. Omassa maassa suurin työttömyysluku kautta aikojen, vanhusten hoito retuperällä, työssä käyvät ovat loppuunpalaneita, nuoret terveen mielensä menettäneitä, lapset uhrataan välinpitämättämyydelle. Köyhät tallotaan porvarien kenkiin. Yms yms.
Kun aikaisemmin sanoin, ettei tämä maa ala olla puolustamisen arvoinen, sanonpa sen uudelleen. - Anonyymi
Ja on se huvittavaa, kun ne sodan asiantuntijat ovat nyt äimän käkenä kun aikaisempi uhonsa maailmanvalloittamiseen ei taida onnistuakaan. Kolme vuotta on oltu nyrkit pystyssä ja ärsytetty naapuria, tehty kaikki ettei vaan rauha säilyisi eivätkä nähneet sitä tosiasiaa, etteivät pikkuvaltiot määräile suurvaltoja.
Itse luulen, että syy on sukupolvessa. Kun ei ole kokemuspohjaa sodasta, ei ole käytöskään kohdillaan. - Anonyymi
Krimin niemimaa kuuluu Venäjälle piste.
- Anonyymi
EI! Vaan se kuuluu Ukrainalle. Piste!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EI! Vaan se kuuluu Ukrainalle. Piste!
Aina se on jollekin kuulunut, nimellisesti. Maa-alue pärjää ihan hyvin ilman kaksijalkaisia.
- Anonyymi
Koska Suomi on nykyisellään lännen jatke, puhutaan vain ison maailman asioista.
- Anonyymi
Ja rähmällään aina isommille kuten kuuluukin. Mutta että Trumpille :))))
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802077Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661269Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu281130- 1411038
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa141892- 98824
- 45737
- 62726
- 61686
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63672