Kun palavasti rakastun johonkin joka tuntuu täydelliseltä ja "oikealta" niin siinä helpostii menee ihan sekaisin, etenkin jos rakkaus menee pieleen. Koen että minun tyyppiset naiset ovat niitä jotka usein traumojen tai epävarmuuksien takia valitsevat miehiä jotka eivät ole heille hyväksi, tai osaa kohdella heitä, menevät pinnallisesti ulkonäön ja karisman perässä, jota kyllä minultakin löytyy. Kukapa tälläisen sekopään kanssa haluaisi olla, kun se on aina rakkaudesta palava kaupunki takanani tai kyllästyminen nopeasti ei täydelliseen kumppaniin.
Et voi voittaa, se on joko suuri pakkomielle ja hyperfixaatio sinuun ja ikuista rakkautta, tai saat vaan 10% musta, minä en tätä asiaa päätä, koska mitä sitä omille tunteilleen voi, ne tulee tai menee, et voi tietää ahdistaako joku sinun käytöksessäsi tai kylmätunteisuudessasi minua, hyvin vahvasti tuntevaa ja rikkinäistä. Idealisaatio, luottamuksen puute, liian korkeat odotukset, huijari syndrooma, perfektionismi, epävakaus, tunteikkuus.
Ystävänä olen ihan hauska ja kiva, mutta mitä romanttisiin juttuihin tulee, niin se on kaikki tai mitään. Kai mä yhä odotan sitä elämäni rakkautta, joka tasapainottaa mun mielen lopullisesti, mutta siinä vaiheessa olis oltava kyllä niin skarppina ja tasapainoinen muuten, ulkonäkö kunnossa ja asiat menos parempaan suuntaan muutenki. Se on aina riski, riitänkö mä tälläkään kertaa vai tuunko pettyyn taas? Meenkö taas itsetuhoiseksi ja satutan itseäni , heti kun pettymys tulee kohdalle ja tunteet voittaa.
Vanhan kaivatun nimi on yhä kaiverretuna käteen (tiiän pelottavaa ja creepyä :D) , haalistuneena arpena... koska hänen uskoin olevan ainoa oikea, ja kun välit katkesivat niin se oli aivojen paniikkitilan reaktio.. "ainakin nyt olemme aina yhdessä", jälkikäteen se kaduttaa ja pelottaa mua, mutta yritä tässä pysyä vakaana ja tasapainoisena, kun sen ainoan kerran ,kun yrität muodostaa ihmissuhdetta ilman trauma/ ja myrkyllisiä käytösmalleja, ja hän vetää maton alta muiden ihmisten toimesta, olisi kai pitänyt konsultoida hänen tuttujaan paremmin kaikesta ja selvittää kaikki menneisyyden örkit ja ihmissuhteet, joista uudet arvet syntyivät
En uskalla edes kehittää uusia tunteita kehenkään, kun se on aina hirveä tunnemyrsky ja pakkomielle tai kyllästyminen ja sydämen rikkominen... ja sehän toimisi vain ainoastaan tilanteessa, jossa pystyisin hillitsemään pakkomielteeni, kunnes ihmissuhde on muodostettu, kai se oli joku traumareaktio, mennä aina itsetuhoiseks, kun mut "hylättiin".
Oon niinkuin pieni lapsi, aina toiveikas, iloinen, posiitivinen ja menossa eteenpäin ,mut sitkun tulee vastaan pettymys ja ihmissuhde katkeaa, niin räjähtää.. vaikka kuinka paljon sen yrittäisin estää ja opetella hillitseen itteään. "Nyt en mee itsetuhoiseksi ja yritä tappaa itseäni jos tää ihmissuhde loppuu" "Omg tää ihminen on niin täydellinen mulle" -> ihmissuhde loppuu -> menee itsetuhoseks ja yrittää tappaa itsensä, kukaan ei haluu sellasta taakkaa itelleen, siks mua oiskin hyvä käsitellä varovasti ja ois hyvä tietää ennakkoon mun riippuvuudesta merkittäviin ihmissuhteisiin.
Se varmaan johtuu jostain niin syvästä yksinäisyydestä jota ei pysty selittään millään tasolla oikein..
Mutta olenko tarpeeksi vai viallinen, ihmiset hakevat siihen kysymykseen varmistusta ja minä joka on koko ikänsä kokenut itsensä vialliseksi, omannut huonon itsetunnon, syntynyt köyhään perheeseen, vihannut omaa ulkonäköä, kyllä tulee hakemaan sen varmistuksen, että ahaa "oonkin hylkäämisen arvonen, en oo tarpeeks komea, en oo kognitiivisesti kyvykäs, en oo tarpeeks älykäs, en oo tarpeeks sitä mitä haluaisin olla", niinhän se menee...
Mutta jos tapahtuis ihme, ja löytyis joku... joka ymmärtäis...ja jota pystyisin rakastamaan, niin ehkä mieli ja elämä tasapainottuis huomattavasti, lähtökohtaisesti elämä ei saa olla missään tasolla kiinni romanttisesta suhteesta ja kaikenlainen riippuvuus ja mustasukkaisuus on pahaksi, onneksi olen vain riippuva, mutta en mustis, mustasukkaisuus tulee epävarmuudesta, ja minä koen olevani ihan hyvä ,kaikkineen vikoineen, vaikka en täysin itsevarma olekkaan.. riippuvuus vaan tulee jostain syvältä lapsuudesta, vanhempien välinpitämättömyydestä tai traumasta... sen kontrollointi on vaikeampaa.
"Hän ei vastannut, hänen kiinnostus lopahti" "Miksi hän vastasi niin myöhään", en sitä käytökselläni näytä, mutta kysymykset vaivaavat mieltäni, ehkä hän on vain kiireinen. Riippuvuuskin on pienentynyt iän ja ajan myötä, kun olen ensin rikkonut mahdollisimman monta ihmistä, tajuamatta riippuvuuttani ihmisiin ja kiintynyt ihmisiin vain koska he kohteli mua hyvin tai sano sanoja jotka kuulosti ihanilta omaan korvaan, sellainen riippuvuus on loppunut täysin. Koen, että muut ihmiset on jopa enemmä riippuvaisia musta, kuin mä niistä.
Tälläsiä avoimia postauksia on vaikea tehdä, koska ne saa paljon vihakommentteja ja väärinymmärrystä, mutta kuten olen koko ikäni melkein sanonut ihmisille: mieleni on ihan liian naivi, se ei ole kiero sillä samalla tavalla mitä suure
Et voi voittaa, se on joko suuri pakkomielle ja hyperfixaatio sinuun ja ikuista rakkautta, tai saat vaan 10% musta, minä en tätä asiaa päätä, koska mitä sitä omille tunteilleen voi, ne tulee tai menee, et voi tietää ahdistaako joku sinun käytöksessäsi tai kylmätunteisuudessasi minua, hyvin vahvasti tuntevaa ja rikkinäistä. Idealisaatio, luottamuksen puute, liian korkeat odotukset, huijari syndrooma, perfektionismi, epävakaus, tunteikkuus.
Ystävänä olen ihan hauska ja kiva, mutta mitä romanttisiin juttuihin tulee, niin se on kaikki tai mitään. Kai mä yhä odotan sitä elämäni rakkautta, joka tasapainottaa mun mielen lopullisesti, mutta siinä vaiheessa olis oltava kyllä niin skarppina ja tasapainoinen muuten, ulkonäkö kunnossa ja asiat menos parempaan suuntaan muutenki. Se on aina riski, riitänkö mä tälläkään kertaa vai tuunko pettyyn taas? Meenkö taas itsetuhoiseksi ja satutan itseäni , heti kun pettymys tulee kohdalle ja tunteet voittaa.
Vanhan kaivatun nimi on yhä kaiverretuna käteen (tiiän pelottavaa ja creepyä :D) , haalistuneena arpena... koska hänen uskoin olevan ainoa oikea, ja kun välit katkesivat niin se oli aivojen paniikkitilan reaktio.. "ainakin nyt olemme aina yhdessä", jälkikäteen se kaduttaa ja pelottaa mua, mutta yritä tässä pysyä vakaana ja tasapainoisena, kun sen ainoan kerran ,kun yrität muodostaa ihmissuhdetta ilman trauma/ ja myrkyllisiä käytösmalleja, ja hän vetää maton alta muiden ihmisten toimesta, olisi kai pitänyt konsultoida hänen tuttujaan paremmin kaikesta ja selvittää kaikki menneisyyden örkit ja ihmissuhteet, joista uudet arvet syntyivät
En uskalla edes kehittää uusia tunteita kehenkään, kun se on aina hirveä tunnemyrsky ja pakkomielle tai kyllästyminen ja sydämen rikkominen... ja sehän toimisi vain ainoastaan tilanteessa, jossa pystyisin hillitsemään pakkomielteeni, kunnes ihmissuhde on muodostettu, kai se oli joku traumareaktio, mennä aina itsetuhoiseks, kun mut "hylättiin".
Oon niinkuin pieni lapsi, aina toiveikas, iloinen, posiitivinen ja menossa eteenpäin ,mut sitkun tulee vastaan pettymys ja ihmissuhde katkeaa, niin räjähtää.. vaikka kuinka paljon sen yrittäisin estää ja opetella hillitseen itteään. "Nyt en mee itsetuhoiseksi ja yritä tappaa itseäni jos tää ihmissuhde loppuu" "Omg tää ihminen on niin täydellinen mulle" -> ihmissuhde loppuu -> menee itsetuhoseks ja yrittää tappaa itsensä, kukaan ei haluu sellasta taakkaa itelleen, siks mua oiskin hyvä käsitellä varovasti ja ois hyvä tietää ennakkoon mun riippuvuudesta merkittäviin ihmissuhteisiin.
Se varmaan johtuu jostain niin syvästä yksinäisyydestä jota ei pysty selittään millään tasolla oikein..
Mutta olenko tarpeeksi vai viallinen, ihmiset hakevat siihen kysymykseen varmistusta ja minä joka on koko ikänsä kokenut itsensä vialliseksi, omannut huonon itsetunnon, syntynyt köyhään perheeseen, vihannut omaa ulkonäköä, kyllä tulee hakemaan sen varmistuksen, että ahaa "oonkin hylkäämisen arvonen, en oo tarpeeks komea, en oo kognitiivisesti kyvykäs, en oo tarpeeks älykäs, en oo tarpeeks sitä mitä haluaisin olla", niinhän se menee...
Mutta jos tapahtuis ihme, ja löytyis joku... joka ymmärtäis...ja jota pystyisin rakastamaan, niin ehkä mieli ja elämä tasapainottuis huomattavasti, lähtökohtaisesti elämä ei saa olla missään tasolla kiinni romanttisesta suhteesta ja kaikenlainen riippuvuus ja mustasukkaisuus on pahaksi, onneksi olen vain riippuva, mutta en mustis, mustasukkaisuus tulee epävarmuudesta, ja minä koen olevani ihan hyvä ,kaikkineen vikoineen, vaikka en täysin itsevarma olekkaan.. riippuvuus vaan tulee jostain syvältä lapsuudesta, vanhempien välinpitämättömyydestä tai traumasta... sen kontrollointi on vaikeampaa.
"Hän ei vastannut, hänen kiinnostus lopahti" "Miksi hän vastasi niin myöhään", en sitä käytökselläni näytä, mutta kysymykset vaivaavat mieltäni, ehkä hän on vain kiireinen. Riippuvuuskin on pienentynyt iän ja ajan myötä, kun olen ensin rikkonut mahdollisimman monta ihmistä, tajuamatta riippuvuuttani ihmisiin ja kiintynyt ihmisiin vain koska he kohteli mua hyvin tai sano sanoja jotka kuulosti ihanilta omaan korvaan, sellainen riippuvuus on loppunut täysin. Koen, että muut ihmiset on jopa enemmä riippuvaisia musta, kuin mä niistä.
Tälläsiä avoimia postauksia on vaikea tehdä, koska ne saa paljon vihakommentteja ja väärinymmärrystä, mutta kuten olen koko ikäni melkein sanonut ihmisille: mieleni on ihan liian naivi, se ei ole kiero sillä samalla tavalla mitä suure
Vastaukset 10
Vanhimmat
Suurella osalla ihmisistä on, siksi onkin pelottava ajatus, että jos minä en olisi näin naivi, empaattinen ja hyväntahtoinen, niin tälläinen persoonallisuus ja persoonallisuushäiriöt voisivat olla vaarallisia. Siksi jotkut ihmiset kokee minut uhkana tai pelottavana, ja sen ymmärrän, eihän kukaan halua tuollaista riippuvuus suhdetta tai olla vastuussa minusta. Mutta ehkä parannun pikkuhiljaa, jos yritän olla keskittymättä "romanssi" aspektiin ihmissuhteissa, ja muodostaa vaan ystävyyssuhteita aluksi... tällä hetkellä on vaikea nähdä itseään kiintyneenä kehenkään, koska se negatiivinen puoli siinä saa mut niin hulluksi, vaikka se tuokin paljon onnea ja tyytyväisyyttä. Varmaa sit joku romanssihömppä pilannut oman käsityksen rakkaudesta..
Ihanasti kirjoitit ❤️
Kiitos tästä, näitä on mukava lukea. Hyvää yötä, nyt lamppu sammuu ja meen kullan lusikkaan🥄
Hyvä, että olet päässyt edes jotenkin eteenpäin. 👍
Toivon sydämestäni, että elämääsi ilmestyy jonain päivänä joku, joka rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Älä kuitenkaan mieti sitä liikaa. Yritä keskittyä nyt mahdollisimman paljon itsesi kehittämiseen ja siihen, että opit rakastamaan itseäsi kunnolla.
Voin sanoa se omasta puolestani, että kun rakastaa itseään, koko maailma alkaa vähitellen hymyillä, negatiiviset asiat ja tunteet väistyvät ja asiat alkavat kuin itsestään menemään niin kuin haluat. Onni valtaa vähitellen sydämesi.😊
Lisään vielä, että myös silloin pienet vastoinkäymisetkään eivät tunnu enää missään. Pystyt luottamaan siihen, että kaikki taas järjestyy.
Liian pitkä tarina ei jaksa lukea.
Oon kuullut nämä samat lätinät ja lotinat ennenkin.
"naisella on hankalaa ja herra x ei rakasta" => turhia panosuhteita kiertokullien kanssa.
Noh, tuskin kukaan lutkailijaa sitten enää pelastaa.
Niiiih, mitäs läksit.
Tämäkö on narratiivien ylläpitäjän loppukliimaksi, että iniset palstasedän stooreihin aiheista mistä niin sinä kuin kukaan muukaan ei tiedä mitään? No jotenkin tuntuu, että tarinallisuuksien painoarvo ja painotus toistaa itseään vähän helsinkiklisee ns, älä tutki meidän metodeja yhhyhhyy ja hän ei voi tietää mistä puhuu, koska hänellä on vilkas seuraelämä. Sitähän saattaisi tuntea itsensä peräti journalistiksi kun näin paljon nähtäis vaivaa
Btw ns suora lähetys vajaan tunnin päästä
Täällä taas harhat kasvaa.
Älä nyt mieti sitä gubbea ihan koko aikaa😍
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Koetko palstaätmi naiset jotenkin vahvemmiksi olennoiksi koska uskallat tuoda esiin näitä ongelmiasi vain naisiksi tekeytyen, olet ns klassinen esimerkki jyräävän äidin kaltoinkohdelluksi tulleesta miehestä, joka on traumatilanteisiin kehittänyt nämä sivupersoonat, sekä naisvihan. Ilmeisesti kateutesi naisia kohtaan on sen verran syvää ja irrationaalista että siihen kelpaa kuka tahansa nainen joista koet että ovat ylempiarvoisia, eli käytännössä kaikki. Lisää psykologista faktaa ja alibin haastattelu tuonnempana...