MIllä Putin kiristää Trumpia ? Hallitus pitäkää tiukasti yhtä Euroopna kanssa

Anonyymi-ap

Trumpin ja Putinin tapaaminen aikoinaan ihmetytti Helsingissä ..siis miten Trump liehitteli Putinia.
Vain tulkki (ikuisella vaitiolovaatimuksella) oli mukana.

USA:ssa jo silloin puhtuttiin siitä, että kun Trump oli aikoinan käynyt Venäjällä, hänen hotellishuoneessaan oli videoitu ja äänitetty kaikki ja myös Trumpin kaupallistennaisten kanssa käydyt touhut,

Jo Helsingin tapaamisen yhteydessä USA:ssa epäiltiin että Putin kiristää Trumpia noiden videoiden paljastamisella.
Vaikea on muuten selittää Trumpin Putinin kertomusten toistamista ja
suoranaista valehtelua siitä että Ukraina aloitti sodan ja että vain 4 % ukranalaisista kannattaa häntä. Trumpia risoo sekin että Zelensky ei suostunut siihen että enemmsitä Ukrainan mineraalelista olisi annettu USA:lle..ei allekirjoittanut paperia.

Trumpilla ei ole mitään oikeutta sanella Putinin kanssa Ukrainan rauhanehtoja.

Ukraina ei tietysti eikä EU hyväksy mitään sellaista.

Venäjän varoja on jäädytetty kai liki 700 miljardia euroa, joita on kaavailtu annettavaksi Ukrainan jälleenrakentamiseen.

Jos Trump pysyy hengissä ja jatkaa tuota linjaansa niin rauhaa ei hänen aikanaan saada Ukrainaan ja voi sota laajeta edellleen...varsinkin jos Trump vapauttaa Venäjän sidottuja varoja jolloin Putinin sotakoneisto saa lisää potkua,

2

265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Trump ei ole poikkeus vaan uusi suunta.

      Ei ole mitään takeita siitä, että Trumpin seuraaja olisi yhtään eurooppamielisempi kuin Trumpkaan. Se voi olla pahempi.

    • Anonyymi

      Seksi- ja kusivideolla!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      167
      2774
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      201
      2037
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1756
    4. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      49
      1713
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1648
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1491
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      81
      1194
    8. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1070
    9. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1029
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      196
      1000
    Aihe