Toimeentulotuki menot lisääntyivät rajusti

Siinähän kävi niin kuin tiedettiin, että hallituksen leikkauksien säästö valuivat toimeentulomenojen 100milj.€ lisääntymiseen.
Yle
"Kelan arvion mukaan perustoimeentulotuen menot tulevat olemaan tänä vuonna yli sata miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2015. Viime kuussa lähes 150 000 ihmistä sai perustoimeentulotukea, mutta tuen tarvitsijoita arvioidaan olevan enemmänkin"
41307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Kaiken maailman tukia jaetaan liian löysäkätisesti.

Äänestä

Nälkään tappaminen on kielletty, myös persuhallitukselta.

Äänestä
  • Ei näytä olevan ja nyt on Kokoomus hallitus jollet ole siitä tietoinen.

    Peli on raakaa ja ihmisyys menettänyt arvonsa .Yhä useampi saa häädön uutisoi yle (päivän txt 103).

    Äänestä

  • Noin se menee ap. Ensin kirjoitat avauksen missä tuot esille kuinka Orpon leikkaukset niiden kohteet sai perustoimeentulotukena takaisin. Minkä jälkeen sinä kerrot kuinka persut tappaa Suomalaiset nälkään niillä leikkauksilla..😁😁😁

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei näytä olevan ja nyt on Kokoomus hallitus jollet ole siitä tietoinen.

    Peli on raakaa ja ihmisyys menettänyt arvonsa .Yhä useampi saa häädön uutisoi yle (päivän txt 103).

    Kokoomus päättää ja Persut laittavat apupuolueena toimeen kaikki käskyt !

    Äänestä


Toimeentulotuen kasvun syy on tämän hallituksen leikkaukset,joilla on leikattu peruturvaa

https://yle.fi/a/74-20104498

Toimeentulotuki menoja on pyritty karsimaa niiden kasvaessa. Oikeus toimeentuloon on kuitenkin perutuslaillinen perusoikeus ja hallituksen toimet loukkaavat näin ollen ihmis oikeuksia ja niiden kautta kosketaan kansalaistemme perutuslaillisiin perus oikeuksiin.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/abd75f5e-51bb-41b9-95d9-ff98416d983b

Meillä on rikkaita suosiva ja köyhiä riittävä ,oikeustoimia halventava hallitus.

Äänestä

Persuja ei kiinnosta vaikka ihmiset heitettäisiin kadulle ilman rahaa.Hallitus on saanut aikaan lisää työttömyyttä,paljon velkaa,ihmisille häätöjä jne.Eikö tuohon toimeentulotukeen tule myös joku raja.Nyt katkerat suomalaiset nauttivat kun toisia suomalaisia simputetaan.Todella yhtenäinen kansa.Vain suomalainen on niin täynnä sontaa,että nauttii kun toinen suomalainen lyödään lyttyyn.Ei tarvitse vihollisia muualta pelätä.Suomalainen on suomalaisen pahin vihollinen.

Äänestä
  • Hyvin sanottu. Kiitos!

    Äänestä

Heh, tulihan se sieltä ap. Avaus missä kerrot saman mikä sinulle kerrottiin muissa viestiketjuissa joissa huudat pää punaisena kuinka Purran sakset leikkaa ihmiset köyhyyteen jne. Vaikka kaikki kertoi kuorossa kuinka sos.turvaan kohdistuville leikkauksille tulee käymään. Sipilän harrastaessa aikoinaan samaa idiotismia lakiuudistuksilla jotka mahdollisti lakien vastaiset leikkaukset perustoimeentulotukeen. Ymmärsitkö lukemasi ap? No et tietenkään. Orpon tehdessä saman tempun missä yksi Kelan virkailija joutuu haettaessa oikeutetusti palauttamaan toisen Kelan virkailijan leikkaaman osuuden takaisin lakisääteisen perustoimeentulon alarajan täyttymiseksi. Plus miinus lopputuloksella missä säästöjä tavoittelevat leikkaukset vesittyy palautuksineen takaisin perustoimeentulotuen muodossa. Siksi ne Purrallekkin oli ihan jees koska todellisen tuen tarpeessa olevat eivät menetä euroakaan?

Noin. Anteeksi häiriö ap jatka toki huutamista kuinka Purran sakset leikkaa. Esim. tässä avauksessasi missä kerrot ihan jotain muuta. 🤣🤣

Äänestä
  • "Varsinaisen harhaluuloisuushäiriön tärkein oire on pysyvä harhaluulo, joka muistuttaa lähinnä päähänpinttymää eli pakkomiellettä.

    Häiriö on psykoottinen tila, koska mitkään vastakkaiset todistelut eivät voi horjuttaa uskoa harhaluuloon, ja havainnot tulkitaan aina tukemaan harhaluuloa.

    Harhaluuloisuushäiriöstä kärsivällä on alttius tulkita ympäristön tapahtumat ja ihmisten eleet tavalla, joka tukee heidän uskojaan. Tuloksena ovat riitaisat väittelyt ja kaikkien osapuolten ärtyneisyys."

    ...ja kaikki s24 palstat persujen maalittamiselle valjastanut persuista pihalle potkittu s24 trolli kyseessä.

    Äänestä

Ja tämä on alkua vasta. Syyt: EU, NATO, DCA-sopimus ja nykyiset päättäjämme Stubb etunenässä.

Äänestä

Tätä yritettiin kertoa hallituksella, mutta heille riitti oma, ilmeisen vähäinen arkijärkensä.

Äänestä
  • ja kun ei ole lääkitys kunnossa sinä persuista pihalle potkittu sinimustien somesaastevastaava jatkat huutoasi kuinka Purra saksineen tappaa kansalaiset nälkään yms. skitsoa. Sen jälkeen kun sinä hitailla käyvänä toistat saman kuin muut kaksi vuotta sitten eli sen, että ORPON sos.etuuksien leikkaukset johtaa siihen, että niiden kohteet hakee toimeentulotukena leikatun osuuden takaisin plus miinus lopputuloksella.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    ja kun ei ole lääkitys kunnossa sinä persuista pihalle potkittu sinimustien somesaastevastaava jatkat huutoasi kuinka Purra saksineen tappaa kansalaiset nälkään yms. skitsoa. Sen jälkeen kun sinä hitailla käyvänä toistat saman kuin muut kaksi vuotta sitten eli sen, että ORPON sos.etuuksien leikkaukset johtaa siihen, että niiden kohteet hakee toimeentulotukena leikatun osuuden takaisin plus miinus lopputuloksella.

    Marinin hallituskaan vihervassareineen ei korjannut Sipilän aktiivimallin epäkohtia leikkauksineen perustoimeentulotukeen sen alarajan alapuolelle. Orpon suuressa viisaudessaan jatkaessa samaa idiotismia pennilleen samalla lopputuloksella kuin mikä toistui Sipilän, Marinin ja nyt Orpon hallituksessa. Orpon lisätessä aktiivimallin jne. leikkausten päälle leikkaukset asumistukeen. Ajankohdassa missä mm. asumisen kustannukset ovat nousseet jne. Lopputuloksella missä esim. verrattuna Marinin hallitukseen toimeentulotukea maksetaan Orpon hallituksen aikana enemmän. Koska lakisääteisestä perustoimeentulosta ei voi leikata sen alarajan alapuolelle. Kelan toki tehdessä monen elämästä helvettiä kiristyksillään toimeentulon saamisen ehtoihin. Siis niille, jotka ovat eläneet pummilla laskelmoidusti. Ainoa positiivinen asia Orpon leikkauksissa sos.etuuksiin koska niillä eläminen osaavalle on ollut työntekoa kannattavampi ratkaisu. Ymmärsitkö ap?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Marinin hallituskaan vihervassareineen ei korjannut Sipilän aktiivimallin epäkohtia leikkauksineen perustoimeentulotukeen sen alarajan alapuolelle. Orpon suuressa viisaudessaan jatkaessa samaa idiotismia pennilleen samalla lopputuloksella kuin mikä toistui Sipilän, Marinin ja nyt Orpon hallituksessa. Orpon lisätessä aktiivimallin jne. leikkausten päälle leikkaukset asumistukeen. Ajankohdassa missä mm. asumisen kustannukset ovat nousseet jne. Lopputuloksella missä esim. verrattuna Marinin hallitukseen toimeentulotukea maksetaan Orpon hallituksen aikana enemmän. Koska lakisääteisestä perustoimeentulosta ei voi leikata sen alarajan alapuolelle. Kelan toki tehdessä monen elämästä helvettiä kiristyksillään toimeentulon saamisen ehtoihin. Siis niille, jotka ovat eläneet pummilla laskelmoidusti. Ainoa positiivinen asia Orpon leikkauksissa sos.etuuksiin koska niillä eläminen osaavalle on ollut työntekoa kannattavampi ratkaisu. Ymmärsitkö ap?

    Opposition vihervassarit huusi ja huutaa jatkossakin pää punaisena kuinka PURRA SAKSII lapsilta leivän suusta jne. unohtaen onnellisesti että harrastivat samaa huulipunassa (kiitos kepujen).

    Esim. edellisestä itse sain Marinin hallituksen aikana n.50e/kk toimeentulotukea (kelan virkailijan ohjeistamana) Orpon hallituksen aikana summan noustessa yli sataan euroon per kk. asumistuen leikkausten, vuokran nousujen jne. seurauksena. Tulojeni ollessa pennilleen samat Orpon hallituksen aikana vs. Marinin hallitulksen aika. Kelan vain maksaessa kuukausittain suurempaa toimeentulotukea minun sitä hakiessa. Vitsin kliimaksina se, ettei tuloni kasva tai laske vassarien päästessä takaisin valtaan vaikka voittavat vaalit kertomalla ihan jotain muuta. Seuraavan oikeistohallituksen joutuessa taas leikkaamaan siivoillessaan Lindtmanin hallituksen jälkiä.

    Äänestä

Eläköön, eläköön persujen ja Kokkarien talous- ja laskutaidot !

Äänestä
  • Sinulla on nämä samat jutut word-tiedostona.
    Ei tarvitse kuin klikata Ctrl+C ja Ctrl+V ja hengentuote on kaikkien luettavissa.
    Hassunhauskoja kuvia unohtamatta.....

    Äänestä

Perustoimeentulotuki on se viimesijainen tukimuoto ihmisille! Paljon on meillä veronmaksajilla elätettäviä! Nyt on vain niin, ettei ole kiinnostusta raataa töissä voidakseen oman elatuksen lisäksi elättää muitakin!!
Kulujen noususta on turha syyttää hallitusta, kun kysymys on miksi nämä ihmiset eivät itse elätä itseään kuten velvollisuus olisi!! Perustuslaissa ei ainakaan sanota että velvollisuus olisi elättää muita ihmisiä!

Äänestä
  • 14:05:23

    Sinulla on mukava duuni, voi jauhaa paskaa suolikaksnelosella ihan työaikana.

    Äänestä

  • Valtio ei voi antaa kaikille ihmisille mahdollisuutta elättää itseään. Valtiohan ottaa ihmiseltä elämisen perusedellytykset pois ja jos et suostu orjaksi, maksaa valtio sinulle tuon sosiaaliturvan. Puhun siis ihmisoikeuksista, rakentaa talo, omistaa maata jota viljellä, kalastaa, metsästää jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    14:05:23

    Sinulla on mukava duuni, voi jauhaa paskaa suolikaksnelosella ihan työaikana.

    Sinulla ap on vttumainen duuni, kun sinun pitää 24/7 vttuilla viesteille jotka olet kirjoittanut itse. Viestien kadotessa sekunneissa joissa se julki tuodaan muiden toimesta. Sinun viestiesi säilyessä tietenkin sensuuriltasi joissa itsellesi vttuilet 🤣🤣

    Äänestä

syksyyn mennessä ukrainalaiset on palautettu sossun luukulta takaisin kotimaahansa

Äänestä
  • Ai se ainoa maahanmuuttoryhmä joka oma aloitteisesti hakeutuu töihin jne?

    Äänestä

Johtuu pelkästään siitä, että suuri määrä työttömiä pudotetaan työvoimatuelta sosiaaliturvan piiriin. Eli,valtion menot pienenee. Tai siis ei pienene, koska nyt se säästetty summa voidaan laittaa eduskunnan kahvirahastoon tai ukrainian sotaleskille.

Äänestä

Kuinka plajon Suomessa on nyt enemmän köyhiä lapsia?

Äänestä
  • ei ensimmäistäkään eikä tule olemaan koska lakisääteisen perustoimeentulon alarajan alapuolelle ei voi leikata yksikään hallitus. Tai siis voi, esimerkkinä lakien mukainen ja vastainen aktiivimalli leikkureineen. Joka mahdollistaa perustoimeentulosta leikkaamisen sen alarajan alapuolelle vitsin kliimaksina se, että laki myös vaatii palauttamaan leikatun osan takaisin lakisääteisen perustoimeentulotuen alarajan täyttymiseksi ehtojen täyttyessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    ei ensimmäistäkään eikä tule olemaan koska lakisääteisen perustoimeentulon alarajan alapuolelle ei voi leikata yksikään hallitus. Tai siis voi, esimerkkinä lakien mukainen ja vastainen aktiivimalli leikkureineen. Joka mahdollistaa perustoimeentulosta leikkaamisen sen alarajan alapuolelle vitsin kliimaksina se, että laki myös vaatii palauttamaan leikatun osan takaisin lakisääteisen perustoimeentulotuen alarajan täyttymiseksi ehtojen täyttyessä.

    Hallituksen aloittaessa huulipunan jälkien siivoamisen vihervassarit huusi kuinka OrpoPurra luo köyhiä leikkaamalla heidän tuista joiden varassa he elävät. Itselle sen ollessa yllätys kuinka sos.etuuksien varassa eläneet oli rikkaita vielä Marinin hallituksen aikana eläessään niiden muuttessa köyhiksi leikkausten takia. Jotka tukien varassa elävät saa takaisin ehtojen täyttyessä plus miinus lopputuloksella.😏

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Hallituksen aloittaessa huulipunan jälkien siivoamisen vihervassarit huusi kuinka OrpoPurra luo köyhiä leikkaamalla heidän tuista joiden varassa he elävät. Itselle sen ollessa yllätys kuinka sos.etuuksien varassa eläneet oli rikkaita vielä Marinin hallituksen aikana eläessään niiden muuttessa köyhiksi leikkausten takia. Jotka tukien varassa elävät saa takaisin ehtojen täyttyessä plus miinus lopputuloksella.😏

    Perustoimeentulotuen varassa elävien persutoimeentulo pysyy vakiona vaikka hallitus leikkaisi esim. 595e työmarkkinatuesta kuukaudessa. Kelan joutuessa maksamaan 595e takaisin leikkauksen kohteelle toimeentukotukena lakisääteisen perustoimeentulon alarajan täyttymiseksi.

    Äänestä

  • 17 000 uutta lapsiköyhää Suomeen on persuhallitus tehnyt leikkauksillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    17 000 uutta lapsiköyhää Suomeen on persuhallitus tehnyt leikkauksillaan.

    Onneksi ei yhtään sinunkaltaista mielenköyhää lisää ap 🤣

    Äänestä

Mikä hyvinvointivaltio se semmoinen on jonka hallitus ajaa tietoisesti kansaa viimesijaiseksi tarkoitetun tuen piiriin , näin ei voi puhua että hallitus ajaisi kansansa etua , vaan kokoomuksen etua.

Äänestä
  • Mietippä sitä ap joka vaadit korotuksia leikkauksiin joista syytit persuja ennen kuin Orpo ennätti edes aloittamaan hall.neuvotteluita niiden kanssa..🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

Purralla silmät pyörii kuin hedelmäpeli ja pää leviää, kyllä näkee että on viina maistunut. Yrittää vielä itsensä pitää työkunnossa mutta hoitoon tuo pitäisi viedä.

Äänestä

Eihän perustoimeentulosta ole leikattu yhtään. Kun asumistuesta tai työttömyyskorvauksesta leikataan, menetetyn summan saa toimeentulotukena. Näin sanoi Kelan tutkija asiasta.

Päinvastoin kuin luullaan, perustoimeentulon saajien tulot ovat nousseet joka vuosi. Perusrahaan on tullut indeksikorotus joka vuoden alusta.

Sen sijaan monen pienipalkkaisen työntekijän palkka ei ole noussut indeksien mukaan. Sen vuoksi nyt esim. myyjät ja muut palvelualan työntekijät lakkoilevat.

Äänestä

Tähän kun lisätään 70 000 uutta työtöntä.
Mutta arvaatte varmaan kuinka huono tilanne olisi ilman erinomaista hallitusohjelmaa.

Äänestä
  • Hallitus on toimillaan lisännyt kymmeniä tuhansia työttömiä, eikä ole tehnyt yhtään mitään sen eteen että yritykset olisivat pystyneet pitämää yritykset pystyssä ja työllistämään työntekijänsä.

    Äänestä

Juuso joutui tekemään "vaalikuprun" ja estettiin pääsy kyselytunnille tänään. Olen huomannut, että Juuso puhuu totta, oliko se syy ettei päässyt kyselytunnille?

Politiikka
Ylen tiedot: Kaisa Juuso pysäytti hallitukselle kiusallisten sote-säästöjen valmistelun

STM:ssä oli tarkoitus valmistella esitys yli sadan miljoonan euron sote-säästöpaketista, jolla rajattaisiin palveluvalikoimaa. Ministeri Kaisa Juuso (ps.) päätti ottaa valmistelussa aikalisän.
Kaisa Juuso.
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) linjasi soten palveluvalikoiman karsimiseen liittyvien säästöjen valmistelusta.

Äänestä

Menkää töihin.👷‍♂️

Äänestä

Jyräys demareineen piti huolen ettei luukun taktiikka toimisi milloinkaan.

Äänestä

Nyt pitää palata entiseen ja hyväksyä se perustoimeentulo muuna kuin toimeentukitulona. Se on joko työttömyysturva, eläke tai kansalaispalkka. 1000 brutto-eurosta on kyse, ei sen nimellä ole enää väliä. Tietenkään. Työötömilläkin on oltava oman elämänhallintaan mahdollisuus.

Tässähän ei ole laskettu esimerkiksi sosiaalipalvelujen hintaa. Niihinhän työnhakijoita ohjataan. Ei myöskään muita menoja, mitä syntyy kun ihmistä nöyryytetään leikkausten vaikutuksilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Siinähän kävi niin kuin tiedettiin, että hallituksen leikkauksien säästö valuivat toimeentulomenojen 100milj.€ lisääntymiseen.
Yle
"Kelan arvion mukaan perustoimeentulotuen menot tulevat olemaan tänä vuonna yli sata miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2015. Viime kuussa lähes 150 000 ihmistä sai perustoimeentulotukea, mutta tuen tarvitsijoita arvioidaan olevan enemmänkin"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu