Otsikon kysymys on mielestäni yksi olemassaolomme keskeisimpiä asioita.
Onko ihminen liian hyvä tai liian heikko ihmiseksi, mikäli hän haluaa hyvää, mutta sortuu tekemään typeryyksiä?
Haluamme olla hyviä läheisillemme, tahdomme maailman rauhaa, vastustamme väkivaltaa ja silti teemme idioottimaisia typeryyksiä lähes päivittäin.
Olemmeko liian hyviä ollaksemme sen takia, että tunnemme huonoa omaatuntoa noiden typerien tekojemme takia vai liian heikkoja, koska emme pysty elämään asettamiemme tavoitteiden mukaan?
Onko ihminen liian hyvä tai liian heikko ihmiseksi, mikäli hän haluaa hyvää, mutta sortuu tekemään typeryyksiä?
Haluamme olla hyviä läheisillemme, tahdomme maailman rauhaa, vastustamme väkivaltaa ja silti teemme idioottimaisia typeryyksiä lähes päivittäin.
Olemmeko liian hyviä ollaksemme sen takia, että tunnemme huonoa omaatuntoa noiden typerien tekojemme takia vai liian heikkoja, koska emme pysty elämään asettamiemme tavoitteiden mukaan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei me ainakaan liian hyviä olla. Itseasiassa ei olla ollenkaan hyviä. Sekin, että haluamme olla hyviä läheisillemme, toivomme rauhaa jne. jne. Eiköhän vaan niissäkin useasti siellä tajunnan pimeimmissä sopukoissa ole itsekkäät motiivit? Ne motiivit, joita ei edes itsellemme haluta myöntää.
Kyllä se huono omatunto on sitä, että Pyhä Henki meille kuiskailee ja siten haluaa meitä ohjata. Ei se ole meidän omaa hyvyyttämme.
Sinä et taidakaan uskoa perisyntiin?
T: Tiinaliina
Pyrkimyksemme hyvään suhteessa lähimmäisiin tosiaankin usein sisältää itsekkään motiivin.
Haluamme tietoisesti tai tiedostattamattomatta jotain hyvää itsellemme takaisin.
Minä uskon siihen, että meissä kaikissa on mahdollisuus parempaan.
Pahimmassakin roistossa ja murhamiehessä on siemen, joka pitäisi tavalla tai toisella saada itämään.
Äläs nyt ala viisaaksi nimittelemään. Eihän se perisynti mitään uutta ole, vaan ihan niitä kristinuskon perusjuttuja. Ei me Jeesusta tarvittaisikaan, jos oltaisi itsessämme hyviä.
Onko sinulla se ajatus, että ihminen olisi pohjimmiltaan hyvä ja se hyvyys pitäisi vaan onnistua kaivamaan esille? Se sama ajatus on ollut monella muullakin, mutta joutuneet lopulta pettymään. Tyhjästä on paha nyhjäistä.
Paavalikin sanoi jotain sen suuntaista, että "minun lihassani ei asu mitään hyvää" ja yhdessä kirjeessään hän lausahti, että "Minä elän. En enää minä, vaan Kristus elää minussa." Kun Kristus sai paikkaa Paavalin sydämessä, niin vasta silloin siellä oli jotain hyvää, ei ennen sitä. Silloin oli Paavalin oma "minä" kuollut ja Pyhä Henki päässyt vallitsemaan.
Ei se hyvä ole meissä itsessämme, ei meidän omassa lihassamme, vaan kaikki hyvä tulee Jumalalta. Siihen meidän on tyytyminen, ja saamme antaa kunnian Jumalalle silloin kun jotakin siitä Hänen hyvyydestään pääsee hiukankin pilkahtamaan myös ihmisten näkyville.
T: Tiinaliina