Suomella ja kellään suomalaisella ei mene nyt Orpon hallituksen aikana hyvin:
Konkurssien määrä on suurempi kuin finanssikriisin aikana, työttömyys Euroopan 3. korkein, asunnottomuus ja häädöt lisääntyvät.Orpon-Purran hallituksen leikkauspolitiikka on alkanut konkretisoitua. Työttömyys on jatkanut kasvuaan ja työttömien työnhakijoiden määrä on noussut Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan Suomessa oli syyskuun lopussa hieman yli 279 700 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä työnhakijoita oli nyt 29 940 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin syyskuussa 2023. Myös muun muassa toimeentulotukea saavien määrä on kasvanut ja häädöt asunnoista lisääntyneet.
Leikkausten oli hallituksen mukaan tarkoitus johtaa talouskasvuun. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Päinvastoin.Rikaat aja ilmaiseksi yritysten sä autoilla myös omat ajonsa ilmaoseksi
Siis yritystuellamjam erotuilla
Kyöhät duunarut maksaa berosisan yritysten tuet ja ajaa ilmaiseksi
Kansa maksa eikö saa mitään tukia itse
Suomella ja kellään suomalaisella ei mene nyt Orpon hallituksen aikana hyvin: Konkurssien määrä on
11
322
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä mulla menee ihan hyvin. Pärjääkin oikein hyvin omillani eli työeläkkeelläni enkä tarvitse sosiaalitukia tms, joten mitkään tukien karsimiset eivät minua koske.
Tuloverotkin ovat alentuneet, joten ostovoima jopa kasvanut. Inflaatiohan on käytännössä lähes olematon.
Asuntoni on velaton, maksoin velat työelämäaikanani. Muitakaan velkoja ei minulla ole enkä tarvitse mitään päivittäistarpeiden lisäksi, kun hankin kaiken tarpeellisen ja paljon tarpeetontakin työelämässä ollessani..- Anonyymi
Eikös kaikki tuet mitä yritykset saa joita ei palkansaajat saada ole sosiaali etuutta.
Esim ilmaiset autot bensat ja ajellaan lomatkinmyriyuksen piikkiin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös kaikki tuet mitä yritykset saa joita ei palkansaajat saada ole sosiaali etuutta.
Esim ilmaiset autot bensat ja ajellaan lomatkinmyriyuksen piikkiinEi koske minua, työeläkeläistä, mitenkään nuo yritystuetkaan.
En ole kuulkutkaan, että jossain jaellaan ilmaisia autoja ja niihin vielä bensatkin…. Ei silloin, kun minä olin vielä työelämässä. Minulla oli työsuhdeauto, josta maksoin lähes tonnin veroa kuukaudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös kaikki tuet mitä yritykset saa joita ei palkansaajat saada ole sosiaali etuutta.
Esim ilmaiset autot bensat ja ajellaan lomatkinmyriyuksen piikkiinEi se bensa ole ilmaista. Työsuhdeautosta maksetaan tyyliin tonni kuussa.
- Anonyymi
Eikös yritystukikin ole sosiaalisuutta valtion kassasta , mutta vain rikkaille miljonääreille
Jaetaan ja köyhät maksaa palkastaan sen veroista- Anonyymi
Ei niille mitään rahaa jaeta. Joku on vaan keksinyt, että jos maksat veroa 10miljoonan sijaan 9, niin se on tukea. Verotuksen voisi myös korvata suoraan järkevällä mallilla ja poistaa tuki-termin.
- Anonyymi
Herää jo. Viime vuosi oli kaikkien aikojen paras.
- Anonyymi
asunnosta saa häädön jos ei maksa vuokriaan, ja ne jotka ei maksa vuokriaan ovat biitä jotka mieluummin käyttävät rahansa viihdykkeisiin eikä laskuihin. esim kun itse olin rutiköyhä, niin että työttömyyskorvauksesta ei jäänyt kuin 30 euroa kuukaudessa käytettäväksi vuokran ja sähkölaskun jälkeen, niin silti aina tärkein ja ensi sijainen asia oli että maksan vuokran ja sähkön vaikka ei jäisi penniäkään ruokaan
- Anonyymi
Konkurssit kuuluu elämään. On päässyt vahingossa syntymään liikaa elinkelvottomia yrityksiä. Johtuuko osakeyhtiön perustamisen helppoudesta ja pääomavaatimuksen poistosta?
- Anonyymi
ukrainalaisia ja muita nuoria miehiä euroopassa tuhansia, suomessakin joka kaupungissa satoja jotka lähteneet pakoon sotaa ja velvollisuuksia omaa maataan kohtaan ja suomessa jo neljä vuotta
nauttimassa vieranvaraisuudesta muutamalla tonnilla kuussa
VENÄLÄISIÄ 1000 ILMAN OLESKELULUPAA MYÖS JA ELÄTETTY JO VUODEN
SUOMESSA
NYT JOKU VÄLÄYTTELEE ETTÄ SUOMEN VÄKEÄ PITÄISI LAITTAA UKRAINAN AVUKSI... PISTÄKÖÖT UKRAINALAISET LOMAILIJAT SINNE ENSIKSI PUOLUSTAMAAN MAATAAN
onhan kelan täti sanonut että kela tukia 2miljoonaa ja matut vie 1 milkoonaa eli matut saa ihan hirveet summat potista
työttömien määrä suomessa kasvanut j 10-14% Ja lisää tulee. konkurssien myötä
kunnat vastuussa työttömyyden hoidosta 2025 alusta ja kun työtön ei työllisty 101 päivässä näistä maksetaan sakkoa 450 per pää valtiolla
mites matut ja mustalaiset kun EI kotoudu,
kalliiksi tulee kunnille kaikkineen ...tukineen ja sakkoineen luuserit
mihin matuja tarvitaan kun suomenkielisiä työttömiä tulee viikottain konkurssien ja irtisanottujen myötä satoja viikossa, työttömänä ja suomi suossa taloudellisen tilanteen kanssa
BRUTTOKANSANTUOTE VAAN KASVAA ELÄTTIEN LISÄÄNTYESSÄ JA SOSSUMENOJEN KASVAESSA
,miljardien velat mariinin antaessa korona tukia firmoille, sähkölaskujen maksuun ja ylimääräisiä lapsilisiä kaikille.
nyt velan maksujen korot huikeat ja lisää velkaa otetaan taas. sitten sitä rahaa annetaan ulkomaalaisille sotiville maille jatkuvasti jo vuosien ajan, mitä järkee että annamme lainarahojamme muille ja itse olemme velkaa eniten euroopan maista ja eniten työttömiä euroopan maista.
me tarvitsemme omat varamme ja sotatarvikkeemme tulevaisuuden varalle kun maailman tilanne vaan pahenee NATO tais olle pelkkä rahareikä suomelle,,sekin - Anonyymi
Verottaja vie 100€ lisäansiosta 70€ sulle jää 30€
Mitä kuule tuumit tästä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442797Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761761Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061624Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 591360
- 941253
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121138- 471129