Suomen talouskasvu pysähtyi koska väki vanheni

Nyt löydettiin lopultakin syy miksi Suomen talouskasvu sakkasi. Sotien jälkeiset suuret ikäluokat jotka nuorina nostivat Suomen talouskasvun huippuunsa, ikääntyivät vuosien varrella ja ovat täten nyt vanhoina syyllisiä nyt myös talouden romahtamiseen.
EVA:n raportti
44514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat
  • Ensinnäkin on aina ollut tiedossa että 40 ja 50 luvulla oli baby boom , joten ei pitäisi olla kellekkään yllätys että sodan jälkeen syntyneet lapset ovat nyt vanhoja, kyllä se on ollut kaikkien tiedossa. Alusta asti mitkä ikäluokat ivat vanhoja nyt , joten vaikuttaa että joillekin se näyttää olevan yllätys. Vanhukset potevat myös erilaisia sairauksia , koska ovat olleet koko elämänsä raskaissa töissä , milloin ei vielä automaattisia koneita ollut, kuten on nyt, silloin koneena oli ihminen niin tehtaissa kun maatalustiloillakin .
    Siis nyt sitten vaikuttaa että meidän vanhojen vuoksi yhtä äkkiä kaikki menee päin peetä.
    Me jotka rakensimme suomea seitsemästä neljään 6 päivää viikossa . Sairaskirjoituksia ei ollut olemassakaan silloin , joten sen ajan työläiset , ovat nyt muka maalle ongelma kun sattuvat olemaan elossa. Pitäisikö sitäkin ruveta häpeämään että kehdataan olla elossa vai pitäisikö meidän nytkin kasvattaa kansantaloutta kuolemalla äkkiä ,että rahat riittää kaiken mailman terapioiden nyky ihmiselle , sun muihin juttuihin. Meidän sukupolvella ei ollut asuntotukia ei sairausrahoja eikä terapioita , eikä selkäkipuja, koska meillä ei ollut varaa edes olla sairaita .
    Me rakensimme tukevalle pohjalle maan jossa kaikilla oli hyvä olla . Palkka ei ollut suuri, mutta tietoisuus siitä että kaikki yhdessä saman asian puolesta oli voimakas . Joten syylliset nykytilanteeseen maassa tulisi ehkä hakea sieltä missä syy on , eikä syyllistää vanhoja ihmisiä.

    Äänestä

EVAn tutkija jättää enemmän kuin puolet kertomatta, työikäistä väestöä, nuoria on kuitenkin riittävästi työpaikkojen määrään verrattuna. Nuoret aikuiset eivät saa työtä eivätkä myöskään perusta siten perheitä, nuorison keskuudessa on paljon työttömyyttä. Valmistuneita korkeakoulutettuja nuoria on jatkuvasti ilman työpaikkaa ja heidän määränsä kasvaa koko ajan. Samaan aikaan valtiovalta on korostanut koulutuksen merkitystä työllistymisessä. Tekijöitä ja tekeviä käsiä kyllä löytyisi mutta pitkään vallassa ollut poliittinen, KOK, SDP, Kepu luoma itsekeskeinen minä minä kulttuuri on tukahduttanut Suomen.

Äänestä

Ja akateemisessa opiskelussa meillä on lisäksi vääristymä eli paljon humanistialoja
joista tulee valtavasti tyttömiä tekoälyn myötä, ei tarvita enää humanistitietelijöitä
kertomaan aatehistoriaa tai sosiologian ideoita kun peruskoululainen saa
kännykän tekoälyllä maailmantalouden ja maailmanpolitiikan aatehistorian ja koko historian
haluammallaan tasolla, joka ylittää normaalin professorin luentotason

Sen sijaan ennustavat alat ovat jääneet sekundaksi Euroopassa kun on nojattu USAn ylivaltaan
mutta se voi katketa nyt kun Trumpin uhon kautta tajutaan vaara jäädä kiristyksen
kohteeksi. Parhaimmassa tapauksessa Trump kirittää Euroopan nousuun

Mielenkiintoinen ala on sotateollisuus koska USA = Trump voi leikata puolusteollisuuden siellä
alas mutta EU:ssa sotateollisuus rynnii nyt voimalla

https://www.derstandard.de/story/3000000258655/merz-will-die-scheidung-von-den-usa-verhindern-aber-europa-darauf-vorbereiten

Merzille on "ehdoton prioriteetti vahvistaa Eurooppaa askel askeleelta, jotta saavutamme itsenäisyyden Yhdysvalloista", Merz sanoi, koska Trumpin hallinto on "suurelta osin välinpitämätön" Euroopan kohtalosta. Tuleva toivekansleri toi kesäkuussa pidettävän Naton huippukokouksen peliin. Hän on utelias näkemään, "puhummeko edelleen Natosta sen nykyisessä muodossa" vai joutuuko Euroopan puolustautumaan nopeammin.

Äänestä

Virkamiehet ja naiset Suomessa ovat suurelta osin pummeja, samoin hallitus ja puolet eduskunnasta. Taannoisissa kuntaliitoksissa ketään ei irtisanottu, kuntien virkamiehet jatkoivat päällekkäisissä viroissaan yhdistyneissä kunnissa suojatyöpaikoissaan, osaava virkamies nimikkeellä. Sama touhu jatkunut tähän asti, koska korkeasti koulutettuja humanisteja ja asuntovelallisia. Julkisen talouden syöppöjä, tähän se Suomi kaatuu.

Äänestä
  • Suomessa kaikista palkansaajista 5% saa palkkansa valtion kukkarosta.

    Luku on pienin EU maiden pienin.

    Kunnissa ei ole virkamiehiä, kunnissa on viranhaltijoita.

    Äänestä

Valtamedia haluaa uskotella mitä haluaa, mutta todelliset syyt ovat aivan muualla. Lähtemällä mukaan näihin venäjä pakotteisiin natoineen, koronahömpötyksiin ja ilmastohömppään maksetaan niiden seurauksia pitkälle tulevaisuuteen. Lisäksi tulevat nämä ulkomaisiin yrityksiin tehdyt sijoitukset uniperit ym. hölmöläisten kaupat tuoneet omat miljardi lisänsä siihen.

Äänestä

syy ei ollutkaan hampurilaisissa, joita syömällä elämässä ei enää puutu mikään muu

Äänestä

suomalaiset naiset eivät arvostaa edes teollisuuspohattojen pääomia, koska raha heille ei ole yhtä tärkeä kuin ulkomaiden naisille ja siksi pohattoilla on vaara luistua muualle

Äänestä

suomalaiset tahtovat usuttaa synnytysvastuun muille

Äänestä
  • Missä on se kuuluisa talvisodan veteraanien perimä? Rintamalta kotiin lomille tullut mies ei kiireessä edes suksia jalastaan kun jo makukammariin emännän päälle!

    Äänestä

Talouden nousukauden yllättäessä kun sota loppuu euroopassa tulee kiire saada työvoimaa maahanmuutolla, työttömistä ei juuri ole pelastajaksi.

Äänestä
  • Onko Euroopassa sota? Kerro missä?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Onko Euroopassa sota? Kerro missä?

    Halla-aho kertoi olemme sodassa, kertoi myös Naton mentävä Ukrainan avuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Onko Euroopassa sota? Kerro missä?

    Ukraina on itsenäinen valtio euroopassa.

    Äänestä

70+ ruustiinat hakee elinkumpania ,mutta edellytys on että laamapaita ja pöksyt pitää olla tiikasti nyöritettynä ettei vain tulisi synnytysaikaiset tuskat mieleen,kuka hiivatin äijä sellaista mamselia lähtee vonkaamaan kun kotonakin tyhjän saa pyytämättä.

Äänestä

Asunnon tuotanto alkaa olla kriisissä etenkin pääkaupunkiseudulla, pelkästään maahanmuutto tarvitsee asuntoja.
Ruuhka suomen ulkopuolella riittää rakentamiseen suomalaista työvoimaa.
Rakentaminen annettiin tahallaan vähentyä, ei elvytetty tuloksena rakennus yritysten konkurssi aalto mistä uudet yritykset, ulkomainen työvoima häipyi maasta ei hevin tule takaisin.
Ei uudisrakentaminen ole ihan loppunut, korjausrakentamista riittää aina.

Äänestä
  • Kun tulee pula asunnoista alkaa asuntojen hinnat nousta, arvaa mikä lopputulos.

    Äänestä

Eihän tuo ole mikään salaisuus. Ikäihmiset ovat kalliita, kun eivät enää ole samalla tavalla tuottavia yhteiskunnalle.

Äänestä

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän ajatushautomo, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.

EVA perustettiin 1974, silloinhan sodan jälkeen syntyneet ihmiset olivat parhaassa työiässä 25 - 35 vuotiaita. 1960 luvun lopulla kumma kyllä ei kaikille halukkaille löytynyt töitä Suomessa yhteiskunnan rakenneuudistuksen takia, vaan satoja tuhansia työikäisiä lähti töihin Kanadaan, Ruotsiin, Australiaan . Kumma kyllä niissäkin valtioissa on kansa ikääntynyttä, mutta talouskasvu senkun porskuttaa. Mistähän sekin johtuu?
Eikös tämä EVA ajatushautomo voisi jo alkaa miettimään mitä ne tulevaisuuden ammatit ovat jotka edistävät talouskasvua ja alkaa painostamaan valtiota kouluttamaan nuoriamme niihin ammatteihin.
Suomessa muutenkin erikoinen tapa että hyvin menestyvä idea ja tuotantolaitos myydään heti monikansalliselle yhtiölle.

Äänestä
  • Osmo Soinivaara kirjoitti jo 90-luvulla mihin väestörakenteen muutos johtaa, ei ennustanut että muutos näkyy jo tässä vaiheessa johtuu syntyvyyden laskusta.
    Kun siihen lisätään 20 vuotta sitten alkanut talouden tehottomuus, sitten jotain yli 300 00 työttömien armeija joista ehkä 10 % saattaisi työllistyä noususuhdanteessa. Mistä saamme Satosen melkein 200 000 työllistettyä, ainoa keino on maahanmuutto tai taloutemme todellinen kurjistuminen joka vain lisääntyy tulevaisuudessa.

    Äänestä

Joop.

Nykytilanteeseen joutuminen ollut kyllä tiedossa vuosikymmenet. Asiaan ei olla varauduttu.

Ihan faktaa, syntyvyys laskenut, elinikä noussut. Lääketiede kehittynyt.

Suuret ikäluokat toki syyllisiä, oikeestaan niitten vanhemmat. Kuitenkin muistettava, suuret loispummi-ikäluokat itse äänestäneet itelleen omat etuutensa. Nyt ongelmat koskevat myös nuorempia ikäluokkia. Ainakin maksumiehiksi joutuvat, useempi sukupolvi.

Geopoliittinen tilanne kamala. Sille suomi ei paljoa voi. Suomi ei kuitenkaan keksinyt pandemiaa, ei alkanut sotimaan. Mutta nämät syyt aiheuttaneet globaalin talouslaman. Se iso lisä suomen omiin ongelmiin. Kusessa oltais ilman suuria loispummi-ikäluokkiakin. Toki vähemmän.

Aina laman jälkeen tulee nousukausi. Kauanko lama kestää, hitostako mä sen tietäisin. Voi tulla maailmansota, voi tapahtua mitä vaan. Joskus kuitenkin suhdanteet muuttuu ja suomenkin talous paranee.

Samaan aikaan suuret loispummi-ikäluokat kuolevat pois rasittamasta kansantaloutta. Maahanmuutto auttaa muuttamaan huoltosuhdetta paremmaksi. Vihreä siirtymä, teknologiateollisuus, sotatalouskin auttaa suomea nousemaan nykytilasta.

Niettä. Oma tulevaisuus vähän huolettaa. Enenpi huolettaa nuorempien puolesta. Mutta joskus tulevaisuudessa suomella menee vielä ihan hyvin.

Tarvitaan aikaa, ei ole olemassa poppaskonsteja.

=DW=

Äänestä
  • orja työ voima lakko se nousu humala päälle? sama kun sano sit trumpisti Zelensky "diktaattori" mut Putin ei

    Äänestä

  • Suomi maa kunnat täynnä home koti täys remppa kämppää, kaatopaikka rötisköjä edes kukaan ilmaiseksi halua, tulta nurkan alle.

    Äänestä

Suomi on osittain lamassa, työttömyys alkoi kasvaa ensin rakennusalalla nyt se on levinnyt laajasti eikä merkkiä paremmasta ole näkyvissä - Työ ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.

Äänestä

Aloittaja on NIIIIN väärässä, nuoret maahanmuuttajat ovat laskeneet suomalaisten keski- ikää. Nyt vaan nopeasti heitä lisää ja paljon niin talous lähtee nousuun.

Äänestä
  • Älä sekoile, samaa tahtia se orjatyövoimaksi tuotukin vanhenee kuin sinäkin. Täysiä aikuisia jo tullessaan, eivät osaa kieltä edes ammattitaitoa eivätkä koskaan kerrytä 2 euron tuntipalkallaan eläkettä itselleen täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Älä sekoile, samaa tahtia se orjatyövoimaksi tuotukin vanhenee kuin sinäkin. Täysiä aikuisia jo tullessaan, eivät osaa kieltä edes ammattitaitoa eivätkä koskaan kerrytä 2 euron tuntipalkallaan eläkettä itselleen täällä.

    2 euron tunti palkkaa ei Migri hyväksy perusteeksi päästä töihin suomeen kolmansista maista, siksi kun sillä ei tule toimeen.
    Maahanmuuttajan oleskelulupa vaatii työpaikan ja riittävän toimeen tulon, työttömäksi jäätyään on poistuttava maasta 3 kk. kuluttua.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Älä sekoile, samaa tahtia se orjatyövoimaksi tuotukin vanhenee kuin sinäkin. Täysiä aikuisia jo tullessaan, eivät osaa kieltä edes ammattitaitoa eivätkä koskaan kerrytä 2 euron tuntipalkallaan eläkettä itselleen täällä.

    Kannattaa lukea mitä laki sanoo palkkauksesta...

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Älä sekoile, samaa tahtia se orjatyövoimaksi tuotukin vanhenee kuin sinäkin. Täysiä aikuisia jo tullessaan, eivät osaa kieltä edes ammattitaitoa eivätkä koskaan kerrytä 2 euron tuntipalkallaan eläkettä itselleen täällä.

    Kukahan sekoilee?
    Kyse ei ole siitä mikä on tilanne joskus sadan vuoden kuluttua vaan siitä mikä on tilanne juuri nyt ja miten tilannetta nopeasti muutettaisiin. Koska syntyvyys maassamme ei olennaisesti ja nopeasti lisäänny, asukkaiden keski- ikää voisi laskea vain hetimiten lisää maahan muuttavia ja maan kansalaisuuden saavia nuoria ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Kukahan sekoilee?
    Kyse ei ole siitä mikä on tilanne joskus sadan vuoden kuluttua vaan siitä mikä on tilanne juuri nyt ja miten tilannetta nopeasti muutettaisiin. Koska syntyvyys maassamme ei olennaisesti ja nopeasti lisäänny, asukkaiden keski- ikää voisi laskea vain hetimiten lisää maahan muuttavia ja maan kansalaisuuden saavia nuoria ihmisiä.

    Tarvitaan rutosti kehitysmaiden porukkaa nostamaan syntyvyyttä jotta maa saadaan täyteen ja tyttömyys pois kun tuodaan valmiita osaajia ja huppu osaajia niin saadaan maa nousuun ja Suomi rikkaaksi ja yltä päältä kylläiseksi

    Äänestä


Persu osaa laskea maahanmuutosta on enemmän haittaa kuin hyötyä, muut puolueet ovat avuttomia laskennassaan. Suomen on ajettava maahan tulleet pois sen jälkeen taloutemme on kunnossa.

Äänestä

Tämä oli tiedossa, että iso osa vanhenee samaan aikaan, mutta se mitä tapahtunut on viime vuosien aikana on ollut yllättävää. En minä uskonut, että sivistyneet suurvallat alkavat rähinöimään, tavalla ja toisella, ikäänkuin muutama heppu omistaisi koko maapallon itsenäiset maat.

Äänestä
  • No ei siellä kaikki olleetkaan niiin sivistyneitä. Ja hulluus hoitaa loput.

    Äänestä

Nyt pikkusen eppäilyttää, miten ne nyt yhtäkkiä kaikki vanheni ???? Tääl on ainakin lapsia ja nuori pareja paljo ??? Tais olla tuo KOK ja PERS; jotka " vanheni " yhtäkkiä ja Nykyhallitus !

Äänestä
  • Se on se ihmisten keski- ikä: Kun entistä suurempi osa elää entistä vanhemmiksi ja samanaikaisesti syntyvyys on entistä pienempi, mitä siitä seuraa?

    Äänestä

Trumpismi on vakava psyykkinen mielen sairaus lähellä hulluutta, mitä isot edellä sitä pienet perässä.

Eikö suomi voi vaatia Ukrainalta vastineeksi avustamme, Trumppi saa tietysti mineraalit jääkö muille mitään. Ukraina Trumpin mukaan aloitti hyökkäys sodan venäjää vastaan joutuisi maksamaan jätti sotakorvaukset.
Natosta ei ole meille turvaa kun Trump aikoo lopettaa sen, nyt voisi toteutua persujen haave tehdä sotilaallinen sopimus venäjän kanssa, Halla-ahon mukaan olemme sodassa venäjän kanssa, voisimme antaa mineraalit Putinille niin hän ottaisi suomen suojelukseen ja sopisimme tulitauon.

Äänestä
  • Olet melko sekaisin, ei tulitaukoa voi sopia kun ei ole sotaa, ei Suomi ole sodassa...

    Äänestä

  • voit miettiä mitä ongelmia seurasi Halosen ja Merkelille putinin preseennuollennasta
    eivilttumitään vaan suuret eläkkeet

    niiden naamat viltuttaa jokaista Euroopasta

    Eurooppa on suurempi ja vahvempi sotilaallisesti kuin Venäjä ja pskasakki jättäytyi
    USAn varaan


    PEKKA TOVERI OLI HAASTATELTAVANA TÄNÄÄN RANSKAN TELEVISIOSSA

    ""Erilaisia lentäviä taistelukoneita eli käytännössä hävittäjiä, rynnäkkökoneita ja monitoimihävittäjiä on 2 000.

    Läntisiä ilmavoimia on eri arvioissa pidetty ylivertaisina Venäjään nähden, joka on esimerkiksi Naton kaavailuissa puolustusliiton todennäköisin vastustaja""

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pekka-toveri-loi-numerot-tiskiin-tama-on-euroopan-tilanne-jos-usa-lahtee/9105400

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    voit miettiä mitä ongelmia seurasi Halosen ja Merkelille putinin preseennuollennasta
    eivilttumitään vaan suuret eläkkeet

    niiden naamat viltuttaa jokaista Euroopasta

    Eurooppa on suurempi ja vahvempi sotilaallisesti kuin Venäjä ja pskasakki jättäytyi
    USAn varaan


    PEKKA TOVERI OLI HAASTATELTAVANA TÄNÄÄN RANSKAN TELEVISIOSSA

    ""Erilaisia lentäviä taistelukoneita eli käytännössä hävittäjiä, rynnäkkökoneita ja monitoimihävittäjiä on 2 000.

    Läntisiä ilmavoimia on eri arvioissa pidetty ylivertaisina Venäjään nähden, joka on esimerkiksi Naton kaavailuissa puolustusliiton todennäköisin vastustaja""

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pekka-toveri-loi-numerot-tiskiin-tama-on-euroopan-tilanne-jos-usa-lahtee/9105400

    Koulupudokas esiintyy...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt löydettiin lopultakin syy miksi Suomen talouskasvu sakkasi. Sotien jälkeiset suuret ikäluokat jotka nuorina nostivat Suomen talouskasvun huippuunsa, ikääntyivät vuosien varrella ja ovat täten nyt vanhoina syyllisiä nyt myös talouden romahtamiseen.
EVA:n raportti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu