Ruotsilla sanoi Puopolonlle etta Trump saa tehdä mitä tahansa kelle vain ja koska vain. Myös senaatti on Trumpin alla eikä se voi olla eri mieltä. Kaikki ovat maailmassa Tn alaisia.
Vastaukset 14
- Anonyymi
Ei voi olla. Se vanha voi kuolla
- Anonyymi
Uutinen IS: "Donald Trump kosketteli erikoisella tavalla myös Sauli Niinistöä".
Voisi helposti ajatella että Tramp on sitä kolmatta sukupuolta, siksi hänellä on noin tuskallista, koska hänen totuuden mukaan on vain kaksi sukupuolta. Ilmeisesti on ainakin vetovoimaa presidentteihin, kun on kiipeämässä jalkaa ylöspäin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uutinen IS: "Donald Trump kosketteli erikoisella tavalla myös Sauli Niinistöä".
Voisi helposti ajatella että Tramp on sitä kolmatta sukupuolta, siksi hänellä on noin tuskallista, koska hänen totuuden mukaan on vain kaksi sukupuolta. Ilmeisesti on ainakin vetovoimaa presidentteihin, kun on kiipeämässä jalkaa ylöspäin.Mitä pahaa polven toverillisessa koskettamisessa on, kun on kuitenkin kyseessä kaksi miestä? Naisen ja miehen välillä tilanne on eri.
Trump kosketteli myös Macronin polvea, jolla oli vähän erilainen reaktio: otti Trumpin kädestä kiinni ja hymyili ja myöhemmin myös itse koski Trumpin polvea ja otti puhuessaan välillä käsivarresta kiinni. Niinistöltä tuli käden heilautus automaattisena reaktiona Trumpin käden polvelle tuloon. Erilainen koskettelu tuntuu toisista luontaisemmalta.
Entinen EU-johtaja vasta koskettelikin muita erikoisesti. Hänellä se meni kyllä pahasti yli ja alkoholi myös selvästi maistui.
- Anonyymi
Eihän Ruotsista ole koskaan Trumppia neuvonutkaan. 😆
- Anonyymi
Ruotsila voisi keskittyä johonkin muuhunkin aiheeseen Yhdysvaltain historiassa kuin Trumpin palvomiseen. Liian yksipuolista.
- Anonyymi
Trampista jauhetaan ihan liikaa. Esteitä hänen mellastamiselleen alkaa tulla jo vaalikauden puolivälisssä, kun on välivaalit käyty Usassa, tuskin on mikään kamari enää Trampin hallissa. Lopullinen stoppi on, kun nylyinen vaalikausi loppuu, häntä ei enää äänestä kuin aivan kiihkein kannattajajoukko, niin monelle hän on onnistunut siihen mennessä elämän pilaamaan.
Yhdysvaltain perustuslaki rajaa presidentin kaudet kahteen, eli kolmatta ei enää tule ellei Trump laita koko perustuslakia roskiin. Sekin on mahdollista ellei hän tyri USAn hallintoa niin että koko valtion hallinto menee sekaisin, mahdollista sekin tai jopa todennäköistä.
Arvelen että Trumpin seuraava teko on mennä seuraamaan Venäjän voiton päivän paraatia Putinin sylkkyyn ja ilmoittaa siellä että USA lähtee Natosta. Sitten hän määrää armeijan miehittämään Grönlannin ja vangitsemaan demokratipuolueen johdon ja kieltää kaikki muut mediat paitsi Fox newsin ja Tuckerin- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Yhdysvaltain perustuslaki rajaa presidentin kaudet kahteen, eli kolmatta ei enää tule ellei Trump laita koko perustuslakia roskiin. Sekin on mahdollista ellei hän tyri USAn hallintoa niin että koko valtion hallinto menee sekaisin, mahdollista sekin tai jopa todennäköistä.
Arvelen että Trumpin seuraava teko on mennä seuraamaan Venäjän voiton päivän paraatia Putinin sylkkyyn ja ilmoittaa siellä että USA lähtee Natosta. Sitten hän määrää armeijan miehittämään Grönlannin ja vangitsemaan demokratipuolueen johdon ja kieltää kaikki muut mediat paitsi Fox newsin ja TuckerinHArmittavasti ovat lakiin kirjoittaneet 'two consecutive'. Pelkkä 'two' olisi ollut selvästi max kaksi kautta yhteensä.
- Anonyymi
Mitähän lahkoa tuo tubettaja Ruotsila oikein edustaa? Jutut sillä ainakin on kuin tyypillisellä helluntailaisella lahkosaarnaajalla.
- Anonyymi
Oisko kalvinisti?
- Anonyymi
Mitä Ruotsila tekee kun DT kuolee?
- Anonyymi
Pitäisi olla tarkka sitaatti ja konteksti.
Aloitusta on vaikea niellä virheettömänä. - Anonyymi
Trump sai nyt aikaan sen mineraalisopimuksen Ukrainan kanssa. Jälleen on yksi kansanmurhan yrityksen loppuminen lähestymässä.
Nyt odotamme sitä mitä Venäjä sanoo siitä että Yhdysvallat alkaa huseeraamaan Ukrainassa.
Nyt ymmärrmme miksi Trump tylytti Ukrainaa. Se johtui haluttomuudesta tehdä mineraalisopimus. Siitä ei olisi seurannut mitään kivaa.- Anonyymi
Muut ovat ymmärtäneet asioita jo sinua aikaisemmin. Usein et seuraa edes jälkijunassa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu571381- 26990
- 78869
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131675Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10642- 89640
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13626Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559- 4552
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 93508
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 18482
- 36465
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113464- 36457