Hyvinvointialueiden päättäjät kumileimasimia?!?

Anonyymi-ap

Hyvinvointialueiden esityslistat ovat jopa tuhatsivuisia – ex-pääministeri vihjaa, että niitä paisutetaan tarkoituksella

Eteläpohjalaisen aluevaltuutetun Anneli Jäätteenmäen mielestä ongelmana ei ole tiedon määrä vaan tiedon saaminen oikeista asioista.

Anneli Jäätteenmäen mielestä pitkät esityslistat ovat myös vallankäyttöä.

Hyvinvointialueiden luottamushenkilöt saavat käsiteltäväkseen valtavia esityslistoja, jopa 3 000 sivua pitkiä.

Hallintotieteen professori Jari Stenvall kritisoi massiivisia esityslistoja.
Pitkät listat voivat heikentää päätöksenteon laatua, kun päättäjät nojautuvat enemmän kokemukseen kuin tietoon.

Hyvinvointialuejohtajat korostavat, että kattava informaatio on tärkeää päätöksenteon avoimuuden ja seuraamisen vuoksi.

Hyvinvointialueiden luottamushenkilöt saavat eteensä jopa tuhansien sivujen esityslistoja.

Etelä-Pohjanmaan aluehallituksen tuoreimman kokouksen esityslista sisältää 1 482 sivua. Pahimmillaan sisäistettäväksi on tullut 3 000-sivuinen esityslista.

– 3 000 sivua kuulostaa hurjalta, sanoo hallintotieteen professori Jari Stenvall Tampereen yliopistosta.

Hänen mielestään massiiviset esityslistat kertovat huonosta johtamisesta ja hallintobyrokratiasta. Stenvall ei usko kenenkään pystyvän käymään perusteellisesti läpi kaikkia yksityiskohtia.

– Se kertoo myös varovaisuudesta: halutaan viedä mukaan ihan kaikki paperit.

Etelä-Pohjanmaan kaltaisia nelinumeroisia sivumääriä ei kaikkialla jouduta lukemaan, mutta esimerkiksi Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Pohjois-Suomen esityslistat vaihtelevat sadasta satoihin sivuihin.

Jos materiaaliin ei ehdi perehtyä kunnolla, vaarana on Stenvallin mielestä se, että päättäjät ottavat kantaa enemmänkin kokemuksensa tai tuntemuksiensa perusteella kuin tietoon pohjautuen.

– Kyllä tekstimassa tekee poliitikoista väkisin kumileimasimia. Tämä heikentää väkisinkin päätöksenteon laatua, hän sanoo.

Stenvallin mielestä Suomessa olisikin aloitettava poliittisen päätöksenteon byrokratiatalkoot.

”Mukana on myös epäoleellisia asioita”

Anneli Jäätteenmäki (kesk.) istuu Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustossa ja -hallituksessa. Hän kertoo käyttävänsä massiivisten esityslistojen lukuun useita päiviä.

– Aamulla aloitan, välillä virkistän aivot tunnin hiihtolenkillä ja palaan taas tekstin pariin.

Jäätteenmäki on kokenut poliitikko ja tottunut lukemaan esityslistoja. Informaatioähkyn selättämisen keinoiksi hän listaa hyvät istumalihakset, kiinnostuksen ja ajan perehtyä asioihin.

Jäätteenmäen mielestä ongelma ei ole tiedon määrä vaan tiedon saaminen oikeista asioista.

– Listojen teko on myös vallankäyttöä. Mukana on myös epäoleellisia asioita ja oleellisia on jätetty pois.

Stenvall pitää Jäätteenmäen huolta aiheellisena: vanha totuus on, että kun on paljon pieniä asioita, isot asiat hukkuvat.

Tuhat sivuinen esityslista - onko tällaisissa enää järkeä?

Hallintotieteen professori Jari Stenvall Tampereen yliopistosta on sitä mieltä, että massiiviset esityslistat kertovat huonosta johtamisesta ja hallintobyrokratiasta.
Hyvinvointialueilla totuttu pitkiin esityslistoihin

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen sanoo, että esityslistat ovat lyhentyneet vuosien takaisesta merkittävästi.

– Kyse on aina käsiteltävistä asioista. Monesti asiakokonaisuudet ovat suuria. Kun esityslistalla on sopimuksia tai avustuksia, niin liitetiedostoja on enemmän. Alussa kun käsiteltiin esimerkiksi vuokrasopimuksia, oli liitetiedostoja kieltämättä paljon.

Pohjanmaan hyvinvointialueohtaja Marina Kinnunen sanoo, että iso osa päätöksentekoon tulevista asioista on luottamushenkilöille jo tuttuja, sillä niitä on käsitelty esimerkiksi hallituksen tai valtuuston palavereissa.

– Yleensä materiaaleihin liittyy myös paljon esimerkiksi taustaselvityksiä tai vaikutusten arviointia ja muuta oheismateriaalia, joka tukee tietoon perustuvaa päätöksentekoa.

Niissä saattaa olla esimerkiksi kuntien tai neuvostojen lausuntoja.

– Jo päätöksenteon avoimuuden ja mahdollisen seurannan vuoksi on mielestäni tärkeää, että asiat ja liitteet ovat kattavia, toteaa Kinnunen.

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialuejohtaja Mikko Komulainen muistuttaa, että aluevaltuusto käyttää hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa.

Valtuutetuilla on oikeus saada toimensa hoitamisessa tarvittavat tiedot. Kun käsitellään monimutkaisia tai laajoja asioita, on tarpeellista tietoa toisinaan paljon, sanoo Komulainen.

Hallintotieteen professori Jari Stenvall toivoo, että kansalaiset alkaisivat vaatia hyvinvointialueiden päätöksenteolta enemmän läpinäkyvyyttä.

– Jokainen voi käydä netissä katsomassa, mitä tietoa löytää. Aika vähäistä on ja tieto on usein jo vanhentunutta.
https://yle.fi/a/74-20142878

0

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

        Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
        Maailman menoa
        381
        5480
      2. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        15
        1472
      3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

        eli himmeä pääkoppa? 🪚
        Ikävä
        106
        951
      4. Miltä se tuntui

        Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
        Ikävä
        78
        841
      5. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

        Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
        Ikävä
        50
        822
      6. Onko kaivattusi

        seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
        Ikävä
        41
        813
      7. Asentajako putosi radiomastosta

        https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
        Tampere
        43
        809
      8. Haikeaa miten kaikki meni

        Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
        Ikävä
        56
        807
      9. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        56
        794
      10. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        39
        779
      Aihe