Minulta on ilmeisesti

Jos olit.

Tuskin sitten oli vihainen

Anonyymi00005 kirjoitti:

Tuskin sitten oli vihainen

Palstasedälle omasta mielestään kuin ohjailtavalle naiselle vastaaja sai vinetettyä kommentin pois. Se toimii aikansa, sitten nostavat kädet pystyyn kuten muidenkin ns pidän vain omasta sanomasta tyyppien kohdalla

Mut mistä syystä?

Ei me sovitakaan. Aika teki tehtävänsä! Jotenkin yritin räpiköidä mukana viimeiset kaksi vuotta, mutta tilanteeni vain huononi huononemistaan! En vain pysty enää ymmärtämään sitä, miksi en ollut edes yhden sanan arvoinen. Tilanne muistutti hyvin paljon sitä mitä parisuhteessani aikoinaan tapahtui, jossain vaiheessa raja tulee vastaan siihen liittyen, että on toiselle näkymätön!

Anonyymi00011 kirjoitti:

Ei me sovitakaan. Aika teki tehtävänsä! Jotenkin yritin räpiköidä mukana viimeiset kaksi vuotta, mutta tilanteeni vain huononi huononemistaan! En vain pysty enää ymmärtämään sitä, miksi en ollut edes yhden sanan arvoinen. Tilanne muistutti hyvin paljon sitä mitä parisuhteessani aikoinaan tapahtui, jossain vaiheessa raja tulee vastaan siihen liittyen, että on toiselle näkymätön!

Et ole Ap. kuitenkaan.

Mitä tarkoitat "lähtökohdissa"?

Miksi näet niin paljon vaivaa anonyymien ns välihuuteluista, kuten mainitsit? Se saattaa olla oire psyykkisestä sairaudesta

Ehkä viime vuoden tammikuusta, jos nyt asiaa miettii. Silloin en kyllä ajatellut että se kohdistuisi mitenkään minuun. Ehkä kevään mittaan viime vuonna tuli sellaisia " välähdyksiä " että nyt se kohdistui muhun myös.
Etenkin kesällä. Mutta ajattelin että on varmaan kuitenkin enemmän väsymystä tai jotain henkilökohtaista murhetta, joka ei minuun liity. Ap.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Ehkä viime vuoden tammikuusta, jos nyt asiaa miettii. Silloin en kyllä ajatellut että se kohdistuisi mitenkään minuun. Ehkä kevään mittaan viime vuonna tuli sellaisia " välähdyksiä " että nyt se kohdistui muhun myös.
Etenkin kesällä. Mutta ajattelin että on varmaan kuitenkin enemmän väsymystä tai jotain henkilökohtaista murhetta, joka ei minuun liity. Ap.

Kiva kun vastasit. En ehkä osannut selkeästi kysyä, mutta minua kiinnostaa enemmänkin se, millainen käyttäytyminen toisessa sai miettimään hänen mahdollista vihaisuuttaan?
Keskustelen asiasta mielelläni, mutta palaan vähän myöhemmin, jos haluat jatkaa. Nyt on kiireitä. ei vihaisuutta :)

Anonyymi00014 kirjoitti:

Ehkä viime vuoden tammikuusta, jos nyt asiaa miettii. Silloin en kyllä ajatellut että se kohdistuisi mitenkään minuun. Ehkä kevään mittaan viime vuonna tuli sellaisia " välähdyksiä " että nyt se kohdistui muhun myös.
Etenkin kesällä. Mutta ajattelin että on varmaan kuitenkin enemmän väsymystä tai jotain henkilökohtaista murhetta, joka ei minuun liity. Ap.

Tai ymmärsin kyllä myös, että saattoi kesällä liittyä muhunkin. Ehkä oli jotain heijastusta jostain mun tunteista tai niiden ilmaisusta. Jos ne oli huomattu. Mutta en ihan tajua miksi vihaisuus.
Ap.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Kiva kun vastasit. En ehkä osannut selkeästi kysyä, mutta minua kiinnostaa enemmänkin se, millainen käyttäytyminen toisessa sai miettimään hänen mahdollista vihaisuuttaan?
Keskustelen asiasta mielelläni, mutta palaan vähän myöhemmin, jos haluat jatkaa. Nyt on kiireitä. ei vihaisuutta :)

Tajusin nyt itsekin jälkikäteen väsyneenä vastanneeni ihan asian vierestä.
Jaa-a. Saattaa toki olla vain omaa mielikuvitustakin osittain. Mutta sellaiset kiukun pilkahdukset yllättävissä tilanteissa. Kun tavallaan ojentaa toiselle käden avuksi tai kohtaamiseksi ja toinen joko huitaisee kättä tai kiertää sen mahdollisimman kaukaa. Siis vertauskuvallisesti. En oikein osaa selittää tarkemmin. Ja voi olla että olin vähän turhan ylireagoiva ja herkillä, koska oli tunteita.

Joo, ei mitään. Itsekin pitäisi olla jo vaikka missä. Mukavaa päivää!

Anonyymi00019 kirjoitti:

Tajusin nyt itsekin jälkikäteen väsyneenä vastanneeni ihan asian vierestä.
Jaa-a. Saattaa toki olla vain omaa mielikuvitustakin osittain. Mutta sellaiset kiukun pilkahdukset yllättävissä tilanteissa. Kun tavallaan ojentaa toiselle käden avuksi tai kohtaamiseksi ja toinen joko huitaisee kättä tai kiertää sen mahdollisimman kaukaa. Siis vertauskuvallisesti. En oikein osaa selittää tarkemmin. Ja voi olla että olin vähän turhan ylireagoiva ja herkillä, koska oli tunteita.

Joo, ei mitään. Itsekin pitäisi olla jo vaikka missä. Mukavaa päivää!

Ai niin, tuli mieleen, että näissä tilanteissa on melko usein ollut muita ihmisiä, joten en tiedä varmasti kenelle hän oli vihainen. Jos edes oli. Joten ainakin välillä varmaan väärä tulkinta.

Anonyymi00019 kirjoitti:

Tajusin nyt itsekin jälkikäteen väsyneenä vastanneeni ihan asian vierestä.
Jaa-a. Saattaa toki olla vain omaa mielikuvitustakin osittain. Mutta sellaiset kiukun pilkahdukset yllättävissä tilanteissa. Kun tavallaan ojentaa toiselle käden avuksi tai kohtaamiseksi ja toinen joko huitaisee kättä tai kiertää sen mahdollisimman kaukaa. Siis vertauskuvallisesti. En oikein osaa selittää tarkemmin. Ja voi olla että olin vähän turhan ylireagoiva ja herkillä, koska oli tunteita.

Joo, ei mitään. Itsekin pitäisi olla jo vaikka missä. Mukavaa päivää!

Joo tuo kuulostaa siltä, kuin välissä olisi kohtaamattomuutta ja silloin voi jäädä just vaikeammin tunnistettavat tunteet peiton alle. Viha peitetään hymyilyllä ja viestittelyssä emojilla tai vittulevalla _ystävällisin terveisin_ huomautuksella reklamaatiosähköpostissa. Aggressiotahan siinä joskus peitellään.

Minulle on ollut aina vaikea ilmaista aggressiivista viestiä toiselle suoraan. Se on johtanut siihen että päätöksenteko on vaikeaa, en osaa lähteä enkä jäädä. Jonkun päättyminen merkitsee minulle historiani vuoksi samaa kuin kuolema joten raskaat voimat ovat liikkeellä. Himmailen ja olen taakaksi läheisilleni. Samaan aikaan olen aidosti ystävällinen ja huomioiva ja täysin irti omista vihantunteistani. Toisen arvostellessa minua, saatan loukkaantua mutta en silloinkaan osaa puolustautua tai kertoa omaa puolta asiastani toiselle ymmärrettävästi. Ehkä yritän mutta jotenkin vieläkin liian usein epäonnistun siinä. Tämä on saanut minut pelkäämään läheisissä suhteissa ja antautumaan toisen jyrättäväkzi noin kuvaannollisesti. Laamannun ja olen raukkamainen vaikka jossain mielen pienessä sopukassa tiedän olevani vahvempi. Kaiken tämän ymmärtäminen satuttaa minua ja kärsin siitä.
Jotakin olen elämältä oppimassa ja saa se tuntuakin jossain.

Anonyymi00027 kirjoitti:

Joo tuo kuulostaa siltä, kuin välissä olisi kohtaamattomuutta ja silloin voi jäädä just vaikeammin tunnistettavat tunteet peiton alle. Viha peitetään hymyilyllä ja viestittelyssä emojilla tai vittulevalla _ystävällisin terveisin_ huomautuksella reklamaatiosähköpostissa. Aggressiotahan siinä joskus peitellään.

Minulle on ollut aina vaikea ilmaista aggressiivista viestiä toiselle suoraan. Se on johtanut siihen että päätöksenteko on vaikeaa, en osaa lähteä enkä jäädä. Jonkun päättyminen merkitsee minulle historiani vuoksi samaa kuin kuolema joten raskaat voimat ovat liikkeellä. Himmailen ja olen taakaksi läheisilleni. Samaan aikaan olen aidosti ystävällinen ja huomioiva ja täysin irti omista vihantunteistani. Toisen arvostellessa minua, saatan loukkaantua mutta en silloinkaan osaa puolustautua tai kertoa omaa puolta asiastani toiselle ymmärrettävästi. Ehkä yritän mutta jotenkin vieläkin liian usein epäonnistun siinä. Tämä on saanut minut pelkäämään läheisissä suhteissa ja antautumaan toisen jyrättäväkzi noin kuvaannollisesti. Laamannun ja olen raukkamainen vaikka jossain mielen pienessä sopukassa tiedän olevani vahvempi. Kaiken tämän ymmärtäminen satuttaa minua ja kärsin siitä.
Jotakin olen elämältä oppimassa ja saa se tuntuakin jossain.

Kiinnostavaa. Mulla on juurikin toisinpäin. En varmaan osaisi kirjoittaa vittuilevaa sähköpostia, edes kaverille, jolle olisin suuttunut. Ja siksi varmaan mun on edes vaikea tunnistaa, kun mulle vittuillaan. Luulen, että toinen on vaan jotenkin kömpelö. Toki viiveellä voi sitten tajuta, että ahaa. Nyt sitä harmittaa jokin. Ja samalla miettii: häh, miksei se sano mikä?
Mun nykyisessä perheessä ei koskaan ole ollut vittuilua vaan asiat sanotaan suoraan. Voi tulla huutoa jostain puolin ja toisin, mutta vähintään puolen tunnin päästä kukaan ei muista koko asiaa, kun se on jo silloin loppuun käsitelty ja unohdettu. Vaikka mekkala olis ollut kovakin ja kirosanoja huudettu. Ihmissuhdeasioissa ei olla varmaan koskaan huudettu tai riidelty, kun niissä ei ole erimielisyyttä. Mutta kyllä niitä aiheita silti riittää.
Tavallaan tiedän ton himmailun. Se on raskasta. Nuoruuden suhde ei loppunut mihinkään dramaattiseen ( ei ollut pettämisiä tms.), vaan luonteiden erilaisuuteen. Silti viivyttelin päätöstä, koska pelkäsin, miten toisen pää kestää. On taipumus huolehtia vähän liikaakin ihmisten voinnista Kaikenlaiseen varmisteluun meni aikaa. Mutta päätös oli suuri helpotus. Ja etenkin se yksinolon autuus. Että on vain omat asiat huolehdittavana. En ikinä voisi siirtyä suhteesta toiseen lennosta. Liian sekavaa. En edes ole varma olenko varsinaisesti parisuhdeihmisiä. Tykkään niin paljon yksinolosta.

Suhteessa kyllä minusta pitäisi pystyä sanomaan ihan voimakkaasti mielipiteensä. Ilman että pelkää, että suhde siitä kaatuu. Sillä tavalla pitäisi olla turvallista. Että taivas ei putoa niskaan, vaikka sanoisi mitä. Paitsi että henkilöön menevät loukkaukset on tuhoavia. Niistä ei ole ollut aikoihin kokemusta suhteessa.

Anonyymi00028 kirjoitti:

Kiinnostavaa. Mulla on juurikin toisinpäin. En varmaan osaisi kirjoittaa vittuilevaa sähköpostia, edes kaverille, jolle olisin suuttunut. Ja siksi varmaan mun on edes vaikea tunnistaa, kun mulle vittuillaan. Luulen, että toinen on vaan jotenkin kömpelö. Toki viiveellä voi sitten tajuta, että ahaa. Nyt sitä harmittaa jokin. Ja samalla miettii: häh, miksei se sano mikä?
Mun nykyisessä perheessä ei koskaan ole ollut vittuilua vaan asiat sanotaan suoraan. Voi tulla huutoa jostain puolin ja toisin, mutta vähintään puolen tunnin päästä kukaan ei muista koko asiaa, kun se on jo silloin loppuun käsitelty ja unohdettu. Vaikka mekkala olis ollut kovakin ja kirosanoja huudettu. Ihmissuhdeasioissa ei olla varmaan koskaan huudettu tai riidelty, kun niissä ei ole erimielisyyttä. Mutta kyllä niitä aiheita silti riittää.
Tavallaan tiedän ton himmailun. Se on raskasta. Nuoruuden suhde ei loppunut mihinkään dramaattiseen ( ei ollut pettämisiä tms.), vaan luonteiden erilaisuuteen. Silti viivyttelin päätöstä, koska pelkäsin, miten toisen pää kestää. On taipumus huolehtia vähän liikaakin ihmisten voinnista Kaikenlaiseen varmisteluun meni aikaa. Mutta päätös oli suuri helpotus. Ja etenkin se yksinolon autuus. Että on vain omat asiat huolehdittavana. En ikinä voisi siirtyä suhteesta toiseen lennosta. Liian sekavaa. En edes ole varma olenko varsinaisesti parisuhdeihmisiä. Tykkään niin paljon yksinolosta.

Suhteessa kyllä minusta pitäisi pystyä sanomaan ihan voimakkaasti mielipiteensä. Ilman että pelkää, että suhde siitä kaatuu. Sillä tavalla pitäisi olla turvallista. Että taivas ei putoa niskaan, vaikka sanoisi mitä. Paitsi että henkilöön menevät loukkaukset on tuhoavia. Niistä ei ole ollut aikoihin kokemusta suhteessa.

Tykkäät sinkkuilla ja harrastaa yhden illan juttuja siis?

Anonyymi00029 kirjoitti:

Tykkäät sinkkuilla ja harrastaa yhden illan juttuja siis?

No niistä mulla ei ole kokemusta lainkaan.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Tykkäät sinkkuilla ja harrastaa yhden illan juttuja siis?

Tykkäät siis muodostaa muista ihmisistä värittyneitä kuvia palstaäijältä kyselemällä? Ainakin hän tekee pakerruksesi helpoksi kun matskua löytyy aina vaan. Unglorious meininki täällä

Tämä ei nyt varmaan ole mulle. Muistan kyllä tilanteita, joissa olen mennyt puhumaan, mutta olen nähnyt vain katoavan selän. Ok, olen hidas, kerään ensin yleensä itseni ennen kuin uskaltaudun.

En ole kyllä kumpaakaan. Ei sillä, että kummassakaan mitään pahaa olisi.

Valetta

Eli olet siis palstasetä herkästi kiihtyvä ja tunteellinen mies? Juu juu..

Ei ole mitään. Etkö ymmärrä

Anonyymi00035 kirjoitti:

Ei ole mitään. Etkö ymmärrä

Ei sun tarinallisuuksissa ole kyllä tosiaankaan mitään, mitä yrität edesauttaa tälle palstaäijälle länkyttämällä

Mitä surua olet kuvitellut? Ketä kohtaan?
Ap.