Se on helvetin hankalaa, koska kaikki, jotka asettuvat ehdolle, haluavat, että saavat paikan.
Kukaan ei halua pienentää mahdollisuuttaan jättipottiin, tuplajättipottiin tai triplajättipottiin, jos on sekä kunnanvaltuustossa, aluevaltuustossa ja kansanedustajana.
Varsinainen hattutemppu on, jos saa irtorahaa kunnasta, alueelta, eduskunnasta ja Brysselistä.
Haluan äänestä sitä, joka tavoittelee 6 aluetta ja vähentää johtajia samassa suhteessa
Anonyymi-ap
3
69
Vastaukset
- Anonyymi
Kunnat pitää yhdistää alueiksi ja nykyiset alueet viideksi tai kuudeksi piiriksi.
Siitä huolimatta meillä olisi kolminkertainen hallinto tarpeeseen nähden, kun eduskunta lasketaan mukaan. - Anonyymi
Olisi hyvä alkaa tekemään hommia järkevästi.
Ei kaikessa julkisessa toiminnassa tarvitse olla loisijoita nostamassa palkkaa näennäisestä työstä.- Anonyymi
Loiset tekevät toisille loisille raportteja. Ne voi leikata irti kokonaan ja toiminta paranee koska tuottavaa työtä tekevien aika ei kulu niiden palavereihin ja tykypäiviin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1662747
- 2011997
- 711746
- 921648
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.451514Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91471- 791151
- 811060
- 951019
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes193976