"Ei nyt pilata tätäkin" - Orpo vastasi eduskunnassa tietoihin perintöveron poistoesityksestä

Anonyymi-ap

Mitä rikkailta on pilattu? 200 miljoonan leikkausta tulossa taas sosiaaliturvaan ja 900 000 miljoonaa päälle verohelpotusta.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011064484.html

Kaikki mitä perskokkarit ovat tähän mennessä tehneet ovat sataneet rikkaiden laareihin. Nälkä kasvaa syödessä? Mihin Sipilän hallituksen kiky-leikkaukset johtivat? Puheissa piti tulla investointeja, mutta päinvastoin kuin puheissa kiky johti ennätyksellisiin osinkojen kotouttamisiin. Eikä unohdeta kauden loppussa kikkailtua velkavetoista miljardin tuloveroalea, joka uusittiin myös nykyisessä Orpon hallituksessakin.

On selvääkin selvempää, ettei Kokoomuksella ole aikomustakaan saada taloutta korjattua ja Perussuomalaiset ovat päätösten kumileimasimena. Lisävelkaahan tämän tien päässä näkyy. Rikkaiden rikastuttaminen ja köyhien köyhdyttäminen ei kulutusta saa kasvuun. Eikä työntekijöiden sekä työttömien päähänpotkiminen.

Professori Mika Maliranta Laboresta:

”Etusija tulisi olla toimenpiteillä, jotka ovat toteutettavissa kustannusneutraalisti.”

"Hän toteaa kantansa perintöveroon olevan sama kuin ”suomalaisten ja ulkomaalaisten kansantalouden tutkijoiden enemmistöllä”.

Malirannan mukaan ehdotukseen sisältyy riski, että verotuksen neutraalius heikkenee tavalla, joka haittaa talouskasvua.

”Ehdotuksen yksi merkittävä ongelma on luovutusvoittoverotuksen niin sanottu lukitusvaikutus, jossa omistus jämähtää nykyisiin kohteisiinsa”, Maliranta kirjoittaa eriävässä mielipiteessään.

”Tästä seuraa, että pääoman, omistajuuden ja työn liikkuvuus kansantaloudessa heikkenee. Talouden kasvututkimuksen perusteella on aihetta pelätä, että tämä hidastaa kansantalouden uudistumista ja kasvua.”"

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011064184.html

32

311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuolleiden verottaminen on vastuullista siihen nähden kuin kuoliaaksi verottaminen.

      • Anonyymi

        Kuoliko Petteri ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuoliko Petteri ?

        En ole korkannut kuohuvaa.


      • Anonyymi

        PETTERI PARADOKSI POISTAA PERINTÖVERON.
        VALTION VEROTULOT PUTOAVAT LÄHES 2 MILJARDIA.

        PAIKKAAMME SYNTYVÄN AUKON LISÄVELANOTOLLA.
        EI PILATA TÄTÄKIN.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole korkannut kuohuvaa.

        HEI, ME SAADAAN PIENET PERINNÖT PÄÄOMAVERON PIIRIIN, INNOSTAA PETTERI.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PETTERI PARADOKSI POISTAA PERINTÖVERON.
        VALTION VEROTULOT PUTOAVAT LÄHES 2 MILJARDIA.

        PAIKKAAMME SYNTYVÄN AUKON LISÄVELANOTOLLA.
        EI PILATA TÄTÄKIN.

        LISÄKSI RAIPPAVERO ALLE 20 000 EURON PERINNÖILLE.
        AIEMMIN VEROTTOMIA.


      • Anonyymi

        Onko tämä pila?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole korkannut kuohuvaa.

        PETTERI EN MUUTA KEKSINYT ORPO .
        OLIKO TÄMÄ PILA?
        ^EI PILATA TÄTÄKIN ^


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PETTERI PARADOKSI POISTAA PERINTÖVERON.
        VALTION VEROTULOT PUTOAVAT LÄHES 2 MILJARDIA.

        PAIKKAAMME SYNTYVÄN AUKON LISÄVELANOTOLLA.
        EI PILATA TÄTÄKIN.

        RAHOITTAJILLE PITÄÄ ANTAA VERON POISTO MAHDOLLISEKSI.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole korkannut kuohuvaa.

        Tästähän on kysymys sanoa a häkkänen matalalla äänellä toistaen sen pariin kertaan konsultin ohjeen mukaan ja pyrkien presi ehdokkaaksi .


      • Anonyymi
        UUSI

        Hei, hautapaikka on lunastettava uudelleen.


    • Anonyymi

      Lähes jokaisessa Euroopan maassa ja kaikissa pohjoismaissa Suomea lukuunottamatta on perintöverosta luovuttu ja tilalle otettu luovutusvoittovero ,jos sitäkään. Ei sillä ole ollut mitään negatiivistä vaikutusta kansantalouden kasvuun paremminkin päinvastoin.Ei ole tarvinnut ottaa lainaa perintöverojenmaksuun,ei mennyt perintövero maksuja ulosottoon, eikä menetetty luottotietoja jne. Kuolema on raskas taakka niin henkisesti kuin taloudellisestikin . Nykyisellään perintövero vain lisää ja vaikeuttaa tarpeettomasti surun keskellä olevan perheen taakkaa.

      • Anonyymi

        Suomessa perintöveroa ei tarvitse maksaa alle 20 000 € perinnöistä ja 60 000 € asti vero on pieni. Joten perintöveron poisto ei vaikuta suurimpaan osaan kansalaisista mitenkään. Vaalien lähestyessä kokoomus alkoi taas veropopulismilla kosimaan äänestäjiä. Kertoisivat edes miten perintöverotus oikeasti toimii


    • Anonyymi

      Kokoomuksen talouspolitiikan ydin on romuttaa julkinen talous ja sen jälkeen annetaan massiivisia veronalennuksia hyväosaisille.

      • Anonyymi

        PIAN OLLAAN 1930-luvulla.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kokoomus nyt ei vain kertakaikkiaan tajua valtiontaloudesta yhtään mitään. Kok ja oikeisto on aina, siis ihan aina aiheuttanut laman ja työttömyyttä osaamattomuudellaan.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      "En muuta keksinyt".

    • Anonyymi

      Petteri yrittää kuorruttaa paskaa kermavaahdolla. Ei se totuutta kuitenkaan muuta kermavaahdon alla.

    • Anonyymi

      Petteri kirjoittia ennen vaaleja:
      Ikääntyvästä Suomesta on pidettävä huolta. Vanhuspalvelut ovat kriisissä. Me haluamme laittaa koko ketjun kuntoon: hoivakodit, kotihoito ja omaishoito. Jotta yhtälö toimii, tarvitsemme lisää hoitajia ja hoitajille paremmat työolot.

    • Anonyymi

      Petteri: "Suomen käännös oikeaan suuntaan ei kuitenkaan tapahdu vain menoja leikkaamalla. Se tapahtuu tuloja lisäämällä. Veroastetta emme voi korottaa, joten jäljelle jää vahvuutemme, kasvun rakentaminen. Kokoomuksella on hallussaan kasvun kaava."

      • Anonyymi

        Kasvun kaava, eivät kuitenkaan sanoneet mikä kasvaa.
        Velka, pahoinvointi, fasismi...


      • Anonyymi

        Mitään talouskasvua ei kokoomuksen talouspolitiikalla koskaan tule kun vievät siemenperunatkin


      • Anonyymi

        Petteri DiipaDaapa Orpo vauhdissa. Orpo on hyvytön nulikka, jonka moraali on alle nollan. Miten vielä joku uskoo näihin kokoomuksen tarinoita


    • Anonyymi

      Petterin paradoksi.
      PILALLA ON.

    • Anonyymi

      Orpolla ja kokoomuksella on perin omituinen käsitys asioiden pilaamisesta koska asioiden pilaaminen on kokoomuslaisen geeneissä. Hajoita, tuhoa, sotke, varasta ja hallitse on kokoomuslaisuutta

    • Kun jo verotettu omaisuus siirtyy suvussa niin sitä ei enää pitäisi verottaa uudelleen lisää.

      • Anonyymi

        Jokaisen saama tulo on verotettavaa vaikka se kiertäisi lahkeestasi toiseen .


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisen saama tulo on verotettavaa vaikka se kiertäisi lahkeestasi toiseen .

        Kun omaisuus siirtyy suvun siosällä vbaikka vanhemmilta lapsille niin se ei ole tuloa enää vaikka on siotä aikoinaan ollut ja siitä on maksettu säädetyt verot! On käytännössä sama jos sitä autoa, asuntoa, pankkitiliä jne. vahtii isä tai hänen lapsensa! Siinä ei verotusta kaivata toiseen kertaan!


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3563
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2399
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      35
      2228
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2007
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1552
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1439
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1282
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      259
      1240
    9. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1229
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1225
    Aihe