Tuntui että meinaa pimahtaa.Huusin kurkkusuorana että: "Pää kii", mutta onneksi tajusin lähteä tilanteesta pois.
Minulla on ennenkin käynyt mielessä ns."kovat otteet", mitään en ole kuitenkaan tehnyt-vielä.
Mistä saan apua? Elämä kaikinpuolin kunnossa, oma uusi koti,menin vähän aikaa sitten naimisiin.Minua suoraan sanoen vitutti olla juhannuksena kotona-selvin päin.
En ole ikinä ollut alkoholiin menevä,mutta miksi nyt alkaa menojalkaa vipattamaan?? Mieheni lähtee melkein joka ilta kaverinsa kanssa kahville tai ajelemaan tms.salille ym.
Minä homehdun kotona suurimman osan aikaa, siivoan, teen ruokaa,olen lapsen kanssa. Minulla ei ole harrastuksia,ja jos olisi,niin minulla ei ole ystäviä,joideen kanssa harrastaisin.
Eräs "ystävä-äitini" katkaisi juuri välinsä minuun,koska pyysin häntä jo kolmatta kertaa maksamaan velkansa. Hän suuttui siitä ja sanoi, että meihin on uponnut jo niin paljon rahaa(polttarit ja häät), että luulis et meil sitä rahaa on,että miten mä voin pyytää häneltä niitä velkoja,kun hän saa vaan kotihoidontukea ja siitä pitää maksaa vuokra ym.ym.
Tuntuu, että minussa on AINA Vika,kivointa täs on se, etten TOSIAANKAAN tiedä,mitä olen tehny ns. ystävilleni,kun minua ei ikinä minnekänn pyydetä eikä pidetä yhteyksiä kuin jos pakko.
Olen 23-vuotias ja rankan raskausajan ja synnytyksen jälkeen palautunut takaisin omiin mittoihini(painoa tuli 24kg). Moni on kehunut minua kauniiksi,ja mielessäni onkin käynyt, että ovatko ihmiset kateellisia jos toisella menee hyvin??
En keksi mitään järkevää selitystä ystävieni käyttäytymiselle!!
Juttu lähti rönsyilemään, mitä teen? Itsehillintää tarvii harjoittaa,mutta entä jos joskus vaan pimahtaa ja lyön???
Oikeesti,nyt on hätä ja haluan asiallisia vastauksia.
Minulla on ennenkin käynyt mielessä ns."kovat otteet", mitään en ole kuitenkaan tehnyt-vielä.
Mistä saan apua? Elämä kaikinpuolin kunnossa, oma uusi koti,menin vähän aikaa sitten naimisiin.Minua suoraan sanoen vitutti olla juhannuksena kotona-selvin päin.
En ole ikinä ollut alkoholiin menevä,mutta miksi nyt alkaa menojalkaa vipattamaan?? Mieheni lähtee melkein joka ilta kaverinsa kanssa kahville tai ajelemaan tms.salille ym.
Minä homehdun kotona suurimman osan aikaa, siivoan, teen ruokaa,olen lapsen kanssa. Minulla ei ole harrastuksia,ja jos olisi,niin minulla ei ole ystäviä,joideen kanssa harrastaisin.
Eräs "ystävä-äitini" katkaisi juuri välinsä minuun,koska pyysin häntä jo kolmatta kertaa maksamaan velkansa. Hän suuttui siitä ja sanoi, että meihin on uponnut jo niin paljon rahaa(polttarit ja häät), että luulis et meil sitä rahaa on,että miten mä voin pyytää häneltä niitä velkoja,kun hän saa vaan kotihoidontukea ja siitä pitää maksaa vuokra ym.ym.
Tuntuu, että minussa on AINA Vika,kivointa täs on se, etten TOSIAANKAAN tiedä,mitä olen tehny ns. ystävilleni,kun minua ei ikinä minnekänn pyydetä eikä pidetä yhteyksiä kuin jos pakko.
Olen 23-vuotias ja rankan raskausajan ja synnytyksen jälkeen palautunut takaisin omiin mittoihini(painoa tuli 24kg). Moni on kehunut minua kauniiksi,ja mielessäni onkin käynyt, että ovatko ihmiset kateellisia jos toisella menee hyvin??
En keksi mitään järkevää selitystä ystävieni käyttäytymiselle!!
Juttu lähti rönsyilemään, mitä teen? Itsehillintää tarvii harjoittaa,mutta entä jos joskus vaan pimahtaa ja lyön???
Oikeesti,nyt on hätä ja haluan asiallisia vastauksia.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vuokraa lastenhoitaja päiväksi/illaksi. Esim http://www.mll.fi (meillekin on tätä suositeltu, tosin emme _vielä_ käyttäneet)
Onko sinulla ajokortti ja auto käytössäsi? Muksu mukaan ja baanalle. Ei sinne kotiin kukaan tule, jos et vasiten kutsu.
Menkää uimarannalle, uimahalliin, kahviloihin, kiertäkää kauppoja, kulje silmät auki ja laita vielä lisäksi ystävän haku-ilmoitus nettiin. Jossa haet pienten lasten äitejä kaveriksi.
Edellisen vastaajan viesti hakea MLL apua on myös hyvä, mutta ei se sinun elämääsi muuta, vaan sinä itse. Hyvää kesää!
Kortista löytyy oikea osoite.
Hyvä, että olet havahtunut tässä vaiheessa! Ei se elämä nimittäin helpommaksi käy lapsen kasvaessa tai jos tulee sisaruksia..
Oman kokemuksen pohjalta suosittelen ottamaan niskasta kiinni ja hankkimaan harrastus ja edes yksi ystävä. Alkuhan on aina se vaikein juttu, mutta voin luvata, että kun otat itseäsi niskasta kiinni niin loppu sujuu helpommin! Ja kukapa se kissan hännän nostaisi jos ei kissa itse?
Itse olen kahden pienen kanssa kotona, uudella paikkakunnalla ja 4 seinää todellakin ahdisti välillä! Sen verran olen itselleni tehnyt selväksi, että lapseen en ikinä, ikinä koske, joten kun liikaa kiehuu, niin poistun suosiolla paikalta.
Löysin hyviä ystäviä srk:n perhekerhosta sekä paikkakuntani äitien nettipostituslistalta. Lisäksi pidän yhteyttä vanhoihin ystäviini ahkerasti sp:lla.
Mieheni on suurenmoinen, ja auttaa kaikin keinoin jaksamistani! Saan käydä niin paljon ulkona kun haluan miehen työpäivän jälkeen. Käyn kylläkin melko harvoin.. Jumpan aloitin, samoin kävelylenkit. Aivan taivaalinen tunne kun saa hiukan hikeä pintaan, maailma näyttää NIIN paljon valoisammalle! Suosittelen siis myös miehesi kanssa keskustelua aiheesta, luulisi hänenkin ymmärtävän sinunkin tarpeesi käydä harrastamassa! Ei se ole hänen yksinoikeutensa kun lapsen olette kerran yhdessä hankkineet! Vaikka hän leivän toisikin pöytäänne, sinä kasvatat sitä viljaa jonka sato korjataan (kasvatat ja hoidat lastanne).
Mitä tuohon "ystävääsi" tulee, niin älä moista murehdi! Äläkä sitäkään, mikä SINUSSA on vikana. Postiviisella asenteella ja rohkeudella olla oma itsensä pääsee pitkälle! Toki toisetkin on tärkeää huomioida, kuunnella myös toisen kuulumisia ja myötäelää.
Nyt siis se kissa pöydälle ja päätä mikä tai mitkä ilta/illat viikosta on SINUN! Hanki harrastus joka on mieleesi. Tee miehellesikin selväksi, että se on sinun oikeutesi omaan aikaan ja hänen oikeutensa olla lapsen kanssa sen aikaa kahden!
Jos vielä tulee hetkiä jolloin meinaat kajota pieneen lapseesi, poistu heti paikalta! Jos ei auta, kysy apua neuvolasta tai vaikka neuvovasta puhelimesta, esim. MLL (Vanhempainpuhelin 06001 2277, 0,08e/min pvm) Kaikkein tärkeintä on, että lapsesi saa turvallisen kodin!
Ota yhteys neuvolan terveydenhoitajaasi ja kerro pahasta olostasi ja siitä että tuntuu ettet jaksa enää. Hän antaa sinulle alueesi perheneuvolan yhteystiedot ja pääset vähän juttelemaan ammatti-ihmisen kanssa. Siellä voitte yhdessä kartoittaa voimavarojasi ja pohtia keinoja, joita täälläkin on jo tullut esiin. Toivottavasti saat ajan, sillä perheneuvoloihin on pitkät jonot. Mielestäni apu sinulle kuitenkin kuuluu koska lapsesi on niin pieni ja tarvitset sen avun nyt, vuoden päästä lapsesi on jo isompi jolloin tarpeetkin ovat erilaiset.
Älä häpeä hakea apua, olet viisas kun toimit silloin kun omat hälytyskellosi alkavat soida. Onnea matkaan!
Oletko sama ihminen joka kirjoitit äidilleni viestin?
Jotenkin kielen käytöstä ja kirjoitusvirheistä aistisin sen suuntaista?
Käy ihmeessä lääkärissä ja kerro kaikista ongelmistasi. He ovat sinua varten!
Meillä päin (siskot ja kaverit) ovat äidit aina karjuneet pää punaisena lapsilleen, syystä, komennettu on niitä muutenkin. Ei se sinusta huonoa äitiä tee.
Jos kuitenkin alat syyttää lapsiasi siitä ettet pääse minnekään tai että miehesi kulkee kylillä, niin se ei ole oikein. Ei lapsi sitä ymmärrä.
Minullakin on mies jolla tuntuu olevan "vapaa" kulku ovesta ulos milloin ja minne vain. Itse koen olevani ajoittain todella yksin ja aina riippuvainen toisista ihmisistä (lapsenhoitajista). Eihän mieheni tarvitse huolehtia lapsille (0,5 v. ja 2 v.) hoitajaa, sehän olen aina minä!!!
Olen aina yrittänyt avoimesti puhua asioistani neuvolassa sekä ystävilleni. Neuvolantäti alkoi jo puhua synnytyksen jälkeisestä masennuksesta... se herätti!
Olen oikeesti aika uupunut kotiäiti!?! Ajattelin heti että asialle täytyy tehdä jotain, lääkkeitä en haluaisi.
Lopetin välittämisen siitä, etteivät ystäväni tai sukulaiseni käy luonani kovin usein (eli yksinäisyydestäni). Noin kymmenen henkilöä ympärilläni pyytää minua aina kylään luokseen!! Ei kahden lapsen kanssa ole helppoa liikkua ja maksaakin se, kun eivät ihan nurkilla asu.
Palasin takaisin vanhaan harrastukseeni, todella huonosta kunnostani riippumatta.
Ostin kaksosten rattaat, nyt päästään mekin (mää ja lapset) kylille =)
Sekä yritän keksiä joka viikko jonkin syyn lähteä yksin ovesta ulos vaikka kavereiden luo tai shoppailee, ihan mitä vain kunhan lähden.
(Ole vaikka kengät jalassa odottamassa miestä töitä ja lähde samalla ovenavauksella, jollet muuten meinaa päästä. Lapsenhoito-ohjeet voit soittaa perästä kännyllä tai vaikka jättää paperin pöydälle. Onhan isäkin lapsenne huoltaja eli se ei ole heteille jättö!)
Kunhan saat hieman kulkea yksin, niin kotonakin jaksaa paremmin.
Ja muista ettei lapsi siitä katoa ja olen ihan varma että kotona lapsesi kanssa viettämäsi aika palkitaan myöhemmin. Iseäni auttoi myös töihin meno heti kun mahdollista (sain vähän aikuista seuraa). Joskus lapsellekin on hyväksi olla erossa siitä karjuvasta äidistä ja äitikin jaksaa olla paremmin taas kotona...
Ja opettele nauttimaan kodin laitosta! (Itse olen aina inhonnut) Mitä enemmän siitä osaa nauttia, sitä paremmalta se tuntuu ja paremmin sitä jaksaa.
Yksi juttu vielä... Tehkää jotain yhdessä perheen kanssa (pakota vaikka miehesi!) sekä kaksin miehesi kanssa.
Toivottavasti tästä on jotakin apua. Tunnelin päässä näkyy aina valoa ;)
Älkää nyt hyvät ihmiset enää tällä vuosisadalla väittäkö, että on ihan hyväksyttävä ja normaali komminikointitapa karjua!
Sitä sattuu varmaan suurimmassa osassa perheitä, mutta koskaan ei pitäisi hyväksyä sitä itsestään selvyytenä! Aina voi kehittää itseään paremmaksi kasvattajaksi, paremmaksi kasvatettavaksi.
Vaatii toki halua ja kunnianhimoa olla hyvä kasvattaja, mutta sen pitäisi myös olla jokaisen lapsen oikeus! Kaikkihan me kasvattajat kuitenkin halutaan lapsistamme hyvä itsetuntoisia, sinnikkäitä, itsevarmoja ja onnellisia. Sen eteen on nähtävä siis vaivaa! Lukekaa edes yksi kasvatusopus elämässänne niin saatte jotain vinkkejä, miten saada lapsesta yhteistyökykyinen ilman huutamista, uhkailua, väkivaltaa tai kovia rangaistuksia. Lapsi, jolle pääsääntöisesti on huudettu ei voi hyvin eikä hänellä ole samoja lähtökohtia menestymiselle kuin lapsi jota on kasvatettu ajatuksen kanssa.
Itse en halua missään nimessä lapsistani kilttejä ja tottelevaisia VAAN myötätuntoisia ja yhteistyöhaluisia! Haluan, että he tottelevat koska haluavat olla yhteistyössä kanssani ei siksi että huudan tai käytän muita pelkoon perustuvia kasvatuskeinoja. Sellaiset keinot tekisivät minusta vihollisen, jolta on suojauduttava. Sen sijaan haluan olla vanhempi jonka puoleen voi kääntyä saadakseen tukea.
Tässä pitkä litania myönteisen kasvatuksen puolesta. Itse en ole siinä guru (vielä ainakaan), mutta joka kerran kun alan huutamaan havahdun ja tiedän, että se ei ole oikein.
Ajattelusi on ainakin kohdallaan, mutta eihän se käytännössä aina niin mene. Onkohan sinua kasvatettu näin, myötätuntoiseksi?
Itse toimin kasvatusalalla, kirjojakin lukenut...
Elämä, kokemus kuitenkin on se suurin kasvattaja, mitä ei tahdo mistään kirjasta löytää.
Ei karjuminen ole minustakaan hyväksyttävä asia, mutta varmasti paheista pienimmästä päästä.
"Meillä päin (siskot ja kaverit) ovat äidit aina karjuneet pää punaisena lapsilleen, syystä, komennettu on niitä muutenkin. Ei se sinusta huonoa äitiä tee. "
Tästähän (lainaus viestistäsi) vastaukseni lähti. Kun kuulostaa hassulle (ja vielä oudommalle kun kerrot olevasi kasvatusalalla), että lapsille karjutaan SYYSTÄ. Tulkitsin tuon niin, että lapset ikään kuin ansaitsisivat karjumista. Näinkö olet mieltä?
Kauniista ajatuksistahan moni muutos tässä maailmassa on saanut alkunsa, miksi siis ei saisi puuttua edes niihin "vähäpätöisimpiin" ongelmakohtiin? Joskushan lapseen kohdistuva väkivaltakin on ollut ihan normaalia, jopa suotavaa. Kuka enää niin ajattelee?
Mielestäni olisi enemmän kuin suotavaa, että jokainen kasvattaja lukisi edes yhden kasvatusopuksen. Ei sen vuoksi, että yrittäisi sieltä plagioida omaan perheeseensä pilkun tarkasti asioita VAAN laajentakseen maailmankuvaansa ja näkemyksiään! Sen verran ahdasmielistä porukkaa täälläkin välillä tuntuu pyörivän selkäsaunoineen ja muine pelkoon perustuvine "kasvatuskeinoineen", että kunpa jokainen voisi osaltaan yrittää tehdä lapsistaan onnellisempia ja myös menestyvämpiä.
Turha sitä kehitystä on yrittää jarruttaa, vaikka eräät niin haluaisivatkin tulevaisuudenfobioidensa takia!
Olet ihan oikeessa.
Ehkäpä mun viesti tuntui hieman karkeammalta kuin olen asian ajatellut... saatamme olla muutenkin hieman "kovaäänisempää porukkaa" kuin keskiverroin. Ääni voimakeinona ei ole kuitenkaan kovin paha juttu. Jos lapsi ei puheesta ymmärrä tekevänsä väärin tai on vaarassa vahingoittaa itseään/toista on silloin otettava käyttöön hieman kuria! Älä viitsi ymmärtää väärin, onhan meidän kuitenkin suojeltava lapsiamme! Kun lapsi on vastaanottavainen voimme hänelle sitten kertoa hieman perustellummin mitä on tapahtunut.
Oletkin jo saanut hyviä neuvoja joihin itsekin yhdyn ja toivon että pystyt ne myös toteuttamaan. Kyllä jokainen äiti joskus väsyy ja varmasti uupuu siihen kotona olemiseen ja lapsen seuraan. Vaikka lapset ovatkin niin ihania, ovat ne myös tolkuttoman hermoille käypiä toisinaan, mitä sitä kieltämään!
Pidä siis huoli että saat sitä omaa aikaa, ei ole sinun velvollisuutesi olla koko ajan 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemänä päivänä viikossa kotona neljän seinän sisällä. Miten miehesi voi JOKA ILTA olla omilla menoillaan, itse en ainakaan sulattaisi tuollaista! Hanki heti oma harrastus, vaikka kerta viikkoon joku kunnon "hikirääkki", se ainakin auttoi itsellä ja tuntui että pinna venyy huomattavasti paremmin kuin silloin jos vaan nyhjäilee lasten kanssa kotona. Itse sain myös avun rentoutusharjoituksista, rentoutuskaseteista ja siitä, että annoin itselleni luvan olla "epätäydellinen" äiti.
Ja sanoisin ettei tuollaista ihmistä kannata edes ystäväksi sanoa... joutaa hävitäkin elämästä! Ja harrastukseen ei tarvita ystävää, voit aloittaa sen aivan hyvin itseksesi. Siellähän sinä tapaat ihmisiä, kunhat rohkeasti alat jutella ja tutustua. Tietysti paikkakunnasta riippuu, mutta tuntuu että kyllä joka kyläpahasessakin on jos jonkinlaista perhekerhoa sun muuta, eikä kannata vieroksua seurakunnan järjestämää toimintaa, tavallisia äitejä siellä käy lapsineen, eikä kaikki ole mitään hartaita uskovaisia jos niitä vieroksut! Kun tuntuu tosi pahalta ja meinaat lyödä, mene vaikka hetkeksi ulos. Lapsen jättäminen yksin hetkeksi on pienempi paha kuin kiinni käyminen.