Keksittyjä perinteitä...
Italialainen keittiö saattaa olla yksi maailman tunnetuimmista ja rakastetuimmista – usein kuviteltu kokoelmaksi vanhoja reseptejä ja paikallisia perinteitä, joita taitavat nonnat ovat säilyttäneet vuosisatojen ajan. Mutta nyt ruokahistorioitsija paljastaa yleisiä myyttejä ja vääriä tarinoita väittäen, että italialainen keittiö sellaisena kuin me sen tunnemme, on tuskin muutaman vuosikymmenen vanha.
Ruoka on epäilemättä olennainen osa maan kulttuuria ja identiteettiä – niin paljon, että italialaiset arvostavat napolilaista pizzaa tai pastaa alla carbonaraa yhtä paljon kuin saappaan muotoisen niemimaan suuria historiallisia ja taiteellisia aarteita. Tarinat ovat täynnä vuosisatoja vanhoja paikallisia riitoja siitä, missä kaupungissa on parasta täytettyä pastaa, kun taas jokaisella paikallisella juustolla tai suolalihalla on todennäköisesti linkkejä renessanssiin tai keskiaikaan.
Alberto Grandi , elintarvikehistorioitsija. Grandi väitti haastattelussa, että pasta alla carbonara keksittiin Italiassa heti toisen maailmansodan jälkeen käyttämällä Yhdysvaltain armeijan tarvikkeita, kuten pekonia ja munankeltuajauhetta, mikä vastustaa yleistä uskomusta, jonka mukaan aito resepti sisältää porsaanleuan ja roomalaisen pecorinojuuston.
Ajatus siitä, että monilla rakastetuilla resepteillä ja tuotteilla, kuten juustoilla tai suolalihalla, on satojen vuosien historia, Grandi ja Soffiati väittävät, on puhdasta fantasiaa. Ruokailu muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Mikään tuote tai resepti ei ole aina ollut sellainen kuin me sen nyt tunnemme, ja useimmilla ruoilla on lyhyempi historia kuin useimmat ihmiset kuvittelevat.
Onko italialainen keittiö todella amerikkalaista?
Grandi väittää, että maahanmuutto teki italialaisesta keittiöstä sen, mitä se nykyään on. Miljoonat ihmiset lähtivät Italiasta 1800- ja 1900-luvuilla ja muuttivat Etelä-Amerikkaan, Pohjois-Amerikkaan ja Euroopan maihin. He jättivät jälkeensä köyhyyden koetteleman maan, jossa ruokavalio rajoittui muutamiin tuotteisiin. Pellagra, B3-vitamiinin puutteesta johtuva sairaus, oli endeeminen useilla alueilla Italiassa 1800-luvun lopulla.
New Yorkin Ellis Islandille laskeutuneet italialaiset jättivät taakseen nälän ja kurjuuden. Ja juuri "uudessa maailmassa", Grandi väittää, italialaiset maahanmuuttajat löysivät vaurauden ja ainekset luodakseen reseptejä, jotka lopulta tekivät italialaisen ruoan suosituksi maailmanlaajuisesti.
Monet italialaiset eivät kuitenkaan tunne tätä historiaa. He saattavat kuvitella, että heidän rakastetut reseptinsä ovat syntyneet Italiassa, siirtyneet muuttumattomina sukupolvelta toiselle ja lopulta viettäneet italialaiset siirtolaiset ulkomaille. "Saattaa vaikuttaa siltä, että muu maailma ei tiennyt kuinka syödä, ennen kuin yhtäkkiä italialaiset saapuivat", Grandi sanoo. Hän uskoo, että on puhdasta myyttiä – sosiaalisen median suosiota – että nonnat opettivat amerikkalaisia valmistamaan täyteläistä, aitoa italialaista ruokaa.
Pizza on tunnetuin esimerkki tästä. Se syntyi halvana katuruokana Napolissa, 1800-luvulla se oli melkein synonyymi köyhyydelle ja saastalle. Pizza on "uunissa paahdettua kuoritettua leipätaikinaa, jonka päällä on kastiketta vähän kaikkea", kirjoitti Pinocchio-kirjailija Carlo Collodi vuonna 1886 . Hän lisäsi, että pizzassa oli "monimutkaista likaa, joka vastaa täydellisesti sen myyjän ilmaa".
Italialainen keittiö saattaa olla yksi maailman tunnetuimmista ja rakastetuimmista – usein kuviteltu kokoelmaksi vanhoja reseptejä ja paikallisia perinteitä, joita taitavat nonnat ovat säilyttäneet vuosisatojen ajan. Mutta nyt ruokahistorioitsija paljastaa yleisiä myyttejä ja vääriä tarinoita väittäen, että italialainen keittiö sellaisena kuin me sen tunnemme, on tuskin muutaman vuosikymmenen vanha.
Ruoka on epäilemättä olennainen osa maan kulttuuria ja identiteettiä – niin paljon, että italialaiset arvostavat napolilaista pizzaa tai pastaa alla carbonaraa yhtä paljon kuin saappaan muotoisen niemimaan suuria historiallisia ja taiteellisia aarteita. Tarinat ovat täynnä vuosisatoja vanhoja paikallisia riitoja siitä, missä kaupungissa on parasta täytettyä pastaa, kun taas jokaisella paikallisella juustolla tai suolalihalla on todennäköisesti linkkejä renessanssiin tai keskiaikaan.
Alberto Grandi , elintarvikehistorioitsija. Grandi väitti haastattelussa, että pasta alla carbonara keksittiin Italiassa heti toisen maailmansodan jälkeen käyttämällä Yhdysvaltain armeijan tarvikkeita, kuten pekonia ja munankeltuajauhetta, mikä vastustaa yleistä uskomusta, jonka mukaan aito resepti sisältää porsaanleuan ja roomalaisen pecorinojuuston.
Ajatus siitä, että monilla rakastetuilla resepteillä ja tuotteilla, kuten juustoilla tai suolalihalla, on satojen vuosien historia, Grandi ja Soffiati väittävät, on puhdasta fantasiaa. Ruokailu muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Mikään tuote tai resepti ei ole aina ollut sellainen kuin me sen nyt tunnemme, ja useimmilla ruoilla on lyhyempi historia kuin useimmat ihmiset kuvittelevat.
Onko italialainen keittiö todella amerikkalaista?
Grandi väittää, että maahanmuutto teki italialaisesta keittiöstä sen, mitä se nykyään on. Miljoonat ihmiset lähtivät Italiasta 1800- ja 1900-luvuilla ja muuttivat Etelä-Amerikkaan, Pohjois-Amerikkaan ja Euroopan maihin. He jättivät jälkeensä köyhyyden koetteleman maan, jossa ruokavalio rajoittui muutamiin tuotteisiin. Pellagra, B3-vitamiinin puutteesta johtuva sairaus, oli endeeminen useilla alueilla Italiassa 1800-luvun lopulla.
New Yorkin Ellis Islandille laskeutuneet italialaiset jättivät taakseen nälän ja kurjuuden. Ja juuri "uudessa maailmassa", Grandi väittää, italialaiset maahanmuuttajat löysivät vaurauden ja ainekset luodakseen reseptejä, jotka lopulta tekivät italialaisen ruoan suosituksi maailmanlaajuisesti.
Monet italialaiset eivät kuitenkaan tunne tätä historiaa. He saattavat kuvitella, että heidän rakastetut reseptinsä ovat syntyneet Italiassa, siirtyneet muuttumattomina sukupolvelta toiselle ja lopulta viettäneet italialaiset siirtolaiset ulkomaille. "Saattaa vaikuttaa siltä, että muu maailma ei tiennyt kuinka syödä, ennen kuin yhtäkkiä italialaiset saapuivat", Grandi sanoo. Hän uskoo, että on puhdasta myyttiä – sosiaalisen median suosiota – että nonnat opettivat amerikkalaisia valmistamaan täyteläistä, aitoa italialaista ruokaa.
Pizza on tunnetuin esimerkki tästä. Se syntyi halvana katuruokana Napolissa, 1800-luvulla se oli melkein synonyymi köyhyydelle ja saastalle. Pizza on "uunissa paahdettua kuoritettua leipätaikinaa, jonka päällä on kastiketta vähän kaikkea", kirjoitti Pinocchio-kirjailija Carlo Collodi vuonna 1886 . Hän lisäsi, että pizzassa oli "monimutkaista likaa, joka vastaa täydellisesti sen myyjän ilmaa".
Vastaukset 12
Vanhimmat
Armeija marssii vatsallaan. Mitä parempi ruoka, sitä parempi armeija.
Oikeaa lihaa sen täytyy olla. Muuten ei jaksa marssia.
Ilmakuivatettua kinkkua. Se ei pieretä, kun marssitaan.
Loistavaa kopiointia, joka ei liity mitenkään palstan aiheeseen.
Kun kopioi, lähde pitää mainita.
Lähde.
https://kotiliesi.fi/wp-content/uploads/2021/05/4865927.jpeg
Mites italialainen keittiö liittyy tämän palstan aiheeseen?
Keskusta tekee meille ruuan. Kai nyt tyhmempikin huomaa.
Keittiöllä on valtiosta riippumatta selvä kytkös maataloustuotantoon, jonka puolustaja Suomen Keskusta on.
Ei Keskusta tietenkään ainoa keittiöön kytkeytynyt puolue ole. Esimerkiksi kokoomuslainen Marttaliitto antaa vinkkejä niin ruokaresepteihin kuin tiskaamiseenkin, mutta hakee nykyään hajueroa reseptien kotimaisuuteen. Tiskiaineeksi Marttaliitto suosittelee edelleen ulkomaalaista Fairyä.
No ei mitenkään. Ootko amis vähän tyhmä?
New Yorkissa italialaiskortteleissa saa ylikypsää pastaa ja lihapullia tomaattikastikkeessa.
Ei sillä ole mitään tekemistä italialaisen keittiön kanssa. Kuten ei ole texmexillä aidon meksikolaisen keittiön kanssa.. Tai louisianan keittiöllä ranskalaisen keittiön kanssa.
Roomalainen levypizza, napolilainen pehmeäpohjainen ja ohut ja rapeapohjainen New Yorkin pizza ovat kaikki ihan eri ruokia.
Aitoon carbonaraan kuuluu sianposki mikä lähinnä muistuttaa kaupoissa myytävää suolakylkeä ei siis pekoni, keltuaiset, spagetti, pecorino juusto ei parmesaani suola ja mustapippuri. Muut ovat muunnoksia.
Kyllä parasta Suomalaisen emännän tekemä ruskeakastike jauhelihapullilla. Siinä makua jota ei laitosruuista saa. Tääälläkin varmaan laihoilla laitosruuilla joissa ei makua. Meillä oli tänään juuri sitä + monet siinä rinnalla, peruna -riisi -puolukka... Eilen oli -rieska -suolalohi -perunamuusi -metsäsienikastike -kyljykset -kasvikset
-rosollit. Vedelmakiisseli jälkiruokana. Joka vaan sanoo että hän on saanut parempaa, ei ole näitä hyviä kotiruokia koskaan saanutkaan.
Emännät on eteviä ruuanlaitossa, joilla siihen taipumista, eikä vain avata muovipaketti jota lämmittää.
Lähde lienee wikipedia.