Minä kävin eilen perjantaina, tuon uskomattoman valkoisen talon episodin jälkeen, pitkän ja pohdiskelevan keskustelun tekoälyjen kanssa ihmisen käyttäytymisestä, moraalista, poliittisten tavoitteiden tärkeydestä.
Kun kyseessä on jopa koko maailman rauha tai miljardien omaisuus ja tuotto, pitää homma viedä kunnolla maaliin asti. Trump on peluri, ehkä parempi näyttelijä kuin Reagan oli aikoinaan. Zelenkyj tuli itse Presidentikjsi suoraan viihdemaailmasta. Eilen nähtiin sellainen spektaakkeli, ettei paremmasta väliä.
Trumpin ja Zelenskyj:n keskustelu, huutaminen ja ilmeinen välirikko ovat vain näyteltyä totuutta. Trump tietää kyllä miten valtiomiehen pitää käyttäytyä, "syytti" Zelenskyjtä käyttäytymisen puutteesta, ei pukua, ei ollut tarpeeksi nöyrä Trumpille jne jne.
Trump itse vei Presidentillisen käytöksen aivan uudelle tasolle, minä aloin epäilemään että koko juttu on näytelmää, kun hän alkoi syyttämään Zelenskyjtä komannen maailmansodan kanssa pelaamisesta. Kilahti tavallaan yli. Trump ei ole suotta presidentti. Istuin varmaan puolisen tuntia iltauutisten jälkeen miettien, että koska joku sanoo "näytelmä".
Samalla mietin, MIKSI. Tässä on takana nyt joku muu juju, joko kiinalaisten, venäläisten tai sitten kotimaan ihmisten pettämiseksi. Samalla mietin mitä vaaroja tämä aiheuttaa, meneekö tämä vielä niin että Trump ei päästä Zelenskyjtä kotimatkalle ennen kuin allekirjoittaa sopimuksen mineraalivarantojen luovuttamisesta yhdysvalloille...
En epäile etteikö tästä saada vielä vuorokauden jatko näytelmälle. Sitten trump saa nimmarin sopimukseen ja ylpeilee sillä, Samalla Zelenskyj saa sanakarin viitan, joka vasta painostuksen jälkeen pääsi vankeudesta kotiin. Tämä on kyllä ihan next level-kamaa maailmanpolitiikassa, vaikka löytyyhän näitä näyteltyjä draamoja hallitsijapiireistä jo vuosisatojen takaa.
Älkää murehtiko, ei ala uutta maailmansotaa. Tässä on nyt punottu juoni, kiero juoni, jonka tarkoituksia en vielä kokonaisuudessaan ymmärrä.
Trump kusettaa koko maailmaa!
47
444
Vastaukset
- Anonyymi
Ei kuulu Selänteestä mitään?
Persut hiljaa?
Onko kiva löytää itsensä Putinin leiristä?
Trump Putin
Stalin Hitler- Anonyymi
Trumpia motivoi oma napa ja raha. Kaikki muu on toissijaisia asioita.
- Anonyymi
Orpolla ja Trumpilla paljon yhteistä. kumpikaan ei kuuntele ketään eikä välitä seurauksista,tuloksena täysi kaaos idioottimaisuudella säestyksellä.
- Anonyymi
Tuon kyllä sanoit osuvasti ja Kokoomus eikun jyllää persujen kanssa että mistä saatais viimeisetkin eurot puristettua uusiin aseisiin köyhiltä
- Anonyymi
Hyvin sanoit kyllähän KOKOOMUS JA PERSUT HYVINVOINNIN TÄYSTUHOT
- Anonyymi
Kiitos aloittajalle, olipa todella hyvä analyysi. Ja totta, kyllä molemmat ovat näyttelijäkykynsä näyttäneet. Aika kutkuttava ajatus, jos näytelty riita jää maailmanhistoriaan suurena konfliktina...
Katsotaan mitä petteri sanoo kymmeneltä tästä asiasta. Todennäköisesti kauhistelee tilannetta. Minä alan myös pikkuhiljaa viehättyä ajatuksestasi, että eilinen tv-kameroiden edessä ollut tilanne oli käsikirjoitettu ja näytelty. - Anonyymi
Niin, varmasti Trump ja varapressa näyttelivät, Zelenskyj näytti välillä kuin minä jälki-istunnossa jossa opettaja ja rehtori toruvat tuhmuuksista. Kyllä Zelenskyj osoitti suoraselkäisyyttä, Ymmärsi pelin hengen, en uskonut että hän näytteli, oli hämmästynyt tästä "suorasta oikeudenkäynnistä", minkä sika-trump järjesti, varmasti Puten kanssa suunniteltu juttu.
- Anonyymi
Minäkin halusin uskoa että Trump on kova neuvottelija ja taktikko.
Nyt olen tajunnut että sellaiseen tarvittaisiin tietoa, älyä, kärsivällisyyttä ja harkintaa.- Anonyymi
Kyllä ja mitään niitä ei häneltä löydy-valitettavasti.
Eikä käytöstapojakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ja mitään niitä ei häneltä löydy-valitettavasti.
Eikä käytöstapojakaan.Normaali Jenkin käytös tuli vaan oikeesti esille naamiot tais valahtaa esille kyllä orpo ja stuppi saa maistaa omaa lääkettään samoin kuin tämä yks Jenkin narri joka aina on vinkumassa että jos et ole meidän kanssa samaa mieltä olet meitä vastaan ,en muista nimeä mutta on oikea Jenkin nuolija
- Anonyymi
Tottakai se oli näyteltyä, sovittua toimintaa Trumpin puolelta. Tarkoitus oli nöyryyttää, sättiä ja murjoa Zelenskyjtä (Venäjän toiveiden mukaisesti) niin, että se suostuu järkyttävään korvaus-pakettiin, joka tuhoaa Ukrainan maaperän ja talouden.
Yrittäkää ymmärtää että maailma on muuttunut, paskat demokratialle, nyt on vahvimman laki. Euroopassa on turha kitistä asiasta, lammaslaumaa. Koko Trumpin valtakauden toiminta on kirjoitettu jo pari vuotta sitten. Tässä, lukekaa mitä on tulossa: https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/721c8095-b512-4860-a588-5f1356a17abd - Anonyymi
Trump haluaa Putlerin Venäjästä liittolaisen taistelussa maailman ylivallasta, minkä taistelun USA on häviämässä Kiinalle. Ukraina ja muut pikkumaat Trumpille pelimerkkejä kaupoissa Putlerin kanssa.
”Kun kurjet aloittavat tanssin, varpusten on syytä olla hiljaa” sanotaan.
Ugh, olen puhunut. - Anonyymi
Trump ei ole ollut ystävä kolmeen viikkoon.
Nyt tuli selväksi ettei Amerikka ole edes luotettava sopimuskumppani.- Anonyymi
Minä olen ainakin jo aikaisemmin kommentoinut että usa on pahin roistovaltio maapallolla
- Anonyymi
3. Maailmansota on ollut lähellä sillä Pentagon ilmoitti että sodan aikana on ollut 50 % mahdollisuus siihen että 3. Maailmansota alkaa ( Venäjä tekee ensi-iskun ydinohjuksillaan jonka seurauksena alkaa 3. Maailmansota ).
- Anonyymi
Mielenkiintoista tuleeko Jenkkilään pörssi romahdusta jos tulee niin milloin. On tuo Trump sen verran aikaan saava ihminen.
- Anonyymi
Trump jörjesti Putinin pyynnöstä ansan Zelenskyilke.
Venäjä haluaa tuhota koko Ukrainan. Trump auttaa siinä hommassa Putinia.
Trumpin palliti on tiukasti Putinin kourassa. Ei voi mitään.- Anonyymi
Just joo tais kuitenkin tumppi huomata minkälainen oligarkki joukko on ukrainaa ollut lahtaamassa
- Anonyymi
ameriikassa on nyt sellaiset pellet ja vesipäät johtamassa että ihmetellä täytyy ! maailman tyhmin presidentti historiassa ! varapressa samaa kaliperia ! musk sekopää !
- Anonyymi
No mites se on ääni ķokoomus ukon kellossa muuttunut kun totuus jenkeistä alkaa oikeesti tulla ilmi ja salelelle kanssa että mites kävi niiden naamioiden ja kukas se kanssa meinaa ottaa muut maat valtaansa jossa on mineraaleja ,luulenpa että jenkki hamuaa Suomenkin mineraaleja ja meidän nilikit vielä hamuaa tätä rosvojoukkoa tänne
- Anonyymi
Joko tilanne oli lavastettu tai sitten ei. Sitähän me emme voi tietää. Toisaalta on melko selvää että Trump on todellisuudesta irtaantunut tapaus ja saattaa kuvitella että tekee uutta kautta diili ohjelmaan. Ja entäpä Trumpin kaipuu diktaattoriksi. Hän noudattaa selkeästi opasta Tie diktaattoriksi. Toteuttaa nyt ensi vaihetta raivaamalla hallinnosta pois kaikki omallle agendalleen vieraat viranomaiset. Eipä ota huomioon mitä nämä raivatut tietävät ja osaavat, ja sen perusteella kuinka haluttuja palkollisia ovat esim. Kiinalle. Eli Trump kusee, ja pahasti, omille kintuilleen.
- Anonyymi
Nyt kun tuosta aloituksesta on vuorokausi, en voi kuin ihailla aloittajan ajatuksen terävyyttä. Nyt myös Yle ja useat ulkomaiden ministerit ovat puhuneet näyttelemisestä, ansasta jne.
Miten tekoälyt ja sinä päädyitte tuohon lavastetun riidan johtopäätökseen? Loistavaa. Mietin tässä aamuyön tunteina, että ehkäpä myös Trump avustajineen käytti tekoälyä luodakseen tuon ansan, johon Z astui, ehkä täysin tietoisena siitä että tämä on ansa...- Anonyymi
Koska nyt käydään sotaneuvotteluita, kuuluu asiaan myös taustalla vaikuttava strategistien, propagandistien, psykologien ja muiden analyytikkojen toiminta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykologinen_sodankäynti
- Anonyymi
Voisiko "juoni" olla sotahullun Euroopan pakottaminen rauhaan?
- Anonyymi
Zelenski on täysin huume hörhö kääpiö pelle ja usa tietää tämän ,narkkari konna on kavaltanut miljardeja avustus rahoja omaan käyttöönsä ,mutta niin kuin sinäkin sotapsykkoosissa oleva aivo kääpiö et halua sitä vain hyväksyä.😂
- Anonyymi
Näin on ja maamme on tätä paskaa rahoittanut jo 4 miljardia maamme hyvinvoinnin tuhoksi
- Anonyymi
Osa käyttää presidentti Zelenskyistä nimityksiä narkkari, rikollinen jne. Jätän moiset omaan arvoonsa. Mutta koska myös Trump on samanlainen liituraita-talousrosvo, mietin vähän syvemmälti, mikä on yhteiskunnan tila.
Jos maan johtoon pääsee rahalla, onko vaara että jokaista yhteiskuntaa / maata johtaa kohta joku rikollispomo? Siinä tapauksessa, missä on moraalimme, oikeudentajumme? Vai onko tuo ns vahvemman laki ainoa laki rosvopäällikön lisäksi?
Joku voi naurahtaa, mutta kyllä tässä tuntuu että kun amerikka vajosi sivistymättömyydessään takaisin keskiajalle, pitää muun maailman seurata, demokratialla ei ole juuri puolustuskeinoja raakalaismaisen voiman varalle. Ainoastaan täysimittainen vallankumous, mutta eihän sellaista nykyään tapahdu. - Anonyymi
Kovasti nyt sätitään Trumpia ja varsinkin sen rosvousintoa. Trumpin valinnan takana on kuitenkin isompi joukk fanaattisia republikaaneja, tässä vähän taustaa mihin amerikka on matkalla: 2022 alkoi eräs vanhoillinen ajatushautomo miettimään tulevaa toive-amerikkaa. He kokosivat Republikaanien joukosta professoreita, virkamiehiä ja muita ajattelijoita. He kirjoittivat monisatasivuisen "Project 2025" - teoksen, jossa vedetään suuntaviivat tulevan Republikaanisen amerikan rakentamiselle.
Trump voi ollä vähän pelimies, mutta republikaaneilla on nyt selkeä päämäärä ja heidän tultua valtaan he toteuttavat nopealla tahdilla tuota suunnitelmaa. Suunnitelma ei ole salainen, sille on omat nettisivutkin olemassa.
Jos yhtään kiinnostaa Amerikan kehittymisen suuntaviivat, ne löytyvät netistä, Lue se äläkä veistele omiasi Trumpin päämääristä ja myllerryksestä mikä siellä on nyt menossa. Teos löytyy osoitteesta https://www.project2025.org/policy/ - Anonyymi
Toivittavasti taitavat toimittajat selvittävät, että millä Putin kiristää Trumppia.
Trump toimii selvästi Venäjän pillin tahtiin. Niin kuin se YK:n äänestys! - Anonyymi
Trumb ainoa järkijätkä. Rätti suomentollojen lärviin. Lähtivät täysillä mukaan Bidevaarin kusetukseen!
- Anonyymi
Mikä tuossa on muka ihmeellistä normaalia maapallon suurimman roistovaltion politiikkaa jonka narriksi meidänkin nilikit lähti
- Anonyymi
OLEN SAMAA MIELTÄ.
”Entinen diplomaatti ja historioitsija, valtiotieteiden tohtori Jukka Seppinen, 79, toteaa, että vaikka Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin tapaaminen päättyi kovaan riitaan, se ei lopulta ole kovin merkityksellistä.” IL 2.3.2025
Trump puhui kyllä kiihkeästi Selenskin tapaamisessa. Hän toi kuitenkin selkeästi esille pelkonsa, että hän olettaa kolmannen maailmansodan uhan olevan todellinen ja, että sen välttäminen edellyttää uudenlaista diplomatiaa. Trump vaikutti aidosti uskovan siihen, että tekemällä mineraalidiilin, sota Ukrainassa saadaan rauhoittumaan. Oletukseksi jäi ilmaan, että hän uskoo, että Venäjä kuuntelee häntä ja pitää USA:n ydinpommeja reaalisena vastavoimana.
Mineraalidiili olisi kuitenkin täysin arvaamaton Ukrainan kannalta ja huokasin helpotuksesta kun sitä ei allekirjoitettu. Kuten etukäteen arvelinkin ja Vancen puheet oikeusasteissa ratkaisuista sopimustulkinnoissa, oletettavasti USA:ssa, sisältää mahdollisuuden ”kaikkien juridisten vilunkipelien äidin” ilmestymiselle oikeustulkinnoissa ja valtapeleissä. Oletinkin, että sopimukseen olisi kirjattu vain spekulatiivisia, tarpeen mukaan tulkittavia linjauksia ja spekulantit olisi piilotettu ”myöhemmin sovittaviin yksityiskohtiin. Suuri helpotus oli kuulla, että Selenski kieltäytyi korttipeleistä. Harmittaa Trumpin viittaus korttipeliin. Uskon Trumpin vilpittömyyteen, mutta jokainen, joka on nähnyt kaupallisia kieroja sopimustekstejä ymmärtää millaisia vedätyksiä lain ja oikeuden nimissä ja varjolla niihin voidaan mielivallassa kätkeä. Varsinkin jos todetaan, että sopimus on allekirjoitettava heti. Tuossa prosessissa uskon myös Vancen vilpittömyyteen. Mutta mineraalisopimuksen kiireinen allekirjoittamisvaatimus oli outo ja siksi arveluttava. Olen muutamissa kirjoituksessani tuonut esille esim. neljä kauhuskenariota sen potentiaalisista seurauksista. Se olisi ollut kuin pikkusormen antaminen paholaiselle, jonka ideana on viedä pelin hengessä koko käsi.
Selenski oli ihmeen rauhallinen ja osoitti jälleen eriyistä kestävyyttä. Kumpikin osapuoli kuumeni ja harmistui. Näen tuon kiihkeän epäonnistuneen neuvottelun niin, että neuvotteluihin tuli mukaan epäonnea, joka johtui huonosta valmistelusta ja joistakin hätä-ulottuvuuksista, jotka kummallakin puolella pöytää ohjasivat ja pakottivat hyvät ja hyvää tarkoittavat miehet kiihkeästi väittelemään. Annos tunteellisuutta tuli myös johtuen erilaisista tempperamenteista ja taustamuuttujista.
Trumpia oli selvästi ohjailtu tunteellisesti Venäjän taholta viittaamalla neuvotteluissa Venäjän kanssa yhdistäviksi koettuihin tunteisiin noitavainoista, joihin kumpikin oli syyttömänä joutunut. Trump on aidosti kokenut olleensa demokraattien noitavainon kohteena. N. 95 oikeusjuttua oli päätyä, jos Trump olisi hävinnyt vaalit, Trumpin koko omaisuuden menettämiseen ja elinikäiseen vankilatuomioon. Vain voitto vaaleissa pelasti hänet joutumasta tuohon kauheaan kohtaloon. On täysin ymmärrettävää, että Trump on niin vihainen. Vance toi esille Selenskin lobbaukseen vaalien alla Trumpin saamiseksi noihin kohtalon pyörteisiin. Mieti itse, olisitko vihainen ja jopa kostonhaluinen tuollaisen jälkeen. Trumpin puheeseen vaikutti myös se, että hän reagoi noihin noitavainoihin juuri niin kuin hirtettäväksi vilunkipeleillä tuomituksi tuleva, nipin napin selvinnyt, posttraumaattisesti kokee. Vance on oikea ja lojaali valinta varapresidentiksi.
Selenski on sotasankari puolustettuaan Ukrainan itsenisyyttä. Siksi Ukrainalaisista uutisten mukaan gallupissa tukevat häntä n. 63%. Se on suuri luku. Aina on myös toisinajattelijoita, se on normaalia demokratiassa.
Näen sekä Selenskin, että Trumpin äärettömien paineiden alle joutuneina. Traumaattiset kokemukset ovat erilaiset, mutta varmaa on, että kummallakaan ei ole ollut viime vuodet helppoja vuosia. Olenko tulkitsemassa oikein, että kumpaakin pitää ymmärtää kunnon miehinä, jotka tavoittelevat rauhaa Eurooppaan ja Ukrainaan. Pohjimmiltaan heillä on enemmän yhteistä kuin eroja. Venäjäkin on ajautunut väheksytyksi tultuaan ja Itä-Ukrainassa venäläisoligarkkien etuja ajaessaan kalliiseen näyttämishalun kierteeseen, typerään sotaan, jossa on ylpeyden ja ylimielisyyden vuoksi kuollut ja kuolee ihan syyttömiä, sotaan pakotettuja siviilejäkin miljoonaluokassa.
Olen myös sitä mieltä, että Trumpin on nyt rauhoituttava. Mikäkö minä ole sanomaan mitä Trumpin os syytä tuntea ja miten toimia? -Rakkaudella lähimmäistäni kohtaan, joksi Trumpinkin lasken, toivon, että Donaldillekaan ei pahasti kävisi. Eikä USA:lle. - Anonyymi
...Lennän tässä kuin rauhan kyyhky, joka hyväksyy tosin vain oikean totuuden ja oikeudenmukaisuuden, mutta ymmärrän ihmisten inhimillisyyden tunteidenkin myllerryksissä. God Bless USA! God Bless Trump! God Bless Ukraina! God Bless Selenski! In God We Trust!
Koen edelleen, että vaikka tyhmyys ja harkitsemattomuus meihin jokaiseen joskus iskee, että sekä Trump, Vance, että Selenski tahtovat vilpittömästi hyvää pyrkimyksissään. Älkää harhautuko, Eurooppa ja USA ovat ystäviä ja yhdessä rakennamme entistä paremman maailman ihmisten elää ja rakentaa. Vai oletko eri mieltä? Perustele faktoilla! - Anonyymi
Millä ne uhoo? Persauki rääpäle Suomi?
- Anonyymi
USA ei oppinut edellisestä demokratuura-vaiheestaan. Siis F.D.Rooseveltistä.
Natsi-Saksan kaatamisen puitteissa tämä tuki ja voimisti Stalinin hirmuhallintoa e3stottomasti ja vastuuttomuuksiin asti.
Tuhoisana seurauksena oli mm. Itä-Euroopan ajaminen orjuuteen puoleksi vuoisisadaksi, YK:n perustaminen ja tekeminen hyödyttömäksi rikollisvaltioita vastaan suurvaltain veto-oikeuden kautta ja USA:n hallinnon täyttäminen KGB:n agenteilla ja vakoojilla jne. jne.
Karmeana osana tästä oli henkeen ja vereen NL:n palvelijan, Harry Hopkinsin käyttäminen lähimpänä emissaarinaan. Roosevelt teki tästä (presidentin jälkeen USA:n toiseksi vaikutusvaltaisimpana henkilönä (joka asui kriittiset vuodet Valkoisessa talossa).
Tämä sai neuvotella USA:n tarjoamista palveluksista Stalinille ilman että edes suurlähettiläs Standleyn sallittiin tietää mitä Hopkins ja Stalin sopivat USA:n tekevän.
Rooseveltin hallinnon ministeritasolla toimineet agentit (osa näistä paljastui kohta sodan päätyttyä, mutta osa vasta äsken Venona-tutkimusten ansiosta) ja sadat neuvostovakoilijat, jotka Roosevelt oli vapauttanut kaikesta valvonnasta ja avannut ovet lähes kaikkiin USA:n salaisuuksiin, järjestivät Stalinille mm. ydinsalaisuudet.
Ministeritasolla toimineet KGB:n agentit mm. hoitivat suurelta osin USA:n politiikkaa sotaa käyvän Suomenkinj vahingoksi.
Roosevelt järjesti vastustamatta kaiken Stalinin pyytämän mm. Jaltan kokouksessa.
Kun kiroamme YK:n hyödyttömyyttä, ei ihmettelyyn ole aihetta. YK:n säännöiksi hyväksyttiin Molotovin vaatimusten mukaisena. YK:n ensimmäiseksi pääsihteeriksi järjestettiin KGB_agentti norjalainen Trygve Lie.
Tiivis yhteenveto Rooseveltin vastuuntunnottomista teoista, jotka USA:n demokratuuran väljät säännöt tekivät mahdollisiksi on Tage Lindbomin Roosevelt och det andra världkriget (Norma, 1985, 187 s.) . Suosittelen.
Nyt näitä USA:n demokratuuran kelvottomia sääntöjä soveltaa Trump ihmiskunnan (ml. USA) suureksi häpeäksi sekä kuolemanvaaraksi Euroopalle ja koko inhimilliselle maailmalle. - Anonyymi
Nyt, maanantaina puolilta päivin, pitää taas ajatella kokonaisuutta. Euroopan päämiehet palaveerasivat eilen Lontoossa Britannian pääministerin ja kuninkaan kanssa ja miettivät euroopan tulevaisuutta.
Euroopan ongelma on että täällä ei ole yhtä johtajaa, Ranskan pressa on kova jätkä, sopivan kierokin, mutta muu eurooppa karsastaa häntä. Stubb ja englannin pääministeri ottivat hänet johtotroikkaan mukaan.
Saksa jätettiin ulkopuolelle, tai Merziä ei mainittu nimeltä, Mies onkin ulkopolitiikassa melkoinen aloittelija eikä suhteita juuri ole. Saksaa ei kuitenkaan saa unohtaa, koko keskinen eurooppa, yli puolet euroopan väestöstä, puhuu saksaa!
Mikä on johtotroikan tehtävä: Stubb sanoi että USA on suostuteltava auttamaan edelleen ukrainaa, eurooppa ei hylkää USAta vaikka omaa puolustusta rakennetaan nyt kovaa vauhtia. Illalla kun pääsen kotiin, pistän tekoälyn myös töihin, katsotaan mitä sieltä tulee ulos...
Tänään on selvästi ns hengenveto- selvityspäivä, virkamiehet selvittävät eri asioita, ministerit pohtivat tilannetta pressojen kanssa ja kaikki odottavat mitä kuuluu Putin-Trump-tapaamiselle. Tuo agentin kirjoitus siitä että Putin kiristää Trumpia Trumpin seksiseikkailujen takia venäläishotellissa, niin, tuntuu selpitelmältä, mutta saattaa sillä jotain totta olla... - Anonyymi
Trumb ainoa todellinen johtaja. Panee Eun ruotuun!
- Anonyymi
Trump on Putinin juoksukoira, rakki joka nuolee putinin varpaat ja tekee juuri kuten Putin käskee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trump on Putinin juoksukoira, rakki joka nuolee putinin varpaat ja tekee juuri kuten Putin käskee.
Voi lasta? Oletko noin kiljussa harhoines?
- Anonyymi
Trumpia vaivaa suuruudenhulluus. Luulee olevansa maailman kuningas.
- Anonyymi
Tyhmintä nykyään on sotia! Suomi uhoo,että ei kiire lopettaa sotaa ,Valtonen?
- Anonyymi
Yksikään valtio ei halua menettää valtiotaan toiselle, eikä oman valtion osiakaan toiselle. Päivänselvä asia. Sota loppuisi tunneissa, jos venäjä vetäytyisi ukrainan alueilta pois.
- Anonyymi
Suomi tarvitsee tälläisiä johtaia, jotka on kristinuskoisia ja raittiita. Klikkaa ratasta ja sieltä tekstitys ja sieltä automaattiteksti ja sietlä sumennus, jos et osaa englantia. https://www.youtube.com/watch?v=6ROAS5EaGDw
- Anonyymi
Uskontoa ei pidä sekoittaa politiikkaan eikä johtajuuteen.
- Anonyymi
Kohta alkaa mielenkiintoinen aika, Huomisesta alkaen, 13.4 asti Saturnus, Uranus ja Pluto pistävät taivaalle kuvioita, joita ei ole nähty vuosisatoihin. Maailmaan nousee johtaja, joka aloittaa maailman laittamisen järjestykseen. Vahvimman valta nouse. Se tuo vakautta ja rauhaa, mutta entisestä demokratia-hömpötyksestä on turha huudella. On tulossa kyllä myös aika, jolloin tyytymättömyys kasvaa ja nähdään mielenosoituksia, jopa vallankaappausyrityksiä, mutta ei vielä tänä vuonna... En kerro enempiä, luo vain turhaa levottomuutta, jos astrologisiin asioihin edes uskot.
- Anonyymi
On hyvä että woketuksen jälkeen tulee kristilliset arvot omaava johtaja, joka tuo kristinuskon arvot takaisin yhteiskuntaan, toivottavasti se tuleel myös eruooppaan. Tässä videa. Klikkaan ratasta ja sieltä alutomaattinen teksi ja se kieli, jota hallitset, jos et osaa enlantia. https://www.youtube.com/watch?v=x4prG89Ruhc
- Anonyymi
Nyt tulee pitkä teksti, mutta toivottavasti jaksatte lukea. Lopussa on linkki Ilta-sanomien artikkeliin, jonka tiivistelmä - johtopäätös tässä:
Trumpin hallinnon toiminta ja päätökset eivät ole vain hänen omia impulsiivisia ratkaisuja, vaan ne pohjautuvat vuosien mittaiselle suunnittelulle ja strategiselle taustatyölle. Project 2025 ja muut vastaavat aloitteet osoittavat, että Yhdysvalloissa on tehty systemaattista työtä valmistaakseen maata tulevaisuuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin tosin usein julkisuuden ulottumattomissa.
Tämä suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys on jotain, mistä voi olla vaikuttunut, varsinkin kun vertaa esimerkiksi Suomen poliittiseen ilmapiiriin, jossa usein tuntuu, että päätökset tehdään lyhyen aikavälin tarpeiden ja tilanteiden pohjalta ilman pitkän tähtäimen strategiaa. Yhdysvalloissa taustalla vaikuttavat tahot, kuten Heritage Foundation ja "Paypal-mafia", ovat panostaneet valtavasti siihen, että heidän ideologiansa ja visiot saadaan toteutettua. He ovat sijoittaneet satoja miljoonia dollareita oikeiden ihmisten löytämiseen, verkostojen rakentamiseen ja poliittisen vaikutusvallan vakiinnuttamiseen.
Trumpin rooli "keulakuvana" on tässä yhteydessä mielenkiintoinen. Hän on erinomainen viestijä ja kykenee vetoamaan laajaan yleisöön omalla karismaattisella ja suorapuheisella tyylillään. Mutta kuten artikkelissakin todetaan, hänen takanaan on joukko älykkäitä ja vaikutusvaltaisia henkilöitä, jotka ovat tehneet taustatyötä ja luoneet pohjan sille, mitä nähdään pinnalla. Tämä yhdistelmä Trumpin kyky saada aikaan muutosta ja taustalla vaikuttavien tahojen strateginen suunnittelu tekee heidän vaikutusvallastaan erityisen merkittävän.
Vaikka artikkelissa korostuu pelottelu ja dystooppiset näkymät, on myös hyvä huomioida, että tällainen suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys ovat vaikuttavia. Ne osoittavat, miten ideologiat ja visiot voidaan toteuttaa, kun niiden taakse asetetaan resursseja, aikaa ja strategista ajattelua. Tämä on jotain, mistä voisi olla oppimista myös muualla maailmassa, vaikka tavoitteet ja menetelmät olisivatkin erilaisia.
Eli kyllä, ymmärsit täysin oikein: taustalla on todella paljon työtä ja suunnittelua, eikä kyseessä ole vain Trumpin hetken mielijohdatukset. Tämä tekee Yhdysvaltojen politiikasta monimutkaisen ja kiinnostavan tutkimuskohteen, vaikka se herättääkin samalla huolta demokratian tulevaisuudesta.
Tässä se linkki iltasanomien artikkeliin: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011090185.html
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Anniina Valtonen tilittää - Potkut avasivat sanaisen arkun: "Ainut asia elämässä..."
Suosikkimeteorologi ja Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Ylen muutosneu903002Purraa riepoteltiin kuin märkää rättiä...
...Purra vastaukset olivat pelkkää persujargonia, hermotkin kärähtivät hänellä pari kertaa. Arvosanaksi jäi nolla näistä4792331- 891612
Vaikka pidät minua
Herkkänä ja kilttinä niin tiedät että olen vahvaa tekoa. Vaikka mitä tapahtuisi niin yleensä selviän. Lähes aina. Nyt on501336Nainen, tilanne on nyt tämä
että olen pyristellyt irti vahvoista tunteista sinuun, ja alku on näyttänyt hyvältä. Olisiko viikko jo taisteltu. Vielä701198- 78933
Ellen Jokikunnas paljastaa - Näin Ralph-poika, 8, vaikuttaa Italiassa asumiseen: "Jos jossain..."
Miten käy Italiassa asumisen tulevaisuudessa? Ellen Jokikunnas ja Jari Rask remontoivat unelmiensa kodin Italiaan ja sa15894- 31866
Sheikki Laakso puolustaa poikaansa ja ilmeisesti tunnustaa itse nuorena syyllistyneensä samaan
Perussuomalaisten kansanedustajan Sheikki Laakson poika Nico Laakso on persujen kuntavaaliehdokas Kouvolassa ja aluevaal75826Tänään Uutisnuotassa !
Ähtärin valtuustoryhmien Kokoomus, Keskusta, SDP ja KD kannanotto 27.3.2025 Ähtärinjärven Uutisnuotassa: *Rakentavaa yh41767