"Trumpin hallinto romahtaa 30 päivän sisällä", sanoo demokraattien strategi

"Tunnettu demokraattistrategi James Carville povaa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnon olevan romahduksen partaalla.

Carville, 80, tunnetaan erityisesti Bill Clintonin vuoden 1992 voitokkaan presidentinvaalikampanjan päästrategina. Tätä nykyä hän esiintyy taajaan myös asiantuntijana amerikkalaisten uutiskanavien vaaliohjelmissa.

– Uskon, että tämä hallinto on 30 päivän sisällä massiivisen romahduksen keskellä, erityisesti mitä tulee julkiseen mielipiteeseen, Carville väittää Dan Abramsin haastattelussa.

Carvillen mukaan Trumpin kannatus on jo nyt laskenut 39 prosenttiin, viitaten ilmeisesti vielä julkaisemattomaan Harvardin nuorisogallupiin. Mielipidekyselyjen keskiarvoja laskevan Fivethirtyeight-sivuston mukaan Trumpin kannatus on tällä hetkellä noin 48,5 prosenttia.

– Olemme romahduksen keskellä, tämä on matalin kannatus, mitä yhdelläkään presidentillä on ollut samalla vertailujaksolla, Carville väittää.

Carville kritisoi demokraattien tähänastista toimintaa Trumpin vastustamisessa. Hänen mukaansa heidän tulisi tällä hetkellä vain odottaa tämän suosion vääjäämätöntä romahdusta, eikä valittaa jokaisesta yksittäisestä avauksesta.

Carville esitti samansuuntaisia väitteitä Trumpin kannatuksen romahtamisesta viime torstaina myös Fox Newsilla, mihin Trump reagoi nopeasti.

– Minulla on tällä hetkellä parhaat kannatusmittaustulokset koskaan. Demokraatteja johtavat James Carvillen kaltaiset murtuneet luuserit, joidenka mieli ja ruumis ovat heikkoja, ovat tulossa hulluksi, eivätkä he tiedä mitä tehdä, Trump kirjoitti perjantaina Truth Social -alustalla."

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9422f0d5-2482-490b-9e82-bbee2b4cec37

Maailmalla on siis vielä toivoa päästä Trumpin, Vancen sekä Elon Muskin ikeestä irti. Moskovan bunkkeriukolla saattaa jäädä ilo lyhyeen odotelleeaan MAGA-vapahtajansa saapumista.

Kauhean sotkun ovat ehtineet järjestämään, jonka siivoaminen ei tapahdu sormia napsauttamalla.
10195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mutta persutrolli, mites tää paskanheitto liittyy palstan aiheeseen?

Äänestä
  • Mistä päättelit aloittajan olevan persu? Persuthan ovat samanlaisia MAGA-hörhöjä kuin Trump.

    Äänestä

  • Amis on pastan pahin häirikkö
    Amis on pastan pahin häirikkö
    Amis on pastan pahin häirikkö
    Amis on pastan pahin häirikkö
    Amis on pastan pahin häirikkö
    Amis on pastan pahin häirikkö
    Amis on pastan pahin häirikkö
    Amis on pastan pahin häirikkö
    Amis on pastan pahin häirikkö
    Amis on pastan pahin häirikkö

    Äänestä

Pidin Trumpin ensimmäisen kauden alusta kymmenen kertaa enemmän kuin tämän kauden alusta. Mutta P-SKAT se hallinto mihinkään romahda! Ei kai me saada TAAS kuulla demokraattien ja siinä samalla suomalaisten vihervasemmistolaisten haihatteluita siitä, että "ihan juuri kohta Trumpin hallinto romahtaa"... Ensimmäisellä kaudella sitä kuultiin se neljä vuotta, EI KAI TAAS!??!!!!!!!

Äänestä
  • Persulla iski huoli?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Persulla iski huoli?

    Kenellä persulla ja missä?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kenellä persulla ja missä?

    Älähän pöljä hämää. Kyllä kommenttisi sisältö kertoo kaiken oleellisen sinusta.

    Äänestä

Trump pyysi Putinia välittäjäksi Iran-neuvotteluihin

Ihan persua .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Tunnettu demokraattistrategi James Carville povaa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinnon olevan romahduksen partaalla.

Carville, 80, tunnetaan erityisesti Bill Clintonin vuoden 1992 voitokkaan presidentinvaalikampanjan päästrategina. Tätä nykyä hän esiintyy taajaan myös asiantuntijana amerikkalaisten uutiskanavien vaaliohjelmissa.

– Uskon, että tämä hallinto on 30 päivän sisällä massiivisen romahduksen keskellä, erityisesti mitä tulee julkiseen mielipiteeseen, Carville väittää Dan Abramsin haastattelussa.

Carvillen mukaan Trumpin kannatus on jo nyt laskenut 39 prosenttiin, viitaten ilmeisesti vielä julkaisemattomaan Harvardin nuorisogallupiin. Mielipidekyselyjen keskiarvoja laskevan Fivethirtyeight-sivuston mukaan Trumpin kannatus on tällä hetkellä noin 48,5 prosenttia.

– Olemme romahduksen keskellä, tämä on matalin kannatus, mitä yhdelläkään presidentillä on ollut samalla vertailujaksolla, Carville väittää.

Carville kritisoi demokraattien tähänastista toimintaa Trumpin vastustamisessa. Hänen mukaansa heidän tulisi tällä hetkellä vain odottaa tämän suosion vääjäämätöntä romahdusta, eikä valittaa jokaisesta yksittäisestä avauksesta.

Carville esitti samansuuntaisia väitteitä Trumpin kannatuksen romahtamisesta viime torstaina myös Fox Newsilla, mihin Trump reagoi nopeasti.

– Minulla on tällä hetkellä parhaat kannatusmittaustulokset koskaan. Demokraatteja johtavat James Carvillen kaltaiset murtuneet luuserit, joidenka mieli ja ruumis ovat heikkoja, ovat tulossa hulluksi, eivätkä he tiedä mitä tehdä, Trump kirjoitti perjantaina Truth Social -alustalla."

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9422f0d5-2482-490b-9e82-bbee2b4cec37

Maailmalla on siis vielä toivoa päästä Trumpin, Vancen sekä Elon Muskin ikeestä irti. Moskovan bunkkeriukolla saattaa jäädä ilo lyhyeen odotelleeaan MAGA-vapahtajansa saapumista.

Kauhean sotkun ovat ehtineet järjestämään, jonka siivoaminen ei tapahdu sormia napsauttamalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu