Kevään vaalit

Kuulemmaa persuille merkityksettömät. Sehän selittääkin sitten, että ehdokkaitakaan ei ole tunguksi asti. Toisaalta jos vaalit niin merkityksettömät ovat, miksi puolueaktiivit niin aggressiivisesti yrittävät kuitenkin ehdokkaita värvätä?
Viime kesän EU-vaaleissa persujen odotukset oli kovat. Kun menestystä ei tullutkaan, silloinkin alkoi jossain määrin kuulua sitä selittelyä, että merkityksettömät vaalit. Kun 2027 eduskuntavaaleissa persuille tulee turpaan, onko selitys silloin, että persut panostaakin seuraaviin presidentinvaaleihin?
57328
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Kerro ap mitä merkitystä on alue- ja kuntavaaleilla? Sen jälkeen kun keskustan maakuntamalli vei valtaosan esim. kepukuntien kuntaisien vallasta ja varoista maakunnan pomoille valtaosin kepulaisile. Aluevaalien "voittajien" eli kepulaisten päästessä hyvinvointialueen valtuustoon ajamaan maakuntansa alaisuuteen joutuneiden kepukuntien sotepalveluita alas maakuntaliitoksiin joutumisen välttämiseksi. Ilman että kuntavaalien "voittajat" kunnissaan eli kepulaiset voi sille yhtään mitään.

Äänestä

Onko kevään vaalit teille sinimustille merkityksettömät koska ette ole saaneet ensimmäistäkään edustajaanne niihin ehdolle?

Äänestä

Li teki eurojytkyn valtamedioiden vaalien alla rummuttaessa kuinka natsimepit valloittaa Brsysselin. MISSÄ EU SIELLÄ ONGELMA Soinin Hakkaraisen kanssa tehdessä hartiavoimin töitä sen suhteen että persut menettää meppipaikan pari. Lopputuloksella missä PS menetti vaikutusmahdollisuuksiaan sotia EU:a vastaan sisältä päin. EU kriittisen Soinin ja sinun sitä suuresti iloitessa kuinka vassarit voitti eurovaalit ja teidänkaltaiset EU kriittiset hävisi. Logiikka huipussaan..

Moniko leikkurihallitus on voittanut hallituskautensa jälkeen seuraavat ek vaalit?

Äänestä
  • Persuun kävi kipeästi.

    Äänestä

  • "seuraava hallitus, mistä ikinä se koostuukaan, joutuu tekemään vaikeaa päätöksiä. Uskoisin jopa, että [Juha] Sipilän kauden kikyt jäävät kalpenemaan näiden rinnalla."

    Purra 14.09.2021

    "Kansa ei jättisopeutuksista vaaleissa välttämättä kiitä. Sen sai tuta pääministeri Juha Sipilä kautensa päätyttyä."

    Purra 31.12.2024

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Persuun kävi kipeästi.

    Avaatko hiukan EU eroa vaativa sinimusta miksi sinä nautit persujen menettäessä meppipaikkoja vassareiden saadessa niitä lisää? Sinun Soinisi ollessa samanlainen pimeä tapaus EU kriitikkona että ei kyennyt peittelemään tyytyväisyyttään kun sai Hakkaraisen kanssa EU kriittisiltä persuilta vietyä meppipaikan pari. Mikä on luonnehdittavissa jopa skitsoksi toiminnaksi kaikessa järjettömyydessään sotineen asioita vastaan joita itsekkin kannattavat ja ajavat.

    Äänestä

  • "Li teki eurojytkyn..."

    Missä koska!!?? Kyseessähän oli vain Lillukan (vasureiden) vuoro saada äänet sisar-puolueilta. 2023 Eduskuntavaaleissa äänet sai demarit, 2024 Pressanvaaleissa äänet sai Vihreät ja sitten EU-vaaleissa äänet sai Vasurit. Nyt jännää, kuka kolmikosta on seuraavana vuorossa.

    "Moniko leikkurihallitus on voittanut hallituskautensa jälkeen seuraavat ek vaalit?"

    Saas nähdä, kuinka Demareiden käy!!?? Liki 30% he veivät kansalaisten ostovoimasta ja nostatti korkoja yli 4% 2019-2023 hallituskaudellaan!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "Li teki eurojytkyn..."

    Persua harmittaa.

    Demarit tekee jytkyn kokoomuksen ja persujen siivoillessa edellisen demarihallituksen jälkiä. 😁

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Demarit tekee jytkyn kokoomuksen ja persujen siivoillessa edellisen demarihallituksen jälkiä. 😁

    Riikalla on huonot siivousvälineet? Sakset ja leikkuulauta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "Li teki eurojytkyn..."

    Missä koska!!?? Kyseessähän oli vain Lillukan (vasureiden) vuoro saada äänet sisar-puolueilta. 2023 Eduskuntavaaleissa äänet sai demarit, 2024 Pressanvaaleissa äänet sai Vihreät ja sitten EU-vaaleissa äänet sai Vasurit. Nyt jännää, kuka kolmikosta on seuraavana vuorossa.

    "Moniko leikkurihallitus on voittanut hallituskautensa jälkeen seuraavat ek vaalit?"

    Saas nähdä, kuinka Demareiden käy!!?? Liki 30% he veivät kansalaisten ostovoimasta ja nostatti korkoja yli 4% 2019-2023 hallituskaudellaan!!!!

    Hmm....Onko huomioitu palkankorotusten, verojen ja kuluttajahintainflaation (ml. kulutusverojen korotukset) vaikutukset keskituloisen palkansaajan nettoansioiden ostovoimaan ??

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Riikalla on huonot siivousvälineet? Sakset ja leikkuulauta.

    Hajottaakohan se Purrakin puolueensa että saa pitää salkkunsa kuten Soini teki?😁😁

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Riikalla on huonot siivousvälineet? Sakset ja leikkuulauta.

    "Riikalla on huonot siivousvälineet? Sakset ja leikkuulauta..."

    Saa noillakin saksillakin siivottua nenä ja korvakarvasi..... ole iloinen ettei ole moottorisahaa, kuten suuressa jenkkilässä

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    "Riikalla on huonot siivousvälineet? Sakset ja leikkuulauta..."

    Saa noillakin saksillakin siivottua nenä ja korvakarvasi..... ole iloinen ettei ole moottorisahaa, kuten suuressa jenkkilässä

    Eikö vasarointi kuulu hintaan??

    Äänestä

2031 kisaavat taas pääministeripuolueen asemasta hetkellisen kannatuskadon jälkeen. Mikä on persujen tiedostetusti maksama hinta siitä, että PS sai mamupolitiikan kiristykset läpi hallituksessa minkä takia politiikkaan mukaan lähtivät. Vaihtoehtona sille hetkelliselle kannatuskadolle ollessa korkeampi kannatus oppositiossa mistä käsin ei tehdä ensimmäistäkään kiristystä mamupolitiikkaan.

Mikä edellisessä sinulle ap ei aukea?

Äänestä
  • ''2031 kisaavat taas pääministeripuolueen asemasta....''

    Jos käytäisiin ensin eduskuntavaalit 2027.....

    Äänestä

  • ainoa hallitus mihin oli mahdollisuus päästä ja esim kepulaiset hihittelee jo nyt , kuinka persut sukeltaa alue- ja kuntavaaleissa hallitusvastuun seurauksena. Kepulaiset joita on mm. kiittäminen siitä, että persut saa vietyä omia kärkihankkeitaan läpi hallituksessa. Joista valtamediat hämmästyttävän usein ei kirjoita rivin riviä? Pelkona se, että niistä uutisoidessa persujen kannatus lähtee nousuun laskemisen sijaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    ''2031 kisaavat taas pääministeripuolueen asemasta....''

    Jos käytäisiin ensin eduskuntavaalit 2027.....

    Ai ne ek vaalit joiden voittaja kertoi jo nyt, kuinka ps on ulkona hallituksesta? Persujen ollessa jo oppositiossa 2017 vaalituloksesta huolimatta. Minne ne menee ilomielin kasvattamaan kannatustaan ja vttuilemaan vuorostaan kepulaisille. Jotka itseään demarien kanssa kiittelee Suomen talouden pelastavista sotesäästöistä joita nyt vastustavat ja kutsuvat soteleikkauksiksi OrpoPurraa niistä syyttäen. Välikysymyksiä tehtaillen omasta sotemallistaan. 😁

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Persua tyhmempi on vain toinen persu

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Persua tyhmempi on vain toinen persu

    Persua tyhmempi on vain antipersu.

    Äänestä

Kaikkihan, tai siis muut kuin aloittaja, muistamme, että viime kuntavaaleissa äänestysprosentti jäi noin 50%. Kertooko se kuinka kovasta merkityksestä kansalaisille?

Wanhan kansan sanonta: "Ei se määrä vaan laatu", on se mihin Perussuomalaiset nytkin satsaa.

Äänestä
  • Persut satsaa, tsattsatsaa.

    Äänestä

  • Myös EU vaaleissa äänestysprosentti jäi noin 50% ja kaikki muistavat, kuinka Gallup lupasi Perussuomalaisille liki 20% kannatuksen, joka lupaus sittemmin osoittautui Gallup provoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Myös EU vaaleissa äänestysprosentti jäi noin 50% ja kaikki muistavat, kuinka Gallup lupasi Perussuomalaisille liki 20% kannatuksen, joka lupaus sittemmin osoittautui Gallup provoksi.

    Äärioikeiston nousua ennustivat mistä seurasi se, että vassarit jne. äänesti Anderssonia. Joka kaveeraa jopa äärivasemmistolaisten kanssa Brysselissä?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Äärioikeiston nousua ennustivat mistä seurasi se, että vassarit jne. äänesti Anderssonia. Joka kaveeraa jopa äärivasemmistolaisten kanssa Brysselissä?

    Ja sinimusta ap päivittäin juhlii s24 palstoilla sitä, että vassarit teki eurovaaleissa jytkyt mamupolitiikkaa kiristämään sinne pyrkivien oikeistolaisten sijaan. Järki huipussaan rotuopin julistajalla..

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Äärioikeiston nousua ennustivat mistä seurasi se, että vassarit jne. äänesti Anderssonia. Joka kaveeraa jopa äärivasemmistolaisten kanssa Brysselissä?

    "Äärioikeiston nousua ennustivat mistä seurasi se, että vassarit jne. äänesti Anderssonia. Joka kaveeraa jopa äärivasemmistolaisten kanssa Brysselissä?"

    Niin. siellähän ne meidän äärivasuriMeppimme Rysselissä tekevät hyvää yhteistyötä Vanajamielisessa ryhmittymässä!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Vanajamieliset vassarit. Persu on päästään sekaisin kuin Purra ja Juuso.

    Äänestä

  • Kyllähän ne kepulaiset kunnissaan ryntäsi joukolla äänestämään oman kuntansa ehdokasta. Ettei naapurikunnan keput sulje maakunnan hallinnossa heidän terv.keskusta säilyttäen omansa. Minkä ne myös teki jatkaen sotepalveluiden alasajoa kepukunnista lupaamalla vaalien alla pelastaa ne kuntien sotepalvelut. Joita on jo 2 vuotta alas ajanut maakuntien hallinnoissa. Kepujen kohta juhliessa sitä, että heidän kotikuntansa sotepalvelut ajaa alas kepulaiset maakuntien johdossa ei persut. Ilman että kuntavaalit voittaneet kepulaiset kunnissaan voi sille yhtään mitään. 🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Äärioikeiston nousua ennustivat mistä seurasi se, että vassarit jne. äänesti Anderssonia. Joka kaveeraa jopa äärivasemmistolaisten kanssa Brysselissä?

    Tota, miten se olikaan....

    ''Li Andersson itse kertoi tiedotteessa olevansa tyytyväinen ryhmän neuvottelujen lopputulokseen.

    Anderssonin julkinen lupaus ennen eurovaaleja oli, ettei vasemmistoliitto istu tulevalla kaudella samassa ryhmässä sellaisten meppien kanssa, jotka eivät yksiselitteisesti ole tuominneet Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.

    Nyt uusi vasemmistoryhmä hyväksyi poliittisen julistuksen, jossa ryhmä tuomitsi Venäjän laittoman hyökkäyssodan Ukrainaan ja sitoutui Ukrainan oikeuteen ylläpitää alueellista koskemattomuuttaan.

    Menneellä kaudella kaikki vasemmistoryhmästä hyväksyivät EU-parlamentin päätöslauselman kaksi kohtaa, joissa tuomittiin Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.''

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Vanajamieliset vassarit. Persu on päästään sekaisin kuin Purra ja Juuso.

    "Vanajamieliset vassarit"

    Onko niitä muunkinlaisia!!?? Siellähän Rysselissä on kiva olla hoitamassa kaikkien muiden EU maiden asioita, siis paitsi Suomen, koska Suomen asioiden hoitaminenhan on äärivasureista VAHINGOLLISTA!!!! Tuosta suomalaiset saavat pian muistutuksen muutaman MILJARDIN päästölaskun muodossa!!!! Kiitos 2021 luodun Kunnianhimoisen ilmastotavoiteen, jonka ansioista suomen metsätkin muuttuivat päästölähteiksi!!! Joku vielä väittää, ettei vasurit saaneet hallituskaudellaan mitään aikaiseksi!!!? KYMMENIEN MILJARDIEN lasku on tulossa suomalaisille Duunareille, eli KIITOS duunareiden "etuja" ajava puolue ääääshreepee!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Tota, miten se olikaan....

    ''Li Andersson itse kertoi tiedotteessa olevansa tyytyväinen ryhmän neuvottelujen lopputulokseen.

    Anderssonin julkinen lupaus ennen eurovaaleja oli, ettei vasemmistoliitto istu tulevalla kaudella samassa ryhmässä sellaisten meppien kanssa, jotka eivät yksiselitteisesti ole tuominneet Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.

    Nyt uusi vasemmistoryhmä hyväksyi poliittisen julistuksen, jossa ryhmä tuomitsi Venäjän laittoman hyökkäyssodan Ukrainaan ja sitoutui Ukrainan oikeuteen ylläpitää alueellista koskemattomuuttaan.

    Menneellä kaudella kaikki vasemmistoryhmästä hyväksyivät EU-parlamentin päätöslauselman kaksi kohtaa, joissa tuomittiin Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa.''

    Aina ennenkin vasurit ovat palturia puhuneet, mikäs poikkeus tämä olisi?! Totuus kuitenkin on tarua ihmeellisempi. Ei ole sinunkaan vaikea tarkistaa, missä venajamielisessa ryhmittymässä Lillukkakin Rysselissä istuu. Teot ja tekemiset eivät vasulla kohtaa.

    Äänestä

''Kuulemmaa persuille merkityksettömät.''

Tietenkin ovat merkityksettömät.
Alue- ja kuntavaaleissa ei voi käyttää persujen ainoita aseita, bensan hinta ja maahanmuutto.

Äänestä
  • Miksi ei voi? Käyttihän bensa-Maurikin.

    Äänestä

  • Kepulaiset sen sijaan lupaa säilyttää kuntien sotepalvelut. Joita ovat maakuntien johdossa jo 2 vuotta alas ajaneet kepujen maakuntamallin velvoittamina. 🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kepulaiset sen sijaan lupaa säilyttää kuntien sotepalvelut. Joita ovat maakuntien johdossa jo 2 vuotta alas ajaneet kepujen maakuntamallin velvoittamina. 🤭

    Normi persu kommentti.

    No ku' noi teki silloin joskus jotain......

    Äänestä

Mitä merkitystä on näillä SINUN "ennustuksillasi"? Onko sinulla näyttöjä, että olisit edes JOSKUS ollut jossakin oikeassa? Ennustuksellasi on ainoastaan yksi käyttö, jolla wc käynti yleensä päätetään.....

Äänestä
  • Sinun kommentti on teiniosastoa......

    Ennustus, se joko osuu tai sitten ei.....

    Äänestä

  • Persut saa 300 prosenttia äänistä, jos Mari Rantanen saa laskea työmies Putkosen laskukoneella.

    Äänestä

  • Copy/Paste on näppärä toiminto, vai mitä :)

    Sinulla on tuo hengentuote Word tiedostona josta sen saat näppärästi käyttöön näppäilemällä Ctrl+C ja Ctrl+V

    Muutaman kerran päivässä....

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Copy/Paste on näppärä toiminto, vai mitä :)

    Sinulla on tuo hengentuote Word tiedostona josta sen saat näppärästi käyttöön näppäilemällä Ctrl+C ja Ctrl+V

    Muutaman kerran päivässä....

    Supo-Tynkkynen lakkauttaa YLE:n ja Halla-aho on eduskunnan pikkuetsivä.

    Äänestä

  • Olen ihan mitä tahansa kunhan en ole persumielinen seniili:)))

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Olen ihan mitä tahansa kunhan en ole persumielinen seniili:)))

    Jos sinä ap et ole persumielinen miksi sinulla on 24/7-365vrk vuodessa mielessä ne persut? 😁😁

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Jos sinä ap et ole persumielinen miksi sinulla on 24/7-365vrk vuodessa mielessä ne persut? 😁😁

    Valitettavasti persut on hallituspuolue jonka toimet vaikuttavat kaikkiin 24/7365

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Otetaan Pohjanmaan kautta (Via Parkano)

    Marinin hallitus esitti rajamenettelyä, mutta lakiesitys kaatui, koska eduskunta ei ehtinyt käsitellä sitä ennen vaaleja.

    Sen sijaan rajavartiolakia Marinin hallitus uudisti.

    Sen ansiosta nykyinen Petteri Orpon (kok) johtama oikeistohallitus on pystynyt sulkemaan kaikki itärajan rajanylityspisteet sen jälkeen, kun Venäjä alkoi tuomaan suuria ihmisjoukkoja rajalle.

    Äänestä

  • Persu uskoo horoskooppeihin, ennustuksiin, maahisiin, ym. ym.

    Äänestä

SDP:n Woketusosasto huutaa jakuvasti tuskaansa, kun Saksalaiset demarit kärsi rökäletappion. Ruotsissa demmarit on muuttamassa puolueen nimeäkin, kun tehdyt vääryydet kansalaisia kohtaan tulivat ilmi. Äänestäkää oikein ja seuratkaa miten maailma on hylkäämässä vasemistolaisen Woketuksen.

Äänestä
  • Saksassa äärioikeisto menestyi vaaleissa, jäädäkseen oppositioon.

    KristillisDEMOKRAATIT pärjäsivät erittäin hyvin:)

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Saksassa äärioikeisto menestyi vaaleissa, jäädäkseen oppositioon.

    KristillisDEMOKRAATIT pärjäsivät erittäin hyvin:)

    Niin sinne oppositioon jäi vasuripuolueitakin, useampikin...

    Tuon syyn varmasti tiedät, miksi oikeistopuolue jäi oppositioon? Se on sitä äärivasemmistolaista DEMOKRATIAA se!!!!!

    Äänestä

On listalla julkkiksia, esim. nyrkkeilijä Helenius.

Äänestä
  • Pää hakattu pehmeäksi ja dopingit päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Pää hakattu pehmeäksi ja dopingit päälle.

    Helenius, Selänne, ym. kaikki päähän tällejä saaneet, tervetuloa !!!

    Äänestä

"Kuulemmaa persuille merkityksettömät"

Tuonko uutisen olet kuullut/lukenut LUOTETTAVALTA äärivihervasudemunarriTrollien sivuilta??? Sitten SINUN kannattaa siihen luottaa.

Äänestä
  • Ei persujen kannata ottaa alue- tai kuntavaaleja kovin vakavasti.
    Ihan ylintä johtoa myöten ajavat puolivaloilla.

    Äänestä

  • Kova poika luulemaan asioita !!!!!

    Sinä jauhat paskaa palstalla jatkuvasti, samat mölinät jatkuvasti, aamusta iltaan.

    Oletko joskus harkinnut palkkatyötä ???
    Kokeile, ei siihen kuole.

    Äänestä

Melkosen turhat

Äänestä

Eduskuntatyön kannalta kevään vaalit ovat merkityksettömät. Niissä ei valita kansanedustajia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuulemmaa persuille merkityksettömät. Sehän selittääkin sitten, että ehdokkaitakaan ei ole tunguksi asti. Toisaalta jos vaalit niin merkityksettömät ovat, miksi puolueaktiivit niin aggressiivisesti yrittävät kuitenkin ehdokkaita värvätä?
Viime kesän EU-vaaleissa persujen odotukset oli kovat. Kun menestystä ei tullutkaan, silloinkin alkoi jossain määrin kuulua sitä selittelyä, että merkityksettömät vaalit. Kun 2027 eduskuntavaaleissa persuille tulee turpaan, onko selitys silloin, että persut panostaakin seuraaviin presidentinvaaleihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu