Käyttääkö mies vaan masennuskorttia

Anonyymi-ap

Ollaan erään miehen kanssa joitain vuosia oltu vähän tämmöisessä FWB tyypisessä kuviossa. Kertoi jossain kohtaa että se on on vaikeasti masentunut ja ahdistunut. Kuitenkin ignooraa aika usein ja saattaa mennä viikkoja tai kuukausia että ottaa yhteyttä. Laittaa ilmeisesti kännissä viestejä kuinka olen tärkeä ja antaa ymmärtää että on parisuhdekammoinen tapaus. Alkuaikoina jauhoi aina että ei ole valmis heti parisuhteeseen mutta aina antaa ymmärtää että merkkaan hänelle paljon ja tykkää. Näistä tulee usein riitoja. En saa häntä välttämättä mitenkään kiinni ja ignooraa. Sitten kun olen itse muutaman kuukauden jälkeen jo sinuit jatkamaan omaa elämää niin viestiä tulee kuinka on pahoillaan ja välittää. Olen alkanut miettiä että onko kuviossa muita lisäkseni. Miksi ignoorata ihmistä josta väittää niin kovasti välittävänsä eikä kuitenkaan suostu päästämään irti. Asioista ei pysty keskustelemaan koska oikein koskaan en ole näihin saanut mitään vastauksia. Alkaa itsellä olla masennusta tämän takia ja hän pyytää tukemaan omassa masennuksessa mutta kuitenkin ei mitään kongreettista tukea tunnu ottavan vastaan. Nähdäänkin todella harvoin. En jaksa enåän tätä. Toivoisin että joku oikeasti masennusta sairastanut tai sairastava kertoisi voiko oikeasti masentunut käyttäytyä näin vai pidetäänkö minua vaan tyhmänä ja varalla?

2

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toista ihmistä ei voi rakastaa terveeksi.
      Vaikuttaa, että mies on läheisriippuvainen, ym. Kenties käyttää jonkinlaista sääli-korttia, ettei vain tulisi jätetyksi.
      Itse unohtaisin tuollaisen tyypin, kävisi ajan myötä liian rankaksi itselle.
      Ei itseä viitsi sairastuttaa jonkun toisen ihmisen sairauden takia.

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne. Kirjoittaminen ja ajatusten vaihto voi selkiyttää ajatuksia. Laitan tähän alle lisäksi infoa eri auttamistahoista, joihin voit halutessasi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä ja anonyymisti.

      - Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi:

      MIELI Tukisuhteesta https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      tai

      Tukea psyykkisesti oireilevien tai sairastavien läheisille tukisuhdepalvelusta https://tukinet.net/teemat/tukea-psyykkisesti-oireilevien-tai-sairastavien-laheisille/tukisuhteet/

      Lisäksi ma-ke klo 15–19 ja to klo 15–21 on aikuisten kahdenkeskinen MIELI Kriisichat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa mielessä olevasta huolesta tai hankalasta elämäntilanteesta.

      Tukinetissä on lisäksi monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      Keskusteluapua kriisissä on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös:

      - MIELI Kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin MIELI Kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      Ystävällisin terveisin
      MIELI Kriisikeskus Helsinki/Kata

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1442
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      56
      849
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      683
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      680
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      333
      651
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      644
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      72
      609
    Aihe