Maalaisliiton suurin hanke lässähti päivälleen 93 vuotta sitten

Maalaisliiton kovin "voimainponnistus" oli Mäntsälän kapina. Sen jälkeen kaikki onkin ollut pelkkää alamäkeä. Useat Lapuan liikkeen johtajat olivat Maalaisliittolaisia, kuten Kosolakin.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Vihtori_Kosola

Kepulaiset muistelee kaiholla Mäntsälän kapinaansa, sitä suurinta voimannäyttöään, jossa aseistautunutta kapinoitsijajoukkoa pidettiin laulattamalla "rauhallisena".

Voi Sianpää mitä sakkia: veisasivat Jumala ompi linnamme ja Kytösavun aukeilla, johtomiesten ryypätessä.

Mäntsälän kapinajohtajien suurin rikos näkyy olleen viinan juonti Kieltolain ollessa voimassa! Ensin tyhjeni apteekin konjakkivarasto ja sitten nimismiehen takavarikkopirtulla jatkettiin.

Siihen se kapinakin sammui yhdessä Kosolan ja Walleniuksen kanssa. Miten lienee käynyt Vuorimaalle...

Alkio pyöri tuoreessa haudassaan kapinan lässähtäessä alkumetreilleen johtosakin ryypätessä nimismiehen takavarikkopirtua päiväkaudet. Olihan Maalaisliiton ja Alkion runnoma Kieltolaki vielä tuolloin voimassa. Sekin oli eräs Alkion suurimpia saavutuksia, vapaan onkikalastuksen ohella.

Pian kapinan jälkeen Elmo Kailakin riemuitsi kolmen huutomerkin verran legendaarista 5.4.-32 klo 10 -hetkeä!

Jo pelkkä Talonpoikaismarssi 1930 kesällä lie ollut Alkiolle liikaa ja hän kuolikin parin viikon kuluttua.

Keitäpä muita ne Laihian profeetan seuraajat ja vuoden 1918 lahtarit olivat, kuin maalaisliittolaisia Kosolan tapaan ja siihen vielä rantaruottalaiset mukaan. Kelpasi Kosolan sittemmin leikkiä suurta vaskistia ja tanssia Mussolinin patsaan ympärillä "kukkonsa kanssa". Etelä-Pohjanmaan rosvojoukkohan oli aseisteittua sakkia Suojeluskuntien kalustolla.

Väitöskirja Lapuan liike ja kyyditykset käsittelee psykologisesta perspektiivistä 1930-luvun alkupuolen joukkoliikettä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Siltala

Siltalan kirja yhdessä Martti Ahdin Kaappaus? -kirjan kanssa antaa aika hyvän kuvan Maalaisliiton silloisesta "voimanponnistuksesta" eli Mäntsälän kapinasta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mäntsälän_kapina

Kun Kekkosen konsteilla yritettiin lakkauttaa IKL ja sitä väitettiin Lapuan liikkeen seuraajaksi, niin mitä siitä olisi seurannut?

Mikko Uola: Sinimusta veljeskunta, Isänmaallinen kansanliike 1932-1944, Otava 1982

Luku XI Kekkosen konstit s. 339-357 1. Lakkautusyritys, 2. Konstien jälkeen ja 3. Lakkautusyrityksen motiivit

Sivulla 345 on eräs kohta jota esim. SDP kavahti: "Kares totesi edelleen, että jos lähdetään sille tielle, että katsotaan IKL:n olevan Lapuan liikkeen jatko, voi tulla aika, jolloin huomataan se tosiasia, että sosiaalidemokraattinen puolue on kapinan tehneen sosiaalidemokraattisen puolueen jatko."

Oliko kyseessä oikeiston vallankaappausyritys Mannerheimin nostamiseksi Suomen diktaattoriksi?

Yrityksiä oli esiintynyt jo aiemmin mm. Suojeluskuntaselkkauksena tunnetun tapahtumasarjan yhteydessä 1921 ja ns. Fasismin aave - tapahtuman yhteydessä 1927. Nyt Ohkolan työväentalon puhetilaiuuden lopettamisesta alkoi tapahtumasarja, jossa Andersson alias Mannerheim oli taustalla ja hänen vuoden 1918 päämajoitusmestarinsa "Sota-Hanneskin" katseli jo tiloja esikunnalle läheltä Mäntsälää.

Kapina kuivui kirjaimellisesti johtajien kostukkeisiin. Kapinoitsijat pääsivät naurettavan olemattomilla tuomioilla, vaikka osa johtajista pelkäsi vuoden 1918 kapinassa jaettuja nappitomioita ja ankaria vankeustuomioita.

Artturi Vuorimaan rooli oli mm. puheiden kirjoittajana. Hän laati sen kapinajulistuksen presidentille. Sotien aikana hän natsahti kansallissosialistiksi.

Vuorimaa osallistui 1940-luvun alussa Suomen Kansallissosialistisen Työjärjestön, SKT, toimintaan.

Myöhemmin Vuorimaa työskenteli Maalaisliiton tehtävissä erityisesti Pohjois-Suomessa.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Artturi_Vuorimaa

Laki on sama kaikille, vain tuomiot vaihtelee!

1918 kapinasta piti vangita ja tappaa rivimiehetkin ja tapettiinkin lähes 30 000. Mäntsälän kapinasta ei rangaistu edes johtajia muuten kuin nimellisesti. Erilaista on lain tulkinta riippuen siitä kuka tekee kolttosen.

Svinhuvud eli Sianpääkin sanoi että joitain on tukistettava. Eipä tukistanut omaa poikaansa, joka oli 1918 Hennalan pahin lahtari, vaan sääti yleisen armahduslain kaikille valkoisille lahtareille ja ketään ei tuomittu tuhansista murhista.

Akka-Pekaksi kutsuivat sen jälkeen.

Lukekaa pojat niin saatte lisää vettä puromyllyynne.

Kirjallisuutta:

Artturi Vuorimaa:

Kolme kuukautta Kosolassa: Lapuan liikkeen pesässä nähtyä, kuultua ja kuvitettua. Tarkastanut ja hyväksynyt Vihtori Kosola. 1931

Kokenut kaikki tietää... Muistelmiani seitsemältä vuosikymmeneltä. WSOY 1967

Kapina - Talonpoikaismarssista Mäntsälään: Pirhonen Pentti. Karisto 1982

Saarikoski Vesa: Mäntsälän kapina eräiden aikalaisten muistelmissa. Turun yo. 1986

Korjus Jaakko: Vihtori Kosola, legenda jo eläessään. WSOY 1976

Ahti Martti:

Salaliiton ääriviivat - Oikeistoradikalismi ja hyökkäävä idän politiikka 1918-1919
WG 1987

Kaappaus?
Otava 1990

Elmo Kaila - ryssänvihassa
Wsoy 1999
0168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu