Hänelle naiselle mielen kiduttajalle

En saa sinua mielestäni pois, vaikka kuinka yritän taistella vastaan. Järki sanoo, että olet varattu, mutta tunteet valtaavat koko kehoni ja huutavat, että tee jotain. Tekisin jotain, jos ei tarvitsisi nähdä sinua enää, mutta kun on pakko – viikoittain.

Eikä se sinun pieni ele eilen ennen kuin tiemme erosivat auta yhtään, päinvastoin. Kun näin sinut ensimmäistä kertaa, tajusin sen heti – siinä hän on. Olen odottanut sinua koko elämäni, ja nyt olen vihdoin löytänyt sinut. Syytä siihen en tiedä.

Onko tarkoitus vain saada tietää, että olet todella olemassa ja etten ole turhaan odottanut? Vai onko kohtalomme jotain muuta – kaveruutta, ystävyyttä vai kenties jotain suurempaa? Minulle riittäisi vaikka pelkkä kaveruus, kunhan vain saisin nähdä hymysi edes hetken pidempään. Siitä saan järjetöntä energiaa.

Pliis, kiltti, seuraavalla kerralla kun näemme, tule juttelemaan. Minua hermostuttaa, ujostuttaa ja pelottaa – kaikki mahdollinen yhtä aikaa. En tiedä, miten päin olisin. Heitä minua vaikka kivellä päähän, jos et muuta keksi.

Miten voi mennä pää näin sekaisin yhdestä ihmisestä? Auttakaa nyt joku.