Näin meille asiaa on esitetty.
Nyt on tultu siihen johtopäätökseen, että USA ei ole luotettava liittolainen vaikka Häkkänen, orpo ja stupidokin toista väittävät.
Olisko aika nousta edes polvilleen?
Onhan se metkaa kun”suurista suurin” haukkuu Trumpin mediassa vaikka Trump on NATOn korkea-arvoisin päättäjä. Olisikohan tässä tarkoituksellinen tihutyö kyseessä?
En olisi uskonut, että Natokiimaiset ja Natokuppaiset alkaisivat puhumaan vahvasta eurooppalaisesta armeijasta mitä Natokuppaisten mielestä ei pitäisi syntyä kun meillä on tuo Nato joka meitä alistaa.
Nato on aina toiminut vastoin EUn etua isäntänsä eduksi ja tältä media on koettanut sulkea silmiämme. Teki NATOn jäsenet mitä tahansa rikoksia niin meidän valtamedia on aina ihastellut sen toimia. Ihan sairasta sakkia.
Nyt Trumpin sanottua aluksi että Euroopan tulisi aikuistua se otettiin loukkauksena. Trump potki typeriä natokuppaisia perseelle ja pikku hiljaa ne alkoivat uskomaan. Tosin meidän idiootit Kokoomuksesta uskovat edelleen USAn olevan tukemme ja turvamme. Minusta alkaa tuntumaan, että Stuppi, orpo ja Häkkänen tulis vieroittaa tutista.
Maailmassa tapahtuu hienoja asioita. Toivottavasti EUn ei tarvitse vastaisuudessa kantaa vastuuta NATOn jäsenten tekemistä rikoksista. Jos USA olisi jättänyt Ukrainan rauhaan tätä Ukrainan sotaa ei olisi.
EUn kanssa Venäjä ei ole sodassa vaikka nyt ky.piintyneet EUn Natokuppaiset haluavat sotaa jouduttuaan epämukavuusalueelle. EU ei ole enää talousmahti kun se menetti halvan venäläisen maakaasun. Kohta sitä meille myy USA ja vetää välistä aimo siivun katetta. Sitten EUn on hyvä olla.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Stubbia, Häkkästä ainakin saisi lyödä kasvoille ja kunnolla!
Muissa maissa perinteisten Suomen ystävien piirissä aletaan jo miettiä toimenpiteitä suomalaisten auttamiseksi :
" Lempeä rauhaan pakottaminen alkaa Suomesta
EU:n vastuullisissa piireissä on herännyt huoli pahantahtoisten toimijoiden yrityksistä pitkittää EU:n ja Venäjän välistä konfliktia. Suomen epämääräiset toimet ovat herättäneet ajatuksen kurinpitotoimista. Ilmeisesti rikkaudellaan pröystäilemään pyrkivä maa on vastaanottanut liian halpaa sotakalustoa ja sen sotilaspiirien korruptio on karkaamassa käsistä. Suomeen suunnatut puolustustarkoituksiin tarkoitetut ylisubventoidut asekaupat ovat nyt tulilinjalla kun vastuullinen toiminta ei näytä vakiintuneen maan uuteen ulkopolitiikkaan. Ukrainan konflikti on kertausta viime vuosisadan vastenmielisimmistä tapahtumista etnisine puhdistuksineen ja neo-natsismin nousuineen."
Nato oli aina virhe josta ei äännestetty mutta demokratiahan täällä on valloilla eikö niin. Suomen päättäjät ovat opportunisteja, minkä takia ei pystytä huomista pidemmälle katsoa. Taisi mennä naton "tuomat" bisnekset mönkään. Suomalaisiin voi aina luottaa "hyvissä" päätöksissä, taisi putlerin poika olla oikeassa kun sanoi että natoon liittyminen oli virhe hän taisi tietää etta komrade trump astuu virkaan
https://www.youtube.com/watch?v=0_lPxq6DEvg&pp=ygUbZWR1c2t1bm5hbiBreXNlbHl0dW50aSAyMDE0
Eduskunnan kyselytunti Ukrainan 2014 vallankaappauksen jälkeen
Olisi hyvä muistella mitä silloin puhuttiin ja verrata niitä puheita nykyiseen sorahulluun menoon.
vajaat 4 vuotta enää, sitten on taas normaali tilanne.
Kaipaatko sotahullua Vaaria?
Kuka tyhmä on edes kuvitellut että suurvalta voisi olla luotettava liittolainen?
Stupido ja muut kokoomuksen kahjot on sitä mieltä. Nehän pitävät USAa edelleen luotettavana liittolaisena.
Tosin meidän Stupi on haukkunut NATOn arvovaltaisimman päättäjän pataluhaksi median edessä. Saman kohtelun ovat saaneet Putin ja Kiina.
Mistä tuo luulee EUn ja Suomen saavan liittolaisia?
Kummallinen käsitys, että USA:n pitäisi jotenkin auttaa kuviteltuja vihollisia vastaan?
EU on itse tehnyt vihollisensa sotapropakandallaan ja sama hulluus vain jatkuu.
USA ei tarvitse Natoa eikä muutakaan liittolaisuutta, miksi sen pitäisi haluta sotkeutua muiden maiden sotiin?
Nato on tiensä päässä, se on tarpeeton.
Kummallista on sekin, että EU:n sota-halukkaiden koalitio on valinnut brittiläisen "Thatcher"-tyyppisen politikon vetäjäkseen?
Keir Starmer on pohjanoteeraus.
https://www.youtube.com/watch?v=lfcsRsRBhF0&pp=ygUXZ2VvZmZyZXkgc2FjaHMgc3VvbWVrc2k=
EU on itse tehnyt vihollisensa sotapropakandallaan ja sama hulluus vain jatkuu.
JA SINÄ JATKAT VENÄJÄN PROPAGANDALLA TÄLLÄ PALSTALLA! Jos väittämäsi on totta perustele pösilö yritä edes!
Parempi Natossa kuin aivan vapaata riistaa, jota Ukraina on.
Natoon aivokuollut.
USA lopettaa sotaharjoituksien suunnittelut ja niihin osallistumisen Euroopassa. Natoa ei ole ilman USAa eikä DCA -sopimuksellakaan ole enää mitään virkaa.
Suomen ääliöt laittoivat kaikki munat samaan koriin jonka Trump tipautti lattialle. Kokoomuksen ääliöt toistelevat epäuskoisina omaa valhetta USAn olevan luotettava liittolainen. Päättäjämme eivät kykene tunnustamaan typeryyttään.
Niinistön johdolla kohti Suomen tuhoa?