Toisessa jaksossa tuotanto teki virheen mikä maksoi häviämisen kaksintaistelussa pelaajalle.
Kysyttiin lintulajeja ja kuvassa oli merilokki. Pelaaja vastasi oikein ja periaatteessa, kun mittasuhteita ei voi kuvasta erottaa hän vastasi toisena myös selkälokin mikä myös olisi pitänyt hyväksyä, koska kuvassa kuitenkin oli mustaselkäinen lokki. Kuitenkin tuotannon mielestä "oikea vastaus" olisi kuulemma ollut harmaalokki. Onhan näillä nyt selkeä ero toisiinsa harmaalokin vaaleanharmaan selän ja selkä ja merilokin mustan selän värityksissä. Näinollen jopa yleisnimi eli lokki olisi siten pitänyt edes hyväksyä. Törkeää, että kisaajia laitetaan tuotannon virheiden takia pihalle. Ohjelma on jo tehty, mutta mikäli se olisi suora niin vastakilpailija pitäisi jälkikäteen laittaa ulos ja oikealla vastauksella hyllytetty kisaaja takas peliin.
The Floor Suomi
9
1125
Vastaukset
- Anonyymi
No joo, ja sorsan kohdalla vastauksesi kelpasi sorsa ilman tarkempaa lajinimeä, samoin joutsenen kohdalla. On tainnut jo useampikin kilpailija kokea vääryyttä, koska välillä vastaukseksi kelpaa lähes mikä vaan sinne päin oleva sana ja välillä pelkästään tietty laatijan valitsema. Monesti kun kilpailija lopulta sanoo ohi huomaa hänen kummastelevan nähdessään etsityn sanan.
- Anonyymi
Totta. Heinäsorsan kohdalle kelpasi sorsa ja kyhmyjoutsenen kohdalle joutsen. Miksi sitten lokkilaji piti tunnistaa oikein jonka kaikenlisäksi tuotanto oli nimennyt väärin? Alkaa menemään maku koko ohjelmasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Heinäsorsan kohdalle kelpasi sorsa ja kyhmyjoutsenen kohdalle joutsen. Miksi sitten lokkilaji piti tunnistaa oikein jonka kaikenlisäksi tuotanto oli nimennyt väärin? Alkaa menemään maku koko ohjelmasta.
Ehkä tuota ei kannata niin tosissaan ottaa, tuuria pitää kuitenkin olla että pärjää. Helposti menee kisaajat myös lukkoon kameroiden, kohdevalojen ja kymmenien silmäparien edessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä tuota ei kannata niin tosissaan ottaa, tuuria pitää kuitenkin olla että pärjää. Helposti menee kisaajat myös lukkoon kameroiden, kohdevalojen ja kymmenien silmäparien edessä.
Noniin mutta ei se tuurikaan riitä, jos vastaukset saadaan jo tuotannon puolesta väärin. Lähinnä harmittaa kilpailijan puolesta.
- Anonyymi
Ihan sama. Huono on koko ohjelma.
- Anonyymi
Oli aika monta väärää, jos lajia kysyttiin: sorsa, joutsen ja harmaalokki jo täällä mainittiinkin. Lisäksi pulu on oikeasti kesykyyhky, harmaahanhi oli tietysti merihanhi, kuten kisaaja tiesi, mutta vastaus ei kelvannut eikä kolibrikaan ole laji vaan lintuheimo. Pahimmat näistä tietysti harmaalokki ja harmaahanhi, joissa oikea vastaus ei kelvannut.
- Anonyymi
Samaa sanoin vaimollekin, että merihanhi ja oikea vastaus muka "harmaahanhi". Että mikä???? Minäkin lintuja ikäni seurannut enkä sellaisesta hanhilajista ikinä ollut kuullutkaan.
- Anonyymi
Pahin moka tapahtui, kun merihanhi ei kelvannut. Eikä kelvannut muutkaan hanhet, koska vastaus oli muka harmaahanhi. Harmi vain, ettei sellaista lajia ole olemassakaan, vaan harmaahanhet nimitystä käytetään epävirallisesti harmaiden hanhien suvusta, joihin merihanhikin kuuluu. Tästä kärsi todella paljon sama kilpailija, kuin lokissakin.
- Anonyymi
Ja uutiset ruotii jotain höyrymoppia: https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/c758cc96-bace-4620-9443-0b4773557a28 kun tässä lintukategoriassa virhe oli paljon räikeämpi!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä15111416- 288102
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565894Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1624809- 154681
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai324331Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas844203- 843487
- 803250
- 481741