Trump on vauhdissa eilen, tänään, huomenna, joka päivä ad hd -vauhdilla. Mitä on jäänyt käteen.
Ulkomaanpolitiikassa USA on siirtynyt suurvaltapolitiikkaan, missä on kolme päätekijää eli USA, Kiina ja Venäjä. Perinteisen liittolaisensa Euroopan eli transatlanttisen liiton Trump haluaa kaiketi hylätä, koska hän väheksyy sitä ja asettaa kapuloita rattaisiin. Trump haluaa valloittaa lisää maa-alueita, jotta USA olisi pinta-alaltaan maailman suurin valtio. Tätä varten Trump tahtoo muuttaa Kanadan yhdeksi USAn osavaltioksi. Grönlanti ja Panaman kanava ovat myös listalla. Akuutti tilanne on Venäjän hyökkäyssodan lopettaminen. Ei taida mennä ihan Trumpin suunnittelemmalla aikataululla ja rauhan saavuttaminen ylipäänsä on hyvin kyseenalaista. Ehkä tuli luvatuksia liikoja. USAn sisällä monet ovat alkaneet jo kummastella ääneen sitä, kuinka Trump on hylkäämässä läntiset liittolaisensa ja ryhtynyt omapäiseen diilipolitiikkaan.
Talouspolitiikassa Trump uskoo protektionismiin ja sitä tukevaan tullipolitiikkaan. Vastatulleista amerikkalaiseen whiskyyn suunnatut tullit saivat Trumpin veren kiehumaan. Hän uhkaa Eurooppaa nyt 200 %:n vastatulleilla kohdistaen ne viineihin. Kauppasota yltyy. Trumpin villin talouspolitiikan tuloksena pörssikurssit ovat kovassa laskukiidossa. Muskin julkisen sektorin puhdistus on vihastuttanut myös Trumpia äänestäneitä. Pelätään, että Trump ajaa hullulla politiikallaan USAn taantumaan. Tässä piilee onneksi myös mahdollisuus. Pörssien lasku ja talouden lamaantuminen iskevät voimalla myös amerikkalaiseen keskiluokkaan. Sen jälkeen aletaan etsiä syyllisiä ja se onkin melkoinen testi Trumpille. Vastustajia voi alkaa löytyä vähän joka suunnasta. Myös Bernie Sanders kiertää ympäri Amerikkaa puhumassa Trumpin vastaista politiikkaa ja ikämiehen suosio on valtaisa. Sandershan on ollut erityisesti nuorten suuressa suosiossa.
Eiköhän Trumpia ala vähitellen jo ahdistaa. Miehen poukkoilun tietäen se voi tarkoittaa vielä nykyistä hullumpiakin pikapäätöksiä suuntaan ja toiseen eli epävarmuuden tekemistä normaaliksi.
Amerikan persuilla alkaa jo ahdistaa
0
79
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad901466- 541023
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että382857- 155843
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 55719
- 51668
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 57631
- 76622